"Nykyisin halutaan oikeutta eläimille. Ennen haluttiin eläimet oikeuteen."
(Tuomo "Squirrel" Hämäläinen, työpaikan kahvipöytä, 12.4.2008)
Tämä blogaus on irrallinen jatkokertomus aikaisemmalle blogaukselleni.
Aikaisemmin ajateltiin, että eläimetkin olivat moraalisesti vastuussa teoistaan. Synnit oli korjattava, joko maan päällä tai sen jälkeen. Tämän vuoksi keskiajalla pidettiin erityisiä eläinoikeudenkäyntejä.
Eräs kuuluisimmista eläinoikeudenkäynneistä oli se, kun Lausannen kirkollinen tuomioistuin antoi 1451 tuomion iilmadoille. Iilimadot olivat tulleet eräisiin lammikoihin, ja oikeus päätti määrätä madot poistumaan lammista. Tottelemattomuuden, eli sen vuoksi että eivät totelleet kirkollisen tuomioistuimen käskyä ja poistuneet lammista, iilimadot saivat kirkonkirouksen.
Näitä tuomioita pitävät ihmiset kokivat olevansa rationaalisia. He eivät vastustaneet edes aikansa tiedettä. Heitä ei silti voisi kutsua rationaalisiksi. Tässä kohden on muistettava, että vaikka tuon ajan ihmiset uskoivatkin monenlaisiin virheellisiin asioihin, kuten maakeskisyyteen, maakeskisyys oli sen ajan tieteellinen teoria. Tältä kohden voidaan sanoa että Lausannessa ollut tiedemies kannatti ptolemaioslaista maailmankuva. Ja oli tämän uskonsa kanssa rationaalinen. Se oli sen ajan tieteellinen paradigma.
Rationaalisuus ei siis tarkoita sitä että uskomus olisi tosi. Se on vain se taktinen ero "uskomuksen" ja "hyvin perustellun uskomuksen" välillä.
Mielestäni tämä rinnastuu hieman Alister McGrathin ajatteluun. Hänen mukaansa vaikka tiede ei ylläkään tuonpuoleiseen totuuteen, on se kuitenkin kristilliselle uskolle hyvä apuväline. Toki olen McGrathin kanssa täysin yksimielinen sen kanssa, että uskonnon tai tieteen ei tarvitse tässä lainkaan luopua identiteetistään tai perusnäkemyksistään. Minusta, kuten McGrathistakin, uskonnollinen fundamentalismi ei ole vastaus tieteen ja uskonnon väliseen suhteeseen. Olen täysin samaa mieltä myös sen kanssa, että jos maailma on Jumalan luoma, naturalismista ei tarvitse luopua tutkimusmenetelmänä, se ei tee siitä väärää. Sillä vaikka maailma olisi Luojan luoma, voisimme naturalismilla selvittää miten se toimii. Mutta minusta tämä ei tarkoita sitä, että naturalismi olisi jotenkin työkalu Jumalan rationalisoimiseen.
Tosiasiassa tälläinen "naturalismilla rationalisoitu kristinuskon yliluonnollisuus" on loogisuudessaan samaa maata, kuin Lausannen iilimadon tuomitsijoiden. Uskovainen voi olla täysin tieteen teorioiden mukainen, eikä hänen näkemyksensä tarvitse olla ristiriidassa tieteen kanssa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että itse usko muuttuisi rationaaliseksi. Iilimatojen kirkonkiroukseen laittaminen ei muuttunut tieteellisen ajattelun mukaiseksi vain sillä, että sen kannattaja luotti sen ajan tieteeseen. Eikä maakeskisyydellä voinut todistaa sitä onko iilimadot vastuullisia teoistaan ja kirkonkirouksen vaikutuksen alla vai eivät. Sillä tosiasiassa vaikka iilimatojen vastuullisuus perusteltiin rationaalisiin syihin vedoten tietyistä lähtökohdista, moraaliperustelut olivat eri asia kuin tieteelliset perustelut.
Sittemmin erot tieteen ja uskon välillä ovat toki kasvanut, koska voidaan jossain määrin ajatella että sekä iilimatojen syyllisyys että maakeskisyys redusoituivat sen ajan teologiaan, kun taas nykään astronomia ei ole lainkaan alisteinen teologialle. (Vaan pikemminkin teologia joutuu mukautumaan astronomian tuloksiin.) Toki molemmista näkemyksistä on luovuttu sittemmin. Mutta iilimatojen eettinen vastuu ei kysymyksenä ollut samalla tavalla tieteellinen kuin maakeskisyys. Maakeskisyydestä luovuttiin havaintojen vuoksi ja uusi näkemys sulautettiin teologiaan. Iilimatojen vastuukysymyksistä on luovuttu joistain aivan muista syistä.
Se, että minä luotan logiikkaan ja tieteeseen joissain asioissa järkkymättömästi, ei tarkoita sitä että olisin virheetön ja rationaalinen kaikissa toimissani ; Eihän kummituksien metsästäjiäkään pidetä rationaalisina vaikka nämä kuinka luottaisivat kvanttifysiikan teorioihin ja työskentelisivät niiden kanssa Nobeltasoisesti. Sama koskee tietysti uskoakin.
Tämä tarkoittaa sitä, että usko ei välttämättä ole ristiriidassa tieteen kanssa. Mutta tämä ei tarkoita sitä että tiede jotenkin muuttuisi uskon apuvälineeksi ja tueksi ; Itse asiassa voidaan täysin sanoa, että tieteeseen luottava uskovainen on ongelmissa, sillä ollakseen aidosti rationaalinen tieteellisellä tavalla hänen tulisi olla kreationisti. Sillä muutoinhan hänellä olisi useita loogisia järjestelmiä, joita hän käyttäisi aina sen mukaan mikä hänelle itselleen sopii. Jos hän väittää että hän soveltaa tieteellistä metodia aina, paitsi silloin kuin kyseessä on Jumalan tutkiminen, hän ei ole rationaalinen. Hän ei minkään systeemin mukaan seuraa omaa loogista järjestelmäänsä järkähtämättömästi. Hän ei myöskään aseta näkemystään Jumalasta testiin, eli alista sitä logiikalle joka vastaa kysymykseen (Sanoo logiikan ja aksioomien pohjalta olematta aksiooma vastaukseksi "kyllä", "ei" tai edes jotain jolla näiden todennäköisyyttä voidaan arvioida.) Tälläinen uskovainen vaihtaa logiikkaa, joten jos hän laskisi matematiikkaa, hän vaihtaisi aksioomia sen mukaan, että tietyistä laskuista pitää vaikka väkisin saada tietty tulos. Tämä onnistuu tietysti, kun sallitaan logiikan hylkääminen siinä nimissä että "Sovellan sitä vain siellä missä se toimii, mutta se ei vain välttämättä toimi kaikessa". Tämän jälkeen olisi eriskummallista väittää että matematiikka olisi jotenkin hyvä apuväline tämän eimatemaattisen päättelyn kohteen käsittelyssä. ~ Jos Jumalaa ei voida käsitellä tieteellä, tiede ei enää mitenkään voi muuttua sen tukijaksi. Tiede tai muunlainen päättelyjärjestelmä tukee päätelmää jos ja vain jos se voi käsitellä asiaa.
Usko ei siis ole välttämättä ristiriidassa tieteen kanssa. Usko voi olla jopa totta. Se, että tiede olisi uskon rakennusteline taas onkin sitten aivan eri asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti