Mythomaagit

Ollessani teini -ikäinen televisiosta tuli sarja nimeltä "Kameleontti" (engl. "The Pretender"). Sarjan päähenkilönä oli superälykäs ja erityisesti koulutettu Jarod, joka kykeni ottamaan minkä tahansa roolin. Ja tekemään mitä tahansa ammattia erinomaisesti. Sankari oli tuhattaituri. Jännitys sarjaan tuli siitä että ei osannut arvata miten hän tässä jaksossa onnistui naruttamaan kouluttajiaan, joilta hän oli pakenemassa.

Jarod oli elävä unelma jossa omilla kyvyillä ja yrittämisellä saadaan aikaan mitä tahansa. Se kuitenkin puolusti optimistisuuttaan erikoisuuksilla, kuten Jarodin poikkeuksellisuudella niin biologisesti kuin kasvatuksellisestikin. Osa esittää että sama olisi kaikkien saatavilla.

Siirryn heihin, mutta ensin jotain ihan muuta.

Perinteisessä taikauskossa on perinteisesti liitetty symboli ja asia yhteen. Näin samankaltaisuudesta, analogiasta, tulee syy-yhteysseurays. Näin käy esimerkiksi silloin kuin metsästysrituaalissa luolaan maalattua piirtokuvaa tökitään keihäillä ennen metsästämään menoa. Symbolinen toiminta ikään kuin aktivoi asian.

Tämäkin näkemys on, ei toki todistanut tehokkuuttaan, mutta kuitenkin järjestelmällistänyt käsityksiään aikojen saatossa. Karkeasti tilanne voidaan tiivistää kaavaan joka perustuu dualistiseen henki-maailma -jaotteluun, jossa maailma on alisteinen henkimaailmalle. Kun ihminen ajattelee symbolia, hänen ajatuksensa vaikuttaa siihen. Ja tämä taas on yhteydessä todellisuuteen. Tätä kautta tilanne muuttuu ikään kuin luonnonlaiksi, jossa ihmisen mieli hallitsee symbolia kuin valokatkaisijaa ja valokatkaisija taas vaikuttaa todellisuuteen.

Tämänlaista ajattelua on tarvittu perinteisesti silloin kun on pitänyt vaikuttaa massoihin. Esimerkiksi antiikin kreikan filosofit moittivat sofisteja. Sofistit kun elivät vakuuttavuuden eivät totuuden ehdoilla. Filosofit olivat ikään kuin heidän kilpailijoitaan. Sofistit hallitsivat koska he olivat teräväkielisiä, terävämielisiä ja osasivat kertoa "myyviä stooreja". Hyvä tarina on aina helppo ymmärtää. Looginen ja rationaalinen ajattelu on sen sijaan vaikeaa.
1: Kreikan filosofit olivat siis tavallaan huolestuneita totuusrelativismista ja populismista jotka kättelivät sofisteissa. Voittaja ja todenpuhuja oli se, joka sai eniten kannattajia. Minusta ongelma on relevantti edelleen. Toki esimerkiksi valistuksen aikana uskottiin että järki päihittää taikauskon. Itse en jaksa uskoa näin.

Nyt on hyvä siirtyä Amerikkoihin.

Sillä siellä luvataan Jarodelämää ilman jahtaajia.

Amerikka on historiallisesti erikoinen paikka, koska siellä ihmiset ovat uudisraivaajia. Siinä missä euroopassa ihmiset paikkaan sitoo provenienssi, alkuperä. Ympärillä on pitkä historia ja kulttuuri, on Amerikkaan ikään kuin menty tyhjän päälle. Siksi siinä missä eurooppalainen sanoo "olipa kerran", Amerikkalainen sanoo "kerran tulee olemaan". "America is a place where man can reinvent himself." -kuuluu sanontakin ; Ihminen saa uuden mahdollisuuden.

Toisaalta Amerikkoihin siirryttiin paljon myös "uskonpakolaisina". Siksi monelle muuttaneelle uskonto oli erittäin tärkeä asia. Mutta valtionkirkkoa ei haluttu. Siksi järjestelmä korosti sekularismia, jossa valtio ei määrää ihmisien vakaumuksia - eikä ihme, oltiinhan sitä kerran paettu ihan toiselle mantereelle asti. Tästä seuraa tietysti individualisoituminen.

Ja siinä missä valtionkirkko voi vain olla ja määrätä mitä ihmiset uskovat, individualistisessa valintamaailmassa uskonto on arvostelun kohde ja kuka tahansa voi ruveta kilpailemaan sen kanssa. Tässä vaiheessa on ikään kuin pakko keksiä "Hyviä stooreja", ettei suosio hiipuisi taloudellisesti kannattamattomaksi.
1: Sillä yksikään uskonto ei pyöri ilman rahoitusta, pyhällä hengellä ne eivät pyöri ainakaan yhteiskunnallisen instituution tasolla.

