Sokrates kehitti sokraattisen metodin. Siinä on ideana se, että ihmisiltä kysellään erilaisia asioita. Kun keskustellaan, etsitään toisen näkemyksessä ristiriitoja. Kun tämän ristiriidan löytää, huomataan että näkemystä on korjattava. Sokraattinen menetelmä perustui siis kumoamiseen (elenkhos). Sokraattisessa metodissa olennaista on se, että kyseessä on dialogi, jossa kaikki argumentit kyseenalaistetaan. Sokrates oli ratinalisti, hän uskoi että kaikilla ihmisillä oli tieto totuudesta, ja että tämä voitiin löytää järkeilemällä. Keskusteluissaan Sokrates pyrki kätilöimään tätä kaikilla olevaa tietoa (maieutikos).
Alkuperäinen sokraattinen metodi perustui eräänlaiseen opettaja - oppilas -suhteeseen. Toinen oli johtavassa asemassa, oli opettaja joka kyseli ja oppilas joka vastasi.
Sokraattisessa metodissa on seuraavat osa -alueet.
1: Keskustelijoiden tulee olla samaa mieltä siitä, mikä aihe on käsittelyn kohteena.
2: Oppilaan tulee yrittää vastata opettajan esittämiin kysymyksiin.
3: Molempien on pakko myöntyä hyväksymään mikä tahansa loogisesti oikein perusteltu vastaus. Perustelun tulee olla faktoja tärkeämpi.
4: Opettajan kysymysten tulee kaivaa esiin ristiriitoja oppilaan ajattelussa tai uskomuksissa. Opettajan tulee siksi ajatella nopeammin ja perustella ajatuksensa paremmin kuin oppilaan. Opettajalla on suurempi vastuu, hän ei saa sortua virheelliseen päättelyyn vain siksi että oppilaan asiantuntemus ei riitä huomaamaan tätä. Jos opettajan logiikassa tai tiedoissa on virhe, on hyväksyttyä, että oppilas huomauttaa virheestä.
Sokrateksen tavoitteena oli vedenpitävä tieto, sellainen jota mikään vasta -argumentti ei kykenisi kumoamaan. Tämän vuoksi Sokrateen metodi oli herkkä tautologioille ; Kehäpäätelmät läpäisivät Sokrateen seulan. (Toisaalta fallibilismissakin kyse on kumoamisesta, mutta siinä on asetettu vaatimukseksi se, että teoriaa ei muuteta tautologiaksi: Havaintojen on voitava näyttää siitä ristiriita. Fallibilismi eroaa siksi sokraattisesta metodista tältä osin yllättävän vähän; Suurimmat erot ovat faktojen korostaminen ja kehäpäättelyn kieltäminen.) Sokrateen näkemys kuitenkin palveli määrittelyä. Hänen kyselylläään oli tarkoituksena saada ihmiset muodostamaan selviä käsitteitä. Sokrateesta tämä tarkoitti sitä että he pääsivät käsiksi oikeaan tietoon. Hänelle oikea tieto oli siis oikein ja eksaktisti määriteltyjä asioita.
Sokrates harjoitti toimintaansa Ateenan kaduilla. Ihmiset tulivat töistä tai olivat menemässä töihin. Ateena ei ollut tuolloin mikään pikkukylä. Jokainen Ateenalainen ei siksi tuntenut jokaista toista. Sokrates oli siis hieman kuten nykyiset feissarit. Feissauksessakin henkilöt pysäyttelevät satunnaisia ohikulkijoita. Tosin Sokrateen ja feissareiden välillä oli se ero, että Sokrates oli kuin paarma, feissarit sen sijaan jättävät sinut pyynnöstä rauhaan.
Sokrates oli siis keskivertoateenalaiselle hieman kuten ne nakkikioskilla kännipäissään juttelemaan tulevat ventovieraat. Ne, joilla on paljon asiaa ja kiven kärsivällisyys. Niitä, jotka ovat ärsyttävän näsäviisaita ja etsivät aina virheitä toisten sanomisissa. Lisäksi Sokrates oli, kuten monet nakkikioskimiehetkin ovat, ruma, mikä ei tietenkään tee pahaa ihmistä. Mutta ruman näköiset ihmiset ovat jostain syystä pelottavampia, vaikka se ei loogista olekaan.
Tältä kannalta onkin ymmärrettävää miksi Sokratekselle kävi kuten kävi. Nykyajan sokratekset eivät esikuvansa tapaan juo myrkkyä, mutta he saavat sitäkin reippaammin turpaansa nakkikioskijonossa. Joskus joku heistä saa puukosta ja kuolee. Heistä ei tehdä suuria filosofeja.
Luultavasti siksi että he eivät ole ensimmäisiä tekemässä uusia asioita. Filosofin ja juopon ero ei siksi ole vaino, vaan ajattelun loogisuus ja uniikkius.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti