Kaksi täyttä nollaa.

"Eipä ihme, ettei kukaan käy täällä - Täällä on liian täyttä."

Tämä on tämän blogin 100 viesti. On oikeastaan aika erikoista että se on olemassa. 100 viestiä, joista useimmat ovat pitkiä. Olen kirjoittanut kirjan verran tavaraa muutamassa kuukaudessa.

Minulta on kysytty missä pidän blogia ja vihjattu että sellainen olisi kiva. On myös vihjattu, että filosofi tarvitsisi avoimuutta. Itse vastailin näihin kolmella vasta -argumentilla.
1: Minun elämäni ei kiinnostaisi ketään. Ja kokeilin lapsena päiväkirjaa enkä pitänyt.
2: Blogien hektinen tahti ei sopisi minulle. Että blogiviesti vanhenee nopeammin kuin päivän lehti. Ja että en voisi päivittää kuitenkaan yhtään säännöllisesti.
3: Kukaan tuskin lukisi blogia, jos sellaista pitäisin.

En ole edelleenkään varsinaisesti erimielinen yhdessäkään yllämainituista. Päiväkirja on periaatteessa minulle aivan väärä itsekommunikaation tapa. Mutta onpahan edes tapa. Parempi kai sekin kuin ei mikään. Ja kenties tässä suhteessa olen ihan tavallinen, koska blogin kirjoittaminen vie aikaa. Ja he, joilla on "elämää", ei ole aikaa kirjoittaa sitä. ergo.. ("Irtien" vanhana jäsenenä voin tietysti olla vain ylpeä: Yhä täydessä nuoruutensa vedossa.)

Tosin olen osittain ratkaissut ongelmatilannetta sillä, että en kuitenkaan kerro elämästäni. En myöskään ole tehnyt kuin sisareni, joka käsittelee rohkeasti blogissaan henkilökohtaisia tunteitaan. (Jotka ovat siis eri asia kuin pinnalliset tapahtumakuvaukset.) Itselläni ei ole tähän rohkeutta, ja jotkut epäilevät että ei riittävää tunneskaalaakaan - mutta eipä ole vastaavaa lukijamäärääkään. Syykin on selvä : Ihmiset tietävät mitkä asiat ovat tärkeitä. Ihmiset ovat tärkeitä, koska ilman niitä ei ole filosofiaakaan. Mutta tämän tiesin jo aloittaessani. Jos etsisin lukijoiden määrää tai laatua, kirjoittaisin vääristä asioista : Jo pelkällä miekkakokoelman kuvilla saattaisi saada vakaamman lukijakunnan. (Enpä tosin ole juuri missään mainostanutkaan. Blogilistaan laittanut, siinä kaikki.)

Tahti näyttää näin "jälkeen päin" katsoessa hurjalta, paljon hurjemmalta kuin olisin voinut kuvitella tuottavani. Esimerkiksi viikon verran blogiani pitäneenä soitin entiteetille, joka on pitänyt aktiivisesti blogia jo yli vuoden, ihmettelin mistä hän keksii sanottavansa. Tälläkin hetkellä minulla on sama olo kuin viikon kirjoittaneena : On vain joitain hassuja asioita joita ei ole tullut sanotuksi.

Eniten ihmetyttää että milloin se loppuu. Tietenkin sen ihmettelyn lisäksi, että se ylipäätään alkoi.

Kuitenkin materiaalin keruu ja tavaran synty on ymmärrettävää. Se on täydellistä asemaenergiaa ja sitä kuinka pienistä virroista kasvaa joki. Tämän opin renkinä ollessani. Siellä isännällä, Jaskarin Markulla, oli asenteena se, että hän ei opettanut montaa asiaa päivässä, koska se olisi liikaa. Sen sijaan hän ei antanut yhtään "tyhjää päivää", joka päivä hän opetti jotain. Samaa tietä hän lienee harjoittanut itsekin elämässään.

Yksi asia päivässä tekee jo 365 asiaa vuodessa. Se on vaikka esimerkiksi jo ihan hyvän kokoisen kasvikirjan kaikki latinankieliset nimet.

Omalla kohdallani tilanteeni on seurausta siitä että minulla ei ole autoa. Kävelen joka paikkaan. Myös kouluun ja töihin. Lisäksi istun junassa. Ja junassa kädet ja mieli ovat vapaana. Esimerkiksi kun menen kouluuni, minulla kuluu matkoihin 1.5 tuntia suuntaan. Käyn siellä 5 päivänä viikossa. Tämä tarkoittaa sitä että minulla on 15 tuntia viikossa tylsää. (Tylsän määritelmä on se, että mieltäsi ja käsiäsi ei pidetä suunnattuna.) Koska käyn koululla 10 kk vuodessa, ja kuukaudessa on 4 viikkoa, 600 tuntia vuodessa tylsää. Ja kun olen ollut koulussa 4 vuotta, takanani on 2 400 tuntia tylsää. (Luvussa ei ole laskettu mukaan sitä että tosiasiassa joudun melkein aina odottamaan asemalla junaa, joka tarkoittaa sitä että minulla on tylsää enemmän. Toki en joka aamuna ole ahkerana kuin tikka, joten voi olla että luku on silti mainittua pienempi. Se on kuitenkin selvää että tahti on yli 1 asia päivässä)

Tai ei tylsää, sillä vaikka Teemu Mäen taiteesta en pidäkään, hän sanoi mukavasti eräässä haastattelussa, että "Jos ihmisellä on tylsää, se on hänen oma vikansa." Ajan voi käyttää huviksi ja hyödyksi. Joku sanoisi tätä multitaskaamiseksi. Minä en sano, sillä olen juuri siinä huono. Yleensä teen vain yhtä asiaa kerralla. Junissa nyt vain on sellainen rutiinitunnelma, jota ei minkään maailman KOFF -pelasta. Täynnä väsyneitä ihmisiä. Eniten ihmettelen perjantain ja lauantain alkuiltaisia junia : Kun ottaa esim. perjantain junan, ei näe iloisia ilmeitä vaikka viikonloppu alkaa, työt loppuvat ja vapaa alkaa. Vaikka voisi luulla, että juuri nämä työssä käyvät ihmiset olisivat raskaan työviikon jälkeen iloisia. Luulisi että nämä junavuorot olisi tehty puhtaasta riemusta.

Junassa on siis jotain samaa kuin kirkoissa. Aina kun menee, ja vaikka miten pirteänä menisi, niin se tunnelma alkaa nukuttamaan. Jopa ennen kuin varsinainen ohjelma alkaa. Luulen että se liittyy jotenkin siihen miten haukotukset tarttuvat vastustamattomasti laumaeläimeen ja aikaansaavat refleksinomaisen automaattisen reagoinnin, kuin atrappi.

Tylsyydelle on siis tehtävä jotain. Kenties siksi, että ei jäisi oravanpyörään jossa jatkaisi juoksuaan kunnes hitaasti kuolisi. Kenties siksi että ei ajattelisi muita asioita, niitä ikäviä joita masennukseen taipuvaiset tai bipolaariset ihmiset ajattelevat kun heillä on aivot ja kädet vapaana.

Filosofia oli oikeastaan aika hyvä ratkaisu, koska se ei vaadi koemateriaalia, kuten esimerkiksi luonnontieteiden tekeminen. Filosofian harjoittajalla on aina harrastusvälineet mukana. Niitä ei voi hukata laukussa asemalle. (Kuten eräälle bokkenilleni kävi yhden navettaviikkoreissun jälkeen. Laukku jäi junaan ja lisäksi katosi yksi tanto ja rakas Nalle Puh T -paita. Olen ostanut lisää puuta myöhemmin mutta samanlainen Nalle Puh on vielä löytämättä. Hukkautuminen oli kyllä suorastaan luonnonlaki, koska edellisenä yönä piti auttaa lehmää, Ramonaa, raskaassa poikimisessa, joka vaati eläinlääkärin ja leikkaustoimenpiteet ja siitä oltiin menty Englannin kokeen kautta kotiin. Ja se vasikkakin kuoli, mutantti kun oli.)

Saa nähdä miten pitkälle asemaenergiani riittää : Saa tosin nähdä, mitä käy kun energiat tähän loppuvat. Että tuleeko potentiaalin vai aseman rajat ensin vastaan.