Toiseus.

"Jos haluaa olla vapaa, haluaa vapaiksi myös muut."
(Simone de Beauvoir)

Simone de Beauvoir tuli tunnetuksi vuonna 1949 kirjastaan "Toinen sukupuoli". Siinä hän käsitteli tärkeää asiaa: Hän kuvasi naisen asemaa. Kuten arvata saattaa, silloinen patriarkaalinen maailma kohahti, muun muassa Paavi laittoi kirjan mustalle listalle. Sillä kirjassa häväistiin miehiä, ja sitä kuvattiin filosofiseksi pornografiaksi. De Beauvoir oli kuitenkin hyvässä seurassa, sillä myös hänen "avoin avopuolisonsa" Jean-Paul Sartre sai kuulla puheita siitä että oliko hänet riivattu.

Toisessa sukupuolessa tuotiin esiin asiaa, joka ei ollut perinteisessä mielessä akateeminen. Siinä ei ollut uusia käsitteitä, eikä sen ymmärtäminen ollut monimutkaisten kielikuvien takana. Sen tavoitteet olivat lähempänä Karl Marxin ajatusta, jossa "Filosofit ovat vain eri tavoilla selittäneet maailmaa - mutta tehtävänä on sen muuttaminen." Tämä teksti on tehty de Beauvoirin -ja valitettavasti hieman Marxinkin- tavoitteita seuraillen, tämän artikkelin tavoitteena on siis tuoda hieman esiin toiseutta. Tai oikeastaan ensimmäisyyttä, sillä nykyinen kulttuurimme on korostanut erilaisuuden vapautta tärkeämmäksi arvoksi: Harrastamme helposti siirrettyä nationalismia ja suvaitsemme suvaitsemattomuutta, jossa "toiseuteen" leimatuille annetaan erityisoikeuksia suhteessa muihin ihmisiin. Sellaisia etuoikeuksia, jotka itselle annettuna olisivat rasismileiman alla välittömästi.

On tärkeää huomata, että tämä juttu ei varsinaisesti kritisoi naistutkimusta. Vaan lähinnä sitä, miten feminismi ja naistutkimus näkyvät kulttuurissamme. Toivon että nämä virheet eivät toistu naistutkimuksen kentällä, koska muutoin naistutkimus ei olisi sitä feminismiä, jota sen toivoisin olevan, eli tasa -arvoa kannattavaa aatetta, jota fiksu ja ihailtava Minna Canth edusti. Sillä silloin feminismi on telaketjufeminismiä, joka ei ole yhtään sen tasa-arvoisempi kuin sovinismikaan.

Mutta hypätään vielä de Beauvoiriin, joka ainakin minulle on ensisijaisesti filosofi ja vasta toisisijaisesti nainen. Sillä hänen ajatuksiaan tulen käyttämään tässä pikkuisessa yönsydänurakassani. (Joka valmistuu sopivasti äitienpäiväksi.) Toivottavasti tämä naisen toiseuteen tuomitseminen, sukupuolen merkityksettömämmäksi laittaminen, ei ole sitä naisen halveksimista. (Aina tästä ei tahdo saada selvää.)

De Beauvoir osoitti historiallisessa käsittelyssään sitä, kuinka nainen on ollut yhteiskunnassa alistettuna, ei äänioikeutta, ei mahdollisuutta opiskella yliopistossa. (Jopa ritareilla, joilla naista voitiin arvostaa, hyveellinen nainen oli tietynlainen, hänellä oli juuri tietyt normit, joihin hänen piti sopia.) Mutta hän ei keskittynyt tähän. Hän keskittyi siihen, miten sanomattomat normit sitoivat naista yhä tuolloin. Sillä kulttuurissa on tietyt arvot ja perinteet, jotka seuraavat mukana. Ja nämä arvot ovat jättäneet merkkinsä myös kieleen, ja ne siirtyivät sen mukana. Ne näkyvät esimerkiksi tarinoissa: Myyttien nainen ei tapa hirviöitä, valloita mantereita, julista filosofiaa kaduilla, keksi uusia teoreemoja, eikä kokoa vallankumousta ja johda sitä. Myyttien nainen on joko hoivaava ja pitkämielinen kanaemo tai seksikäs huora.

Kielianalyysi, jota feministit nykyäänkin soveltavat, nojaa ajatukseen kulttuurinsiirrosta. "Joka hallitsee kieltä, hän hallitsee mieltä".

Siksi jos kulttuurissa sanotaan, että mies "siittää lapsen" ja nainen "tulee raskaaksi", kerrotaan että mies on aktiivinen ja nainen passiivinen. Ja sanonnassa tämä asenne siirtyy tätä käyttäessämme myös lapsille, vaikka emme tiedostaisi tätä suoraan. Itse asiassa tiedostamatta tätä se siirtyy luultavasti jopa enemmän: Weasel Worditkin toimivat parhaiten niiden parissa jotka eivät niiden arvoa mieti. Esimerkiksi jos jonkun kannan edustaja korostaa sitä kuinka hänen puolen asiantuntija on "professori" ja toisen puolen professoriasiantuntijasta kerrotaan kuinka hän on esimerkiksi "kommunisti". Faktoja molemmat, mutta..

Toisin sanoen: Uskon että jos koko kulttuuri käyttää tietynlaisia sanontoja, se todella vaikuttaa suhtautumiseen. Jos esimerkiksi esittää, kuten "Kristityn vastuu" -lehden päätoimittaja Esa Saarisen "Filosofia" -kirjan (sivu. 225) mukaan ilmoittaa että "Raamatun mukaanhan avioliitto on miehelle annettu tehtävä, 'mies luopukoon isästään ja liittykööt vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi' (1. Moos. 2:24) Miksi käsky annettiin miehelle? Koska naisen sielun ja ruumiin rakenne on haavoittuvampi, hän tarvitsee suojelua." Todellakin vaikuttaa siihen, miten mies on suhteessa naiseen kulttuurissa. Ja tässä näkemyksessä nainen on "heikko", "passiivinen". Ja mies taas "aktiivinen" ja "vahva". Mielestäni tämä on ihmiskohtaista, eli uskon että heikkoja, kuvauksen mukaisia, naisiakin on olemassa. Ja että osa miehistä ei täytä tätä ehtoa koska perinteet pistävät hänet kestämään asioita, joiden kohdalla naisten annetaan joustaa.

De Beauvoirin mukaan tämä perinne oli taakka. Se on naista alistava käsitys. Mutta käsitys on vain käsitys, eikä tarkoita että se olisi pysyvä tila. Tila voidaan siis muuttaa.

Ja nyt pääsemme hyppäämään nykysuomeen. Viime kesänä oli sairaanhoitajien lakko. He ajoivat tietysti arvokasta asiaa. Sillä heidän palkkansa totisesti olivat liian pienet. Mutta asiaan sidottiin muutakin. Siihen sidottiin naiseus. Miesten ja naisten palkkauserot nousivat kysymykseen. Tietenkin Suomessa samoista tehtävistä saadaan suunnilleen samaa palkkaa. Mutta naisvaltaiset alat saavat pienempiä palkkoja kuin miesvaltaiset alat. Ja tätä asiaa oltiin puolustamassa. Miesten ja naisten oikeuksista puhuessa palkkaerot nousevatkin aina esiin. Ja hyvä niin. En siis ole kieltämässä kritiikkiä, päin vastoin. Haluaisin tuoda sitä lisää.

Sillä myös miehissä on toiseutta. Ja sekin on perinteen kahlehtimaa. Sillä aivan kuten naiset eivät ole onnistuneet vapautumaan niin paljon, että miesten työt ja naisten työt olisivat menettäneet merkityksensä. Mikä ei toimi, koska sairaanhoitajat ovat naisvaltainen ala. Naiset ovat itse valinneet sen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä halu kulttuurin vai perimän seurausta. Palkkaerot toki johtuvat arvostuseroista, jotka voivat johtua taustakulttuurin "perinteisesti miehille leimatuista arvoista". Mutta se fakta, että nämä ovat yhä naisvaltaisia. Se kertookin jo siitä että "palkkakuopan kahleet ovatkin naistensa itse hakemia".

Sillä jos nainen on ensisijaisesti vapaa, niin on mieskin. Sillä olemme käsittääksemme kaikki ihmiset älyllisiä toimijoita. (Itse toki vähemmän kuin monet muut.)

Huomatkaa että seuraava kohta ei itse asiassa käsittele omia mielipiteitäni armeijasta, joita en tässä paljasta. Sen sijaan se käsittelee sitä, miten de Beauvoirin kielianalyysiä voidaan soveltaa myös siten että mies on tuomittu sortoon. (Esimerkiksi sen takia että hänet on tuomittu "ensimmäyteen" kulttuurissa, joka antaa siirretyn nationalismin periaatteella oikeuksia "toiseudessa" oleville, ja itse asiasa tekeekin "toiseudesta" sitä joka sortaa ja "ensimmäisyydestä" sitä joka on "toiseudessa".)

Kulttuurimme epätasa -arvoisuudesta puhutaan melko paljon. Esimerkiksi Kaisa Karppinen ja Mila Engelberg puhuvat suomen kielen neutraloinnista. Heistä esimerkiksi se, että virkamies vääristää arvoja, kertoen jotain miehen paikasta. Mutta he eivät puhu miesten arvoa halveksivan kielen poistamisesta. Esimerkiksi "murhamies" voi tarkoittaa kumpaa sukupuolta tahansa. Tätä termiä kuulee kuitenkin, enkä ole kuullut ainoankaan feministin maininneen asiasta. Itse asiassa aiheen "varusmies" esiintuominen huvittaa minua hieman. Sillä feministit selvästi näkevät epätasa-arvoa määritelmässä. Mutta he eivät mieti sitä kulttuuria sen takana. Sillä varusmies, kyllä, hän on armeijaan pakotettu. Ja tämä on itse asiassa juuri sitä muottia, jossa mies asetetaan tietynlaiseksi toimijaksi. Hänen on mentävä armeijaan, oltava aktiivinen tappaja. Väitän, että jos jokin paikka korostaa miehen maskuliinista luonnetta, se on armeija. Jos siis arvoja siirretään, puolen vuoden tai yhdeksän kuukauden keskitysleiri taatusti vaikuttaa asenteisiin. Siksi en voi muuta kuin nähdä ironiaa siinä, että henkilö näkee epätasa -arvoa, naisen sortamista, määritelmässä, jonka sisältö johtuu siitä että käytännössä sen alle joudutaan väkisin, sukupuolen vuoksi. (Naiset voivat mainita että he synnyttävät. Mutta tätä ei voida verrata, koska synnyttäminen ei -onneksi- ole kansalaisvelvollisuus. En tiedä että kukaan nainen olisi Suomessa joutunut vankilaan siitä että ei ole synnyttänyt lapsia.)

Ja kun tasa-arvosta puhutaan, on tietenkin muistettava että miehet saavat lapset avioerotapauksissa erittäin harvoin. Mies on perhe -elämässä asetettu toiseuteen. (Joskin työelämässä "ensimmäisyyteen") Ja väitän että tätä ei tehdä miesten "ainaisen väkivaltaisuuden" vuoksi, vaan siksi että jos perheasioissa on vastakkain naisen ja miehen sana, nainen voittaa sen aina. Ja jos ei muuten, niin asettamalla itsensä "toiseuteen". Ja tässä vaiheessa mies on joko luuseri(jos ei ole töissä) tai urahirmu, jolta ei riitä empatiaa(jos on). Eikä ole oikeastaan väliä mitä hän on tehnyt.

Sillä jostain syystä näyttää siltä että feministit ovat uudelleenmääritelleet tasa-arvon. Se ei enää olekaan sitä että nainen ja mies ovat tasapuolisia ihmisiä, vaan että naisien on saatava se, mikä perinteisessä -ja sinänsä eitoivottavassa näkemyksessä- on ollut "miesten oikeus" ja miesten on jaettava se, mikä perinteessä on ollut "naisten velvollisuus". Mutta toisin päin velvollisuuksia ei tahdota siirtää.

Mutta tietysti, olen mies, joten tästä ei tarvitse välittää. Sillä tämähän on vain mahtiesimerkki siitä, miten minun tavoitteenani on alentaa naisten pyrkimyksiä ja estää heidän urakehitystään.