Jossa todellisuus muuttaa havainnointia, ei toisinpäin.

Viime päivinä olen keskittänyt huomiota uudenlaiseen ilmiöön. Se on kvanttimystiikan nimellä tunnettu katsantotapa. Se on ideologialtaan optimismia ja onnellisuutta korostava. Yllätyksekseni huomasin, että se on perussävyltään vielä kummallisempaa kuin käytännössä mikään muu pseudotieteellinen näkemys.

Kvanttimystikot yrittävät oikeuttaa optimistissävyisen relativistisen maailman. Heillä ei siksi ole samanlaista tietynlaisuuden vaatimusta mikä liittyy usein muihin pseudotieteisiin. Heille tärkeintä on vapaus. Heidän ideanaan on se, että he muistuttavat että kvanttimystiikka ei ole determistinen, ja että se, että tilanteita tarkkaillaan muuttaa niitä.

Tämän seuraukseksi he uskovat sen, että tarkkailija voi valita oman todellisuutensa. Ja tätä kautta he esittävät että esimerkiksi positiivinen ajattelu vaikuttaa todellisuuteen ja jos ajattelee negatiivisesti tulee siitä pahoja reaktioita itselle. Positiivinen aktio on merkityksetöntä, tärkeintä on positiivinen asenne. Maailma muuttuu ajatuksen voimalla. Tässä mielessä ja kohdassa se kammottu determinismikin tietysti livahtaa mukaan kuvioihin, mutta tämä ei kvanttimystikkojen menoa haittaa.

Kvanttimystikoista tässä optimismin muuttavassa voimassa ei ole mikään vanhanaikainen taikausko, jossa vedotaan karman kostoon, vaan siihen että nämä muinaiset kansanperinteen näkemykset ovat asioita jotka ovat tosia, kvanttiteorian todistamia.

Tietysti oravakin pitää optimismista. Mutta katsoo silti oikealle ja vasemmalle kärppien varalta ennen kuin ryöstää mummojen pähkinät.

Kvanttimystikkojen ajattelutapa ja perustelurakennekombinaatio on lähtökohdiltaan jotain niin kummallista, että en edes oikein tiedä mistä aloittaa, runsaudenpulan vuoksi ; Kvanttimystiikassa ei itse asiassa edes ymmärretä mitä havainto tarkoittaa. Se, että he lainaavat vanttimystiikan terminologiaa kuulostaakseen hienolta jotta he voisivat oikeuttaa taikauskoinen sanamaagisen ajattelun joka ei ole onnistunut saamaan empiiristä tukea on oikeasti erikoinen. Lopputuloksena on se, että tieteeltä lainattuja termejä käytetään väärässä kontekstissa, määritelmien sisällöt unohtaen, ja tämä tekemällä yritetään väittää tieteelliseksi jotain, joka tieteellisten havaintojen kautta on suorastaan epäonnistunut.

Nimittäin kun kvanttifysiikassa jokin kvanttisysteemi on havaittu, se tarkoittaa itse asiassa sitä, että tapahtuu jokin ulkopuolinen interaktio. Havainto ei tarkoita tietoisuuden väliintuloa, vaan tätä mekanistista mittaustapahtumaa itsessään. Mittaaminen on sisi vain sitä, että tarkkailtava systeemi kohtaa sen ulkotilan, mittari ei ole osa systeemiä. Ja kohteen tapahtumista vaaditaan tietoa, jonka hankkimiseksi tarvitaan jonkinlainen sensori. Ja jos systeemi on iso, sensori itsessään aikaansaa muutoksen.

Tätä onkin usein kuvattu kvanttifysiikassa kuvauksella lämpömittarista : Kun jokin mitataan lämpömittarilla, ei lämpömittarin omaa lämpöä usein mietitä. Jos mitataan valtameren lämpöä, ei mittarin lämpötilalla olekaan merkitystä. Mutta jo pakkasesta otettu lämpömittari kahvikupissa voi muuttaa lämpötilaa. Kvanttifysiikassa mittarissa on mukana kvanttifysikaalisia toimintoja, joita ei voida tietää ja joissa on satunnaisuutta. Näin ollen kvanttifyysinen mittaus on itse asiasa hieman kuin kahvikupin lämmön arvioimista lämpömittarilla, joka voi olla peräisin uunista tai pakastimesta, mutta emme tiedä kummasta. Kvanttitilat eivät siis havainnoidessa muutu tietynlaisiksi.

