Rasismia! Sovinismia! Syrjintää!

"Neekereillä on musta iho, mutta ei ole hienoa sanoa sitä ääneen."
(Lasten sanomaa)

Gazzanigan kirjassa "Eettiset aivot" kerrotaan siitä, kuinka Elizabeth Phelps teki kokeen, jossa paljastui, että valkoihoisten amerikkalaisten hermosto toimi eri tavalla, kun he katsoivat mustaihoisia ja valkoihoisia: Kun kohde oli tuntemattomien mustaihoisten kasvoja, mantelitumake aktivoitui. Näin ei käynyt jos kasvot olivat tutut tai valkoihoiset. Moni populaarijulkaisu ilmoitti että "rasismi näkyy aivoissa". Ja viereen laitettiin hieno MRI -kuva todisteeksi. Gazzaniga kuitenkin muistutti aivan oikein siitä, että tämä osoitti vain ja ainoastaan sitä että aivot luokittelevat ihmisiä jollain perustella. Rasismi ilman luokittelua ei toki ole mahdollista, mutta kaikki luokittelu ei ole rasismia. Itse asiassa Sophie Lebrechtin tutkimus näytti, että tumma ja vaaleaihoisten luokittelu voi jopa auttaa luokitteluun implisiittisesti liitetyn rasismin vähentämisessä.

Tämän lisäksi vaikka aivotoiminta ja tunne voitaisiinkin yhdistää, se kertoisi korkeintaan siitä että henkilöillä on ennakkoluuloja. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi samaa asiaa kuin rasistinen toiminta: Gazzaniga muistuttaa että jokaisella on ennakkoluuloja, ja että monet yrittävät vain tukahduttaa näitä tapoja; Gazzaniga muistuttaakin että suurin osa valinnanvapaudesta ei olekaan sitä että aktiivisesti luomme yllykkeitä, vaan sen sijaan suuri osa teoistamme on sellaisia, että meille tulee yllykkeitä, jotka jätämme toteuttamatta. Valintamme eivät monissa paikoin olekaan aktiivista tekemistä vaan passivoivaa tekemättä jättämistä. Tätä tukee myös Hannu Lauerman "Huijaus" kirjassa oleva muistutus siitä, että lapsia ei opeteta väkivaltaisiksi, vaan pikemmin opetetaan pois siitä: Kaksivuotiaat lapset ovat aggressiivisia ja väkivaltaisia, mutta heille opetetaan että se on huono asia, ja lisäksi he oppivat aggressioidensa seuraukset. Lapsi ei välttämättä ymmärrä että hän satuttaa kun hän vaikka puree vihassaan.

Rasismi ei siis ole sama asia kuin esimerkiksi rotuoppi. Rotuihin luokittelu kun on silmämääräisesti ja tieteellisestikin perusteltu näkemys siitä, että ihmislajin sisällä on pienempiä populaatioita, jotka jakavat keskenään paljon yhteisiä piirteitä jotka ovat niille tyypillisiä. Kulttuurillisesti näillä voi olla erilaisia tapoja. Rasismi kuitenkaan perustu siihen että erot myönnetään; Siksi esimerkiksi se jos ei saa ylpeästi edustaa vaikkapa afroamerikkalaisuutta, tai intiaaniperinnettään ei vielä tarkoita rasismia. Kansallistunnetta tai patriotismia toki usein tarvitaan rasismin ideologisessa oikeuttamisessa, mutta se ei sinällään ole sen rasistisempaa kuin luokittelukaan.

Ongelmia tulee sitten tasa-arvoisuuden kohdalla. Vielä se, että eri rotujen asema on erilainen ei vielä tarkoita rasismia; Ihmisethän eivät ole tasa-arvoisissa asemissa, ja eri rodut maantieteellisen keskittymistensä vuoksi ovat jakautuneet alueisiin. Nämä alueet ovat erilaisissa asemissa ruoantuotannon, poliittisen tilanteen ja monien muiden vastaavien kohdalla. Toisilla menee paljon kurjemmin kuin toisilla taas ei. Eri asia sitten on se, onko sitä mieltä että näin myös pitäisi olla; Rasismia on ainoastaan rotusorto tai rotusyrjintä, jossa ihmisen ihmisarvo kiistetään; Tämä tarkoittaa sitä että jonkun rodun edustaja nähdään automaattisesti vähemmän hyvänä, epäeettisempänä tai muun vastaavana. Kun tämä tehdään rodun, eikä esimerkiksi uskonnon varjolla, kyseessä on rasismi. Ero muunlaisen sortamisen välillä voi olla häilyvä, koska esimerkiksi monet tummaihoiset ovat muslimeja, ja muslimeihin kohdistamalla saadaan hyvin niputettua suurin osa tummaihoisista yhteen ja vain pieni osa valkoihoisista mukaan. Eikä tämä perustelu ole puhtaasti määritellen rasismia, vaan aatteeseen perustuvaa syrjintää.

