Olenko minä Intelligent Designin kannattaja?

Otsikko tuntuu varmasti jokaisesta lukijasta omituiselta. Lähinnä sitä kautta että se näyttää retoriselta kysymykseltä. Ei liene kenellekään epäselvää, että en pidä kyseistä ilmiötä argumenteiltaan perusteltuna, enkä toimintastrategioiltaan eettisesti hyväksyttävinä.

Kuitenkin Intelligent Designin lähtökohtana on se, että Designin takana olevaa älyä ei spesifioida. Tätä kautta asia siirtyy Jumalakysymyksestä eteenpäin. Minä nimittäin katson, että seksuaalivalinta on luonnossa esiintyvä keino, jonka seurauksena syntyy esimerkiksi riikinkukkojen pyrstön tapaisia piirteitä, jotka ovat puhtaan hengissäselviämisen kannalta huonoja. Isopyrstöinen riikinkukko jää helpommin saaliiksi. Tätä kautta voitaisiin ajatella että ajattelisin hyvinkin Intelligent Designin tapaan ; Spesifikaatiossa on naaraan mieltymys ; Naaras on ehdottomasti valitsija, joka valitsee eri koirasvaihtoehdoista. Ja normaali hengissäselviämistä auttava adaptaatio eliminoidaan katsomalla miten pyrstö vaikuttaa saaliiksi jäämiseen.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Intelligent Designissä päättelyssä ytimessä on argumenttikombo, jossa on analogia suunnitteluun, ja abduktiivinen päätely, joka vahvistetaan eliminatiivisen filtterin varmistuksen kautta. En hyväksy tämänlaista ajattelutapaa juuri ollenkaan.

Kun tunnistamme suunnittelun, teemme tämän itse asiassa hyvinkin runsaan taustatiedon kautta. Asiaa voi kenties verrata siihen miten päättelemme jonkin olevan hevonen.
1: Hevosuus on teoreettinen konsepti; Näemme yksittäisiä hevosia, mutta emme koskaan näe hevosuutta. Tätä kautta hevosuuden luonne on meille ytimeltään havaitsematon. Tämä on tärkeä kohta, koska usein designin väitetään olevan ytimeltään eiempiirinen koska se on "suoraan silmälle näkymätön". Kuitenkin esimerkiksi Quinelaisen tieteenfilosofian ytimessä on se, että perusyksikkö on teoria, joka on induktio. Se on aina jollakin tavalla hevosuus. Totta puhuen lähes kaikki havaitsemamme empiiriset asiat ovat epäsuoraa havaintoa ; Emme näe omenaa, vaan sen tekemiä muutoksia fotoneihin. Tuntoaistissa kyse on ihon reseptorisolujen reagoinnista ja hermojen toiminnasta, joiden filtteröimänä havainto menee aivoihimme. Tämäkin on eräänlainen mittalaitteisto. Itse asiassa loogisen positivismin kohtalo todistaa että meillä ei ole mitään teorioista riippumatonta suoraa havaintoa.
2: Meillä ei ole pelkkää määriteltyä abstraktia hevosuuden määritelmää tai jotain lukkoon lyötyä empiiristä mallia. Sen sijaan hevosuuden käsite syntyy interaktiossa ; Me havaitsemme eläimiä ja näemme suunnilleen samanlaisia eläimiä. Tästä syntyy ajatus yhdistää ne. Tästä syntyy teoria hevosuudesta, joka voi vahvistua ja kumoutua havainnoin. Hevosuuden käsite joustaa ja muuttuu elämän ajan. Quinelaisessa tieteenfilosofiassa lopputuloksessa analyyttinen ja synteettinen peräti sekoittuvat ja yhdistyvät.
___2.1: Analogiaosaa esitetään tavaksi jolla tunnistamme suunnittelun arkielämässä. Esimerkiksi lusikoiden kohdalla. Tällöin ajatellaan että Suunnittelullisuudella on jokin yleispiirre, joka on irrallaan sen tekijän motiiveista ja teoimintaresursseista. Kuitenkin on hyvä huomata, että analogiaa ei voida jatkaa kovin pitkälle. Koska meidän täytyy verrata johonkin jonka tiedämme suunnitelluksi, jossain tulee esiin esine tai esinejoukko joka meidän täytyy tietää suunnitelluiksi ilman analogiaa.
___2.2: Tunnistamisen kannalta syntyy merkittävä ongelma. Jos meillä on teoria Suunnittelusta, ja jokin erikoinen piirre, kuten biologiset eliöt ja DNA, näyttävät sen piirteitä, ei tiedetä miten asiaa pitäisi lähestyä. Useinhan Design -päätelmän kriitikoilta nimittäin vaaditaan, että jokin eiälyllinen prosessi synnyttää jotain jonka tunnistamme designiksi. Tässä tilanteessa Designin kannattaja voi kuitenkin aina puolustautua sillä että Suunnittelua on löydetty erikoisesta paikasta. Tässä vaaditaan pohjimmiltaan Suunnittelijan eliminointia, mutta Suunnittelija itse päätellään eliminaation kautta, eikä millään suoralla tunnistamisella.
3: Kun tunnistamme hevosen, teemme sen melko automaattisesti. Meillä oleva taustatieto on hyvin etäisesti läsnä. Tämä iskee Intelligent Designin ystävien joskus käyttämään reflektioargumenttiin. He korostavat että he eivät koe tekevänsä päätelmää Designistä käymällä läpi valtavan määrän data -aineistoja ja havaintoja.

