"Erilaisten lintujenhan / munista on koko ajan / ollut puhe / ymmärrätähän / ethän ole älyvajaa"
(M.A. Numminen, "munat jäi vetoketjun väliin".)
Toissapäivänä minulla oli kauhea korvamato. Mauri Antero Nummisen "munat jäi vetoketjun väliin". Ymmärsin, minkä vuoksi lääkäreiden saneluissa on seuraava kohta:
"Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa."
Pääsin tästä onneksi eroon, ajan kanssa. Sitten tein erehdyksen ja vierailin Kari Tikkasen uusimmalla sivulla. Siellä esiintyi erikoinen luonnonilmiö, jonka hän oli nimennyt lumimadoiksi. Ne ovat lumipenkereen pieniä nauhamaisia muoto -osia, jotka päättyvät kivensiruun tai muuhun irtokappaleeseen.
Ensin tietenkin tein sen minkä jokainen tekee. Eli mietin itsestäänselvyyksiä. Hiekanjyvillä on jokin keskeinen rooli, koska ne ovat aina "madon" päässä. Jos ne olisivat uria, tilanne olisi helppo selittää turbulenssin avulla. Kun auto ajaa ohi, se heittää ilmavirtaa siten että muodostuu pyörteitä. Hiekanjyvällä on inertiaa ja se voi kaivertaa lumen pintaan kiemuraista uraa.
En vain osaa. Siispä tein sen, mitä pitikin. "Katsoin googlesta".
No, ei löytynyt. Paitsi selvisi että on olemassa sellaisia eliöitä joita kutsutaan nimellä snow worms kuten (Phylum Annelida) ja (Mesenchytraeus sp.). Ei lohduttanut, koska tästä ei selvästi ollut kyse.
Moni sanoo että jos sitä ei löydy googlella, sitä ei ole. Lumimadot kuitenkin olivat.
Katsoin tämän jälkeen hieman maanmuodostusjuttuja, tarkemmin dyyneistä. Jääkauden ilmiöt jätin syrjään sillä toisin kuin silokalliot, lumimadot ovat syntyneet hieman erilaisten syiden alla, silmiemme alla normaalitiellä. Sillä niissähän kyseessä on tuulen muodostamat ihmeen säännönmukaiset muoto -osat. Opin että dyynit eivät ole vain hiekkaa. Että niitäkin on luokiteltu: Puolikuumaiset dyynit syntyvät, kun tuuli puhaltaa usein (ei välttämättä aina samasta suunnasta) ja vähähiekkaisemmalla alueella. Tällöin hiekkajyvä joutuu nousemaan toisen jyvän yli päästäkseen eteenpäin. Tästä seuraa se, että muuodostuu kasa. Tuuli kuljettaa hiekkaa dyynin tuulenpuoleista rinnettä ylös. Toiselta puolelta hiekka taas valuu, romahtaa reunan yli. Toinen dyynityyppi taas syntyy harjanteeltaan tuulen suuntaiseksi. Siinä on pitkät, aaltoilevat, kyljet, joiden molemmat sivut ovat yhtä jyrkkiä. Näille on erilaisille dyyneille on sitten annettu nimiä, kuten barkaanidyyni. Dyynit ovat kuitenkin paljon erilaisempia kuin lumimadot. Huono bargain olisi jos ottaisi vastaan barkaanidyynin vastaukseksi.
Mutta tämä ei tuonut ongelmaa yhtään ratkaistummaksi.
Palasin siksi takaisin miettimään hiekkaa. En kuitenkaan dyynejä, niitä olikin tullut jo kalutuksi. Ajattelin että nimismiehen kiharoista voisi olla ratkaisua. Nehän ovat hiekkatiellä yleisiä. Opin että ne syntyvät sen takia että teillä on kuoppia ja autoissa on jouset. Syntyy aaltoja, jotka aikaansaavat sen, että rengas pompahtaa kuopasta ja palaa maan pinnalle samalla voimalla vähän ajan päästä. Kun autoja jousituksineen ajaa tästä usein, tie alkaa muodostamaan tasaista kuoppasarjaa.
Mutta tästäkään ei ollut hyötyä. Lumimadot olivat liian erilaisia sopiakseen tähän.
Siksi päätin tehdä huonon hypoteesin, joka perustui siihen että auto edelleen tekee turbulenssia. Kivi taas ei lennä yhtä kepeästi kuin lumi, koska se on tiheämpää. Yhdistin tämän siihen ajatukseen, että on luonnonmuodostelmia, joissa kova kivi on suojannut allaan olevaa kalkkikiveä siten että sade ja muut luonnonvoimat ovat rapauttaneet kallion, paitsi näiden kivien alta. Tästä muodostuu erikoisen, joskus suorastaan fallisen, näköisiä kivipylväitä. Niinpä kivi voisi toimia eräänlaisena suojana tässäkin tapauksessa. Toisin sanoen kivet eivät lentäisikään aina, vaan lumimato syntyisi kun turbulenssituuli puhaltaisi. Pieni kivi pysäyttäisi näistä virtauksista, joista osat ovat kiemuraisia, osan ja pakottaisi sen muualle ja suojaisi takanaan olevia.
Katsoin sitä hetken. Se näyttää todella surkealta.
Jos en tietäisi miten surkea perustelu aukkojen Jumala olisi, en voisi kuin ajatella että on olemassa pieni henki, jonka imbesillin älyn ainoana sisältönä on se, että tämä käy laittelemassa lumimatoja penkoille. Toisaalta jos suuri yliäly kerran sallitaan vakavasti filosofiassa -ja joidenkin mielestä jopa tieteessä- niin miksi ei tätäkin? Olisihan hauskaa esimerkiksi kirjoittaa kirja tämän lumimatohengen toiminnasta.
En siis vieläkään osaa ratkaista tyydyttävästi lumimatojen ongelmaa. Sanon tämän, vaikka tiedänkin että pian joku tulee viittaamaan tähän vuosien saatossa ja sanovat että "ei tiennyt tuotakaan", ja että siksi kaikki mitä sanon on tietenkin täysin epäluotettavaa.
Ja siksi lumimato on joka tapauksessa pahempi kuin korvamato. Korvamadosta pääsee eroon, lumimato ei koskaan katoa. Siellä se on tien pinnassa nytkin. Jossain. Siellä se vain on ja odottaa. Mikäli näin voidaan sanoa tiedottomasta, abioottisesta, kohteesta, ilman että joku tulee vihjaamaan että "jollain tasolla" sanavalinnat jotenkin kertovat ne salatut ajatukset.
Joka tapauksessa vietin koko päivän miettien tätä lumimatoasiaa. Aamulla menin jopa väärään junaan ja päädyin Haarajoelle, jossa juna kulkee oikeaan suuntaan kerran tunnissa. Taistelin urheasti (elottomia) lumimatoja vastaan. Ja kaikki mitä sinä sait, oli tämä blogiviesti.
7 kommenttia:
:D
Anteeksi jos tökkäsin Haarajoelle, no ilmeisesti siellä oli valokuvankivaa..
Lumimadoille lähin vastaava luonnonilmiö, joka silloin tuli heti mieleeni, mutta jonka nimityksen muistin vasta nyt ja se oli googlaten "Moving Stones of Death Valley" esim.
http://www.youtube.com/watch?v=u1hoiHvOeGc
En silti usko että tuulensuunta olisi lumimadoilla oleellinen vaan ainoastaan tuo siihen lämpöä. Minusta tuntuu että ajatukseni (pintajännityksestä ym) olisi ehkä jotenkin empiirisesti testattavissa, tosin ei lie helppoa kun on harvinainen ilmiö, voin olettaa olosuhdetoleranssit tiukoiksi.
Eipä siinä hirveää tappiota tullut, Haarajoen reissusta. Toki myöhästyin laskelman teosta koululla.
Niin, pitäisi testata johtuuko liike tuulesta vai valosta.
Esim: Kivethän tuottavat varjon. Varjossa on viileämpää. Toisaalta kivensirut säilövät lämpöä jonkin verran. (Vedelläkin on tosin hirmuinen, joten en tiedä että onko riittävä.)
Nyt oli mun "vuoroni" miettiä "överiksi" eli nettidebatin takia viettää liki uneton yö klo 6:een. Eliittimusa-rasisti alkoi Näkökulma.org:lla inttää, että Bach ja sinfoniat ym on jotain hienoa ja älyllistä mutta hevit ja popit ei oo mittään matemaattista tai älyllistä.
No, tein yhden (tauottoman, pituus noin 1m24s) nuotin koneheavy-sävellyksen, jonka älyllismatemaattinen kompleksisuus ylittää Bachin kaikki fuugat Kolmogorov- tai millä tahansa kompleksimitalla laskettuna (ja näin nettisivulleni taas uusi aihe lisää).
Itse, näin musiikkiopistoa liikaa käyneenä, en jaksa hyväksyä tuota näkemystä musiikista. Se on mielestäni "elitistinen".
Kyseessähän on se, että toki klassisessa musiikissa on käytetty hienoja säännönmukaisuuksia, mutta jännittäväähän tässä on se, että metallimusiikissakin käytetään niitä ihan samoja juttuja.
Ja joissain muissa musiikkilajeissa on eri sääntönsä. Ne perustuvat eri kalkyylille. Mielestäni jos pitää verrata Jazzia ja humppaa ja sinfonioita, tulee mitata lajityypin sisällä.
Toki on myönnettävä että jäljelle jääneet ja tunnetut sinfoniat on oletusarvoisesti parempia, kuin keskiarvokappaleet. Syykin taitaa olla selvä: Paskat on unohdettu.
