Siten on miltä näyttää?

Edellisessä blogauksessani sain kritiikiksi sen, että esitän luovuuden määritelmän liian tiukasti. Näin minäkin joutuisin tunnustamaan virheeni ja tunnustamaan itseni luovaksi henkilöksi. Olen tietysti täysin hämmentynyt kritiikistä jossa minua puolustetaan, ja tämä paradoksaalisuus heijastukoot koko loppublogaukseen asti.

Ajatus kritiikissä oli se, että luovuus on lopputuloksessa, ei tekemisen tavassa. Luovuudelta näyttävä on luovuutta. Tämänlainen ajatus on liittynyt tietoisuuden tutkimukseen.

Otan tässä herkuttelupaloiksi muutamia ajatuskokeita, joilla ongelmaa on lähestytty. Ne eivät kenties anna suoraa vastausta kysymykseen, mutta niiden avulla jokainen voinee kehittää omat vastauksensa.

Tietoisuus vs. tietoisuuden simulointi.

Alan Turing oli kiinnostunut tekoälystä. Hänen mukaansa tietoisuus erotetaan Turingin testissä, joka on eräänlainen keskusteluhaaste : Ihmiset kommunikoivat ja he eivät tiedä, onko toisessa päässä ihminen vai tietokone. He saavat aivan vapaasti kirjoittaa mitä tahansa lauseita ja he saavat jotain vastaukseksi. Sen jälkeen heidän täytyy arvata kumman kanssa he ovat jutelleet. Jos ihmiset eivät kykene erottamaan tietokonetta ihmisestä, algoritmi on älykäs. Tässä ajattelussa lähestymistapa on tiivistetty sellaiseen muotoon, että jos älyä onnistutaan simuloimaan, älykkyyttä itse asiassa mallinnetaan.

Tähän suoraan liittyvät vasta -argumentit liittyvät yleensä rakenteeseen : Eli tietokone on erilainen kuin ihminen. Kuitenkin tämänlainen kritiikki lähinnä suoralta kädeltä kiistää mahdollisuuden siihen että tietokone on älykäs. Joku ajattelee että tietokone on mekaaninen ja täynnä komponentteja, joiden tilat voidaan mitata fysikaalisesti. Samalla tavalla ihmisen aivosolut, hermosto ja elimistö ovat periaatteessa mitattavissa. Erona olisi korkeintaan kompleksisuus - joka silloin kun tietokone todella kykenee täyttämään Turingin testin ehdot, voi olla muuttunut.

Toki ajatuskokeesta on olemassa myös versio joka tunnetaan nimellä filosofinen zombie. Tässä maailman katsotaan toimivan tekoihmisistä, jotka reagoivat ärsykkeisiin. Niillä on muisti ja ne käyttäytyvät juuri kuten ihmiset. Mutta näillä zombieilla ei ole sisäistä tunnemaailmaa. Ajatus toki ensisijassa muistuttaa siitä, miten ihmisen subjektiivinen maailma on jotain, jonne ei voi vain katsoa. Mehän ajattelemme usein muita itsemme kautta mallilla "Kun minulla on tietoisuus, kai muillakin on?" Tässä samanlaisesta ruumiillisuudesta tehdään analogiapäätelmä samanlaisesta tietoisuuden rakenteesta.

Tämän voidaan ajatella olevan myös jonkinasteinen haaste Turingin testille. Tässä herätetään esiin se, että on aivan eri asia, jos silmähermon solu aktivoituu valoärsykkeestä, kuin että tämä myös tuntuu joltakin.

Mielen irrallisuuteen voidaan liittä myös Searlen kiinalainen huone. Tämä ajatus rakentuu sen varaan, että on olemassa erityinen huone, jonne laitetaan kiinankielisiä lappuja ja saadaan kiinalaisia vastauksia. Vastaukset ovat oikeaoppisesti kiinaa. Searlen kiinalaisessa huoneessa ei kuitenkaan ole kiinantaitoista ihmistä, vaan se on automaatti. Tilanne itse asiassa muistuttaa hieman Turingin testiä. Siinähän kielellinen kommunikaatio on olennaisessa osassa. Turingin ajattelutavan mukaan pitäisi ajatella että kiinalainen huone osaa kiinaa. Tämä vaatii kuitenkin algoritmin, ja periaatteessa sermiin voitaisiin laittaa ihminen, jolla ei olisi lainkaan kiinan taitoa, mutta hänellä olisi paksu ohjekirja, jota selaamalla hän kykenisi antamaan oikeanlaatuisia vastauksia. Kukaan ei sanoisi että hän ymmärtäisi kiinaa.

Tätä on kritisoitu siitä, että se pilkkoo asioita liikaa. Kiinalaisen huoneen tekemä ihmettely on samanlaista kun jos väittäisi, että ihmisen korva, hermosolut - tai rakenteellisesti aivojen osat Wernicken alue jonka avulla kieltä ymmärretään & Brockan alue, joka tuottaa kieltä- ja tai kielioppisääntöjen tunnistaminen osaisi yksinään kieltä.

Shallitin ja Elsberryn "Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information":ssa on ajatuskokeena "algoritmihuone" on selvästi velkaa algoritmihuoneelle. He esittävät sen haasteena Dembskin älyntunnistamistavalle. Siinä korostetaan sitä että Dembski pitää eliminatiivista filtteriä tärkeässä osassa argumenttiaan. Tämä eliminoiva osuus on tärkeässä roolissa, se vahvistaa perustelua, joka olisi muutoin turhan saivartelullinen. Algoritmihuoneessa haasteena on se, että olisi jokin keino erottaa simuloitu aidosta.

Algoritmihuone keskittyy huijaamisen tunnistamiseen. Tässä kuvitellaan suljettu huone, jossa on laskennan asiantuntija, älykäs toimija. Huoneessa on myös hienoja laskentalaitteita ja laaja algoritmiteoksien määrä, jotka taas ovat lainomaisuutta. Asiantuntijalla on kaksi palkka-asteikkoa, hyvin korkea konsultoinnista, jossa hän väittää että kaikki tehty työ on alkujaan hänestä, ja paljon vaatimattomampi tietokoneteknikon työstä, jossa hän yksinkertaisesti käyttää valmista algoritmia tarvittavaan työhön. Ongelman kuvaus ja syöte annetaan huoneeseen ovessa olevasta aukosta. Kun on kulunut riittävästi aikaa asiantuntijalle ratkaista ongelma, vastaus annetaan samasta aukosta laskun kera, jossa laskutetaan ajasta konsultaatiopalkalla.

Haasteena on se, että ei ole keinoa tarkistaa onko asiantuntija valehdellut. Ainut puolustus on viitata siihen, että algoritmi olisi pakosti itsessään heijastus älystä. Jotta todentaisimme Dembskin rajanvedon, meillä täytyisi olla suora kyky vahtia itse suunnitteluprosessia. Tätä ei kuitenkaan ole tarjolla, eikä ole keinoa erottaa näitä kahta toisistaan.

Paluu alkuaiheeseen.

Näin ollen selitys luovuudestani on itse asiassa enemmänkin sisäinen kuin ulkoinen kannanotto. Sama tilanne voi ilmentyä muille luovuutena, mutta itselleni se on varsin mekaanista puurtamista, sellaista jossa luovuuteen liitetty "inspiraatio" ja muusahengettäret liitetään. Luovuuteen liitetään usein jotain joka ei ole suoraan tietoista, vaan on luonteeltaan jotain mystisempää. Tätä kautta voitaisiin itse asiassa rakentaa joitain varsin mielenkiintoisia ajatuskokeita joissa mietittäisiin olenko minä aidosti luova, vai vaan luovuutta simuloiva.

Tosiasiassa juuri kenellekään asialla ei ole juuri väliä. On ihan tervettä olettaa että "jos se näyttää parsalta, maistuu parsalta ja haisee parsalta, se on parsaa." Voidaan sanoa että simuloiminen näyttää aidolta asiala, joten simulaatiosta oleva tieto antaa meidän ajatella näin. Perimmäinen todellisuus. Se taas on aika outo paikka muutenkin.