Wilkinsin ja Elsberryn "The advantages of theft over toil: the design inference and arguing from ignorance" korostaakin sitä, että meillä on aina tietoa Suunnittelijoiden tiedoista. Ilman näitä taustatietoja Desig ei ole informatiivista ; Elsberry ja Wilkins ottavat esiin "skirnobsit", jotka on suunniteltu mutta emme tiedä niistä mitään muuta. Vasta siinä vaiheessa kun suunnittelijan intentiot ja muut vastaavat tulevat esiin, saadaan asiaan jotain merkitystä. Intelligent Designin "design" on perustaltaan niin epämääräinen että jos sanoo että skirnobsit on "suunniteltu" on tilanne se, että "I may as well say that skirnobs are "gzorply muffnordled", for all it tells me. But if I know the nature of the designer, or of the class of things the designer is a member of, then I know something about skirnobs, and I can make some inductive generalizations to the properties of other skirnobs."

Meillä on tietoa ihmisistä ja Suunniteltu esine vertautuukin esimerkiksi jäljestykseen tai tikkojen käpypajoihin. Teemme päätelmät koska meillä on tietoa tikoista ja ihmisistä jotka tekevät asioita. Ihminen ei ole mikään mieli tyhjänä kulkeva tabula rasa, vaan päinvastoin käyttää taustatietojaan. Aspergerin syndroomaisena tämä on minulle ilmiselvää ; Ihmiset ovat oppineet toimimaan sosiaalisissa tilanteissa hyvin hienosyisesti. Lapset tekevät virheitä käytöksessä, mutta aikuiset eivät edes joudu miettimään mitä tekevät. Omalla kohdallani tämä tämän aihepiirin tajuamisen puute värittää elämäni. Arkeologiassakin tunnistetaan esimerkiksi työvälineiden jälkiä. Ja tekijöiksi oletetaan ihmisiä, joista on havaintoja ja joiden tavoitemaailma on monisyinen mutta kartoitettava. Samoin me kuolemansyyntutkimuksessakin tunnistamme tavoitteita ja suunnitelmallisuutta analysoimalla sitä, mitä on tapahtunut missä järjestyksessä ja millä murha -aseella. Ja kenen läsnäolosta on jäänyt sormenjälkiä tai hiuksia DNA:ineen murhapaikalle ja/tai ruumiin löytöpaikalle. Intentiot, kuten mustasukkaisuus, voidaan arvata koska ihmisien ajatusradoista itse asiassa on yllättävänkin paljon tietoa, josta suuri osa on ihmisillä "selkäytimessä" niin että he eivät koe harjoittavansa mitään aktiivista ajatteluprosessointia jossa on taustalla elämänkokemuksia ja oletettuja taustatietoja.

Tämä asia on olennainen, koska Dembski esittää että suunnittelu hyväksyttäisiin tieteellisenä selityksenä. Hän on sitä mieltä että suunnittelu hyväksytään arkeologiassa ja vetoaa että sama pitäisi soveltaa biologiassa jossa sitä ei hänestä sallita. Voidaan kuitenkin ajatella että tiedemiehet hyväksyvät arkeologian ja kieltävät monia näkemyksiä siksi että Dembskin suunnittelun tulkinta perustuu argumenttirakenteeltaan tietämättömyyteen sekä suunnittelijan luonteesta että säännönmukaisuuksista jotka voisivat selittää havaitun ilmiön. Arkeologian kohdalla meillä on empiirisesti saatua tietoa suunnittelijoista ja esineistä joita nämä luovat sallii meidän tunnistaa tulosten säännönmukaisuuksia, mikä johtaa meitä tekemään päätelmän suunnitelmallisuudesta näissä tapauksissa. "Tavallisessa" (Ei ID) suunnittelun tulkinnassa suunnittelija on itse asiassa yksi tunnettu säännönmukaisuuden aiheuttaja. (Se on kuin hevosen jälkien tunnistamista hevosuuteen viitaten.) Tämä vastaava ei vain toteudu Intelligent Designin kannattajien suunnittelun tunnistamisessa, jossa Dembski haluaa meidän jättävän huomiotta sekä oletetun suunnittelijan ominaisuudet että muut syysäännönmukaisuudet jotka saattavat olla voimassa. Näin saadaan valoa joihinkin Dembskin esimerkkeihin:
1: SETI perustuu tietoon ; Alan viehätysvoima on se, että varsinainen SETI-tutkimus perustuu tietoon siitä, miten ihmiset käyttävät radioaaltoja kommunikointiin.
2: Demsbkin viittaus "Smithsonian Institutessa" näytteillä oleviin esineisiin, jotka ovat sellaisia että kenelläkään ei ole aavistustakaan mitä ne tekevät on myös "tavallista" eikä "ID -mallia" ; Dembski ei ota huomioon faktaa että tavallisten suunnittelijoiden esineet voidaan tunnistaa aivan tavallisella metodilla joita on pitkään käytetty arkeologiassa. Nämä metodit katsovat esimerkiksi työstöjälkiä, haetaan manipulaatiolle ominaisia merkkejä, joita tiedämme kokemuksemme perusteella syntyvän ihmistekijöiden toimesta. Tämänlainen vaatii "tekotavan" johon ID ei "suostu ottamaan kantaa". Tätä kautta on selvää että Smithonian -esimerkki ei ole Dembskin kaltaista suunnittelun tulkintaa. Se ei tämän olennaisen epäanalogian vuoksi ole mikään oikeuttava argumentti.

Humen peruskritiikkihän rakentui sen varaan että analogiaan perustuva mielikuva suunnittelusta on vaikeasti eroteltavissa aidosta. Tämä on edelleen tärkeä asia, koska tapa, jokka Dembski valitsee spesifioinnin on selvästi intuitio. Shallitin ja Elsberryn "Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information" kertoo siitä, miten Dembski käyttää matemaattisilta ominaisuuksiltaan aivan keskenään päinvastaisia kriteereitä, tilanteen mukaan. Tämänlaista määrittelyä ei voida perustella "holismilla", koska designiä voidaan nähdä aivan missä tahansa halutaan. Tilanne näyttää siltä että ensin on mielikuva siitä onko kohteessa Designiä vai ei, ja sitten valitaan lähestymistapa sen mukaan mikä tuottaa tästä tilasta halutun lopputuloksen. Tämä taas on enemmänkin ennakkokäsitysten värittämä tulkintamalli, eikä mikään argumentti jolla vakuutettaisiin muille asiantila. Syntyy vetoamista, ei todistamista.

Nämä vaihtamalla saadaan tilanne tietysti sanomaan sitä mitä Dembski kulloinkin haluaa. Dembski on luonut fabrication -käsitteen, jolla hän tarkoittaa spesifikaation räätälöimistä tilanteeseen sopivasti, mutta hän ei luo tälle selvää kriteeristöä ja käytä tätä esimerkeissään. Se, että esittää että ongelma on olemassa ja määrittelee ongelmatilan ei tarkoita samaa kuin että tämä ongelmatila osataan tunnistaa ja ottaa hoitoon ja että päätelmissä asia on myös otettu huomioon. Dembskillä tosin tuntuu olevan laajemminkin taipumus mainita virhepäätelmiä ja sen jälkeen leikkiä että mainitseminen on samaa kuin huomioon ottaminen argumentaatiota tehdessä.

Seksuaalivalinnan kohdalla on kuitenkin kysymys soidinmenoista ja niihin liittyvistä asioista. Toimijat tunnetaan. Ja se, onko seksuaalivalinnan suosimassa ominaisuudessa kyseessä signaali joka viittaa kelpoisuutta parantavaan ominaisuuteen, vaikka suureen kokoon vai sellainen, jossa se kierrtää, ikään kuin "huijaa" viittaavansa vahvuuteen. Vai onko se peräti heikkous, jonka kantaja rehentelee että on muutoin niin hyvä että pystyy pitämään mukanaan sellaista rasitetta. Valitsija on tunnettu ja muutenkin asia etenee tiedetystä eikä tietämättömyyden ja mysteerin kautta.

Tätä kautta uskallan sanoa että en ole Intelligent Designin kannattaja. Koska siinä perustana on tietynlainen asenne ja väitetty ajatteluprosessi. Kysymys on metodiikasta, jota pidän yksinkertaisesti pätemättömänä. Tätä kautta en katso että seksuaalivalinnan myöntäminen tarkoittaisi samaa kuin Ingelligent Designin kannattamista. Joku vääräleuka tosin voisi mainita tästä "biologisesta designistä", joka ei ole "darwinisminvastaista".