"Truthiness is the quality of preferring concepts or facts one wishes to be true, rather than concepts or facts known to be true."
(Steven Colbert)
Napoleonin komplekseissa muistutettiin siitä miten erikoinen suhde mielipiteellä ja perustelulla on nykymaailmassa. Mielipide on tärkeämpi kuin perustelu. Ja jotenkin se, että saa olla omaa mieltä tarkoittaa samaa kuin se, että asia jotenkin muuttuu perustellummaksi. "Onhan sitä käytetty jo argumentin korvikkeenakin, mielipiteen- ja sananvapautta. Paska näkemys saa jotenkin mystisesti taakseen uskottavuutta siitä, että sen saa sanoa." Tämä piirre on erityisesti mukana pseudotieteissä. Heillä akateeminen vapaus ja sanavapaus tarkoittaa sitä, että heidän näkemyksensä tulee olla, paitsi sallittuja, myös sellaisia että ne jotka väittävät niitä eiperustelluiksi ovat jonkinlaisia vainoajia.
Mielipidekysymyksiä pidetään erityisen tärkeinä uskontoasioissa. Niistä täytyy tietysti myös riidellä. Koska juuri mielipideasioista voi.
Uskonnolla on tässä kohden hyvin erikoinen rooli. Tästä saa hyvän kuvan katsomalla mitä Myers käsittelee McGrathin teologiaa. Myersin mukaan McGrathin kannanotto siihen onko usko sokeaa, on sitä että toisaalla väittää että asia on perusteltua ja toisaalla väittää että logiikka ja tiede ei voi ratkaista uskonkysymystä. Linkin takainen teksti kannattaa lukaista kokonaan, otan siitä esiin lähinnä yhden keskeisen teeman.
McGrathin mukaan usko kun ei ole sokeaa. McGrath kieltämättä käyttää varsin tieteeltä vaikuttavia kuvauksia kun hän esittää miten usko on sitä että maailmasta yritetään ottaa selvää puutteellisen informaation varassa parhaalla mahdollisella tavalla. Usko tekee asiat ymmärrettäväksi. Ja lisäksi uskova ottaa todellisuuden huomioon ja lopputulos on järkevä. Toisaalta McGrath on niitä ihmisiä jotka muistavat kritisoida uusateismia siitä että se yrittää tutkia Jumalaa, joka on kuitenkin tieteen ja logiikan ulkopuolinen asia. Jokin jonka ratkaisuun nämä eivät yksinkertaisesti kykene.
Myersin mukaan tässä on kyseessä epäkoherentti kikkailu. Tämä ei ole aivan huono päätelmä. Perinteisessä teologiassa kun on ollut fideistinen ja evidentialistinen linjaus. Fideistisen näkemyksen mukaan uskonto on mysteeri, jonka puolesta ei voida järkiperäisesti keskustella, eikä todistaa. Tällöin Jumala ei ole jotain joka päätellään katsomalla todisteita. Jumala on ylijärjellinen olento. Evidentialistinen puoli taas on korostanut sitä että Jumalan todistaminen on järjen kysymys. On kehitetty jumalatodistuksia, ja jopa yritetty tehdä Jumalasta tieteellinen. On selvää, että tällä jaottelulla McGrath pelaa molemmissa leireissä. Ja on selvää että nämä leirit ovat keskenään ristiriitaiset.
Kuitenkin McGrathin näkemys on "uudempi tapa". Reformoidussa epistemologiassa uskonto "makes sense". Se on eräänlainen silta näiden välissä. Tässä katsantokannassa Myersin löytämä ristiriita häivyttyy. Siinä Jumala ja Usko on enemmänkin tulkintaviitekehyksen pohjalla. Tällöin usko on eitodistamaton, mutta se liittyy todistemaailmaan.
Itse lähestyn asiaa psykologian kautta : Reformoidussa epistemologiassa usko muuttuu tunnemaailmakysymykseksi. Asia on ymmärrettävissä siten, että mielessämme on maailmankuvalliset peruskäsitykset. Kun kohtaamme siihen liittyvää aineistoa, yritämme yleensä saada sen sopimaan tähän peruskäsitykseen. Ristiriitatilanteissa sovellamme assimilaatiota, ja häivytämme ristiriidat olemattomiin.
Tästä - hyvä, kohtalainen tai ainakin jonkinlainen - esimerkki voisi olla vaikkapa fundamentalistin suhde homoseksuaalisuuteen. Hänen maailmankuvansa ytimessä on se, että hän pitää heteroseksuaalista yksiavioisuutta kaiken ytimenä ja muita tapoja maailmankuvallisesta syystä luonnottomana. Tälle vastaesimerkiksi voisi nousta Korson ankkalammen homosorsaparin, jonka touhuja olen omin silmin seurannut. Hän voi selittää että tämä on sorsien luontoa, ja ihmisen luonnollisuus ei ole sama kuin sorsan luonnollisuus. Kun ihmisistä löytyy mormonien monivaimoisuutta, hän selittää että nämä ovat perversioita, vääristymiä. Tämä esimerkki näyttää selvästi että mikään todistusaineisto tai vastaesimerkki ei voi rikkoa tätä näkemystä. Muutenhan se olisi jo tapahtunut. Perusnäkemys värittää tulkinnat, jotka esimerkiksi minun, eri maailmankuvan takaa, näyttävät naurettavilta käsienheilutteluilta.
Olennaista on huomata, että vältämme kognitiivista dissonanssia, joka vaatisi meitä luopumaan perusmaailmankuvastamme. Sillä sen kautta maailma näyttäytyy meille järkevänä. Mitä kovempi fiksaatio, sen kovemmat maailmankuvalliset silmälaput meillä on. Selittelyissäkin on olennaista se, että selitysten keksiminen - kuten vaikka se, että fundamentalisti ensin törmää mormonien tarjoamaan ongelmaan keksii ratkaisuksi että mormonit ovat perverssejä - tuntuu oppimiselta. Ja se helpottaa kognitiivista dissonanssia, jota voisi kutsua "erehdysangstiksi". Ensin vastaesimerkki on hieronut erehtymismahdollisuutta kasvoillemme, ja tätä kautta koko meidän maailmankuvamme, joka ehdottomasti "makes sense", on uhattuna. Kun tähän keksitään ratkaisu, tuntuu siltä kuin selityksen löytyminen olisi todiste siitä, että maailmankuvamme täytyy olla oikea, koska tämänlaisia selityksiä voitiin keksiä.
Quinelaisena tämä on minulle ilmiselvää. Ja sitäkin selvemmin en arvosta tämänlaisia koherentisointeja kovinkaan paljoa. Sillä sen voi tehdä aina. Näkemysverkko saadaan rakennettua minkä tahansa näkemyksen kanssa yhteensopivaksi, joten se että verkko rakentuu, ei ole mitenkään yllättävää tai hienoa. Se kertoo vain siitä että joku on viitsinyt puuhata ja kikkailla asian parissa.
Tämä tavallaan sulkee kaaren josta aloitin. McGrathin näkemyksessä uskonto "makes sense", ei tieteellisessä mielessä vaan tämäntapaisessa maailmanjäsentämismielessä. Toki hän käyttää eri termejä, jotka antavat ikään kuin kaunistellun kuvan siitä miten kaunis ja hyväksyttävä tämä kikkailu onkaan. Psykologi voisi haluta laittaa tämänlaisen asenteen jopa ongelmaksi, "kuolemansynniksi".
Onhan se toki, uskovalle itselleen. Mutta valitettavasti tässä kohden on hyvä huomata, että se tykkää purkautua maailmalle debatoinnin nimissä levitettyinä inttämisenä, jossa on selvästi kysymys siitä että ytimessä on empiiristen ilmiöiden sijasta tulkintakehys. Tämän vuosikausia toistuvan ja usein joko muuttumattoman tai sitten yhä epämääräisemmän saivartelevammaksi muuttuvamman kinaamisen merkityksellisyyttä ei saisi yhtään edes epäillä koska se on epäkohteliasta. Sillä kuten me tiedämme, mielipide ja sen kautta tehty subjektiivinen tulkintamalli ja siitä tehty aivan yhtä subjektiivinen mutta logiikan kielellä rationaaliseksi perusteluksi naamioitu koherentisointi on tärkeämpi kuin perustelu. (Tästä loppukaneetista ei mitään iskulauseita saa.)
Uskallan sanoa McGrathin merkityksellisyydestä seuraavaa ; Jos huipputeologia on todella tämänlaista, niin sen pahempi teologialle.
Otsikossa korostetaan sitä että "make sense" on itse asiassa varsin mielenkiintoinen sanapari. Tässä kontekstissa nimittäin järkevyys ei ole tosiasiatila, jota etsitään itsekriittisesti oma näkemys tulilinjalle ja joissa koettelut huipennetaan todisteilla, vaan järkevyys on perusoletus jonka ympärille rakennetaan työläästi jokin selittelyverkosto, jota sitten käytetään kriittisesti kaikkia niitä vastaan jotka on erimielisiä. Kirjoittajallakin on tulkintakehys, mutta hän pitää sen auktoriteettiasemaan asetettavana tai tärkeänä ilmiönä pitämistä naurettavana - ja kutsuukiin siksi itseään surrealistiksi, koska viitekehys kuitenkin ilmenee hänen elämässään monin hassunkurisin keinoin ja tavoin.
12 kommenttia:
Mielipiteethän ovat siitä mielenkiintoisia, etteivät ne lopulta perustu tosiasioihin vaan ne ovat ennemminkin toivomuksia siitä, miten itse haluaisi asioiden olevan. Mutta jos olisikin olemassa jonkinlaisia henkisiä totuuksia maailman perusrakenteessa, voitaisiin todella sanoa joidenkin mielipiteiden olevan vääriä ja toisten oikeita. Esim. jos maailman kirjoittamattomiin lakeihin kuuluisi yleinen veljeys ja rakastakaa toisianne uskonnosta, rodusta, kansallisuudesta, suokupuolesta ja muista viiteryhmistä huolimatta, rasistiset mielipiteet olisivat todellakin vääriä mielipiteitä.
Tällainen mielipiteiden arvottaminenhan perustuisi universaaliin etiikkaan, joka ei pohjaa mihinkään vaan on vain itseisarvollisesti olemassa jonkinlaisena kosmoksen kokoonpanoon kuuluvana luonnonlakina. Sartren radikaalissa vapaudessa minua häiritseekin ihmisen tehtävä määritellä eettisesti oikea toiminta. Tällöin joku voisi sanoa muiden vahingoittamisen olevan sallittua ja vaikka perustelisi monin eri argumentein, miksi vahingoittaminen on väärin, ei voitaisi lopulta sanoa lopullista sanaa asiaan, jos ei ole olemassa mitään ihmisestä riippumatonta ja ei-ihmisen määrittelemää oikean ja väärän ideaa. Jos oikea ja väärä ovatkin vain pelkästään ihmisen määritelmiä, todellisuudessa ei ole olemassa mitään väärää vaan kaikki on yhtä oikein ja moraalinen toiminta perustuisi vain siihen, mitä hyötyä jostakin asiasta on, eikä todellista oikein toimimista eli asioiden tekemistä sen vuoksi, että ne vain itseisarvollisesti ovat oikein, olisi olemassa.
"Mutta jos olisikin olemassa jonkinlaisia henkisiä totuuksia maailman perusrakenteessa, voitaisiin todella sanoa joidenkin mielipiteiden olevan vääriä ja toisten oikeita."
Etköhän tässä kohden sekoita toisiinsa olemassaoloa ja perusteltavuutta.
Käsittääkseni McGrathkin tekee juuri tämänlaisen päätelmän "universaalista etiikasta" kuin sinäkin. Se on lähes voimaton Sam Harrisin "etiikka on mieltymyksiä jotka on lajinmukaista käytöstä" -lähestymistavan edessä. Myers nostikin sen esiin siinä linkin takana, mutta se ei aivan suoraan koskenut tätä aihetta.
Sartren näkemyksessä väkivaltainen käytös on yksi selitystapa. Mutta sekoitat kritiikissäsi yleisen kaikkia koskevan toiminnan ja sisäisen toiminnan. Vastaava "subjektiivisesti ehdoton mutta objektiivisesti arvoton" henki nimittäin löytyy myös Kierkegaardin uskon hypystä. Mutta koska hän oli kristitty, ei sellaisia oikein haluta kaivella esiin.
McGrathin universaalissa etiikassa on hyvin isoja heikkouksia. Miten tulisi ottaa esimerkiksi huomioon poikien ympärileikkaus. Se saa jopa puolestapuhujia, jopa niiden eiympärileikkausta harjoittavien kristittyjen fundamentalistien puolella joille on tärkeää että "Israel ei ole koskaan väärässä". Tässä on isoja näkemyseroja. Miten selvitetään "asian pohjimmainen laita". Maailmankuvan kautta.
Entä pahempi aihe, tyttöjen ympärileikkaus ; Minä pidän sitä totaalisen barbaarisena, mutta afrikkalaiset perustelevat tätä kulttuurinsa kautta ja päätyvät aivan eri tulokseen. Kyseessä on kulttuurisidonnainen asia. Se ei ole universaali, koska kaikki yhteiskunnat eivät sitä aja.
Laajemmin; Jos asiasta on näkemysero, on debatille tarvetta. Mutta silloin arvo ei enää olekaan "universaali". Moraaliasioissa on kyseessä myös kulttuurillisista mieltymyksistä, jotka eivät eroa mielipiteistä.
Näissä kunkin debatoijan maailmankuva "make sense" mutta ne voivat vain vedota, eivät argumentoida. Ne ovat "Sartreloukussa", jota pidit ongelmallisena.
