riti rationalla

"Joka toinen sukupolvi tahtoo samaa / ja jokainen ystävän / joka kyselee joskus"
(Absoluuttinen nollapiste, "Pyhä Nynny")

Ihmiset käyttävät sanaa rationaalinen todella löyhästi. Se on filosofisena käsitteenä kuitenkin erittäin keskeinen, yksi kesksisimmistä. Siksi tämän aiheen käsitteleminen oli tavallaan väistämätöntä. Rationaalisuuden käsitteessä on sellainen ongelma, että kun kaikki kokevat tietävänsä sen, he eivät ota selvää siitä mikä se on. Tämän vuoksi rationaalisuudesta puhuminen on vaikeaa. Ilmiö on tuttu ja vieras. Ja moni ajattelee, että pelkkä rationaalisuus riittää vakuuttamaan muut. Ja että vain se, mikä vakuuttaa itsen on rationaalista.

Otan riskin.

Yleisesti eri rationaalisina pidetyt ilmiöt ovat seuraavat;
1: Teot. Teko on rationaalinen tekijän kannalta, jos se on hänen uskomustensa ja halujensa mukainen. Jos teko johtaa hänen tietojensa pohjalta uskottavasti hänen tavoittelemaansa lopputulokseen, se on rationaalinen.
2: Uskomukset. Uskomukset ovat rationaalisia, jos ne perustuvat logiikkaan ja ovat yhteneviä hyvin perusteltujen uskomusten kanssa. Uskomukset jotka ovat sen hetkisten tietojen pohjalta "parhaita mahdollisia selityksiä" tai ainakin "hyviä selityksiä" ovat rationaalisia.
3: Halut. Tässä näkemyksessä ajatellaan että halujen rationaalisuus on hieman kuten uskomusten rationaalisuus. Haluja voidaan kritisoida, syömisen halua voidaan jossain oloissa sanoa mässäilyksi ja perustella tätä jotenkin. Yksittäinen halu kuuluu isompaan halujen joukkoon, ja kokonaisuudessa halun järkevyyden voi ratkaista sen kautta, mitä ihminen kokonaisuutena haluaa. Halujen rationaalisuus johtuu siis erään laisesta elämänsuunnitelmasta. Richard Brandtin rationaalisen halun perusidea on siinä, että rationaalinen halu on sellainen, että se ei katoa vaikka ihminen saisi lisää tietoa asiasta. Spinoza taas esitti että jos lisätieto ei muuta tunteen laatua, se on rationaalinen.

Tietenkin monet muutkin asiat voivat olla rationaalisia, mutta käytännössä ne ovat seurausta edellisistä. Tietenkään kaikki eivät pidä kaikkia näitä rationaalisuuden piiriin kuuluvina asioina. Esimerkiksi positivistit ovat vakaasti sitä mieltä että halut ovat kokonaan rationaalisuuden ja irrationaalisuuden ulkopuolella. Positivistisessa näkemyksessä halujen rationaalisuudesta tai irrationaalisuudesta puhuminen on hieman kuin kyselisi punaisen makua. Positivistit eivät voi puhua halujen rationaalisuudesta koska halut ovat subjektiivisia asioita, eikä subjektiivinen kokemus itse muutu objektiiviseksi, vaikka sen kuinka luokittelisi. Se jäisi ulkoiseksi, jolloin subjektiivisen kokemuksen tuntemus itse jäisi vielä vieraaksi.

Lisäksi on olemassa luokittelut paitsi sille, mitkä asiat ovat rationaalisia, myös sille miten ne ovat rationaalisia. On siis hieman kuten arvoissa on välinearvo ja itseisarvo, myös rationaalisuus voidaan jakaa kahtia sen mukaan, miten se suhtautuu asioihin:
1: Arvorationaalisuus, jossa päämäärien rationaalisuus on ratkaisevassa asemassa.
2: Välinerationaalisuus, jossa päämäärään pääsemisen varmistaminen on ratkaisevassa asemassa. Tämä tarkoittaa käytännössä uskomusten rationaalisuutta, eli sitä onko "Y uskottava väline X:n saavuttamiseksi."