Laajemmassa mielessä voidaan sanoa että syrjintä katsotaan toiseuden vastustamisena. Toiseus on karkeasti sanottuna sitä joka ei ole itseä. Tässä määritelmässä ylpeys omasta aatteesta, ihonväristä tai muusta asiasta ei ole syrjintää. Sen sijaan jos ajattelet että tämä antaa sinulle jonkinlaisen eettisen etulyöntiaseman, joka joko nostaa sinut jalustalle muihin nähden tai alentaa muut sinun alapuolellesi, on syrjintää.

Tämä tarkoittaa sitä että myös feministi tai vaikkapa tummaihoisen vähemmistön edustaja voi syrjiä. Tätä tapahtuu heti jos joku täyttää molemmat seuraavista ehdoista:
1: Taho projisoidaan toiseksi, itselleen vieraaksi. Hänet ulkoistetaan pois omasta käsityksestä minuudesta. Hänen ominaisuuksiaan ei nähdä omina ominaisuuksina. Hänestä tehdään "toinen".
2: Taho muutetaan pelkäksi yksipuoliseksi kritiikin kohteeksi. Tämä nähdään ideologiansa tai ihonvärinsä, "toiseutensa" vuoksi huonompana ihmisenä.

Tässäkin kohden on syytä huomata, että syrjiminen voi täyttää nämä ehdot kahdella tavalla, joita voidaan tietysti vielä yhdistää keskenään eri suhteissa:
1: Toiselle annetaan huonommat olosuhteet rotunsa tai näkemyksensä vuoksi. Tästä malliesimerkki on saksalaisten keskitysleirit juutalaisia varten.
2: Toisille annetaan etuja, joita toisilta puuttuu. Esimerkiksi tehdään jostain työpaikan virka-asemasta sellainen, että sen voi saavuttaa vain jos edustaa tiettyä rotua tai aatetta.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos olet iloinen ollessasi kristitty, et harjoita syrjimistä, mutta jos sinun mielestäsi homot, ateistit tai muulla tavoin ajattelevat ihmiset ovat vääräuskoisuutensa vuoksi vähemmän eettisiä, josta heidät tulisi parantaa, olet jo syrjinnän tiellä. Tällä samalla logiikalla vähemmistön edustaja jonka mielestä valkoihoiset miehet ovat huonoja on rasisti. Määritelmässä kun ei ole että vain enemmistö voisi syrjiä vähemmistöjä. Koko idean takana on ajatus väärästä asenteesta "muunlaisia" kohtaan, ei siitä onko sinun rotuasi montaa vai vähän. Ongelmalliseksi tilanne tulee tietysti siinä kohden, jos vastustat jotain tahoa sen vuoksi että tämä ei kannata toiseutta; Yleisesti voidaan sanoa että jos vastustat syrjimistä, luokittelet syrjijät epäeettisiksi. Melko suuresta osasta kuitenkin on niin, että syrjimisen syrjiminen ei ole samalla tavalla syrjimistä kuin muu syrjiminen; Itse asiassa syrjimisen salliminenhan tarkoittaisi koko toiseuden sietämisen ajatuksen mielettömäksi. Toiset taas ovat sitä mieltä tämänkaltainen sallittujen syrjittyjen tekeminen on hieman kaksinaamaista.

Tämän kannalta ongelmana on se, että miten pitäisi suhtautua esimerkiksi maahanmuuttajien koulutukseen: Kun he eivät osaa kieltä, olisi tätä kautta aika epäreilua laittaa heitä samaan luokkaan muiden kanssa. Kun muut vain opiskelisivat asiat, heiltä vaadittaisiin se että he oppisivat asiat ja lisäksi opettelisivat kielen. Tässä väärinymmärrys johtaisi huonompaan oppimistulokseen, ja päälle on tietysti kielenopettelun vaiva. Jos sitten taas maahanmuuttajat laitetaan omaan ryhmään, tämä voi vaikeuttaa heidän integroitumistaan. Ja heille annetaan erityisoikeuksia ja helpotuksia joita muilla ei ole.

Samoin esimerkiksi erilaisia kiintiöitä on käytetty tasa-arvo ja rasismityössä melko paljon. Syynä on ollut se, että kun suuri enemmistö johtajista on miehiä, se on johtunut siitä että miehille on annettu epäreilusti paikkoja, ei taitojen vaan sukupuolen, vuoksi. Kun kiintiä asetetaan voimaan, voikin itse asiassa käydä niin, että vaikka työpaikkaan hakee kolme tyyppiä: A joka on taitava, edustaa yleistä. B on kohtuu hyvä, mutta edustaa jotain jonka kiintiö on täynnä ja C on huono, mutta sen kiintiötä ei ole täynnä. Tällöin valitaan tietysti se C, jotta kiintiö täyttyisi. Ja silloin on itse asiassa tehty "toiseuden kannalta" juuri se, mitä kiintiöllä on lähdetty torjumaan. Työhön valitaankin henkilö sen vuoksi että hän edustaa jotain ryhmää(rotu/ideologia/sukupuoli) eikä sen vuoksi mitä hän osaa.

Tosin tässäkin kohden jos taitoihin vetoamista pitää perusteluna, niin luokittelee ihmisiä JA sanoo että sen perusteella pitää määrätä työpaikasta. Osasta tämä on "sallittua toiseuttamista", koska taidot voi harjoitella. Tosin kaikkien ei ole yhtä helppo harjoitella, joten kädettömät amatöörit ja vammaiset ja muut vastaavat kokevat tässä eriarvoistamista. Tämä itse asiassa valaisee sitä, miten vaikea ja monimutkainen asia itse asiassa on. "The Others" odottaa jokaisen nurkan takana pahemmin kuin "LOST" -televisiosarjassa. Tosiasiassa koulutuslaitos ja monet muut asiat eriarvoistavat ja tekevät toisille esteitä ja raivaavat toisille tietä. Ominaisuus tai haitta voi olla synnynnäinen. Mutta harva silti pitää varsinaisesti vääränä esimerkiksi sitä, että jalattomien kyky pärjätä MM tason urheilussa on huonoa. Siksi näkemys yleensä koskeekin ulkoisten asioiden sijasta ihmisarvoa, joka tulee tämän lähtökohtaisesti yhtä eettiseksi hyväksymisen kautta.

Kiintiöt ja maahanmuuttajien elämän helpottaminen on minusta jossain määrin oikein, mutta liiallisuudessaan väärin. Ongelmana on, kuten eettisissä kysymyksissä yleensä, rajanveto. Se, missä oikeutettu tukeminen muuttuu "siirretyksi nationalismiksi" on vaikea vetää. On hyvä jos maahanmuuttaja kokee että häntä ei vihata, ja että hänen maahan sopeutumistaan autetaan. Ja ilman kieliopetusta sopeutuminen ei kovin hevin onnistu. Toisaalta taas liialliset edut voivat johtaa huonoihin tuloksiin, kun vähemmistöt saavat oikeuksia jotka vaikeuttavat normaalejen ihmisten elämää, ja tämän seurauksena integraatio ei onnistu koska tämä epäreiluuden kokemus vieraannuttaa maahanmuuttajista; Heitä ei enää nähdä niinkään ihmisinä, kuin omaa elämää vaikeuttavina asioina, riesoina. Rajanvedot eivät ole helppoja. Selvää on vain se, että maahanmuuttajia on maassamme jo sen verran, että heitä ei voi vaan siirtää poiskaan. On joko kyettävä sekä sopeuttamaan kulttuuriympäristöä tilanteeseen sopivaksi että saada maahanmuuttajat myös sopeutumaan, tai sitten edessä on uhoa, tuhoa ja hampaiden kiristelyä. Syynä on se, että minusta tässä kohden molemmisa ääripäissä odottaa suurempi epätasa -arvoistaminen, ja että näiden keskelläkin toki edustetaan jonkinlaista eriarvoistamista, mutta se pitää valita siksi että se on kuitenkin vähiten eriarvoistavaa.

Tällä kaikella voidaan tehdä pikku sovelluksia sovinismin ja feminismin (jolla en tarkoita koko feminististä ideologiaa, vaan sitä osaa feministeiksi itseään kutsuvia, jotka tavoittelevat tasa-arvoksi nimettyä toiseuden vihaamista ; jotka siis edustavat "käänteistä sovinismia", jossa "mies on huonompi astia".) kohdalla:
1: Sovinistisen ajattelun ytimet tuntuvat löytyvän helpoiten työelämän asenteista. Miehen euro oli naisen 80 senttiä vai mitä se oli? Sovinistisia työkeskeisiä asenteita voi tiivistää vaikka tähän vitsiin. Siellä sanotaan että miehen määrätietoisuus on naisen jääräpäisyyttä ja miehen paperikasa on osoitus siitä että hänellä on paljon töitä ja on tätä kautta aikaansaava, kun taas naisen paperikasa on seuraus siitä että hän ei kykene järjestelemään töitään.
2: Feministisen epätasa -arvon kohdalla on hyvä mennä työympäristön ulkopuolelle, perhe ja ihmissuhde ja tunteenilmaisun saralle. Sillä esimerkiksi kouluympäristö ja siellä opettajien ja kanssaoppilaiden kanssa elettyäni olen huomannut - riippumatta siitä onko tämä kasvatusta, geenejä vai kulttuuriympäristön tulosta - että tunteiden ilmaisu, etenkin negatiivisten tai epäselvien tunteiden ilmaisu on sellaista, että se sallitaan tytöille naisille, ja tähän jopa kannustetaan. Mutta miehille ja pojille sitä ei sallita. Sanojen tasolla voidaan ehkä mainita että "pojat saavat itkeä", mutta kun se hetki todella tulee - ja minun kohdalla se on tullut monta kertaa - on mielenkiintoista huomata se ero niiden sanojen ja sen käytännön välillä. Tyttöjen itku aikaansaa huolenpitoa, poikien hermostuneisuutta ja muistutusta siitä miten tämä aktivoi niitä kiusaajia ja on tätä kautta paha asia. Liian tunteikas mies koetaan naistenkin taholla ikään kuin naisen vapautta vievänä, koska hän tunkeutuu naisen reviirille ja käyttää hänen keinojaan. Nainen sa itkemällä miehen heltymään, se on hyvä asia, mutta jos mies tekee saman, hän on emotionaalinen terroristi, ohjaileva ja manipuloiva. Miehen tulisi olla vakaampi ja tunteitaan hallitsevampi. Miehen emootiot ovat hyviä vain siihen että ne heltyvät naisen itkussa ja sitten mies tekee jotain asian eteen. Tunne -elämän ja sosiaalisen elämän epätasa -arvo sukupuoliasioissa näkyy muun muassa itsemurhaluvuissa, jossa miehet ovat suuresti etusijalla.

Tätä kautta voidaan kysyä, että jos tasa-arvoa ei ole naisilla tarpeeksi ja tässä pidetään työasioiden korostamista tärkeänä, ja että perheasiat tulee siksi jättää kokonaan käsittelemättä, tulee voida ihan vakavasti kysyä, mitä se kertoo tästä epätasa-arvosta valittavien priorisoinneista? Sillä sehän voi kertoa vain (1) siitä, että tasa-arvo olisi pelkästään naisiin keskittymistä, joka ei olisi määritelmän mukaista tai (2) siitä että perhe -elämän, tunteiden osoittamisen ja sosiaalisten suhteiden arvo tasa-arvon toteutumisen kannalta on mitätön, eli ne asiat eivät ole tärkeitä suhteissa toisiin.

Tosin tässäkin kysymyksessä on monia vaikeita kysymyksiä: Esimerkiksi se, että valtaosa eronneiden lapsista on hoidossa äidillään, kun taas isän rooli on yleensä maksaa elatusmaksut, voi johtua sekä siitä että miehillä on asenne, jonka mukaan lastenhoito on jotain, joka on hyvä "ulkoistaa" tai "toiseuttaa" naiselle. Toisaalta se voi johtua myös sukupuolisyrjivästä asenteesta, jossa ajatellaan että "miehet ovat huonompia vanhempia". Tai se voi johtua molemmista. Aitoihin syihin oikeassa suhteessa ja oikeassa tilanteessa paneutuminen on tässä kohden ainut ratkaisu.

Kuitenkaan ei ole reilua käyttää miesten ongelmia siihen että naisten asioita ei tulisi parantaa. Minusta tasa -arvon vain on tarkoitettava sekä tasa-arvoa miehille että tasa-arvoa naisille. Muutoin kyseessä ei ole mikään tasa-arvo, vaan tasa-arvoksi nimetty syrjintä. (Ihmisiin vain tuntuvat vaikuttavan enemmän nimilaput purkin kyljessä kuin se mitä hilloa siinä purkissa on. Minä taas en mielelläni syö etikettejä.)