Objektiivinen moraali on vain itsekäs kikka sanoa "minä olen oikeassa". Oma mielipide muutetaan mitattavaksi tosiasiaksi, ja tämä tehdään nimenomaan kiistatilanteessa. Kyse on valtapelistä.
PS: Arvelen että otast Sartren esiin siksi että olen tehnyt joitain sormiharjoituksia aiheen parissa. Tämä blogi käsittelee yllättävän harvoin minun mielipiteitäni. Leikin esimerkiksi tekstianalyysillä ja psykoanalyysin kielikuvilla, vaikka en usko että ne ovat totta. Teen niitä koska se on hauskaa hömppäää jota osaan. Ehkä joskus samalla logiikalla teen horoskooppeja. (New Age -henkisen unentulkinnan olen itse asiassa tehnytkin.)
Muuten: Ihmettelen hieman tämän lausuntosi kontekstia.
McGrathin tässä teologisessa näkemyksessä olennaista on juuri se, että skeema järjestetään kuten olen maininnut.
Oma tapasi taas oli evidentiaalista teologiaa. Siinä on asiantila, joka voidaan selvittää, ratkaista ilmiselvästi havainnoista. McGrathin mukaan tiede ei ratkaise Jumalakysymystä suuntaan tai toiseen - Hänen pääargumenttinsa Dawkinsia vastaan tiivistyy sen inttämiseen että Jumalan uskottavuus ei liity havaintoihin tai tieteeseen.
Siksi hän ei voi tehdä Sam Harriksen tapaan sitä että ottaa ihmisten lajinmukaisen käytöksen esiin ja tekee tästä argumentin miksi demokratia on parempi kuin totalitarismi. Hänestä se vain "make sense" uskovalle, tavalla joka ei ole logiikalla ja havainnoilla todistettu mutta jolla on suhde logiikkaan ja tosiasioihin.
Sam Harris -tyylisen näkemyksen kohdalla ongelmat ovat samoja kuin teologeilla. Siksi lienee sopivaa heittää luettavaa.
Usein objektiivisen moraalin ytsävät, jotka eivät ole McGrathisteja - vaikka voivat olla niin idiootteja että McGrathin lausuntoja komppaavatkin kun näkevät vain että hän on Dawkinsin kansa erimielinen - vaan evidentialisteja ovat seuraavanlaisia. He heittävät että moraalilta katoaa pohja jos auktoriteetti poistetaan. Itse asiassa Heidän näkemyksensäkin on ilmaan heitetty. Se, että olettaa Raamatun olevan objektiivisen moraalin lähde on muutenkin vaikea, koska se vaatii luottamista erehtyväiseen ihmiseen. Siihen tyyppiin, joka on väittänyt että Raamattu on Jumalan henkeyttämä. Ja jos saa omakohtaisen kokemuksen joka tuntuu siltä että Jumala itse vahvistaa tämän, niin oma erehtyväisyys olisi hyvä ottaa huomioon.
Pohjaa ei ole. Ei vaikka kuinka leikkii sillä miten sillä että jos Jumala on totta, hän on olemassa itselleen. Olemassaolosta pitäisi tehdä objektiivista a posteriori, eikä vain määritellä sitä sellaiseksi apriorisin väittein. Muuten on vain maailmankuva, joka asetetaan hallitsevaan valta -asemaan ja sitten voidaan väittää että juuri oman maailmankuvan tärkeänä pitämät asiat ovat tosia.
En jaksa sitä että on kaksi vastakkaista näkemystä jotka koherentisoivat että "te olette väärässä" (vaikkapa "vastuuttomia")
Minä olen elänyt siinä luulossa että debatin ideana on selvittää kumpi maailmankuva on parempi. Siksi arvostan Sartrelaista rehellisyyttä jossa on sallittu yksilöllisyyttä, eli että asiassa on eri näkemyksiä jotka ovat eri tavoilla perusteltuja. Demokratiamoottorissa erimielisyys sitten käsitellään lajinmukaiseksi käytökseksi, jonka perimmäinen ja objektiivinen eettisyys ei kiinnosta niin paljoa kuin se, että yhteiskunta toimii ja minua itseäni ei tapeta. Vaikuttimeni ja motiivino ovat minusta itsestäni tässä kohden hedonistisia ja epäeettisiä. Osa voi kuitenkin korottaa individualismin arvoksi. Heistä näkemykseni on ihan eettisesti hyväksyttävä.
Vallitsevan etiikan kannalta vaikeaa on se, pitääko luonnollisuus nähdä tasapäistävänä keskiarvona josta poikkeaminen on friikkiyttä (onko kääpiöt tai korispelaajat osa normaalia jakaumaa vai pituusperversio joka viittaa sairauteen?)
