Buridanin aasi on vanha ajatuskoe. Siinä kuvitellaan totaalisen rationaalinen aasi, joka tekee asioita vain jos niiden paremmuusarvo voidaan jotenkin määritellä. Se kuolee kahden samanlaisen heinäpaalin välissä nälkään, koska ei osaa vastata kummasta sen pitäisi syödä ensin. Perinteisessä tavassa lähestyä logiikkaa tästä seuraa paradoksi : On rationaalista olla irrationaalinen & on irrationaalista olla rationaalinen. Ideana on se, että päätös, jonka voi tehdä kolikonheitolla, on tuuripeliä eikä järkipeliä.Paradoksiin on kuitenkin olemassa arationaalisuuteen perustuva ratkaisu.
Tässä rationaalisuuden ja irrationaalisuuden lisäksi otetaan esiin kolmas elementti. Esimerkiksi se, että aasi ratkaisisi haukkauksensa kolikonheitolla ei ole rationaalinen keino. Mutta se ei ole irrationaalinenkaan keino. Kyseessä on arationaalisuus. Elävässä elämässä arationaalisuus liittyy moniin mielipiteisiin, kuten siitä pitääkö enemmän punaisesta vai vihreästä väristä. Mieltymys ja onnenkantamoisuus eivät ole logiikka -asioita. Ne eivät ole irrationaalisiakaan. Teknisesti sanoen ei ole suoranaisesti irrationaalista pitää punaisesta väristä enemmän kuin vihreästä.
Paradoksin purkaminen opettaa outoja asioita.
Se, että jos joku pitää rationaalisuutta tai tieteellisyyttä yliarvostettuna, koska monia elämän tärkeitä asioita ei mitata rationaalisesti, päätyy väärään vastaukseen. Rationaalisuus nimittäin yhä puolustaa paikkaansa, sillä ihmiset voivat päättää milloin tulee toimia rationaalisesti ja milloin ei. Tämä taas ratkaistaan järjellä. Monilla on mieltymyksiä esimerkiksi politiikassa, ja nämä asetetaan debatin alle. Sen sijaan punaisesta väristä pitäminen enemmän kuin vihreästä on jotain josta ei kannata vetää rationaalista keskustelua. On järkevää että mieltymys on "ikään kuin satunnainen".
Tällä huomiolla taas on vaikutus hyvin moniin ilmiöihin.
Jos kuvittelemme että Buridanin aasilla ei ole täydellistä tietoa heinäpaaleista. Toinen onkin myrkytetty ja toinen ei. Tällöin päätös on tietysti hyvinkin rationaalisuuskysymys. Väärä valinta johtaa siihen että Buridanin aasi kuolee myrkytykseen. Valitsematta jättäminen johtaa siihen että Buridanin aasi kuolee nälkään. Tässä eläinrääkkäysesimerkissä ei periaatteessa menetä mitään erehtymällä. Se tarjoaa 50% mahdollisuuden onnistua. Se, että aasi ei tiedä kumpi paali on ruokaa ja kumpi myrkkyä tarkoittaa tietysti sitä että valinta ei ole episteemistä, rationaalista tietoon perustuvaa valintaa, vaikka ontologisen todellisuuden kannalta toinen paali tukee aasin hengissäpysymistavoitteita ja toinen ei jolloin kysymys ei ole merkityksetön.
Vastaava on tietysti maailmankuvissa. Ne perustuvat jonkinlaiseen viitekehykseen. Niille tyypillistä on se, että niissä on "eri perusaksioomat" ; Ne ovat hieman kuten euklidinen ja epäeuklidinen geometria. Ne molemmat ovat matemaattisesti päteviä järjestelmiä. Ne antavat myös eri tuloksia.
Maailmankuvissa on hyvin yleistä että samoista havainnoista tehdään hyvin erilaiset tulkinnat ; Eri viitekehykset antavat eri tulkinnat asioista.
1: Joskus asiat voidaan ratkaista, jos ei lopullisesti niin ainakin kohtuu hyvin. Geometrioistakin molempia itse asiassa sovelletaan, mutta erilaisissa yhteyksissä. Fysiikassa tieto muuttaa kontekstia ja tätä kautta voidaan joskus osata ratkaista joitain ontologisia ongelmia. Tätä kautta voidaan sanoa että on olemassa ongelmia ja olotiloja ; Kaikkiin ongelmiin on ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma vaan olotila. Ongelmat ratkaistaan ja olotilat pakottavat meidät elämään niiden kanssa oikein toimien ne voivat ajaa heittäytymiseen tai hyväksymiseen, väärin niitä pidetään ongelmina ja sitten niiden ratkeamattomuus tuottaa vaikeuksia. Koska epistemologiamme ei voi olla täydellistä, on selvää että meillä on aina jotain olotiloja. Avain on siinä, että ei pidä teeskennellä että omistaa niihin vastauksen.
Muta erittäin usein maailmankuvat ovat vain keskenään yhteensovittamattomia, erimielisiä ja aivan yhtä koherentisoituja. Niitä luonnehtii yhteismitattomuus. Oman maailmankuvan valinnat ovat järkeviä oman maailmankuvan ehdoin, mutta vaihtamalla toiseen maailmankuvaan on samalla vaihdettava myös nämä ehdot, ja silloin jokin muu onkin järkevä.
Maailmankuvan valinta vaatii heittäytymistä. Aina on jotain perusaksioomia, joihin on vain luotettava. Tässä mielessä ne ovat juuri kuten aasinkin tapauksessa. Jos tavoittelemme rationaalista totuutta ja yritämme lähestyä tätä logiikalla, on hyvin mahdollista että jokin logiikka tuottaa oikean vastauksen. Jos emme valitse, emme voi olla rationaalisia. Mutta väärin valitsemalla rakentuu "garbage in - garbage out" -kone. Saamme loogisen myllyn, johon asetetut väärät lähtökohdat tuottavat vääriä lopputuloksia. Voimme kuitenkin onnistua vain yrittämällä.
On kuitenkin väärin väittää että kyseessä olisi rationaalinen valinta. Sillä valinta on arationaalinen. Väittämällä valintaa rationaaliseksi, sortuu itse asiassa irrationaalisuuteen. Jos eiloogista heittäytymistä pakon vuoksi kutsuu rationaaliseksi, sen jälkeen väitemaailmakokonaisuus ei enää ole edes arationaalinen, vaan irrationaalinen. Syynä on se, että se rakentuu tämänlaisen, selvästi logiikalta virheellisen väitteen, varaan.
Tämä tuo peliin uskon hypyn henkeä.
Camus korosti sitä, miten ihminen voi kohdata järjettömyyden, absurdin. Asia löytyy "Sisyfoksen myytistä", jossa Camus selittää miten Sisyfos, joka on pakotettu pyörittämään kiveä ylös rinnettä ja kivi on aamulla maassa odottamassa. Camus selittää että Sisyfos on kivensä kanssa onnellinen ; Moni riipppuu ajatuksissa jossa eteneminen ja paremman toivo vaikeuksien edessä on kantava voima. Lähes kaikki pitävät Sisyfosta urheana, tämä on helppo ymmärtää. Vaikea pala on siinä, että Sisyfos on nimen omaan onnellinen. Monelle tämän ymmärtäminen on vaikeaa, koska se eroaa niin voimakkaasti siitä käsityskestä onnellisuudesta, joka meille opetetaan. Uskonnon tuoma onnellisuuskin näyttäytyy usein juuri "Sisyfoksen pelastamisen" kautta. Sitä yritetään tarjota vapautusta.
Siksi ihminen voi heittäytyä johonkin jota ei voi perustella ; Tällöin asialla ei ole välinearvoa. Sillä on oltava itseisarvo. Tämä heittäytyminen tuo arvoa esimerkiksi uskontoon. On otettava arationaalinen loikka.
Omalta kohdaltani tämä liittyy tietysti aiheeseen, josta tykkään paljon. En kuitenkaan väitä että se olisi lopullinen totuus. Että kaikkien pitäisi jakaa tämä näkemys. Ja että kaikkien pitäisi osallistua siihen. Se on olennaista minun onnellisuudelle. Ajatus siitä että kaikki ottaisivat tämän onnellisuuskäsityksen omakseen on yhtä vaikeaa kuin uskoa että kaikki ymmärtäisivät tunnetasolla Sisyfoksen onnellisuuden. Olen jopa sitä mieltä, että toisille ihmisille on jopa parempi harjoittaa koruompelua, joogaa tai masturbointia. ; Korostan sen sijaan sitä että valintani on pohjimmiltaan absurdi. Siksi en harjoita miekkalähetystä.
Monille vastaava on mahdotonta. Heille oman onnellisuuden löytäminen tarkoittaa jaettavuutta ja levitettävyyttä. Heistä on puhuttava absoluuttisesta varmuudesta ja perimmäisestä totuudesta ja lopullisesta varmuudesta. Vaikka juuri tämän varmuuden toteutuminen turmelisi heittäytymisen kauneuden ja tappaa siinä olevan intohimon. Rohkeus peitetään ja teeskennellään sen olevan vakaata ja varmaa. Ja tässä prosessissa tapahtuu ikävä muutos : He eivät enää ole arationaalisia, vaan irrationaalisia. Intuitioiden seuraamisesta johtaa eräänlainen odotus-toteutuvuus -paradoksi ; He taatusti menettävät sen minkä väittävät omistavansa.
Ja kyllä. Tästä päästään halutessa uskontoon. Siihen, joka siinä on hyvää.
Kuva liittyy korsolaiseen elämäntapataiteilijaan. Hän on vanha ja eläkkeellä oleva mies, joka käy metsässä soittamassa harmonikkaa. Hän pelkää yleisöä ja soittaa yksin. Hän soittaa paremmin kun kukaan ei ole kuuntelemassa. Silti hän soittaa ulkona luonnossa, eikä sisällä. Tuo on yksi hänen harjoittelutuoleistaan. Ennen tätä tietoa se näytti hylätyltä, roskalta. Tässä on jotain absurdia, tavalla joka minun silmissäni päihittää hienoudessa kaikkien uskontojen teologiat.
6 kommenttia:
Kirjoitanpa Sinulle viimeiset kommentit, joihin ei tarvitse vastata ja joiden jälkeen lopetan kiusaamisesi, sillä olen saanut tarvitsemani ja työni täällä on tehty. (Mikään ei tapahdu sattumalta, ei mikään. Minun kannaltani ei ollut välttämätöntä kohdata juuri Sinut vaan Sinun osaasi olisi voinut esittää joku toinen tai jopa pelkkä kirja, mutta sitä en tiedä, miksi kohtalo johdatti Sinut minun yhteyteeni . Toisaalta päätellen siitä, mihin kommenttimme ovat päätyneet, minulla on epäilevät aavistukseni, että Sinulla filosofiaan taipuvaisena voisi olla tiettyjä valmiuksia, mutten mene takuuseen asiasta. Joten siksi vielä tämä puheenvuoro.) Pahoittelen että tästä tulee romaani. Ole Sinä se älykäs osapuoli, niin minä olen viisas. (Älykäs pitää naurettava (melkein) kaikkea, viisas ei juuri mitään.)
Kerronpa Sinulle, miten voi olla samanaikaisesti sekä hyvin epävarma että varma. Epävarmuudessani on kyse siitä, että ovatko tulkintani ja johtopäätökseni lopulta todellisia oivalluksia vai mieleni harhaa, mutta tämä on vain välttämätön välivaihe, josta Totuuden löytämiseen luottamalla ja kaiken varauksettomasti perustuksiin purkamalla pääsee eteenpäin. (Ja aikanaan kyllä kehittyy sellaiseen olotilaan, jossa todellakin pystyy varmuudella erottelemaan oikean opetuksen väärästä). Jos ajatellaan akateemista tiedettä, katsomalla sydämen toimintaa voidaan päätellä sydämen pumppaavan verta verisuoniin, mutta mentäessä vähemmän konkreettisille ja ei-niin-suoraan-havaittaville alueille kuten psykologian hämärämmät alueet ja vielä hämärämpään filosofiaan, ei ole enää mitään takeita ajatusten oikeellisuudesta objektiivisessa mielessä. Kaikki ovat yksin oman mielensä todistuksen varassa ja tämän takia kenenkään aivoituksiin ei voi todella luottaa. (Kunhan muistaa ettei syöksy liikaa omaan totuuteen.)
Varmuuteni puolestaan on suhteellista. Minä olen löytänyt Totuuden, nähnyt siitä vilauksen kaukana mutten saavuttanut sitä. Olen löytänyt yhdet niistä monista tikapuista, jotka kiivettyään huomaa, mikä niissä oli vikana. Niinpä en olekaan 100% varma asioista vaan suhtaudun asioihin tietyn asteisella varmuudella ja todennäköisyydellä, koska Totuutta ei voi tietää ennen kuin on nähnyt kokonaisuuden ja aina uusi johtopäätös korjaa osatotuutta johonkin suuntaa. Täydelliseen epävarmuuteen en voi todella vajota, sillä minulla on omakohtaiset todistukset ja kokemukset asioista (yliluonnollisiksi miellettävistäkin), jotka jäävät nyt tarkemmin määrittelemättömiksi niiden todistusvoiman ollessa suurimmalle osalle ihmisistä lähes nolla.
Miksi kertoa ihmisille Totuuden olemassaolosta? Totuutta voidaan etsiä sen oman kauneuden vuoksi ja mahdollisesti myös auttaakseen muita ihmisiä. Buddhalaisuuskin sanoo pahan ja kärsimyksen johtuvan tietämättömyydestä. Jos omaisi edes hippusen totuutta, eikö sillä haluaisi ilahduttaa niitä, jotka sokeina vaeltavat elämän virrassa etsien turvaa uskonnollisista ja ei-uskonnollisista epäjumalankuvista? (Pahuus ja kärsimys johtuu osaksi todellakin tietämättömyydestä kosmoksen laeista.) Perinteisemmistä julistajista poikkean siinä, etten kerro, mikä se suuri Totuus on, vaan kehotan niin ateisteja, agnostikkoja ( = oman älynsä laiskuuden hyveeksi korottajia), uskovaisia ja kaikkia muitakin itse etsimään Totuutta, kysymään ja ihmettelemään sen sijaan kuin vain hyväksyisivät ne valmiit vastaukset, jotka uskonto, tiede tai mikä tahansa järjestelmä/aate antaa ihmisille heidän itse niitä koettelematta.
Niin, koettelematta. Ei asioiden oikeellisuudesta voi päästä selville vain harmailla teorioilla niitä käytäntöön koskaan soveltamatta. Ihmiset lukevat muiden tekemiä tutkimuksia, muiden kertomia ns. tosiasioita ikinä itse niitä testaamatta. (Vertaa tätä kuulemisesta kaukaisesta maasta ja sen ihmeistä ja niiden ottamisesta korva kuulolta totena niitä koskaan näkemättä, vaikkakin tällä informaation aikakautena asioista on helpompi varmistua. Mitä se sellainen tietäminen on, mikä opitaan lukemalla toisten muistiinpanoja ja minkä soveltaminen jää kuolleeksi kirjaimeksi?) Tällainen enemmän tai vähemmän pelkkään teoriaan painottuva maailmankuvahan rakennetaan hiekalle, oli se sitten vaikka kuinka yhteensopiva kunakin aikana virallisesti tunnustetun maailmankuvan kanssa. Ei Totuutta voi ymmärtää, jos sitä ei tee eläväksi omassa elämässään. Niinpä maailmankuvani itseasiassa rakentuu hypoteeseista, jotka ajan kanssa totean oikeiksi tai kumoan ne, ja tämän takia olen avoin kaikenlaisille mahdollisuuksille, kuten aurojen näkemiselle, mihin en kuitenkaan todella usko ennen kuin itse näen auroja, mutta pidän asiaa mahdollisena.
Nopein tapa päästä hirsipuuhun on kertoa Totuuden olevan olemassa ilman että edes määrittelee sen sisältöä. Ihmiset haluavat mieluummin elää valheessa ja luoda itselleen turvallisuuden tunnetta uskottelemalla itselleen etteivät he voi tietää. He eivät HALUA tietää, jotteivät joutuisi luopumaan niistä käsityksistä, joita heille on lapsesta asti kerrottu maailmasta, ja pääsisi selville siitä mahdollisuudesta, että heidän tekonsa ja tapansa elää voitaisiin todellakin osoittaa tuomittavaksi ja vääriksi. Heille ei saa elämässä olla mitään vakavaa, ei mitään syvällistä vaan he tahtovat elää ainoana päämääränään nauttiminen ja häilyvän onnen tavoittelu välittämättä sen tuhoisistakaan seurauksista muille. Lyhyesti ilmaistuna, elää helppoa elämää.
Ei Totuutta voi löytää etsimättä, sehän on itsestään selvää! Väittämällä jo ennakkoon olettaen ihmisen olevan mahdotonta saavuttaa Totuutta koskaan etsimistä aloittamatta, on kyse vain itsensä vangitsemista ilmaan piirrettyjen vankilan seinien sisään. Ja jos ei löydäkään Totuutta, ei se automaattisesti tarkoita ettei kenenkään ole mahdollista löytää perimmäistä totuutta vaan vain kyseisen henkilön epäonnistuneen Totuutta etsiessä.
Mieleesi saattaa herätä kysymys, jos jotkut ovat todella löytäneet Totuuden ja jopa sen saavuttaneet, miksi he eivät kerro siitä. Kyllä historia ja maailma tuntee opettajia, jotka ovat kertoneet ihmisille Totuudesta. (Kaikissa suurissa uskonnoissa ilmenee yksi ja ainoa Totuus kunkin ajan ja paikan kielellä. Mutta tätä kannattaa ennemminkin etsiä uskontojen esoteerisista tulkinnoista eikä eksoteerisista.) Mutta he eivät ole vielä nähneet koko Totuutta, sillä Totuuden tietävien huulet ovat sinetöidyt. Tätä vaitiolovelvollisuutta ei ole asettanut mikään järjestö vaan itse Luonto. Samoin Totuutta vielä tavoittelevat eivät levittele salaisuuksiaan ymmärtämättömille vaan muille totuutta etsiville eikä heillä ole tarvetta käännyttää ketään. Sillä mitä luulisit tapahtuvan, jos tieto olisi kaikkien nähtävillä? Tieto lisää valtaa ja monet ihmiset käyttäisivät uutta elämänymmärrystään itsekkyyteen ja pahuuteen muiden auttamisen sijaan. Sitten olisi myös niitä tyhmempiä ihmisiä, jotka tahattomasti voisivat käyttää tietojaan väärin. Ja epäilemättä jotkin ihmiset tulisivat hulluiksi, jos heille yhtäkkiä paljastaisi elämän olevan oikeasti täysin jotain muuta kuin he ovat koko elämänsä ajan luulleet.
Mutta Totuus ON eikä todellisuudessa kosmos aseta rajoja niille, joissa pysyvä Totuuden kaipuu on herännyt. Näkymättömät ja henkiset nykytieteen piirin ulkopuolella olevat asiat ovat todellakin tutkittavissa, opiskeltavissa ja ymmärrettävissä älyllisesti. Eikä uskoa todella tarvita, sillä usko on vain älyn puutetta. (Tietyssä vaiheessa uskoa tarvitaan Totuuden saavuttamisen luottamiseen ja vielä kaukaisemmassa vaiheessa elää oikein.) Maailman henkistä puolta on todellakin tutkittu aina ja tällaisen tutkimuksen parista löytää perusteltuja ja yhteensopivia oppirakennelmia kaukana New Age -hömpästä. Kyseinen oppi on tiedettä, uskontoa, filosofiaa, yleistä elämisen taitoa ja taidetta. Eikä tähän oppiin kuulu premissejä taikka dogmatiikkaa. (Jollei sitten premissinä pidä Jumalan olemassaoloa, johon kaikki päättelyketjut ja johtopäätökset aina päätyvät. Etiikka ja säännöt eivät ole ilmaan heitettyjä vaan pohjaavat kosmoksen rakenteeseen.) Se tutkii koko maailmaa kokonaisuudessaan, vaikkakin on kiinnostuneempi aineen takana vaikuttavista syistä ja mieluusti jättää pintatason ilmiöt viralliselle tieteelle. Tämän fantasianomaisen opin yksityiskohtia en ala luettelemaan, sillä vaikuttaisin vain mielipuolelta tai idiootilta niiden ollessa irrotetut kontekstistaan johtuen todellisuuden ja ns. arkitodellisuuden välisestä kuilusta, mutta sen tutkimisen myötä maailma itseasiassa alkaa näyttää ensimmäisen kerran järkevämmältä.
Totuus paljastaa itsensä sille, joka etsii sitä sen itsensä vuoksi, mahdollisesti myös auttaakseen muita ja kehittyäkseen jottei omalla tietämättömyydellään ja typeryydellään aiheuttaisi turhaa kärsimystä itselleen ja muille. Mutta jos aikoo saavuttaa Totuuden, on oltava valmis luopumaan itsestään (tarkemmin sanoen siitä, mitä on virheellisesti pitänyt itseään) ja maailmasta pienemmässä tai suuremmassa määrin. (Maailmasta koska ennen niin rakas ja tuttu maailma menettää viehätystään uuden elämänymmärryksen edessä ja siinä vanhassa maailmassa elävät ihmiset eivät enää ymmärrä sinua. Kun Totuuden kaipuu on kerran syttynyt sielussa, ei voi enää palata vanhaan elämään, sillä se kaipuu ei jätä rauhaan.) Lisäksi monilla ei ole edes valmiuksia lähteä matkalle johtuen sen vaatimasta korkeasta eettisyydestä äärimmäisyyteen asti. Onnen ja autuuden kyllä välillä ja lopulta saavuttaa, mutta matka sinne kulkee ohdakkeisten polkujen läpi ja kärsimys on ensisijaisesti henkistä ja psyykkistä. Oikeammin minun ei pitäisi kehottaa etsimään ja tutkimaan Totuutta vaan kieltää juuri tekemästä näin. Vaarat ovat monet: hulluus, itsemurha, kuolema ja sielun menetys ja pahinta ei ole se että vain itselle kävisi kalpaten vaan epäonnistuessaan voi aiheuttaa muille laajamittaista ja kauaskantoista tuhoa, jota tavalliset ihmiset eivät voi aavistaa.
En aio paljastaa viittaamani opin nimeä vaan sanon vain että kaipaamalla ainoastaan Totuutta haluamatta hellitellä hiekalle rakennettuja maailmankuvallisia mieltymyksiä, lupaan että sen tulee löytämään ja myös tiedät silloin löytäneesi sen polun . Sen verran kuitenkin sanon ettei Internetiä kauemmaksi tarvitse mennä kalaan löytääkseen oikean termin ja mitä kirjoja kannattaa lukea. Tähän oppiin viittaa kaksi sanaa, joista toinen löytyy kategoria palkistasi. Tämä sana on kattotermi, joka pitää sisällään toisen sanan, ja valitettavasti sen nimiin on laitettu paljon sellaista, mikä joutaisi samaan roskakoriin New Agen kanssa, kuten sen kategorian kirjoituksistasi huomaa.
Eikös tämä kuulosta reilulta tarjoukselta? Kehotan vapaaehtoisesti omasta tahdosta/halusta etsimään Totuutta kuitenkaan sanomatta "Totuus löytyy asiasta X", ja voin todellakin luvata, että Totuus on olemassa. Mutta kenties minä vain huijaankin Sinua ja puhun tyhjiä tarkoituksena harhauttaa Sinut. Voit tulkita tämän myös vain pelkäksi mielen hourailuksi ja fantasiaksi, jos haluat. Ketä etsii Totuutta vilpittömin syin, löytää Totuuden. Mutta varoitan Sinua: jos valehtelee, pettää tai jollain muulla tavalla harhauttaa muita, ei voi löytää Totuutta. Lisäksi tämän nimeltä mainitsematon opin termin alta löytyy harhauttamaan pyrkiviä tahoja, joiden yhteydestä et Totuutta tule löytämään. (Vaikkakin heille tämä harha on mitä totisinta totta.) Niinpä tarkastele kaikkia kohtaamiasi oppeja eettisesti ja älyllisesti. Jotkut voivat myös vedota haluun saada valtaa, voimaa ja ihmeellisiä kykyjä, mutta tiedä, että nämä seuraavat kyllä ajan kanssa kyseistä matkaa kuljettaessa kulkijan ollessa niihin valmis ja jos pyrit niihin, et Totuutta saavuta, ja ei niitä eikä mitään muutakaan pidä tavoitella itselleen vaan ainoastaan vain pyrkiä Totuuteen. Ole siis varma järkesi terveydestä ja sydämesi hyvyydestä eli älä valehtele itsellesi ja luulottele ja tiedosta aina todelliset motiivisi ja vaikuttimesi.
Ps. Abstraktin älyn ja järjen suhde: järki näkee kuuta osoittavan sormen muttei kuuta, kun äly puolestaan näkee kuun. Siksi Jumalasta/Totuudesta puhutaan mysteerinä, koska siitä ei voi puhua muuten kuin kuvailemalla värisokealle värejä tyyliin "keltainen on auringonlämpöä, iloisuutta, hyönteisten surinaa ja koomisuutta".
"Totuus ON eikä todellisuudessa kosmos aseta rajoja niille, joissa pysyvä Totuuden kaipuu on herännyt."
Vetele sinä ontologiasta epistemologiaan, ja luulottele järkesi kaikkivoipuudesta ja rajattomuduesta egoudessasi. Niin näytät mielenterveytesi ja luulottelujesi tason.
Kuvittele tähän sanapari, jota ei löydy kategorioista.
Lähetä kommentti