Kypsyminen

Lapsena sitä ajatteli että aikuisena olisi jotenkin erilainen. Kuitenkin ainakin minun kohdalla kasvaminen on tarkoittanut lähinnä kokoa. Ja kypsyminen sitä että teiniangsti on kypsynyt eksistentiaaliseksi ahdistukseksi. Uskallan sanoa että perusta on pysynyt yllättävänkin samana. Olen tosin kenties iän mittaan keksinyt paremmat tekosyyt toimilleni. Odotan silti yhä että olisin jotenkin erilainen.

Joskus sitä kokee että olisi aikuistunut jotenkin. Sitten vain tapahtuu jotain irrelevanttia joka häiritsee tätä tunnetta. Kutsutaan niitä nyt vaikkapa niiden vakiintuneella nimellä tosiasioiksi.

Tapasin tänään aivan yllättäen vanhan ystäväni Suvi Harjun. Yritimme kartoittaa menemisiämme. Se sujuikin melko hyvin ja saimme molemmat puhua paljon maailman tärkeimmistä asioista, itsestämme. Hän päätyi selittämään minulle miten olen aina ihan samanlainen.

Ja miten hän pitää minusta aina samaan tapaan kuin pitää paranormaaleja ilmiöitä mielenkiintoisena. Jaan hänelle saman kategorian avaruusolentojen ja kummitusten kanssa. Se on tärkeä paikka. Outouteni on ehkä jonkinlainen pysyväisyyden pysäkki. Jotain turvallista ja muuttumatonta. Olen ehkä kypsynyt, mutta en ole erilainen persoona.

Tosin hänelle asti eksistentiaalinen angstini ei ilmene, eikä ole koskaan ilmennytkään. Hän pitää minua enemmänkin kaikesta huvittuneena veikkona jolle maailma ei ole koskaan "niin paha". Minulle syy optimismiin on siinä että pahentamisen varaa on aina, voin keksiä mikä vielä voisi mennä pieleen. Hänelle se ilmenee jopa optimismina.

Temperamentti on tässä kohden mielenkiintoinen käsite nostaa esille. Temperamentti kun tarkoittaa käytöstyyppiä, jossa kartottuu henkilölle tyypillinen reagointitapa. Muut ihmiset näkyvät meille helposti temperamenttityyppeinä, koska emme koe heidän tunteitaan vaan näemme heidän toimintaansa. Joku voi olla vaikkapa äksy. Liisa Keltikangas-Järvinen, Katri Räikkönen ja Sampsa Puttonen kirjoittivat siitä miten "Temperamentti on pysyvä ominaisuus.". jossa pohjalla on biologia, ei kasvatus. "Temperamentti on sidoksissa aivorakenteisiin ja fysiologiaan. Yhteys on niin voimakas, että pienen vauvan temperamentti ilmenee fysiologisina prosesseina, ei vielä psyykkisinä. Tästä syystä temperamenttia kutsutaan persoonallisuuden biologiseksi pohjaksi." Toki olemme kasvatuksenkin tulosta sillä "Kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden."

On hyvä miettiä sitä että maailmassa meille tapahtuvat asiat vaikuttavat siihen miten koemme maailman. Mutta on myös puoli joka vaikuttaa sitä kautta miten tulkitsemme tapahtumat, ja tämä vaikuttaa yhtä paljon. Tunteiden ohjaaminen ja hallinta ei ole kovin helppoa. Ne ohjaavat ja värittävät elämämme tapahtumia.

On tavallaan lohdullista ajatella, että eksistentiaalinen tuska on osa minua, ei pelkästään jotain jota maailma on pakottanut minuun. Että se ei ole mikään kasvatuksen syy vaan olemukseni seuraus.