Ainakin homoargumenttien kohdalla tämä ampuu kovilla. Kysymys on tulkinnallisuudesta. On itse asiassa aivan selvää että vain idiootit väittävät voivansa suoraa tulkita objektiivisen etiikan suoraan havaintoaineistoista.
Toki perustelut liitetään havaintoihin ja havainnot väritetään tulkintaskeeman kautta. Se ei ole aivan samaa kuin irrationaalisuus. Mutta melkein.
Suurin ongelma lienee siinä että ihmiset ovat hyvin vahvasti kiinni samassa virheessä, jonka Myerskin teki McGrathin tulkinnassa. Katsovat asiaa vain evidentialismi vs. fideismi -skaalalla. Älä sinä.
Vastaus ihmettelyysi: edellinen kommenttini liittyi löyhästi kirjoitukseesi sen inspiroimana jaaritteluna.
Eettiset perustelut. On totta että moraali on myös kulttuuri- ja subjektirelatiivista, mutta kaikissa kulttuureissa mm. tappaminen, raiskaaminen, varastaminen ja valehteleminen nähdään jossain muodossa tuomittavana eli ihmisten parissa näyttäisi toteutuvan jonkinlainen universaali idea etiikasta. Jos edes joitain moraalisia mielipiteitä voitaisiin arvostella (pääteltyjen) tosiasioiden varassa, niihin voitaisiin antaa selkeä vastaus; toiset moraaliseikat taas ovat puhtaasti mielipide asioita, esim. monogamia ja polygamia.
Mutta etiikan ollessa jossain määrin vain puhtaasti subjektiivista ongelmaksi nousee, miten eri perustelut pisteytetään ja mikä/kuka lopulta päättää jonkin asian oikeellisuuden/tuomittavuuden. Onko moraali pohjimmiltaan vain sopimusluontoinen juttu ja todellisuudessa "kaikki käy" eikä lopulta voi tehdä mitään eettisesti väärin? (Moraali pohjaa joka tapauksessa aina tyhjään oli sillä esikuvaa kosmoksen rakenteessa tai ei.) Voidaan keksiä perusteluja sekä kuolemanrangaistuksen puolesta että vastaan, mutta nämä perustelut eivät lopulta kerro, onko kyseinen asia itsessään oikein/väärin. Sivuhuomautuksena, tällöin filosofian osa-alueena etiikka menettää samalla tietyn terän, sillä etiikassahan on (ollut) yhtenä pyrkimyksenä selvittää, mikä TODELLA on oikein.
Ja jos tähän lopuksi saa mainita oman (ei 100 % oikeassa olevan) maailmankuvan näkemyksiä asiaan, niin teen sen kernaasti. Näkisin olevan olemassa objektiivisesti olemassaoleva universaali etiikka, jonka voisi kiteyttää sanoihin "älä vahingoita", ja ihminen on vastuussa siitä, miten tätä soveltaa. Eli päteekö esim. "tappaminen on väärin" murhan lisäksi sotaan, kuolemanrangaistukseen, eutanasiaan, aborttiin, eläinten tappamiseen ruuaksi/vaatteiksi ja itsepuolustukseen vai mihin kukin vetää rajaviivan. Vaikkakaan tämä ei todella tarkoita, että harmaan logiikan alueet lopulta pätisivät etiikan kysymyksissä, mutta ihmisellä on liikkumavaraa siihen asti, että todella oppii tietämään, mikä on oikein/hyvää ja väärin/pahaa.
Allekirjoittanut kuuluu niihin, joiden mielestä moraali, jolla ei ole pohjaa maailman perusrakenteessa, on yhtä tyhjän kanssa (onko sellaista?), eikä koe eettisten valintojensa riittäväksi pontimeksi omaa onnea taikka yhdessä elämisen sujumista. Eikä sitten kirjoita missään riitaa haastavassa mielessä.
Asiaan ei niin suorasti liittyvä oma näkökantani evidentialismista ja fideismistä:
Älyn on oltava välineenä uskonasioita ja metafysiikkaa tutkittaessa, vaikkakaan rajallinen olento ei voi lopulta muodostaa täydellistä kuvaa Jumalasta välähdyksen omaisista oivalluksista huolimatta. Hylätä äly ja sen arvostelukyky "emme voi ymmärtää Jumalan tahtoa ja suunnitelmia" -uskon nimissä johtaa tuhoisiin seurauksiin ja noudattamaan "Jumalan" käskyjä, jotka eivät voi olla Jumalassa. Esim. voiko hyvyyden, täydellisyyden ja kaikkivaltiaan idean käsittävä Jumala vaatia sotia ja verenvuodatusta nimissään? (Kyky hankkia tietoa ja tarkastella Jumalaa (Absoluuttia) älyllä perustuu siihen, että kaikkitietävä jumaluus on jokaisessa atomissakin latentisti kaikkitietävä ja tällöin (todellinen) tietäminen on itseasiassa muistamista.)
Jokainen ihminen tarvitsee vähintään uskoa siihen, että on itse edes jossain määrin oikeassa omassa maailmankuvassaan, ja jos oikein korkealentoisiksi ruvetaan, niin uskoa myös siihen, että on mahdollista olla olemassa jotain enemmän kuin mitä silmä näyttää - kenties todellisuus onkin täysin toisenlaista kuin, mitä luulemme. Kaikenlainen uskoontulo ja sokea usko on kuitenkin vältettävää, sillä niissä päättelyketjussa hypätään parin askeleen yli, joita henkilö ei ole kyennyt muuten ratkaisemaan. Tällainen johtaa hyvin uskonvaraisiin näkemyksiin filosofisesti kestävien maailmankuvien ja -katsomusten sijaan.
Ihmisen pitää myös päätyä jonkinlaiseen kantaan tietämisen mahdollisuudesta. Jokainen on kuitenkin auktoriteetti itselleen (ei muille) eikä omakohtaista "totuutta" voi mikään ulkopuolinen tunnustettukin auktoriteetti (, joka kuitenkin voi olla välineenä totuuteen,) syrjäyttää, jos omat ja toisen havainnot/päättelyt menevät ristiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että totuus voisi lopulta olla relatiivista tai että oma "totuus" olisi automaattisesti lähtökohtaisesti oikeampi kuin jonkun toisen "totuus". Pitää myös muistaa oma erehtyväisyytensä, välttää luulottelua ja olla valmis muuttamaan näkökantojaan, jos huomaakin ne virheelliseksi. (Jos pyrkii valaistumiseen ainoana päämääränä [T]otuus, sitä saa luultavasti aika monta kertaa mäiskiä maailmankuvaansa hajalle.)
...jatkuu
Materiaalisen havaintopiirinsä takia moderni tiede ei lopulta voi tutkia Jumalaa, joka ei ilmeisestikään ole materiaalista laatua ja joka on kaiken pohjalla/takana. Tätä virallista tiedettä ei kuitenkaan ole syytä halveksia vaan sillä on oma paikkansa kunhan muistaa pysyä lestissään eikä yritä astua hengen alueelle. Esim. tieteen näkökulmasta ajatukset ovat sähköimpulsseja aivoissa, mutta tiede ei kykene sanomaan, ovatko ajatukset enemmän kuin pelkkiä harmaan aivomassan sivutuotteita. (Muokkaavatko muutokset aivoissa ajattelua vai ajatukset aivoja? Mikä on syy ja mikä seuraus?) Tämä materialistisen tieteen kyvyttömyys näissä asioissa ei kuitenkaan ole minkäänlainen puolustus New Age -humpuukin ja -mutu-tuntuman puolesta. Uskon kylläkin henkisiä ja jopa uskonvaraisina pidettyjä ilmiöitä voitavan tutkia ja ymmärtää omilla "mittareillaan" päätyen edes joissain asioissa objektiivisuuteen, vaikkakaan ei empiirisen tieteen käyttämillä mittausasteikoilla eivätkä nämä asiat ole puolueettomasti kaikkien todennettavissa. (Esim. selvänäön saloja ei ymmärrettävästikään voi tutkia ei-selvänäköinen ihminen.) (Sala)Tieteitä ilman "näennäis"-etuliitettä.
Maailman henkistä puolta aletaan vielä pohtia vuosisatojen kuluessa ihan virallisenkin tieteenkin parissa ja uskonnot eivät katoa maailmasta minnekään, sillä ihmisiä kiinnostavat perimmäiset kysymykset tyyliin "miksi olemme olemassa ja mikä on elämän tarkoitus?". Jos kaikki olisikin vain pelkkää sattuman leikkiä, ei tällainen vastaus tyydyttäisi ihmisiä, sillä ihmiset haluavat ajatella kaikella olevan jokin merkitys ja että todella on väliä, minkälaisia tekoja teemme. Tunnustettu nykytiede ei voi sen enempää pois selittää kuin toteen todistaa jumalia. ....Mikä ei tarkoita, että tämä olisi mikään tae Jumalan/jumalten olemassaolosta.
Olen ihmetellyt tuota erikoista jännitettä mikä on absoluuttisen moraalin olemassaolon ja tieteen välillä.
Jos joka ikinen atomi pitää sisällään latentin tiedon kaikesta, on muistamisprosessi jollain tavalla fysikaalinen. Mutta kuitenkin tieto ei olisi tieteellä saatavissa.
Millä helvetillä olet selvittänyt väitteesi?
