Tieto.

"He deals the cards as a meditation / And those he plays never suspect / He doesn't play for the money he wins / He doesn't play for respect / He deals the cards to find the answer / The sacred geometry of chance / The hidden law of a probable outcome / The numbers lead a dance"
(Sting, "Shape of my heart")

Epistemologiassa tärkein asia on selvittää, miten ja millä ehdoilla asiaa voidaan sanoa tietämiseksi. Se siis eroaa olennaisesti ontologiasta, joka selvittää sitä miten asiat ovat. Epistemologia ei siis käsittele niinkään olemista kuin tietämistä. Voi siis olla jotain, jota ei voida todistaa. Tämmöinen on kuitenkin olemista, ei sellaista jota perustellusti voitaisiin sanoa olevaksi. Ontologinen kannanotto voi olla mahdollinen, mutta ei hyvin perusteltu. Epistemologian kenties keskeisin elementti on siksi evidenssi. Tyypillisesti se määritellään tärkeäksi jotta uskomus voidaan oikeuttaa tiedoksi. Tämän vuoksi evidenssin konseptin ymmärtäminen on tärkeää; Sen avulla voidaan
1: Miettiä sekä sitä millä ehdoin tiedämme
2: Edellisen avulla tarkastaa onko jokin väite tietoa vai vaan perustelematon kannanotto.

Käytän jutussa säännönmukaisesti anglismiin vivahtavaa sanaa "evidenssi" sanan "todiste" sijasta, koska sana "todiste" ymmärretään usein väärin. Epistemologiassa ja tieteessä harvemmin "todistetaan" mitään, eli esim. sanotaan jokin olemassaoloväite lopullisesti. Vain matematiikassa todistetaan tälläisiä absoluuttisia totuuksia. Tässä jutussa en siis käsittele matemaattista todistamista. Epistemologian lisäksi käsittelen mielestäni tärkeitä muita tietämisen tapoja.
1: Arkipäivän tieto. Kun otetaan esimerkiksi jokapäiväinen elämää ja katsomme mikä siellä on todistettua, se koskee jotain kohdetta. Ajattelemme esimerkiksi että fossiilit ovat toditeita siitä minkälaisia eläimiä maan päällä on elänyt, ja että röntgenvalokuva on todiste siitä potilaalla on murtunut jalka. Hyväksymme myös tietynlaiset epäsuorat todisteet, eli sen että kuume kertoo sairaudesta. Emme näe sairautta, mutta kuumeen näemme. Lisäksi kutsumme todisteiksi esimerkiksi silminnäkijän lausuntoja. Tosin lausunnot eivät ole yhtä helposti "objekteja", kuin esimerkiksi savuava ase, se on enemmän kielellinen entiteetti, emmekä miellä niitä yhtä konkreettisiksi. Arkipäivässä luotetaan yleensä havaintoihin ja jopa intuitioon sekä uskomuksiin, eikä juurikaan mietitä ovatko todisteiden takana olevat tavat eksakteja, aina samoja. Tämä onkin hyvä asia, sillä arkielämässä tärkeintä on selviäminen, ei takana olevien tietojen autenttisuus. Riittää että tulokset ovat "riittävän hyviä" ja "riittävän uskottavia". Aina niiden ei tarvitse olla sitäkään. Arkielämässä evidenssi on usein, joskaan ei aina, laadultaan melko kevyttä. Mutta sekin on usein jonkinlaista havaintopohjan logiikalla käsittelyä. Arkielämän evidenssi näyttää koostuvan konkreettisista kappaleista, joiden yhteydet ovat kaikille ilman muuta selvää.
___1.1: Arkielämän tietoa ei usein pidetä tärkeänä tai hyvänä. Arkielämässä kohdataan kuitenkin aina silloin tällöin tietoon, joka on hyvinkin hienostunutta. Tämä on hiljaista tietoa. Tämä on yleistä tietoa, jota on esimerkiksi monilla taitavilla käsityöläisillä. Tämä tieto koostuu työmenettelyistä ja tiedoista, joita ei voida tai ei ole helppoa ilmaista sanallisesti. (Hiljaisen tiedon ymmärtämiselle on keskeistä se, että jos henkilö osaa, mutta ei halua kertoa asiaa kielellisesti, kyseessä on protektionismi, ei hiljainen tieto.) Tämä liittyy olennaisesti ammattitaitoon. Hiljaista tietoa ei ole filosofiassa hylätty. Muun muassa Ludwig Wittgenstein tuotti käsitteen unsagbar, joka tarkoitti sanomattomissa olevaa tietoa. Myös Michael Polanyilla on käsite tacit knowledge, jolla tarkoitetaan piilevää tietoa. Hiljaisen tiedon ajatus perustuu sille, että tiedämme enemmän kuin osaamme sanoa. Hiljainen tieto voi olla käytännöllistä, jolloin se on taito. Sen merkitys koskee silloin vain jotain suoritetta, eikä päde sen ulkopuolella. Hiljainen tieto on usein sellaista, jossa kirjoissa oleva, kielellisesti esitetty tai kirjoitettu, ohjeistus on harjoittelulla saatu hallintaan. Esimerkiksi kiertopotkun voi kirjata kirjaan, mutta sen opettelu käytännössä on vielä jotain muutakin. Lisäksi kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia olisi todella hankala listata kirjaan, joten kiertopotkunkin opetteluun olisi hyvä saada joku joka arvioi asentoa ja korjaa esimerkiksi polvien taivutuksia ja askellusta. Lisäksi hiljainen tieto on voinut herättää erittäin hienostuneen kyvyn tehdä tarkkoja arvioita: Englannin kielellä tunnetaan erityisiä connaisseureja, joilla on jokin erityinen taito esimerkiksi tunnistaa taideväärennöksiä tai viinejä. Näiden sanomisilta ei vaadita kielellisiä perusteluja, ja tietojen tarkastaminen ei onnistu samaan tapaan kuin tieteelliseltä tiedolta. Tosin osa on sitä mieltä, että connaisseurejen tieto on tarkistettavissa muilta alan asiantuntijoilta, ja että tiedemaailmassakin kyseessä on samantapainen ilmiö: Vain toinen huippufyysikko voi tarkistaa toisen huippufyysikon työn.
_____1.1.1: Taitotieto on muusta hiljaisesta tiedosta poiketen kielellä ja asioita koskevilla väitelauseilla esitettävää proseduraalista tietoa, jossa kyseessä on tietoa koskeva taito. Tämänkaltainen tieto voidaan Ilkka Niiniluodon mukaan esittää myös sanallisesti. Taitotiedon tunnistamisessa tärkeä ero on kuitenkin siinä, että sanallisesti esitetyssä, propositionaalisessa, tiedossa kysymys on enemmän know that, jossa siis tiedetään että on jotain. Taitotiedon kohdalla kyseessä on know how, jossa siis tiedetäään kuinka.
2: Havaintopohjainen, propositionaalisesti käsitelty tieto, joka perustuu deduktiivisen päättelyn avulla induktiosta nostettuun selitysarvoon ja todennäköisyyksiin. Tämä on kenties yleisin tapa lähestyä tietämistä, ja sitä käytetään esimerkiksi empiirisessä tieteessä. Tässä on käytössä tietyt päättelyt. Esimerkiksi Timothy Williamson on päätynyt johtopäätökseen siitä, että perustellun evidenssin on oltava luonteeltaa propositionaalista. Eli että se edellyttää kieltä, jonka merkkien avulla voidaan muotoilla erilaisia väitelauseita. Tavallisin propositionaalisen tiedon ilmaisukeino on luonnollinen kieli, mutta se voidaan ilmaista myös merkeillä, piirroksilla ja äänillä. Karkeimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että ollakseen evidenssi, sen täytyy käsitellä väitelausetta, jonka mukaan joku joko on totta tai epätotta. Tämä taas rakentuu alkuoletusten ja jonkinlaisen lain tai säännön tai loogisen käsittelytavan päälle. Williamsonin mukaan evidenssi esitetään usein päättelynä, johon liittyy selitysarvoa ; ts. se rakentuu deduktiivisesti teoriasta nostettavien hypoteesien totuudellisuuden koettelusta. Williamsonin mukaan evidenssi on siis mitä hypoteesien kautta voidaan testattavasti selittää teorista. Ja Williamsonin mukaan tämä on nimen omaan propositionaalista. Hypoteesi on väite, joka nostetaan propositioiden avulla ja jota koetellaan ; Se, mitä hypoteesit olettavat ovat erilaisia propositioita. Objektien selittäminen taas ei ole kovin järkevää. Emme voi päätellä että veitsi on esimerkiksi verinen, jos meillä ei ole jonkinlaista propositionaalista kuvausta, eli määrittelyä, veitsestä ja verestä. Objekteihinkin rakentuva tieto on hänestä siis luonteeltaan propositionaalista. Williamsonin mukaan käytämme evidenssiä todennäköisyyksien kautta. Eli vertailemme vaihtoehtoisia malleja keskenään. Eli meillä on kaksi epäiltyä murhaajaa, ja vertailemme sitten evidenssin kautta, kumpi on todennäköisempi. Tämän taas voimme tehdä vain jos annamme todisteille jonkinlaisen todennäköisyysarvon itse vaihtoehtoisille malleille. Eli jos Pekka on murhaaja, hän käyttäisi veistä jossa on hänen sormenjälkensä todennäköisyydellä X ja jos Matti, hän käyttäisi veistä jossa on Pekan sormenjäljet jollain toisella todennäköisyydellä Y. Kuitenkaan havainnot ja kokemukset eivät itsessään ole luonteeltaan propabilistisia, ne joko ovat tai ne ovat havaitut. Tämä tarkoittaa sitä, että evidenssille antamamme arvo on luonteeltaan deduktiivista, se on propositionaalista. Williamson esitti myös, että ajattelemme usein että jokin todiste falsifioi, tai muutoin kumoaa tietyt hypoteesit: Jos tekijä on havaittu Amerikoissa, hän tuskin on samanaikaisesti tehnyt murhaa Helsingissä. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan päätellä että tietyt asiat eivät tapahdu jos tietty taustateoria on voimassa. Voimme siis vetää näissä tapauksissa "ei X" -tyyppisiä hypoteeseja. Tämä tarkoittaa että nämäkin päättelyt ovat luonteeltaan propositionaalisia. Eli validi päättely on sellainen, jossa seuraa se että jos alkuoletukset ovat tosia, johtopäätöskin on tosi.
___2.1: Ongelmana tässä on se, että tämä vaatii aina uskomuksia, jotain jota ei ole perusteltu. Lähes kaikki hyväksyvät miettimättä sen, että henkilön uskomusten järkevyys riippuu siitä, mitä evidenssiä hänelä on. Jos siis esimerkiksi vaimo epäilee että hänen miehensä käy vieraissa, tämä ei ole perusteltua jos hänellä ei ole muuta todistetta kuin intuitionsa. Toisin sanoen, todisteiden puute ei tarkoita sitä että olisi hyväksyttyä pitää väitettä pätevänä. Kuitenkin itse tapahtuma tapahtuu siitä huolimatta, että onko petetyllä siitä todisteita vai ei. Vieraissa käyvän vaimo voi autuaan tietämättömänä kokoata kokouksessa olevalle miehelleen, eikä tämä tee itse tapahtumaa siitä että mies käy vieraissa olemattomaksi. Tässäkin tilanteessa tyhjästä epäileminen, eli ilman todisteita epäileminen, on perustelematonta. (Joskin esimerkissämme silti valitettavasti totta.) Toisin sanoen evidenssillä oikeutetaan ihmisten uskomukset. Evidenssi ei koske asioita, vaan uskomuksia. Toisaalta voidaan ihmetellä, että jos puolison uskollisuus on toinen vaihtoehto, eikö sillekin pitäisi olla todisteita? Jos vaimo uskoo uskollista miestään uskolliseksi, se ei ole perusteltua, jos uskollisuudesta ei ole todisteita? Toisaalta myös kaikki ne evidenssit perustuvat uskomuksiin. Induktion ongelma takaa sen, että jos päättelen että jos tapahtuu asia X, niin se tarkoittaa että on pätevää uskoa että puoliso on uskollinen, voidaan kysyä millä oikeutan X:än? Minulla voi olla tähänkin jonkinlainen evidenssi, teoria A josta on vedetty hypoteesi Y, jonka toteutuminen on vahvistanut sen, joka taas taroittaa että X on pätevä. Mutta entäs millä oikeutan tämän teoria A:n? Luultavasti hypoteesilla Z, joka on vedetty... tämä johtaa ikuiseen regressioon. Vaaditaan ääretön määrä todisteita voidaksemme sanoa yksinkertainen asia perustellusti. Lopullinen kysymys onkin: Missä vaiheessa ketjua todistusketjun varmuus on riittävä? Jossain vaiheessa se on joka tapauksessa, koska muutoin evidenssiä ei voisi tässä maailmassa olla, jolloin perusteleminenkin muuttuu turhaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jotta voisimme päätellä mitään, joitain uskomuksia on vain oletettava.
3: Subjektiiviset kokemukset, ja niiden pohjalle rakentuva tieto. Monissa tilanteissa, ja hermeunetiikassa, turvaudutaan henkilön omiin kokemuksiin. Ongelmana tässä on tietysti se, millä tiedämme että voimme luottaa kokemuksiimme. Voimme ajatella, että logiikan ketju päättyy siihen, mihin asti henkilön on järkevää uskoa. Se, missä loppuu havainnoinnin raja ja metafysiikka astuisi mukaan kuvioihin, olisi raja jota ei itse asiassa saisi ylittää. Tämän näkemyksen ymmärtämiseksi on tärkeää ottaa pari esimerkkiä: näkemyksessä ajatellaan että uskon että minulla on selkävaiva. Viime kädessä oikeutan selkäkipuni sillä että selkäni on kipeä. Mikään ei tietenkään takaa sitä, että en kokisi harhoja. Selkäkipuni ei myöskään lakkaisi, jos lääkäri ei löytäisi syytä kivulle. Oikeuttaisin itselleni kipuni omalla kivun tuntemuksellani ; Lääkärin taas olisi ihan rationaalista uskoa että vikaa ei ole, että teeskentelen että saisin sairaslomaa. Mutta hänellä ei olekaan minun settiäni evidenssistä, joka on oma selkäkivun kokemukseni. Samoin jos kuulen salaman ja näen pisaroita ikkunasta, päättelen että ulkona ukkostaa. Tämä todiste taas tulee silmieni kautta. Mikään ei tietenkään takaa sitä, aistinjärjestelmäni eivät olisikaan hairahtuneet juuri hetkellisesti, tai ne ovat aina olleet epäluotettavia - kuten muidenkin "kehojen havaintolaitteistot". Tästä siis päästään siihen, että molemmissa tapauksissa, sekä selkäkivussani että ukkosessa epäilyksen alle tulee asioita, jotka eivät ole hevin testattavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden väitteiden takana olevat "kritiikit" ovat pohjimmiltaan metafyysisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että luotamme vain jonkinlaiseen (ei välttämättä eksaktiin, mutta niiden kaltaisiin asioihin.)
___3.1: Foundationalismiin, jossa odotetaan että takana on kaikille sama todellisuus, ja että esimerkiksi kemisti Matti Möttönen tutkii samaa maailmaa kuin fyysikko Pekka Perkele.
___3.2: Naiiviin tai tieteelliseen realismiin, jossa oletetaan että maailma on sellainen kuin havaitsemme tai laitteemme havaitsevat.
Voidaan jopa perustella, että näiden rakennetta ei voida eikä tarvitse miettiä, eikä sen takana olevaa syytä voida tietää koska ne ovat metafysiikkaa. Jos siis syyttää näitä uskomuksia "vain arvauksiksi", syyllistyy eräänlaiseen saivarteluun, jossa perusteiden kysely muuttuu merkityksettömäksi uteluksi. Eräällä lailla siis Wittgensteinilaisittain sanoen "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen." (Se, mistä ei voida puhua, siitä on vaiettava.) Syynä on se, että jos logiikan kohdalla regressio hyväksytään ja päätetään että johonkin on vedettävä joka tapauksessa raja, niini miksipä ei vedettäisi sitä juuri tähän, jossa sille sentään on perustelu? Monet hyväksyvät rajanvedon, mutta kuitenkin ovat sitä mieltä että subjektiivisen kokemuksen ja uskomukset eivät sisällä perusteltua yhteyttä : On vain subjektiivinen kokemus, joka sitoo ne yhteen. Kokemus on tällöin vain eräänlainen mielipide, tunne, joka voi hyvinkin olla pelkkää arvaamista. Nämä kriitikot kannattavat sellaista näkemystä, jossa ei hyväksytä biljardipöytää, jossa palloja liikutellaan, vaan että selittämisen on jatkuttava kaikkialla samanlaisena, jolloin maailma koostuu aina palloista, jotka liikuttavat toisia palloja, ja kaikki pallon liikkeet on selitettävä pallon liikkeillä. Näin uskovatkin voivat kuitenkin hyväksyä subjektiiviset havainnot ; Jos he esimerkiksi kannattavat näkemystä, jonka mukaan uskomuksilla itsellään on tietty propositionaalinen rakenne, kokemuksien käyttö on rationaalista koska se on loogisen rakenteen kautta esitettäviä väitelauseita ; Jos kokemus voi syntyä siitä kun tietty lähtötila käy läpi jonkun käsittelytavan, joka koostuu eräänlaisista säännöistä eikä ole luonteeltaan mielivaltainen. Tällöin kokemus on todiste, sen kaavaa vain ei ole välttämättä (vielä) tiedostettu. Tällöin he eivät välttämättä ole sitä mieltä, että henkilön uskomukset olisivat irrelevantteja sille evidenssille, joka heillä on. Tällöin hekin ovat sitä mieltä, että subjektiiviset kokemukset ovat yhtä propositionaalisia kuin heidän omatkin näkemyksensä.