Itse muistan koulussa laulaneeni mm. Maestro Mozartin pikkuisia ja vähemmän tunnettuja kappaleita. Jos ne soittaisi radiossa tuntemattomalle, laukoisi saman kuin minäkin. Eli suunnilleen: "vittu mitä kappaleita." Tietenkin tässä lausunnossa on se huono puoli että elitisti voi aina sanoa että "johtuu moukkamaisuudesta", siitä että ei ymmärrä niitä hienouksia, eikä osaa sijoittaa niitä aikaansa. (vrt. Elokuvissahan joku Citizen Kane on palvottu, kun monet sittemmin kopioidut jutut on keksitty siihen. = Ensi kertaa käytettiin siinä pätkässä. Itse en em. leffasta tykkää koska ne jutut on sittemmin nähty miljoona kertaa, toki "halpoina matkittuina kopioina". Mutta onpahan nähty kuitenkin.)
Mutta toisaalta voi aina heittää takaisin, että itse elitisti ei ymmärrä hienouksia siitä tietystä musiikista mitä nyt puolustaakin. Jos johonkin voi yhteismitattomuustilannetta soveltaa, niin sitten tähän. Musiikin hienoushan on kuitenkin loppupelissä yksilön kokemus, eikä pelkkä matemaattinen laki tee siitä kaunista. Voi tehdä vaikka minkälaisen säännön ja tällä voi tehdä monista ihan rumaa musiikkia, mutta eksaktisti. Siksi kysymys onkin siitä minkälainen sääntöjoukko ja miten tarkoilla reunaehdoilla tuottaa yksilön kannalta parhaan tuloksen.
Elitisti toisin sanoen halveksii ihmistä, häenen keskustelukumppaninsa ovat "vähemmän sielukkaita". Sillä hän korostaa omat sääntönsä muiden yläpuolelle.
Itse en lajityyppisotia ymmärrä. Kuuntelen kaikkea, sekä elitistitsä pikkusormea, että sitä alinta paskamusiikkia, jolle jopa radiotoimittajat nauravat.
"vittu mitä kap.." :D
Joo, se "paskat unohdettu"-bias unohtuu niiltäkin jotka valittaa että nykyään tehdään vaan höttöä..
Bachista (kuten mun yhdestä herätyskellosta) voi sanoa myös: yksinkertaisuudessaan nerokas fraktaalisomainen systeemi.. Tosin siitäkin saa herkästi vain elitistin tekosyyn tehdä subjektiivisuudestaan (aversiossaan informaatiorikkaaseen metallihälyyn) uutta objektiivista kriteeriänsä ..
Jännintähän tuossa on se, että se todellakin ON objektiivinen. Sillä seuraat tiettyä sääntöä, joka mielipiteen sijasta määrää sen, mikä on lopputulema.
Se on objektiivinen siinä missä mikä muu tahansa.
Mutta valitettavasti aihe taitaa olla sen verran subjektiivinen, että mitään tiettyä sääntöä ei voi luoda. Itse tykkään Bachista kenties enemmän (Mozart on minusta enemmän tylsää pikkusormitiluttelua. Siinä missä Bach minun mielessä rakentelee holvikirkkojen mosaiikki -ikkunoita, Mozart toimii enemmänkin laattapisteen laatoittajana. Onhan hänellä tietysti joka pala matemaattisesti juuri oikealla kohdalla.)
Ongelmanahan tässä on se, että se ei ole ainut kriteeri, eikä ole syytä miksi kaikkien olisi seurattava sitä yhtä tiettyä kaavaa; Itse asiassa muilla on eri ehdot, joita he voivat seurata yhtä eksaktisti. Kiista ei siksi ole niinkään musiikinteoreettisesta objektiivusuudesta vaan objektiivisuuden kriteereistä.
Toki tässäkin kohden, jos musiikin ensin määrittelee "ihmiselle nautittavaksi" voidaan sen perustella jonkinlainen arviointimenetelmä, hieman kuten eläinten kanssa tehdään "etiikkapuolella". Tällä voitaisiin siirtyä hedonismin puolelle. Ja tässä saataisiin jonkinlainen "ihmiselle lajityypillinen" tulos siitä minkälaisista äänisarjoista he pitävät [2000 -luvun alkupuoliskolla]. (Eihän tämäkään mikään "ainut hyvän musiikin kriteeri" tietenkään ole. Sen ainut hyöty muihin nähden on mielestäni se, että sillä voidaan käsitellä erityylisiä musiikkeja. Sen tutkimuskenttä on laajempi.)
Ja tähän minut innosti yksi lehtiartikkeli jonka luin töissä. Siinä jonkinlainen mittarobotti testaa lämpötiloja joiden eroja ihmiset eivät voi huomata. Ja kun näitä tuloksia vertaillaan isojen massojen antamiin arvioihin ajomukavuudesta, saatiin kriteeristö, jolla autojen lömpö ja ilmastointiominaisuuksia voitiin säätää siten että 90% ihmisistä oli tyytyväisiä.
Siis vaikka esim. silloin kun virkuimmat laittaa T -paitaa ja shortseja, minä kaivan vielä villapaitaa kaapista.
Valokuvaketju kertoo jotain synnystä. Syntyvät hiekan liikkeestä. Nyt tarttisi vain tietää, mikä aktuaalisesti saa sen hiekan liikkumaan.
Lähetä kommentti