Se on tieteen maailman väite, ja voisin sanoa hieman omaa "rajaan auktoriteettialueeni jonka puolelle ei ulkopuoliset hypi, pysykööt lestissään. Jos väität että atomilla on ominaisuus X, sinun on se osoitettava.
Lajityypillisen käytöksen sekoittaminen etiikan ytimeksi liittyy siihen Harris -argumentaatioon, jonka esitin.
Tieteellisesti katsoen ajatus hengellisestä tietoisuudesta on periaatteessa testaamattomissa.
Mutta asiaa voi myös ratkaista. Nimittäin, jos tietoisuus on aivojen tulosta, iskee aineen ja energian säilymislaki omia iskujaan mukaan. Silloin ajatus fyysis-materialistisesta tietoisuudesta voidaan falsifioida sillä että aivoissa havaittaisiin aineen ja energian säilymislain rikkoutumista. Ajatus on tunnettu, esimerkiksi Daniel Dennett on käyttänyt sitä. Ihmettelen, miten tämä ei ole sattunut leviämään/saamaan suosiota uskovaisten keskuudessa. Asian seurauslait ovat kuitenkin ilmiselviä.
Uskovaiset ovat pelastuneet testattavuudenvaatimukselta määrittelemällä tietoisuuden eifysikaaliseksi. Minä kun luulin että tätä asiaa haluttiin selvittää!
Tätä kautta toinen teoria on tieteellinen, ja haasteesta selvinnyt. Moni voisi ajatella tältä pohjalta - epistemologian, ei ontologian, kautta - että tilanne on eifysikaalisen mielen kannalta huono. Jos se ei kykene tekemään väitteistään tieteellisesti tutkittavia, kun sen kilpailija kykenee, niin sen pahempi tieteellisesti tutkimattomalta.
Tietoisuuspuheessa Jumalasta on tehty "näkymätön mies". Tämänlaisessa saivartelussa on itse asiassa pohjimmiltaan aivan yhdentekevää, minkälaisia loikkauksia sitä tehdään. Sillä koherentisointi on loogista pyörittelyä, jolla itse asiassa voidaan tunnetusti todistaa ihan mitä tahansa.
Siksi tieteessä on Okhamin partaveistä, ad hoc -selitysten välttämistä jne. Koska muuten on vain maailmankuva, joka oletetaan a priori "enemmäksi". Kenties siksi, että vaihtoehto koetaan liian vastemielisenä. Minusta ne näyttävät vain maailmankuvallisilta silmälapuilta, irrationaalisuudelta, eijärkevyydeltä.
Kokemusmaailmallisesti meditoijien jne. kertomat kokemukset universumin värähtelyistä tai siitä miten asioiden keksiminen tuntuu muistamiselta jne. ovat juuri samanlaisia kertomuksia kuin mitä kuolemanrajakokemuksia kertovilla uskovilla.
(Oma näkemykseni on se, että tässä ei todellakaan opi mitään uutta. Se, mitä meditoija tekee, on pohjimmiltaan assimilointia. Eli mentaalista prosessia, jota pääsääntöisesti pidän riskinä koska ihminen tekee sitä muutoinkin liian helposti.)
Kuten itse niiden kohdalla huomasit : Ateistit ei käänny, ja syystä.
Edellisessä kommentissa etiikkaa käsitellessäni en tarkoittanut että edes tuollainen ihmisten ilmentämä universaali etiikka on yhtä kuin todiste jostain objektiivisesta moraalista vaan vain heittelin ajatuksia ilmaan. Taisin ilmaista itseäni hieman epäselvästi.
Tiedon sijaitsemisesta kaikessa. Ei, sitä ei voi mitata. Jos nyt hyväksytään hypoteesiksi (panteistisen) Jumalan olemassaolo, niin voi päätellä jumaluuden kaikkiallaolosta myös tämän muiden ominaisuuksien olevan kaikkialla. Eikä ihminen voi saada minkäänlaista tietoa Jumalasta, joka on pelkästään ihmisen ulkopuolella.
Jos seuraavaksi aiot kysyä syitäni uskoa Jumalan olemassaoloon, niin tähän on kaksi syytä.
1. Jumala on kaiken alku syy, sillä mikään ei synny tyhjästä.
2. Mistä ihmismieleen alunperin tulee idea Jumalasta/jumalista? Näitä ei voi johtaa mistään havainnoimalla maailmaa, ja kuvitelmat jumalista vain monimutkaistavat asioita niiden selvittämisen sijaan. (Eli ei voi vedota jumalten olevan keksittyjä vain selittämään luonnonilmiöitä ja maailmansyntyä, sillä silloin mieleen kehkeytyy tuhat ja yksi kysymystä itse jumalista.)
Ovatko nämä riittävä syy (Sinun, enemmistön taikka Jumalan mielestä) uskoa korkeampiin voimiin? *olankohautus* Ovatko nämä ainoat HYVÄKSYTTÄVÄT syyt uskoa kaikkien uskomissyiden joukossa?
Ei tiedettä ja uskontoa tarvitse nähdä ikuisesti ristiriidassa olevina, vaan tiede ja uskonto ovat yhtä ja samaa maailmaa eri tavoin katsovia lähestymistapoja. Ongelmana on ennemminkin vain modernin tieteen rajoittuminen empiristiseen ja naturalistiseen maailmanosaan. Uskon kuitenkin jopa uskonnollisuutta, uskontoa ja sen väitteitä voitavan tutkia tieteellisesti vaikkei aivan siinä mielessä, mitä nykytiede tällä tarkoittaa. (Ei, en viittaa kreationismiin sun muuhun.)
Mitä tulee jonkun toisen kertoman yliluonnollisen asian kokemiseen, niin joitakin asioita ei ymmärrettävästikään voi todistaa toisille pelkällä sanalla, vaan ne on vain itse koettava. Olettaen että on todella jotain koettavaa.
Olet saattanut miettiä syytäni kirjoitella tällaisista maailmankuvallisista asioista. En pyri käännyttämään tai mitään vaan ihan vain keskustelemaan ja samalla saan itsekin jäsenneltyä omia näkemyksiäni sanalliseen muotoon ja huomaan missä kohdin on vielä hiomisen varaa. (Miten edes jotakuta voisi käännyttää, sillä jokaisen on itse vapautettava itsensä näkemyksistään ja itse rakennettava kulloinenkin osatotuutensa?) Tunnustan olevani älyltäni vielä aika raakile ja toivottavasti saavani tässä kirjoittaessa mukavasti aivojumppaa. Lasken itseni uskonnolliseksi/hengelliseksi ihmiseksi mutten uskovaiseksi, sillä tähän nimikkeeseen liittyy uskon painotus älyn kustannuksella irrationaalisuuteen asti à la pyhien kirjojen ymmärtäminen historianopuksena vertauskuvallisen tulkinnan sijaan ja satuhahmoja lähentelevät jumalankuvat (esim. kaikkivoipa ja täydellinen Jumala ei voi olla persoonallisesti rajoittunut eikä omata pikkumaisia tunteita ja motiiveja toiveautomaattina toimimisesta puhumattakaan). Enkä itse usko mihinkään, mitä en kykene (omilla kriteereilläni riittävästi ja oikein tai virheellisesti) perustelemaan itselleni. (Huomaa että käytän edelleen sanaa uskoa tietämisen sijaan.)
On pohjimmiltaan aivan sama, heitteletkö testipalloja. Jos ne on testipalloja, niille heitetään kritiikkiä. Sitten ne hylätään eikä niitä käytetä koskaan missään ikinä koska ne oli vaan hupsuja testipalloja, ja huonoiksi havaittuja.
Ylläolevat kliseiset argumentit on muuten ruodittu tässä blogissa, moneen otteeseen. (lunttaa "alkusyy"+"causa sui" & Katso mitä Boyerin nimen takaa löytyy skeemoista ja mitä kompleksin idean takaa löytyy. Sori että pakotan tähän, mutta tuonlainen "flood argumentteja" ansaitsee vain vastafloodin. Asiat on jo vastattu ja heppoisiksi nähty.
Jos mietitään ovatko ne rationaalisia tai perusteluja. Niin voidaan oikeastaan sanoa että ne eivät ole. Ne ovat vain levinneitä, ja jääneet kuriositeeteiksi teologian historiaan.
Ensimmäisessä kyse on määritelmäsaivartelusta. Toiseen vastaus löytyy tunnetusta psykologiasta eikä siinä tarvita ulkopuolista yliluonnollista, se todellakin monimutkaistaisi selitystä aivan tarpeettomasti.
(& Tosin minulla on mielikuva täydellisestä Keravalaisesta kämpästä, siispä tämä unelmalukaali on olemassa? Varo yksisarvisia mennessäsi kotiin!)
PS: Minä olen vasta -argumentoinut. Reagoinut argumentteihinne. Voisitte itse kokeilla samaa. Sitä kutsutaan vastavuoroisuudeksi ja me eläimelliset assinperkeleet pidämme tämänlaisista karkeista,suorista, ymmärrettävistä, sosiaalisista normeista. Tosin niin moni muukin.
"Gish Gallopattavana" on yksinkertaista vittumaista olla. Ihan sen takia että se on yksisuuntaista.
Lähetä kommentti