"Kantani on naturalistinen; En näe filosofiaa minään valmistavana opetuksena tai perustana tieteelle, vaan tiede ja filosofia muodostavat jatkumon. Näen filosofian ja tieteen olevan samassa veneessä - palatakseni Neurathin kuvaan, kuten niin usein teen, voimme korjata vain merellä, kun olemme siinä vesillä. Ei ole mitään ulkopuolista näköalapaikkaa, ei ensimmäistä filosofiaa."
(Willard Van Orman Quine)
Sana "naturalismi" on sanana hyvin epämääräinen. Kreationistit esimerkiksi syyttävät "evolutionisteja" "naturalismista" ja pitävät tätä ateismina ja vain aineelliseen maailmaan nojaavana, ahneuteen innoittavana. Yhden kreationismin tyypin, Intelligent Designin, johtohahmo Johnson taas on pitänyt kulttuurissa olevaa moraalin rappeutumista seurauksena naturalismista. Ja tämän juureksi hän katsoo tieteellisen naturalismin.
Vastaavantapaista suhtautumistapaa ei tarvitse hakea kaukaa. Yllättävän monelle humanistille skientismi, reduktionismi ja fysikalismi ovat sanoja, joiden liittäminen asiaan kuin asiaan on jo itsessään riittävä vakuuttamaan heidät sen puolesta että mainitun kannanoton on oltava pakosti väärin. Mutta tämä vakuuttuneisuus ei johdu siitä että reduktionismi, fysikalismi tai skientismi olisivat epäonnistuneet ja osoittautunut mahdottomaksi. Hyppäys ei siksi ole perustelu, vaan eräänlainen asennevamma, jossa asia tuomitaan, ei argumentein vaan aiheen vuoksi.
Naturalismi on hyvin monitahoinen sana. ~ Sillä on esimerkiksi pirun monta määritelmää. Otan esille muutaman ehkä mielenkiintoisimman:
1: Ontologisen naturalismin mukaan luonto, natura, on kaikki mitä on. Kaikki mikä on luonnollista on, ja samalla sitoudutaan irti kaikesta yliluonnollisesta. Näin se erottuu monista filosofioista, joissa on yliluonnollinen elementti mukana. Esimerkiksi kristillisessä filosofiassa uskotaan Jumaliin, enkeleihin ja muihin voimiin. Ja kansanuskomuksissakin seikkailee ties mitä keijuja ja mörköjä. Näin määritellylle naturalistille esimerkiksi kummitukset ja muut mystiset olennot ovat epänaturaalisia olentoja, joita ei uskota olevan olemassa. Tämä on tietysti ateistista.
___1.1: Tämä näkemys kieltää epätosina aiheen mukaan. Siksi sillä ei ole tekemistä esimerkiksi "falsifioinnin" tai muun kaltaisen normatiivisen tieteenfilosofian kanssa. Näissähän annetaan ehtoja joilla mikä tahansa aihe voidaan perustella. Tässä sen sijaan tuomitaan asia vääräksi siksi että se edustaa jotain aihetta joka on määritelty olemattomaksi.
2: Metodologinen monismi on humanistisessa tieteenfilosofiassa käsitys josta myös puhutaan naturalismin nimellä. Tällöin puhutaan siitä että tutkimusta täytyisi tehdä luonnontieteellisen oloisella työtavalla. Heistä humanistinen tiede lähestyy otoksien kautta korrelaatioita, tilastoja ja jakaumia erilaisissa ilmiöissä ja tätä kautta voi tehdä ennusteita - esimerkiksi yhteiskunnallisista trendeistä. Ja selittää havaittavien ilmiöiden taustasyistä - esimerkiksi hakea tunnetuista korrelaatioista syy -yhteyksiä. Näin tieteenfilosofiassa ei tarvittaisi jakoa luonnon- ja ihmistieteisiin.
___2.1: Tämä näkemys ei kategorisesti kiellä tonttujen tai Jumalien olemassaoloa tai väitä näitä aiheina epätieteellisiksi.
3: Mielenfilosofiassa naturalismi taas tarkoittaa yleensä uskomusta jossa mentaaliset ilmiöt voidaan selittää fyysisesti, eli esimerkiksi aivotoimintana.
___3.1: Tämä näkemys ei kiellä Jumalia tai kummituksia. Se vain väittää että jos jossain on älyllinen Jumala, tällä Jumalalla on toimintaperiaate, eli elimistö jonka seurausta äly on. Äly ei siis ole perusvoima, vaan jonkun muun toiminnan seuraus ja aikaanssaannos. Tässä ideana on se, että jos jossain on todistettu olevaksi älyllinen kummitus, tällä on jonkinlainen - kenties kummitusten ystävien rakastamaan sähkömagnetismiin perustuva - rakenne, joka toimii fysikaalisena pohjana jonka varassa äly voi toimia.
Heitän nämä luettelot kuitenkin tarkemmasta syynistä. En lähesty kiistaa, saati ratkaise sitä. Enkä pyri tuottamaan mahdollisimman laajaa luokittelua naturalismi -sanan hurjaan määriteviidakkoon ja niiden suhdetta toisiinsa. Sillä käsittelen "jotain ihan muuta." - Ylläolevat ovat enemmänkin vain muistutuksena että en kirjoita tässä niistä. Sen sijaan otan syyniin Willard V. O. Quinen naturalistisen filosofiakäsityksen. Siksi että itse pidän siitä.
Yllä oleva alustus oli kuitenkin tärkeää, koska niihin liittyy asioita jotka liitetään usein Quineen, huolimattomuutta tai muutoin.
1: Esimerkiksi Suomessa Panu Raatikainen on ottanut jonkin verran kantaa tähän aiheeseen : Hän puolustaa Quinen näkemystä epämääräisiä vihjailuita ja liian karkeita yleistyksiä ja väärinkäsityksiä vastaan.
Veneet ja verkot.
Perinteisesti on ajateltu että väitteellä olisi analyyttinen totuusarvo sanan merkityksen kautta. Synteettiset sanonnat taas esittävät että totuus saadaan tosiseikkojen nojalla. Quine heitti tämän erottelun pois. Hän huomasi että jos asia on kollateraalista tietoa, eli kokemuksen kautta tiedetty, vai käsitteellinen totuus. Syynä on synonymisaatio : Jos meillä on lause "kaikki poikamiehet ovat naimattomia" voimme pitää lausetta analyyttisesti totena, mutta vasta kun tiedämme että "poikamies" ja "naimaton" ovat sama asia. Mistä voimme tietää että ilmaisut ovat synonyymejä? Sanakirja vetää määritelmän eteenpäin : Sanakirjan tekijä on tiennyt asian jotenkin. Ja jos selitetään että synonyymit ovat analyyttisiä totuuksia, ollaan vaikeuksissa koska yrityksenä on määritellä analyyttinen totuus. Lopputuloksena olisi kehäpäätelmä. Jos taas viittaa yleiseen käytäntöön, puhutaan kollateraalitsesta tiedosta, ja analyyttiset lauselmat olisivatkin sellaisia...
Quine lähestyi tieteen tekoa siten että perusta on se, että tiede pyrkii objektiivisuuteen. Näin ollen tieteen normejenkin tulisi olla jotenkin objektiivisia, eivätkä mielivaltaisia. Tämä taas johtaa siihen että metodiikkaakin pitäisi jotenkin voida tehdä testattavaksi. Tässä on vaikeus: Jokainen filosofinen ajatus, perinne tai projekti, joka yrittää osoittaa että tieteellinen tieto on perusteltua, joutuu ongelmiin jos se yrittää todistaa itseään tieteellisillä asioilla ; Tästähän olisi seurauksena kehäpäätelmä. Se olisi taatusti koherentti ja ristiriidaton, mutta niinhän kaikki kehäpäätelmät ovat.
Quinen näkemys kiertää tämän ongelman. Itse asiassa se voidaan nähdä projektina jossa ajatus perimmäisestä ja kaikenkäskevästä filosofiasta heitetään romukoppaan. Quinen mukaan tieteentekijä tai filosofi on pakollisesti maailmassa, jossa on olemassa teorioita ja näkemyksiä. Sanoilla on määritelmiä. "Poikamies" ja "naimaton" ovat olemassaolevia näkemyksiä maailmasta. Quine keskittyi siihen että tavoitteena olisi parantaa ja tarkentaa kokonaisuutta. Tässä suhteessa otetaan huomioon se, että vallitsevat näkemykset ovat oletettavasti hyviä kun ne ovat koettelua kestäneet. Niissä kuitenkin oletetaan olevan virheitä. Ideana onkin se, että mikä tahansa asia voidaan heittää pois jos tilanne sitä vaatii.
Quine lähestyykin tieteentekoa erehdyksen ja korjaamisen kautta. Hän käyttää tässä apunaan Otto Neurahin vertausta veneen korjaamisesta merellä : Mikä tahansa lankku ollaan valmiita vaihtamaan, mutta kaikkia lankkuja ei voida vaihtaa samanaikaisesti. Näin Quinelle tiede on tutkimista, jossa kohteena on havaittu maailma. Taustalla on myös ajatus siitä että edistyminen tieteen projektissa olisi mahdollista.
1: Siinä missä vaikkapa tietorelativistisessa maailmassa tutkimus ei tuota tietoa, vaan tulkintoja, Quinen näkemyksessä sen sijaan ajatellaan että kun tehdään tutkimusta saadaan uusia tietoja, jotka on vähintään tulkittava uudessa valossa. Näin lopputulos tarkentuu ja täsmentyy ja sen toimintarajat tunnetaan paremmin. Tältä pohjalta Quine esitti että tieteen teko myös abstraktoituu arkikokemusmaailmasta : Emme maistele kvarkkeja mutta tiede pitää niitä yhtä tosina kuin mansikoita.
Quinen ajatusta voisi yrittää valottaa vaikkapa seuraavalla esimerkillä: Joku voi keksiä vaikkapa sellaisen käsityksen, että "fysikalismi on tieteellistä". Tällä lähestyvä saa taatusti vain fysikalistisia vastauksia. Kuitenkin se, että tämä lähestymistapa olisi myös tehokas ei ole ilmiselvä. Jos näkemys olisi huono, se ei tuottaisi helposti tuloksia. Jos fysikalismi olisi huono, se olisi jäänyt jahkailemaan "ihan kohta löytyy se perimmäinen selitys" -tasolle eikä olisi tehnyt valtavaa määrää löytöjä.
Tästä päästään miettimään hieman tietojen suhdetta toisiinsa. Quine nimittäin piti tätä tärkeänä. Hän haki tästä oikeutusta jopa "luonnontieteeseen skeptisesti suhtautuvien" vastaväitteitä kohtaan. Sillä ajatukset joissa havainnot ovat vääriä, perustuvat aina jotenkin illuusioiden ja hallusinaatioiden olemassaoloon. Ne väittävät että se että jossain näyttää olevan jotain ominaisuuksia ei välttämättä tarkoita sitä että sillä todella olisi nämä ominaisuudet. Quine muistaa että nämä mahdollisuudet ovat nekin filosofisen ja tieteellisen ajattelutavan sivutuote. "Havaintoskeptikot" olettavat tieteelle tietynlaisen luonteen ja ottavat käyttöön tunnettuja mahdollisuuksia.
1: Hieman kuten tarinassa jossa on keisari näkee unta olevansa perhonen. Herättyään hän ihmettelee onko hän perhonen joka näkee unta olevansa keisari vai keisari joka näkee unta olevansa perhonen. Ajatus on peräisin tiedosta että uni on mahdollinen. Ja tämä taas perustuu tietoaineistoon.
Esimerkkimme fysikalisti tarkastelee asioita joilla on määritelmät ja jonkinlaiset suhteet toisiinsa. Esimerkiksi kun tiedemies katselee kvarkkia, hän lähestyy tätä jollain tutkimuslaitteella. Hänellä on teoria tämän laitteen toiminnasta ja tämä vaikuttaa tulosten analysointiin.
