"Aurinko muuttuu mustaks / ja ihmiset ottaa vallan / Ihmiset muuttuu eläimiksi / takaisin luontoon / takasin valkoset vastaan punaset muotoon."
(AVAIN, "punainen tiili")
Elämän, eläimien ja ihmisen suhde toisiinsa on vaihtunut ja tästä on esitetty paljon näkemyksiä. Käytännössä tämä näkemys on vaikuttanut siihen, miten ihminen on nähnyt itsensä ja luonnon ympärillään. Tämä vaikuttaa lähinnä siihen, miten ja mitä kohtia luetaan muskettisoturien tunnuksesta: "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta". Joko eläimet on ihmisiä varten (kaikki yhden) tai koko biosfääri on samassa veneessä (kaikki yhden ja yksi kaikkien) vai onko ihminen peräti niin vaarallinen, että hänen olisi poistuttava eliökunnan puolesta (yksi kaikkien.)
Tästä näkemyksestä voidaan sanoa että ihmisten suhde eläimiin voidaan jakaa seuraavasti:
1: Antroposentrinen näkemys, ihmiskeskeisyys. Tässä ihminen nähdään luomakunnan huippuna. Tämä johtaa siihen, että ihminen voi hyväksikäyttää eläimiä ja hallita luontoa. Varhain antroposentristä maailmankatsomusta edusti mm. Aristoteles. Hänestä luonnossa oli arvohierarkia. Ihmiset edustivat järkeä, jota ei ollut eläimillä. Carl von Linnén taksonomiakin edusti tälläistä hierarkista näkemystä. (Joka heijastuu eräässä evoluutioteorian väärinkäsityksessä, siinä että luonto nähdään "suoraviivaisina tikkaina", jossa ihminen keikkuu huipulla.) Yllättävintä kyllä, tätä antroposentrisyyttä löytyy myös humanismista, pehmeästä imagostaan huolimatta. Siinähän "ihminen on kaiken mitta". Maailmankuvan muutos maakeskeiseksi ei silti suinkaan vaikuttanut tähän ihmisten ja eläinten aseman muutokseen. Ihminen on kyllä pyrkinyt pitämään erityisasemaansa. Esimerkiksi René Descartes näki eläimet vain koneina, hänestä niillä ei ollut sielua eikä tajuntaa. Tämä tietenkin mahdollisti sen, että Descartes voi tehdä eläimillä kokeita. Toisaalta antroposentrismi ei tarkoita suoraan eläinten huonoa kohtelua: Immanuel Kantin näkemyksessä ihminen oli eläimen yläpuolella, mutta eläinten huono kohtelu oli väärin, koska se vaati ihmiseltä julmuutta. Eläimen vahingoittaminen tarkoituksettomasti tarkoitti hänelle siksi ihmisen oman eettisyyden romuttamista. Ludvig Wittgensteinista taas eläimillä ei ollut tietoisuutta, joten niiden tuska oli näennäistä, toisin kuin ihmisten tuska.
2: Biosentrinen näkemys, elämäkeskeinen katsomus. Tässä ihminen on osa luontoa. Varhaisimmat näkemykset ovat todella varhaisia. Muun muassa shamanismissa ihmisellä on toteemieläimiä, jotka on eräänlaisia henkisiä oppaita. Tämä näkemys toisin sanoen korostaa ihmisten ja eläinten henkisyyden samanlaisuutta ja yhteyttä. Ihmisistä viisaimmat, shamaanit, osaavat ottaa oppia eläimistä. Myös esisokraatikot edustivat animistista näkemystä, jossa elävän ja kuolleen välillä ei ole suurta eroa. Tässä näkemyksessä esimerkiksi kivissä voi olla henkeä. Toki lievemmissä animismin muodoissa henkeä on kaikessa elävässä, kuten sienissä, kasveissa ja eläimissä. Kreikkalaisilla oli tähän liittyviä myyttejä, joissa luonnon vahingoittamisesta seuraa ikävyyksiä. Biosentrismiä on edustanut muun muassa sellaiset ajattelijat, kuin Pythagoras näki elolliset yksilöinä, kaltaisinaan. Hän oli tämän vuoksi kasvissyöjä. Plutarkos taas korosti onnellisuuden vientiä. Eläin on selvästi iloinen ennen tappamista, Hänestä tämä ilo riistetään jos liha syödään. Montaigne oli hänen ihailijansa ja seuraajansa. Myös Leonardo da Vinci näki luonnon yhteyden, ja oli tämän vuoksi kasvissyöjä. Myös Humesta, Voltairesta ja Rousseausta oli väärin elättää itsensä tappamalla eläimiä, koska heille eläimet olivat ihmisten kaltaisia. Benthamista mielihyvä ja mielipaha olivat samanlaisia ihmisillä ja eläimillä, ja koska ne olivat paha asia ihmisillä, ne olivat paha asia myös eläimillä. Darwin taas tunnetusti laski ihmisen jälleen osaksi eläimiä. (Hän tosin myös söi lihaa.)
3: Edellisten synteesiä taas edustivat "jo muinaiset Roomalaiset", joilla oli käsite "jus animalium". Eläimillä oli heidän mukaansa siis jonkinlaisia oikeuksia. Mutta samanaikaisesti roomalaiset pitivät petoja areenoilla taistelemassa. Eivätkä itkeneet härkien uhraamistakaan. Toisaalta myös kristinuskon eräiden näkemysten voidaan katsoa osoittavan kaksinaista näkemystä. Toisaalta Raamatussa esiintyy Aristoteelinen, hierarkinen ajattelu ; Ihminen on Jumalan kuva ja luotu maan päälle hallitsemaan eläimiä. Tämä hierarkia on heijastunut sitten kulttuuriin muun muassa siten, että englannin sana "brutal" on alun perin tarkoittanut eläintä. Brutaali ihminen oli siis eläimenkaltainen. Samanaikaisesti Nooan kertomuksen voidaan katsoa käsittelevän ihmisen ja eläinten liittoa. Ja keskiajan eläinoikeudenkäynnitkin nojasivat siihen, että eläin oli osa yhteisöä. Eläinoikeudenkäynneissähän eläin saattoi olla oikeudessa tuomittavana ja jopa todistajana. Kenties selkeimmin tämä molempiin luokituksiin kuuluminen näkyy Tuomas Akvinolaisen ajattelussa. Hänelle sääli eläimiä kohtaan opetti empatiaa myös ihmisiä kohtaan, mutta eläimet oli kuitenkin tarkoitettu ruuaksi ja niitä voi syödä. Hänen tulkintansa mukaan "älä tapa" -käsky ei siksi koskenut eläimiä, vaan ainoastaan ihmisiä. Toisaalta itse katson itseni tähän väliluokkaan sen takia, että kannatan eläinten hoitamiseen näkemystä, jossa eläimen on saatava elää lajinmukaisesti mukava elämä, mutta niitä saa silti syödä. "Hoida hyvin - tapa nopeasti" -periaatteella.
On erittäin harvinaista, että ihminen korottaisi eläimet itsensä yläpuolelle. Tosin eläinsuojelijoiden puheissa saattaa tälläistäkin esiintyä. Nuori innokas kettutyttö voi esimerkiksi olla sitä mieltä, että eläimen arvo on suurempi kuin ihmisen arvo.
Tosin tässä kohden on huomattava, että esimerkiksi Pentti Linkola ei itse asiassa edusta tälläistä näkemystä, koska hänestä ihmisiä pitäisi tappaa merkittävästi vain sen takia että meitä on liikaa, määrämme syrjii muuta luontoa ja eläimiä. Hän korostaa elämän monimuotoisuuden säilyttämistä, ja vastustaa ihmistä vain sen takia että ihminen häiritsee tätä. Ihminen on laji muiden joukossa, siis yhtä arvokas. Koska ihminen kuitenkin tuhoaa luonnon monimuotoisuutta, hän hyökkää omaa arvokkuuttaan vastaan. Hieman vastaavaa henkeä, tosin ilman viittauksia ihmisten tappamiseen, löytyy James Lovelockin Gaia -hypoteesissa. Hänen mukaansa olennot jotka parantavat ympäristöään selviytyvät paremmin kuin eliöt jotka vahingoittavat ympäristöään. Luonnon kantokyvyn ylittävien lajien kannat romahtavat. Seurauksena näistä on ennemmin tai myöhemmin tämän lajin sukupuutto. (Eli näkemys ei ole ristiriidassa evoluution kanssa vaikka pinnallisesti voisi luulla toisin.) Lovelock kuitenkin korostaa että ihminen voi toimillaan vaikuttaa tilanteeseen. Esimerkiksi jos emme saastuta, ja lisäännymme hallitusti emmekä kerskakuluta, emme tuhoa omia elinmahdollisuuksiamme. (Minkä teemme pienimmälle, sen teemme itsellemme.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti