Mask of Grimace

Filosofian tarpeellisuus on hyvin yleinen teema. Samoin kuin filosofien viisaus-höperyysakselille asettuminen.

Kun tätä haeskeltiin lukion puolella oma, - numeroa huonontava- lausuntoni oli että filosofialla itsellään ei tehdä mitään. "Sitä ei voi syödä eikä myydä." Sen sijaan filosofiaa kirjoittamalla voi antaa itsestään fiksun kuvan ja myydä kirjoja. Ja niillä rahoilla voi syödä.
1: Nykyisin jatkaisin muistuttamalla siitä miten uskonnot näyttävät että ikuisuuskysymyksiin vastaaminen on tärkeämpää kuin ikuisuuskysymysten kysyminen. Tai ikuisuuskysymyksiin oikein vastaaminen. Kun väittää vastanneensa ikuisuuskysymykseen, ihmiset pitävät sinua tosi fiksuna.

Tämänlaisella pragmaattisella lähestymistavalla on puolensa. Joku voisi toki muistuttaa itseisarvosta ja välinearvosta. Tuossahan filosofiaa tarkastellaan välineenä johonkin muuhun. Eli filosofiaa pidettäisiin arvokkaana vain koska se johtaa johonkin toisiin, itseisarvoltaan tärkeisiin, asioihin. Siksi kannatankin sitä, että välineellisten arvojen lisäksi filosofia on turhaa - ja mitä turhempaa se on, sitä selvemmin se on perusteltava vain itsellään. Jos sitä harjoittaa, se kannattaa tehdä tienaaminen mielessä tai sitten ihan sen itsensä vuoksi.

Lausuntoni ei ole muutoinkaan aivan huono : Eräässä mielessä filosofia on vaikeuksissa. Akateemisista filosofeista tulee metodinhallitsijoita. Sellaisia, jotka osaavat näennäiskriittisesti pyöritellä hienoja sanoja. Jargonia tuottamalla voidaan tuottaa tyhjää puhetta. Itse kykenen keksimään pari ongelmallista linjausta, joissa tyypillisenä piirteenä on se, että molemmissa ääripäissä on vaikeuksia:
1: Sisällöllinen käsittely.
___1.1: Analyyttisessä käsittelyssä sanoja pilkotaan yhä pienemmäksi pilperöksi. Tästä seuraa tietysti paljon ammattisanoja, joita tarvitaan juuri oikeaan tilanteeseen. Se muistuttaa hieman tiirikkasettiä, jossa on oikeita työkaluja oikeaan tilanteeseen. Toimivat paremmin kuin klemmari. Ongelmana tässä on se, että liiallisuuteen vietynä seuraa hiustenhalontaa. Asiat erkanevat ja sirpaloituvat, ja jäljelle jää vain kasa pilperrystä josta suurin osa on tarpeettomasti monimutkaistettu. Kun tiirikoita alkaa olemaan enemmän kuin lukkoihin sopivia avaimia olisi, on syytä miettiä kannattaisiko käyttää aikaa siihen että penkoo suoraan niitä oikeanlaisia avaimia.
___1.2: Synteesissä asioita nivotaan yhteen ja nähdään suurempia kokonaisuuksia. Tätä kautta syntyy ymmärrystä asioista. Ongelmana tässä on liiallisuus. Syntyy dikotomisuutta, jossa tulkitaan liiankin suurpiirteisesti asioita. Tätä kautta syntyy stereotypioita ja muita ongelmallisia asioita. Se on hieman kuin lähtisi hiuspinnillä varustautuneena murtautumaan kassaholviin luottaen että "kun se kerran sisaren päiväkirjassakin toimii tiirikkana"...
2: Esitystapa.
___2.1: Liian monimutkainen esitystapa auttaa kätkemään tarkoituksen. Kun viuhtoo epämääräisyyksiä peräkkäin, syntyy kuva että ymmärtää jotain hienoa, koska sitä on vaikeaa käsittää. Tällä voidaan kätkeä tyhjyys. Syntyy "obskurantti terroristi", joka tuottaa tyhjää sivistyssanatulvaa. Ja joka puolustautuu ikuisesti sillä että kriitikko on väärinkäsittänyt hänet. Lopullinen väärinkäsitys on kuitenkin siinä, että kriitikko itse asiassa luulee että toisella on mitään järkevää sanottavaa ja yrittää kaivaa tätä ymmärrystä esiin ja tekee jotain arvailuja. Näissä arvailuissa on sisältöä, toisin kuin siinä alkuperäisessä lauseessa.
___2.1: Kuitenkin myös vaatimus "helposta ymmärtämisestä" on huono. Sillä tässä lukija saa ikään kuin mahdollisuuden sanoa "liian mutkikasta, joten olet väärässä". Tulkitsijan ymmärtämättömyydestä tulee ikään kuin vallitseva asiantila. Syntyy vaatimus siitä että asiat täytyisi esittää ylihelposti tajuttavana, jolloin sisältö voi kärsiä. Taustalla on myös sen henkeä, että mitkä tahansa asiat olisivat aina pakosti helppoja ja helposti käsitettäviä. Ja että minkä tahansa ajatuksen voi esittää niin että kuka tahansa sen ymmärtää. Nykyään eletäänkin eräänlaisessa "kaikkiymmärtävän ihmisen" harhassa, joka heijastuu siihen että kaiken täytyy olla helppoa. Filsofinkin tehtäväksi tulee tehdä filosofiasta viihdyttävää tekstiä, jonka käsittelyyn ei tarvittaisi lukijan panosta ja ajattelua.

Tässä mielessä filosofiassa on paljon vaikeuksia. Se on "Ei Kenenkään maa". Siinä pyörii paatuneista skientisteistä tieteentekijöiden kautta niihin joiden mielestä filosofia alkaa siinä missä tiede loppuu.
1: Minusta filosofia alkaa siitä missä usko loppuu, siksi esimerkiksi uskonto on filosofiaa! Eli filosofian ydin olisi sekä tiedossa että epäilyssä. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään sitä, että jos filosofia olisi oikeasti viisauden rakastamista, että miksi ihmeessä sen pitäisi aina pyöriä mysteerissä, eli siinä mikä on ongelmallista. Nähdäkseni ongelmalliseen panostamisessa on järkeä siinä määrin, että sitä kautta saadaan vähemmän ongelmia. Ratkaisut helpottavat ainakin joidenkin ajatteluperinteiden tietä. Moni ei ole näin suoraviivainen.

Ja kuten linkkaamastani tekstistä ja sen kommentointiruudusta huomaa, runouden suhde filosofiaan on tietysti hyvin ongelmallinen. Runossa on kysymys ituvaiheen filosofiasta. Eräässä mielessä se vie jo esittämäni ongelmat niiden metatasolle. Runous sisältää "oman sisäisen jargoninsa", jossa appelsiini vertautuu aurinkoon, mutta ei mitenkään yleispätevästi. Koko runo koostuu tästä. Ja tulkitsija yrittää kaivaa esiin että mitä ihmettä kirjoittaja on oikein ajanut takaa. Parhaimmillaan tämä tuottaa jotain jonka ihminen helpostikin tajuaa, vaikka ei muuten. Eräässä mielessä runous onkin filosofian ongelmien kasautumisesta syntyvä tila, jossa saavutetaan jotain mikä on filosofian onnistumiselle -jos tälläisestä voidaan puhua- olennaista. Runous on filosofian paradoksi.
1: Pragmaattisesti runous ja filosofia jakavat yhden yhteisen piirteen : Sillä on hyvä iskeä naisia. Jokainen "Wedding Crushers" -elokuvan nähnyt tietää mikä vaikutus ilmapalloeläimillä ja Schopenhauerin rakkauskäsityksen kertomista naisille on. Runous vaikuttaa samalla tavalla. Jos jotakuta "Ketonen&Myllyrinne" -komediasarjan filosofien tavoin joutuu esittämään että "Koen äärettömän frustroivana sen että se oma mahdollisuus coitukseen on lähes absoluuttisesti negaatio", ei tee asiaa oikein. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut että kummallisia asioita heittelemällä saa kuvan joko viisaana tai huumorintajuisena hahmona. Monet naiset tykkäävät sellaisesta.

Itse liittäisin filosofiaan runouden sijasta huumorin. Se pistäisi filosofin narrin rooliin. Silloin filosofia muokkautuu oikeaan kontekstiinsa : "älkää uskoko filosofeja, mutta kuunnelkaa heitä."

---

Kuvassa on sembramännyn käpyjä. Osa on avaamatta, toisissa on avattu paketti ja syödyt siemenet. Kuoret ovat kyllä siististi esillä.