Näin uskontojen tulee tarjota jotain houkuttelevaa.

Tästä seuraa asenne -eroja. Yksi merkittävimmistä liittyy epäilyyn ja optimismiin. Suomessa on tavattu ajatella että perisynnin vuoksi ihmisen tulisi olla varovainen. Hän voi erehtyä tekemään väärin. Siksi itse -epäily ja syntien tunnustus ja katuminen ovat tärkeitä asioita. Tämä itsekriittisyys, oman huonouden tunnustaminen ja muu ei tunnu mukavalta. Siksi se ei taatusti myy samalla tavalla kuin lupaus terveydestä, onnesta ja muista suorastaan hedonistisista asioista.

USA:ssa sen sijaan enemmän suosiota on saanut näkemys, jossa on euroopassakin toki tuttu ajatus pahuudesta joka on vain hyvyyden poissaoloa. Mystikot ovat ajatelleet Jumalaa ikään kuin "tulena jonka kipinöitä hyvä on". Kaukana nuotiosta on pimeää, ja tämä on valon poissaoloa. Tämä asenne liittyy USA:ssa suosittuun spiritualismiin. Sen piirissä sairauksia ja muita pidetään harhautuneen mielen tuotoksina. Totuuden edessä ne sulavat pois. Tätä kautta hyvä seuraa siitä että paha suljetaan pois.
1: Tässä aiheessa paljon kuuluisuutta, ystäviä ja vaikutusvaltaa saaneen Frank Robinsonin "Psychiana" esimerkiksi kertoo että epäily on sama asia kuin perisynti. Jumalaa kohtaan koettu epäily tai epäusko oli maailman ainut synti.

Ajatus on vaikuttanut Amerikoissa runsaasti. Esimerkiksi:
1: Menestysteologiassa korostetaan sitä että sairaus on vain harha. Jos ihminen ei usko Jumalaan riittävästi, hänellä on jokin vaiva. Uskoa vahvistamalla sairaudesta voidaan parantua, koska Jumalallinen voima vaikuttaa. Saatana on vain pelkkä kupla jolla on valtaa sen verran minkä ihminen sille antaa.
2: Hubbardin dianetiikka lähti oletuksesta että ihminen voisi muistaa aivan kaiken elämänsä varrelta ja voisi myös ajatella virheettömästi. Tämä tehtiin poistamalla engrammit, ikävät tuntemukset Kun Hubbard ilmoitti tilaisuudesta jossa olisi ensimmäisen Clear, tämä osoittautuikin puutteelliseksi. Tämän jälkeen Hubbard alkoi kehittämään Thetan -tasoja. Clear olikin ikään kuin ensimmäinen askel. Skientologia jatkoi siitä mihin dianetiikka jäi. Ihmiset ovat jumalia, Thetaneja, jotka on sodan vuoksi niputettu ihmisiin. Siksi jos Clear -tasolla olikin muistikatkoksia onkin harjoiteltava Thetan -tasoja. OT 8 jäi Hubbardin kehitelmän korkeimmaksi tasoksi. Jos ikävuosia olisi tullut Hubbardille enemmän, olisi luultavaa että tasoja olisi syntynyt paljonkin enemmän. Ne kun tarjosivat portaat ja etenemisen tunteen.

Onkin hyvä huomata että esimerkiksi siinä missä Suomessa kristillisyys liitetään mielikuvissa heikkojen puoltamiseen, Amerikoissa henki on enemmän se, että kaikilla on mahdollisuus yrittää. Köyhät ovat USA:ssa kristillisyydessä helpommin loiseläjiä ja elättejä. Heitä toki kannustetaan ja tsempataan yrittämään -mahdollisimman paljon hengessä tietysti. Tälläinen tuntuu euroopassa, etenkin protestanttisissa pohjoismaissa, hieman erikoiselta ja vieraalta.

Ihana elämä mutta kaameat viholliset.

Olennaista ymmärrettävää on kovat lupaukset ja tätä kautta optimistisuus. Menestysteologiassa ihminen on erityisen kyvykäs. Skientologiassa peräti Jumala. Molemmissa keskiössä on se, että ihminen voi uudelleenkeksiä itsensä.
1: Ei liene yllätys että sekä menestysteologia että skientologia ovat syntyneet Amerikoissa ja sittemmin laivautuneet suomeenkin. Sävyiltään "paljon lievemmin Amerikkalaiset" suomalaiset herätysliikkeetkin pitävät sisällään armolahjat ja muut vastaavat lupaukset, jotka ovat ikään kuin uskonnon myyntiargumentteja. Ja askel kohti optimistista "voit määritellä itsesi uudestaan ja menestyä". Oppimatonkin uskovainen voi saada statusta osaamalla vaikkapa puhua kielillä.

Toinen yhdistävä elementti on siinä että silmien sulkeminen pahalta on sama kuin pahan poissaolo. Ongelmana tässä on tietysti se, että epäonnistumisia tulee väistämättä. Optimistien esityksissä kun ei tunneta väsymystä ja epäonnistumista. Onnistumisen hurmiossa kun on usein loppu. Yritteliäisyys ja ahkeruus johtavat usein myös burn-outiin. Voimakas Nihilaatio nouseekin siksi yllättäväksi muutoin yltiöoptimististen ja suorastaan suuruudenhullujen lupausten vastapainoksi. Optimismi itseen johtaa erilaisuuden vihaamiseen.
1: Esimerkiksi Hubbardilla tärkeässä roolissa on "suppressiivinen persoona", joka epäilee skientologiaa ja tätä kautta häiritsee sen toimintaa ja sen parissa toimivien yrityksiä kehittää itsessään Jumalallisuuttaan. Menestysteologiassa parantumatta jättänyt on "kesken". Vika ei ole uskonnossa vaan yksilön uskossa. Todiste riittämättömyydestä on parantumattomuus. Napina taas on itsekkyyttä ja syntiä.

Nihilaatiossa olennainen osa on se, että erimielisyys on "ohjeiden rikkomista". Esimerkiksi jos epäily kielletään, epäonnistujan yritysten jälkeinen kritiikki on ikään kuin todiste siitä että ohjeita on noudatettava; Ohjeethan kielsivät lannistumisen. Koska optimismissa negatiiviset tunteet kielletään, kohdistetaan paha helposti ulkopuolelle. Vastoin oppeja tuovat lannistavat, ne ovat pahoja koska ne muistuttavat siitä mistä yritetään vapautua siinä tasolla että se ei ole edes ajatuksen tasolla läsnä kokemusmaailmassa. Rytty häiritsee täydellisyyttä. Erimielisyys muuttuu uhaksi, joka vaarantaa oman täydellistymispyrinnön. Erimielinen on heille hieman kuin suolistoloinen, kyvytön elämään yksin, kooltaan pieni, voimiltaan ja ominaisuuksiltaan surkea. Mutta sillä on vaarallinen ominaisuus tehdä ihmisestä heikko.
1: Tästä erikoinen esimerkki löytyy herännäisten lehtisestä. Siinä käsitellään ateistien vasta -argumenttia "olen jo lukenut Raamatun". Se sanoo että Raamattu joka ei vakuuta on luettu liian nopeasti tai huolimattomasti. On luettava uudestaan. Ja jos ei tehoa, on luettavan niin hitaasti että alkaa tuntumaan. On selvää että tässä tarjotaan vaihtoehdoksi vain "et ole lukenut riittävästi" ja "olet uskossa" -vaihtoehdot. Näin tälle "kritiikille ollaan rokotettu", ja Raamattua lukenut on syyllinen tilaansa, "yrittäis enemmän". "Ei riitä" tulee konemaisesti liukuhihnalta ongelmatapauksissa.

Osta elämä.

Otin tämän esiin itse asiassa senkin vuoksi että tämän tyyppinen ajattelu, joka on uskonnoissa tuttua, on mukana myös optimismipuheissa jotka liittyvät hyvinkin laajasti ns. "self help" -maailmaa, sekä erilaisia ennen kaikkea taloudelista menestystä lupaavia strategioita.

Niissähän esitetään optimismia. Esimerkiksi verkostomarkkinoinnissa vetoaminen syntyi suurista lupauksista. Ihmiset osasivat eksponenttimatematiikkaa sen verran että tajusivat että jos hän myy kahdelle ja nämä kaksi myyvät kahdelle ... alkaa jo muutaman portaan jälkeen heillekin asti juoksemaan hyvät rahat. Mutta he eivät tajunneet että portaat jäävät käytännössä mataliksi, koska ihmiskunnassa on rajallinen määrä ihmisiä. Portaat eivät voi olla käytännössä kovinkaan korkeat. Verkostomarkkinoinnissa kerrotut jo kerrotut menestystarinat tuntuvat tunnetasolta samalla kuin todiste homman toimivuudesta. Ne kuitenkin itse asiassa takaavat sen, että "on jo liian myöhäistä hypätä kelkkaan" ; Verkostomarkkinoinnin koko matematiikka kun rakentuu siihen että kaikki tulot tulevat ekspontentiaalisen kaamean nopeasti laajenevista portaista, joissa ylhäällä on vähän ja alhaalla paljon. Perusmatematiikan taidot kertovat että Aloittajat ja varhaiset pärjäävät ja muut maksavat viulut.

Suomalaisista optimisteista tulee tietysti mieleen Jari Sarasvuo. Hän ei ole yhtä radikaali kuin USA:laiset toverinsa, mutta hän onkin eurooppalainen ja sen perinteessä ja kulttuuriympäristössä elänyt.

Hänen sisäinen sankarinsahan perustui imitaatioon. Hänen ideanaan oli se, että ihmiset katsovat ihailemiaan ihmisiä ja alkavat toimimaan kuin he. Näin ihmisiin tarttuu ajattelu- ja toimintatapa ja heistä tulee ihailemiensa kaltaisia. Tässä imitaatio on symboli, jonka ihmisen tahto herättää ja tämän katsotaan vaikuttavan todellisuudessa.

Sarasvuo ei kehottanut kriitisyyteen vaan korosti lannistumattomuutta. Ja jopa hänen neuvomansa lukutapa oli erikoinen. Siinä missä perinteisesti luettua pitäisi liittää muuhun tietoonsa ja arvioida entisiä tietojaan luetun varassa, Sarasvuo korosti "Sisäisessä sankarissaan" heittäytymistä. Ihmisen tuli lukea kirja eläytyen sen kirjoittajaan, jolloin tämän vuosikymmenten aikana hankkimat taidot sisäistyisivät samastumisen kautta.

Vastaavaa ajattelua edustavat tietysti "nimeltä mainitsemattomat" optimismifilosofit, joilla tuntuu olevan vallalla trendi "saavutat mitä haluat jos yrität tarpeeksi". Heillekin "negatiivinen ajattelu" on usein se suurin ongelma ja syypää kaikkeen.

Oma kantani näihin optimisteihin on sama mikä löytyy Nassim Talebin "Mustasta joutsenesta". Talebin näkemyksessä mukana ovat riskit ; Ristkinottaja näkee mahdollisuuden ja tarttuu siihen. Mahdollisuus ei ole ilmiselvä, ja joskus yrittäjä epäonnistuu. Superrikkaus ei Talebin mukaan synny suoraan työstä vaan kopioimisesta. Jos esimerkiksi kirjotan kirjan, ja se myy miljoonia, olen rikkaampi kuin jos sama kirja myisi 20 painosta. Suurin osa kirjailijoista on hyvin köyhiä, he jopa joutuvat tekemään muita töitä tai yrittämisen jälkeen siirtymään sellaiselle. He epäonnistuvat. Näemme helposti vain ne miljonäärit. Heidän kirjansa kun pullottavat jokaisessa kirjakaupassa. Suomalaisen kirjakaupan painoksissa on tietysti melko vähän menestyneitä. Mutta hekin ovat menestyjiä verrattuna niihin lukuisiin pöytälaatikkokirjailijoihin, joita minäkin tiedän useita.
1: Taleb kertoi tässä kohden vertauksen elostelijoihin ja Casanovaan. Casanova oli menestynyt. Hän nousi yhden kerran useammin kuin romahti, joten hän oli huipulla. Moni ajattelee että "hän nousee jaloilleen", mutta emme ikään kuin näe näitä tapauksia. Suuri osa opportunisteista ottaa riskin ja häviää. Casanova on "kunkku", se yksittäinen ja harvinainen tapaus, joka innostaa suuren joukon muita epäonnistumaan.
___1.1: Talebin näkemys ei ole yltiöoptimistinen. Se kertoo että menestys on mahdollista, mutta se ei ole automaattista. Sen mukaan menestys ei ole ilmiselvä seuraus imitaatiosta. Todennäköisesti Casanova -imitaatio saidastuu sukupuolitautiin ja kuolee varattomana kun elintasot ovat nielleet pohjalla olleet varat. Joku harva onnekas heistä voi imitaatiollaan onnistuakin.

Siksi self -helpissä näyttääkin vallitsevan sama asia kuin "miten voitat lotossa" -kirjallisuudessa. Niiden kirjoittajat menestyvät hyvin. Mutta eivät oppiensa avulla, vaan myymällä oppejaan. Siksi minun silmissäni "yltiöoptimistit" ovat maksimissaan mytomaaneja, jotka kuvittelevat ja fantasioivat itsensä sankareiksi ja luulevat olevansa niitä vaikka eivät ole.

He eivät ole "kameleontteja" suomeksi vaan "pretendereitä" (teeskentelijöitä) englanniksi. He eivät voi yliluonnollisen nopeasti sisäistää paljon tietoa ja taitoa ja ovat siksi tuhattaitureita. Olen kenties pessimisti, kun uskon että kirurgiksi ei päädytä viikossa. Taidon puutteen kohdalla rooliksi jää vain delegoiminen, joka vaatii epäonnistumisen tunnustamisen - tai oikeastaan sen nihiloinnin "kahlitseviin ihmisiin ja muihin irrelevantteihin tosiseikkoihin". Asia saadaan kenties tehtyä, mutta delegoija ei ole tehnyt asiaa. Tarvitaan se kirurgi.