Jumalan olemassaolokysymys on kulttuurillisesti tärkeä kysymys, jos ei muuten, niin sen kautta että uskonnot, ulkoiset järjestöt, vaikuttavat elämäämme normeillaan ja tavoillaan. Meillä on oltava jonkinlainen reagointitapa tähän ilmiöön.
Olemassaolo on ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Tässä suhteessa olemassaolossa ei ole "superpositiotilaa"; Kvanttien epävarmuudessa ei vaihtele olemassaolon ja olemassaolottomuuden välillä. Sillä on vain eri tapoja olla olemassa.
Tältä kannalta on mahdollista käsitellä Jumalakysymystä joko sitä kautta että ateismi on totta tai teismi on totta. "Kolmatta vaihtoehtoa ei ole". Tässä näkökulmassa ateismi on etuasemassa, koska todistustaakka on sillä joka väittää olevaksi. Occamin partaveitsi yksinkertaisesti leikkaa Jumalan ulkopuolelleen, koska olipa hän miten yksinkertainen ja pieni tahansa, hän on taatusti kompleksisempi kuin "ei mikään". Nollahypoteesina pidetään normaalitutkimuksessakin sitä, että yhteyttä ei ole. Tästä tilasta poikkeaminen taas kertoo tieteellisyyden hukkaamisesta.
Siksi voidaan sanoa, että jos joku väittää että isojalka on olemassa, tiede ei ole "agnostinen" asian suhteen. Se ei vain käsittele millään lailla teorioissaan kansantarinoiden taruolentoja ennen kuin ne on todistettu. Sama koskee tietysti avaruuden muukalaisia. Ihmiset väittävät että avaruusalukset, joita voidaan valokuvata, tulevat ja siellä on pieniä miehiä, jotka luppoaikanaan tallaavat peltoja ja kontrolloivat talouttamme, tiede ei ole "agnostinen", vaan UFOjen kannattajan on todistettava väitteensä.
Tältä kannalta voidaan ajatella, että otamme Jumalan kohdalla erikoisvapauksia. Että kun avaruusolentoa mystifioidaan lisää, meidän yht'äkkiä pitäisi vaihtaa kannanottomme agnostisiksi. Syy tähän on selvä; Tieteellisen metodin rajat. Voimme käsitellä tiettyjä kysymyksiä edes periaatteessa tieteellisesti. Muihin kysymyksiin emme voi vastata. Ja ilman kykyä vastata voimme perustellusti vain vaieta tai kysyä ihmeissämme.
Tässä suhteessa on muistettava, että tätä pakokeinoa ei voida käyttää kaikille uskomuksille. Esimerkiksi perinteinen kristillinen rukouksiin vastaava Jumala on avaruusolentojen kaltainen siltä osin, että niiden esittäjiltä tulee voida vaatia todisteita. He eivät voi vain paeta selittelemään epäonnistuneita käsilläparantamiskokeita siihen, että "koe ei ota esirukousta huomioon". Nämä ovat vain ad hoc -selityksiä sille miksi olemassaolevaksi väitettyä konkreettista ilmiötä ei ole havaittu.
Sillä tiede ei todellakaan rajaa Jumalaa ulkopuolelleen. Edes looginen positivismi, niin naurettavuuksiin asti tiukkaa havaittavuutta vaativaa kuin onkin, ei rajaisi kaikkia Jumalan muotoja tieteen ulkopuolelle. Esimerkiksi Vanhan Testamentin pilvistä puhuva, ihmeitä tekevä, maan tottelemattomien alta avaaja, olisi suunnilleen yhtä yliluonnollinen, havainttavuuden ulkopuolella oleva, kuin karhut.
Se, että uskovainen sanoo tieteen rajaavan Jumalan ulkopuolelleen tarkoittaa itse asiassa sitä, että Jumala ei ole tälläinen. "Jumalalla on laajempia muotoja", ja että testi käsittelee vain suppeampaa mahdollista osa -aluetta. (Tämä on tietenkin epämääräistämistä mihin Paahtoleipä -blogissa viitattiin.) Jumala voi siis olla vaikka mitä, mutta nuo testit näyttävät minkälainen se ei perustellen ajatellen "voi järkevästi olla". Tämänluonteisista Jumalista pitäisi vaatia todisteet koska ne ovat periaatteessa todistettavissa. (Ne ovat kuten niitä avaruusolentoja. Jotta niistä voidaan puhua, ne on ensin osoitettava olevaisiksi. Ne rajataan ulos, kunnes otetaan sisään todisteiden valossa jos siltä näyttää.)
Tietenkin nykyään on vähemmän tiukat kriteerit tieteelle; Esimerkiksi fallibilismissa tieteen kenttä on jo paljon suoraa havaittavuutta korostavaa loogista positivismia laajempi; Se ei sen tapaan niinkään keskity rajaamaan metafysiikkaa tieteestä kuin rajaamaan epätiedettä tieteestä. Falsifiointisysteemissä metafyysinen selitys on aivan hyväksyttävä KUNHAN se on kykeneväinen itsekriittisyyteen. Jos Jumalan kannattaja tekee tämän jälkeen yhä siten, miten tekee, eli kertoo meille, että "Jumalan olemassaolottomuutta ei ole osoitettu vääräksi" ja samanaikaisesti väittää että "Jumala on tahallisesti rajattu tieteen ulkopuolelle", ollaan aika erikoisessa tilanteessa koska ensimmäisessä vaaditaan ilmiön falsifiointia ja toisessa kerrotaan että se on mahdotonta.(Falsifiointimenetelmä ei ole ainut tieteen kriteeri. Mutta se on yksi. Ja muut yleisesti käytetyt menetelmät ovat tätä löysempiä vaatimuksiltaan. Jos siis kysymys ei ole tieteellinen, se ei yksinkertaisesti voi olla kumottavissa.)
Tämän jälkeen oltaisiin aika erikoisessa tilanteessa, koska hän itse asiassa vaatii vastustajiltaan falsifioimaan falsifioimatonta. Mielestäni tämä vaatimus ei enää eroa mitenkään dogmatismista.(Itse Jumalasta konseptina voin olla muuta mieltä. Mutta Jumalaa käsittelevä yksittäinen argumentti voi aivan täysin olla dogmaattinen.)
Olen kuitenkin agnostikko, en ateisti. Mielestäni agnostismiin on muutamia syitä, jotka minusta kaikki ovat osittain oikeassa:
1: Jumalaa ei ole määritelty kunnolla. Sillä ei ole mitään varsinaisia ominaisuuksia, käsite sisältää paljon ja laajasti erilaisia asioita, joihin ei kuitenkaan tarvitse sitoutua. Tältä kannalta Jumalasta ei ole viisasta puhua, se on epämääräinen. Jos joku puhuukin Jumalasta "vanhana konseptina", en voi ihmetellä koska jos jollain ei ole sisältöä, voidaan ihmetellä kuinka vanha se voi olla. Jäljelle jää vain käsittely "uskonnollisena uskomuksena", enkä usko että uskovaiset tavoittelevat tätä. He tavoittelevat olemassaolokysymystä muulla kuin ideatasolla, onko Jumala muutakin kuin jokin sana. (Pienellä kirjaimella.)
2: Jumala on liian suuri sopiakseen sanoihin. Tällöin emme itse asiassa tiedä tai voi ymmärtää mitä Jumala tarkoittaa. Jos jokin asia on sellainen että emme "by definition" voi sitä ymmärtää, emme voi saada siitä koskeviin kysymyksiin vastauksia. Siksi emme voi kuin kysyä. Jumala on tällöin Stephen Jay Gouldin NoMa -periaatteen mukaan tieteen ulkopuolinen kysymys. Nonoverlapping Magisteriassa uskonto ja tiede vastaavat eri kysymyksiin, jolloin molemmat voivat olla omissa kannoissaan oikeassa samanaikaisesti. (Epäkohtelias tapa ilmaista tämä on se, että "täläinen Jumala on tieteen kannalta nonsensiaalinen", eli tieteen kannalta huonompi kuin väärä, se on tieteen kannalta täysin hyödytön.)
3: Jumala on tasaisesti kaikessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Hänet voidaan nähdä niin luonnonlakien ohjelmoija, että niihin puuttuja. Hänet voidaan nähdä kvanttitason "selvittämättömänä", joka ei tiivisty piilomuuttujaksi. Ja toisaalta Hänen Lakinsa voidaan nähdä piilomuuttujassa. Meillä ei ole mitään objektiivista tapaa punnita mikä vaihtoehto on enemmän Jumalaa kuin jokin toinen. Yksi vaihtoehto on tietysti esimerkiksi Baruch Spinozan kannattama panteistinen ajattelutapa, jossa Jumala on itse universumi. Tässä tilanteessa on kuten Franklin Rudolf Ankersmit on huomauttanut; "Maailmassa, joka on valkoinen, ei voi puhua valkoisuudesta ollenkaan." Paul Davies esittää kirjassaan "viides ihme" samanlaisen ajatuksen; Jos jollain asialla universumissamme on vain yksi tila, emme voi mitenkään testaten saada siitä tietoa. Siksi Jumala joka on kaikessa tai on tehnyt kaiken ei selvitettävyydessään mitenkään eroa Jumalasta jota ei ole lainkaan. Vastaus jää pakosti selvittämättä. Mielestäni vaikka panteismi on vähemmän uskovaisten kesken kannatettu, se on silti mielenkiintoinen ja mahdollinen vaihtoehto. Sitä ei voida eliminoida tai "unohtaa" käsittelystä vain sen takia että se on poikkeava. Tai siksi, että Arthur Schopenhauer piti panteismia vain "kohteliaana ateismina". - Samaa "kohteliaisuussyytöstä" kun on sanottu agnostismistakin.
4: Emme kysy asiaa. Tässä ei ole syynä tiedemaailman vaino, vaan se, että ateistit eivät koe Jumalan etsimistä mielekkäänä ja uskovaiset ovat liian pelkureita kyetäkseen muotoilemaan Jumalasta selviä testattavia teorioita. Tämä näkyy erinomaisesti Daniel Dennettin kirjassa "lumous murtuu". Kirjan alussa Dennett kertoo, kuinka uskonnon tutkimusta halutaan kieltää. Kuinka luonnontieteellisesti ei edes saisi tutkia uskontoon ja uskomiseen liittyviä asioita, kuten rukouksen aikana olevaa aivotoimintaa. Tämän yrittämistäkin ei vain pidetä turhana, vaan aivan suoraan sanoen vastustetaan.(Tämäkin näkyy tietysti korostetusti "riviuskovissa".) Vaikka menetelmät ja keinot ovat jo normaalissa käytössä. Uskonnontutkimuksessa on siis eräänlainen biokammo. Lisäksi täsä kohdassa on muistettava, että uskovaiset ovat taipuvaisia olemaan ylivarovaisia että heidän Jumalaansa ei vai sattuisi. He "varmistelevat", eli tekemään asian ajattelutavalla "Tässä meillä on johtopäätös - mitkä faktat saamme tukemaan sitä". Jäljelle jää vain esim. analogian heikkoja ja epäpäteviä muotoja, joissa voidaan saada vain tukea asialle, mutta mikään ei voisi olla Jumalaa vastaan tai edes pienentää Hänen olemassaolonsa todennäköisyyttä. Tämä saavutetaan tietenkin helposti tekemällä Jumalasta mahdollisimman epämääräisesti määritelty. Tämä tarkoittaa sitä, että meiltä itse asiassa puuttuu Jumalan teoria. Tässä kohdassa on muistutan, mitä korroboraatio tarkoittaa; Teoria saa arvoa sen mukaan mitä havaintoja se selittää. Teorialla ei kuitenkaan ole aluksi mitään arvoa, sen tulee ensin selvitä muutamasta kriittisestä testistä. Nämä testit kertovat että teoria on jo ennustanut jotain. Vasta tämän jälkeen voimme uskoa että se tekee niin myös jatkossa. Jumalan kannattajien teorioilta tämä korroboraatiovaihe puuttuu. Uskallan kuitenkin toivoa että tämä voi olla ongelma "vain toistaiseksi".
Siksi uskallan olla äimän käkenä. (Sitäpaitsi se sopii luonteelleni. Olen sopuisampi ihminen kun minulla ei ole uskonnollis-moraalista näkemystä johon olen sitoutunut. Koska minussa on kuitenkin sen verran paljon "besserwisserin vikaa", että on kaikille helpompaa, jos motkotan muista asioista sen sijaan että menisin kertomaan ihmisille miten väärin he elävät.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti