Toisen käden suista.

"Toisen käden tietoa saan. / Syön kerran syötyä ruokaa. / Joudun laulun uhrin tapaamaan."
(Absoluuttinen nollapiste, "Pimeässä vietetty aika minuuteissa")

Huhut ovat ilmiönä varsin mutkikas ilmiö. Olenkin eräällä tavalla peräti vältellyt aihetta. Ne ovat tämän blogin kannalta tärkeitä koska ne liittyvät vahvasti sensuuriin ja keskustelukulttuuriin. Sekä siihen että miten sanoma ja sanoja pitäisi erottaa. Huhu on kuitenkin minun debattiasenteessani "eräänlainen ongelma".

Huhun määritelmän lähestymisestä sitä kautta mitä se ei ole.

Ensiksi erotan huhut juoruista. Sillä juorussa on kysymys pienimuotoisemmasta ilmiöstä. Juoruilu liittyy sosiaalisene peliin jossa juoruajalla on jonkinlainen yhteisöllinen sidos sekä juorukerhoon että juoruttavaan. Huhut taas ovat laajemmin levinneitä. Niissä on kysymys laajemmasta asiasta.
1: Toki juoru on monen huhun alkulähde - ja joissain tapauksissa erottelua on hyvinkin vaikeaa tehdä.

Huhu liittyy tavallaan myös valehteluun. Kuitenkin huhun erottaa valehtelusta intentio. Huhun kertoja levittää tietoa pitäen sitä totena tai vähintään uskottavana ja mielenkiintoisena. Valehtelijalla taas on selvä tuntuma sanotun asian vääryydestä. Tätä kautta huhupuheiden levittäjä on eri kuin valehtelija.
1: Huhu voisi liittyä myös hieman vitsailuun. Mutta vitsailussa kuulija ja kertoja tietävät molemmat että asia ei ole totta.

Huhu liitetään helposti epäluotettavuuteen ja suoranaiseen epätotuuteen. Kuitenkin huhuina on alkanut esimerkiksi Bill Clintonin seksisuhde Monica Lewinskyn kanssa. Asia oli totta, mutta se paljastui vasta kun huhumylly oli hyvin laaja ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Selvisi ja paljastui monelaisia mielenkiintoisia asioita, kuten likaisia mekkoja. Nämä todisteet näyttivät että huhu oli totta.

Huhun määritelmä sitä kautta mitä se on.

Huhu on "sekä kanava että viesti". Toisin sanoen tarvitaan monta elementtiä että huhua voi puhua huhuna.
1: Huhun täytyy perustua lähteistämättömään tai huonosti lähteistettyyn tietoon. Huhu ei ole ensimmäisen käden tarina, vaan "moni sanoo" -kertomus. Kreikan martyros tarkoitti paikalla ollutta todistajaa. Huhupuheissa on kysymys kuulopuheista, jolloin asia kuullaan mutkan kautta. Vääristelty itsensä todistajaksi väittäminen on valehtelua. Mutta kuullun eteenpäin kertominen
2: Huhu vaatii leviämisen sosiaalisessa verkostossa jossa asiaa kerrotaan toisille. Tätä kautta esimerkiksi lehdistön uutisankka on journalistinen huhupuheen uskominen tai huhupuheen rakentaminen. Huhu on yleisesti ottaen hyvin suosittu ja laajalle levinnyt ennen kuin siitä aletaan puhumaan huhuna, eikä juoruna.

Huhu on suusta suuhun leviävä tosiasiaväite, jonka lähteistys on huolimatonta.

Huhuiluun viestikanava.

Huhut leviävät ensi sijassa siksi että ne ovat messevistä aiheista. Niiden sanoma kiinnostaa jollakin tavalla kuulijoita ja ihmisiä. Siksi sitä kerrotaan toisille. Kauhistelu tai muu vastaava virike on siksi helposti viestin leviämisen takana. Siksi huhut leviävätkin hyvin nopeasti.
1: Jopa niin nopeasti että niihin sopii Douglas Adamsin "huonoja uutisia" koskeva sääntö. Hän kun muistutti että mikään ei liiku valoa nopeammin, paitsi huono uutinen, jonka leviämisellä on aivan omat lakinsa.

Karkeasti voitaisiin sanoa että asian (1) aiheen yleinen kiinnostavuus, (2) väitetyn tapahtuman tärkeys ja (3) yleinen epätietoisuus asiasta tekevät juorusta mehevän.
1: Mutta usein huhut leviävät myös niiden "keveyden" vuoksi. Niitä pidetään hauskoina tai jopa harmittomina. Siksi tämä on enemmän nyrkkisääntö kuin ehdoton laki.

Huhujen ongelmana on kaksi asiaa. Ensin on alkuperäisen viestin luotettavuus. Sitten on levityskanavan luotettavuus. Huhupuheet kun voivat esimerkiksi saada yksityiskohtia matkan varrella. On hyvin vaikeaa arvioida ovatko kaikki "suusta -suuhun" kertoneiden ketjussa olleet yksilöt arvioineet viestin kertojan luotettavaksi oikein syin. Ja ovatko he levittäneet muistin tai tarinaniskijän ominaisuuksiensa vuoksi tarinaa eteenpäin muuttuneessa muodossa.
1: Kyseessä on eräänlainen rikkinäinen puhelin. Joskushan viesti tulee selvänä läpi. Mutta usein viesti muuttuu matkalla.

Huhuiluun suhtautumisesta.

Huhun suosion syy tulee usein retorisista syistä. Aihe on vaan niin messevä. Tämä tuottaa vaikeuksia minunlaiselleni, jonka mielestä "ei saa ampua viestintuojaa vaan viestiä". Ja joka ajattelee samalla vahvasti myös että "viestin kritisointi ei ole viestintuojan lyttäämistä".

Huhu on kuitenkin sekä kanava että viesti samanaikaisesti. Siksi käy niin että:
1: Jos kritisoit viestin sisältöä epäuskottavaksi, se ei vaikuta huhuun mitenkään koska se kerää voimansa siitä että "monet sanovat näin" ja aihekin on mielenkiintoinen ja sopii hyvin esimerkiksi omiin ennakkoluuloihin tai pelkoihin.
2: Ja jos kritisoit viestikanavaa, se on sama kuin sanoisit kertojaa epäluotettavaksi. Tätä taas on vaikeaa ellei mahdotonta olla ottamatta henkilökohtaiseksi.

Itse asiassa ongelma on hyvinkin paljon yllä mainittua suurempi. Sillä jo viestin kritisoiminen kertoo epäluottamuksesta. Sillä juorussa perustelu joudutaan "tietovajeen" vuoksi - objektiivisen tiedon puute on yksi juorun leviämistä helpottava tekijä, se antaa ikään kuin epäilyille tilaa - helposti tekemään lähdekritiikkiargumentein. Tällöin kertoja loukkaantuu. Ja loukkaat hänen kavereitaankin. Sitä "luotettavaa tyyppiä" joka on sen tarinan kertonut.

Omalta kohdaltani olen ratkaissut tilannetta siten että huhu ei ole todiste. Huhu on epäluotettava koska sitä ei voi varmistaa. Kuitenkin iso huhu tekee asian tutkimisesta tärkeää. Jos ei muuten, niin sen vuoksi että korjataan "yleinen vihrekäsitys". Siksi esimerkiksi Bill Clintonin tapaus oli hyvä esimerkki siitä, miten huhu tuomitaan todeksi tai epätodeksi vasta kun on saatavilla tietoa asiasta. Siihen asti huhu on epäilyttävä.
1: Vetoan tässä sellaisiin hyveisiin kuten "syytön kunnes toisin todistetaan". Koska ne toimivat melko kohteliaina syinä, joissa ei kertojaa suoraan tuomita juoruämmäksi ja juorukelloksi.

Huhujen siipien katkaisusta.

Toinen huhun kannaltani ongelmallinen seikka perustuu sananvapauteen ja sensuuriin. Minähän kannatan niitä kovasti. Kuitenkin samanaikaisesti pidän huhuja ongelmana. Huhuihin puuttuminen on kuitenkin sensuuria.

Tässä kohden tilannettani voidaan verrata melko sujuvasti "vapaan rakkauden ystävään", joka kannattaa seksuaalista vapaamielisyyttä. Sellainen jonka mielestä liika hygienia tuottaa vain kliinisen ja tylsän seksielämän. (Itse asiassa en kannata itse, vaan vertaudun tälläiseen.) Tässä tilanteessa huhu on ikään kuin sukupuolitauti. (Vertaus on sinänsäkin osuva että huhun leviäminen on eräänlainen kontaminaatio : Juttu hyppää ihmisestä toiseen jonkun kanavan kautta.)

Tätä kautta uskallan sanoa että huhupuheiden määrä -ja laajuus - todennäköisesti kasvaa sananvapauden laajenemisen seurauksena. Siksi sananvapauden kanssa pitää tunnistaa huhujen oireet. Vapaan rakkauden tuntijan on tunnistettava sukupuolitautien oireet hyvinkin tarkasti jotta hän voi edes jokseenkin turvallisesti jatkaa "mielenkiintoisen epäkliinistä elämäänsä."

Siksi minäkin suhtaudun huhuihin siten että sananvapauden kannattajana ja sensuurin vastustajana korostankin "tervettä järkeä", "tiedettä" ja "lähdekritiikkiä", joiden avulla epämieluisa mutta väistämätön seuraus "saadaan pidettyä säällisissä rajoissa".