Kvanttimekaniikassa kvanttien lomittuminen on hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Sen mukaan kahden partikkelin kvanttitasot on kuvattava yhdessä : Emme voi kuvata niitä erillisinä. Näin ollen jos kaksi elektronia emittoituu valonlähteestä vastakkaisiin suuntiin, voimme mitata onko elektronilla spin ylös vai alas. Kun tätä toistetaan, voimme huomata että 50% ensimmäinen on ylös ja toinen alas. Ja toisissa 50% tapauksissa ensimmäinen on alas ja toinen ylös. Muut kombinaatiot puuttuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että partikkelit ovat (entangled).

Sen mukaan jos meillä on kaksi lomittunutta fotonia, ja ne lähetetään eri suuntiin ja mittaamme ensimmäisen usean vuoden jälkeen, tiedämme kaukana olevan fotonin tilan vaikka emme koskaan koskeneet siihen - emme ole edes lähellä. Vaikka väliä olisi miten monta valovuotta. Tämä herättää kysymyksen siitä, onko jokin signaali joka lähtee A:sta ja menee B:hen valoa nopeammin. Koska suhteellisuusteorian mukaan valoa nopeampi kulkeminen tarkoittaa ajassa taaksepäin kulkemista, olisi tälläinen valoa nopeammin etenevä tieto kausaalisuuden rikkova.

Tämänlainen tilanne nähtiin ongelmaksi kvanttifysiikalle. Sitä kutsuttiin EPR -paradoksiksi. Tilanteen ratkaisu tunnetaan, ja se perustuu siihen, että ei ole mitään signaalia. Itse asiassa EPR -paradoksiin liittyvää Bohmin mallia käytetään nykyään kokeellisten mittausten pohjana.

Ei kulje informaatiota. Jos et voi lähettää informaatiota, et voi esimerkiksi lähettää itsellesi viestiä menneisyyteen ja rikkoa syy-seurauslakeja. Fotonien kautta tämä on helppo tajuta : Jos meillä on viesti jossa on ykkösiä ja nollia, ja lähetämme lomittuneet fotonit, on valitsemallamme mitattavalla fotonilla joko arvo ylös tai alas. Tämän mittaaminen tarkoittaa että fotonin₁:n mittaaja tietää fotonin₂:n. Mutta hän ei valitse onko fotonin₁ tila ylös vai ala. Eli tätä kautta ei voida lähettää tiettyä tulosta fotonille₂. Mitattu tila on satunnainen. Fotonin₂ nappaaja saa saman tiedon riippumatta siitä mittaako fotonin₁ joku vai ei. Mittaustilanne ei siis muuta mitään. Tätä kautta EPR -paradoksin esittämästä haasteesta selvittiin ja kvanttiteoria olikin aivan kunnollinen.

Koirankin nenä haistaa tässä vaiheessa tietysti jotain. There is no thing like smell of fresh bullshit in a morning.

Kun EPR -paradoksi ympätään kvanttimystiikkaan, lienee helppoa huomata että fotoni₁ mittaaminen ei lähettänyt mitään viestiä, eikä sen mittaaja voi kontrolloida sitä, mikä fotoni₂ tila on. Joten positiivinen asennekaan ei kvanttifysiikan kannalta muuta tiloja. Koska kvanttimystikoiden mielestä tilat olisivat jotenkin verrannollisia, on itse asiassa helppoa huomata että kvanttimystiikka ei toimi. Tätä kautta huomataan, että kvanttimystiikka on itse asiassa syy-seurausajattelun vastainen. Se on myös tieteenvastainen, se itse asiassa rikkoo sekä kvanttifysiikkaa että yleistä suhteellisuusteoriaa, joka on jo sinällään jonkinlainen saavutus.

Kaikista hauskinta on tietysti se, että vaikka kvanttimystikot käyttävät kvanttifysiikasta lainattuja sanoja, he ovat enemmän mystikoita kuin fyysikoita. Siksi koko tämä vasta -argumenttinikin oli vain oman mielenterveyteni rauhoittamiseksi tehty juttu. En voisi kuvitella ainuttakaan kvanttimystikkoa, joka ymmärtäisi kvanttifysiikkaa ja joka olisi vielä sen jälkeenkin kvanttimystikko. Ymmärtämisen jälkeen joko kvanttifysiikka tai mystiikka saisi mennä ; Joko taikausko voittaa ja hylätään raaka ja kaavoja ja tilastoja käyttävä fysiikan tiede. Tai siten tiede voittaa ja taikausko hylätään. Vain ymmärtämätön voi kokea omaavansa molemmat.

---

Kirjoittaja uskoo, että positiivinen ajattelu voi värittää tapahtumat, ei muuttaa lopputuloksia. Samoin positiivisia muutoksia on haettava varsinaisia positiivisia tekoja. Peräti sellaisia, että ne ovat tilanteeseen sopivia. Sillä huonolla tiedolla ja kovalla yritykselläkin voi tehdä virheitä.