Rationaalisuuden käsittämisen ensimmäinen suuri arkiajattelun kompastuskivi on se, että rationaalisuus ja uskomuksen totuus ovat kaksi hieman eri asiaa. Tähän on muutamia syitä:
1: Joskus on rationaalista hyväksyä uskomus, joka paljastuu myöhemmin epätodeksi. Esimerkiksi flogiston oli aikanaan aivan rationaalisen ihmisen valinta. Nykyään tämä ei sitä enää ole. Tämän rationaalisuuden aikaan sidonnaisuuden unohtaminen johtaa ilmiöön, jota kutsun "Thermopylain konekivääreiksi". Tämän unohtaminen kun johtaa helposti siihen, että nykyistä tietämystä sovelletaan menneisyyteen. Se on aivan sama, kuin ihmettelisi miksi spartan Leonidas ei hoitanut persialaisia varustamalla joukkonsa konekivääreillä. Hän ei tietenkään voinut, koska konekivääreitä ei vielä oltu keksitty. Idean tasolla naureskelut siitä "mihin tiedemiehet ovat ennen uskoneet", tai halventamalla jonkin menneen ajan lääketieteen käytäntöjen epärationaalisuutta verraten niitä uusimpaan tekniikkaan ja tietoon ovat juuri samanlaista virheajattelua. Anakronismi (kreikan ανά :vastaan ja χρόνος : aika) sellaisenaanhan tarkoittaisi jonkin asian sijoittamista sille sopimattomaan aikakauteen. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on kuitenkin nimen omaan ajan kannalta tulevaisuudessa keksittävän asian tai arvon tai menetelmän olettamista menneisyyden ihmisten käsitysmaailmaan.
2: Rationaalisuus on useimmiten evidenssiperustaista, eikä tietomme ja havaintomme ole pysyviä. Tyypillisesti seikkoja tulee lisää, joskus tulkintoja ja havaintoja myös karsitaan väärinä tai epäoleellisina vasta myöhemmän aineiston valossa. Tämä on helppo selvittää murhatutkimusesimerkillä. Jos televisiosarjassa on tapahtunut murha, jossa murhatun veljeltä löytyy laukusta valepohjan alta murha -ase, ja että hänellä ei ole alibia murha -ajaksi. Lisäksi veli ja murhattu ovat juuri riidelleet rahasta ja naisista. Kuitenkin jakson edetessä huomataan että hovimestari on lavastanut veljen syylliseksi, lopullinen todiste tulee kun saadaan selville että murha -aseessa onkin jäljellä osa hovimestarin sormenjäljistä ja että vaikka sarjanumero onkin viilattu pois, se rikosteknisessä käsittelyssä saadaan selville ja tämä paljastuu hovimestarin ostamaksi aseeksi. Vajaampi todistusaineisto silti tuki veljen syyllisyyttä. Laajempi hovimestarin. Tämä kertoo siitä että rationaalisuus on tietosidonnaista.
3: Rationaalisuus on lähtökohtasidonnaista. Esimerkiksi keskiajalla uskottiin noitien olemassaoloon. Se oli teologeille tärkeä aihe. Noitien vaarallisuus oli vakavissa keskusteluissa mukana. Myös noitien diagnosoimisesta kirjoitettiin kirjoja, kuten noitavasara. Nykyään noitiin ei ole rationaalista uskoa. Tämä korostaa sitä, että uskomus ei ole rationaalinen itsessään, vaan on havaintojen lisäksi seurausta taustaoletuksista. Keskiajan ihmisille noidat olivat oletettu tosiksi, ja tämän vuoksi niistä oli rationaalista puhua. (Noitien olemassaolo saatettiin toki todistaa ottamalla oletukseksi Saatanan olemassaolo ja olettamalla että tämä tekee liittoja ihmisten kanssa. Mutta tässäkin lähtökohtasidonnaisuus on selvästi mukana ja teologiassa tietyt kannat onnistuu vasta tästä lähtökohdasta.)

Totuus ja rationaalisuus ovat siis eri asioita. Uskomusten totuus tarkoittaa sitä, että uskomus vastaa tosiasioita, ja uskomuksen rationaalisuus tarkoittaa sitä, että se sopii yhteen hänen muiden uskomustensa kanssa. Näkökulmien ero korostuu : Totuus ja rationaalisuus ovat yksi ja sama vain kaikkitietävän objektiivisen tarkkailijan silmissä. Koska tavoittelemme totuutta, emmekä vain "kivoja uskomuksia", rationaalinen ihminen hyväksyy vain "hyvin perusteltuja uskomuksia".

Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että kun puhutaan tekojen rationaalisuudesta, meidän on noustava toiminnan ulkopuolelle, kolmanteen persoonaan. Tämä selviää hyvin kiinanmatkaesimerkillä. Jos ihminen haluaa mennä usein kiinaan, hän voi ajatella geometriaa. Hän huomaa että koska kiina on pallopinnalla melko kaukana, ja suora viiva on lyhyempi, on hänen viisainta vain ottaa lapio kauniiseen käteen ja kaivella suora reitti kiinaan. Hän on huono maantiedossa, eikä tiedä maan rakenteessa olevia ongelmia. Hän vain ajattelee matkasäästöä, ja kun kiinassa käydään todella kauan - henkilö voi olla vaikka Jehovan Todistaja joka uskoo elävänsä maan päällä ikuisesti - hän säästää käytävän kaivamisella matkaa. Hermeuneettisesta näkökulmasta tämä on rationaalinen tämän henkilön omista lähtökohdista. Hermeuneetikko ei siksi voisi arvostella edellä mainittua edustajaa irrationaaliseksi, koska hän joutuisi hylkäämään ensimmäisen persoonan, johon hän on sitoutunut. Kun käsittelemme sitä, onko joku ihminen väärässä, emme siksi voi ottaa pelkkää 1. persoonan näkökulmaa huomioon. Tarvitsemme jotain muuta tarttumapintaa. Rationaalisuus voidaan yhdistää sellaiseen mitä arkiajattelussa pidetään mitä typerimpänä toimintana. Jos joku esimerkiksi uskoo että Peter Pan on totuuden lähde, tästä lähtökohdasta voidaan perustella aika erikoisia asioita. Näkemys Peter Panista voi olla outo, mutta jos tie käydään loppuun asti päättelysysteemiä välistä vaihtelematta, se on rationaalinen.

Tämä tarkoittaa sitä, että voidaksemme arvioida tekojen, halujen ja uskomusten rationaalisuutta, meillä täytyy olla jokin mihin verrataan. Toisin sanoen meillä täytyy olla teoriat siitä mitkä ovat Totta ja hyvää. Emme voi tietää tätä, mutta jos korjaamme päättelyämme jollain metodilla, totuudesta tulee ikään kuin raja -arvo, jota kohti lähestymme, kun kokemuksemme lisääntyvät. Kokemus sanaa käytän siksi että se voi olla muutakin kuin havainto. Tämä on systeemiriippuvainen. Tässä viittaan siihen, että rationaalisuuteen voidaan liittää monenlaisia merkityksiä:
1: Dogma on esimerkiksi monen uskonnon ja ideologian perusta. Esimerkiksi olettamalla että Raamattu on Totta, vastauksien on oltava sen mukaisia. Jos ne eivät ole, vastaus on väärä. Vikaa on tällöin päättelyssä tai alkuoletuksissa. Dogman lähteenä on käytetty myös Aristoteleen näkemyksiä. Aristoteles itse loi uusia teorioita, hän loi uusia selityksiä lähes kaikkeen, mikä tarkoitti sitä että hän myös etsi niitä. Hänen seuraajansa tekivät hänen sanomistaan lähtökohtia. Aristoteleen johtopäätöksistä tuli premissejä. Tämä riski on olemassa kaikessa muussakin tieteen teossa.
2: Kritiikki on valistusajan idea. Immanuel Kantin kritiikki oli ajatus sitä, että yksilö voi toimia vapaasti. "Sapere aude!" Erimielisyyksistä on voitava kinata. Tämä oli askel pois dogmatismista.
3: Metodi on positivismin idea, jossa korostettiin sitä, että rationaalinen toiminta käyttää tiettyjä reunaehtoja, toimii tietyllä metodilla. Tässä ideana on jo se, että erimielisyyttä ei voida ratkaista muuta kuin valitsemalla yhteinen logiikka. Tämä oli askel kohti dogmatismia, koska nyt päätettiin yhteinen looginen systeemi, jotta tulokset olivat vertailukelpoisia ja voitiin tavoitella foundationalistista kaiken takana olevaa yhteistä objektiivista totuutta. Tämä oli askel pois kritiikistä (kritiikin kritiikkiä) ja kohti dogmaattisuutta siinä suhteessa, että tietty looginen järjestelmä vain otettiin kyseenalaistamattomaksi lähtökohdaksi, ero dogmaattisuuteen on siinä, että nyt johtopäätöksiä ei ole päätetty ennalta, dogma koskee ainoastaan tapaa jolla se tuotetaan.
4: Dekonstruktio on postmodernistinen idea, jossa edelliset rakenteet purettiin ja oltiin sitä mieltä että ei ole mitään universaalia validia karakterisointijärjestelmää. Tämä tavallaan lähensi kohti valistuksen kritiikkikäsitystä, koska tässäkin hyväksytään useanlaisia metodeja, mikä tarkoittaa sitä että tämä oli askel kohti kritiikkiä ja pois metodista/dogmasta. Nyt vain hyväksytään se, että yksimielisyyttä monissa asioissa ei voida saavuttaa, ja ymmärretään että yksimielisyyttä ja tuloksia saadaan vain jos jaetaan jokin yhteinen ja tietty käsitys mistä puhutaan, mitä tavoitellaan ja millä logiikalla.