Jos ongelmia löytyy, tiedemies joutuu korjaamaan jotain. Hän ei tiedä onko vika teoriassa kvarkista, mittalaitteessa oleva häiriö, onko koko mittalaite huono. Vai onko logiikka jolla hän päättelee huonouden väärä. Hänellä ei ole mitään suoraan keinoa erottaa mitä pitäisi korjata. Quinen ideana on se, että korjataan se asia jonka muuttamisesta on vähiten vaivaa. Jos jokin asia vaaditaan lähes kaikkialla, siitä luopuminen vaatisi valtavan määrän muutoksia. Se, mikä on pientä ja suurta riippuu kokonaisuudesta. Jos häiriö on uniikki, voi se selittyä mittausvirheellä tai vaikkapa tutkijan kömmähdyksellä. Mutta jos kaikki tutkijat saavat samoja tuloksia, pitää miettiä radikaalimpia ratkaisuja.
Tästä päästään siihen miten naturalisoidun mekaniikan normi on samanaikaisesti epistemologian normi. ; Kaikki informaatiomme maailmasta tulee jonkinlaisen aistireseptoreihimme kohdistuvien vaikutusten kautta. Tätä kautta meillä on aina "kvarkkia katsovan tiedemiehen ongelma".
On tavallaan ilmeistä että tästä on seurauksena konsilienssin korostaminen. Jos meillä on hyvä normi, se vaikuttaa monessa paikassa. Tätä kautta siihen liittyy paljon muita teorioita. Tästä normista tulee helposti hyvä työkalu myös uusien asioiden etsinnässä. Konsilienssi, teorioiden yhteyden arvostus, ei siksi ole niinkään oletus kuin automaattinen seuraus.
Tästä voidaan saada esimerkki. Jos meillä on totuutta hakeva taho, voimme tutkimatta varoittaa esimerkiksi telepatiasta. Ne eivät ole tieteellistä tietoa, koska toisin kuin esimerkiksi silmillä tehdyille havainnoille, niille ei ole evidenssiä eikä painoarvoa tiedeverkossa. Kuitenkin telepatia on potentiaalisella tasolla tieteellinen vaihtoehto. Tämä näkemys voitaisiin saada suosioon jos sille saataisiin kovasti evidenssiä. Toki tämä vaatisi sitä että monia empirian periaatteita menisi yli laidan ; Normikin olisi osa tiedeverkkoa, ja näistä "veneen laudaoista" voidaan luopua.
1: Näin ollen skeptikko voi samanaikaisesti vihjata että telepatia on naurettavaa ja epätieteellistä, että olla epädogmaattinen. Samalla korostuu se, että tieteessä voidaan vaikka yrittää tutkia ja selvitätä telepatiaa, mutta yritys ei ole sama kuin onnistuminen. Jos tutkimuslaitos on vuosia toiminnassa ilman tuloksia, se ei tuota todistetta tutkimalleen kohteelle. Pikemminkin päin vastoin. Sen tutkimusten tuoton vähyys itsessään on havaintoaineisto joka tulee jotenkin selittää. Ja jos kyseessä ei ole mikään ratkaiseva teoria, on varsin helppoa sanoa että syynä epäonnistumiseen on se, että tutkittavaa aihetta ei ole
Quinesta filosofissävyisille olemassaoloväittämille voidaan saada evidenssiä siksi että meillä on jotain perusteita - olemuksellisesti jollakin epistemologista - tapaa punnita niitä. Quinen tieteellinen on itse asiassa hyvinkin laaja käsite, eikä pidä sisällään pelkkää luonnontiedettä, vaan on osana laajempaa tietämistä. Quine uskoo että teoriat muuttuvat asteittain konkreettisemmista asioista abstraktimpaan suuntaan. Samalla se millä voidaan todistaa muuttuu matkan varrella sekin.
Tästä saadaankin huomiota siihen että Quine on hyvinkin joustava; Käsiteverkko rakentuu tilannekohtaisesti, "sisältä käsin ulkopuolen kanssa reagoiden". Tätä kautta voidaan kuvitella erilainen määrittelysysteemi, jossa nykytapainen tiede on vain yksi määrittelytapa. Joku toinen käsiteverkko voisi toimia aivan yhtä hyvin, mutta niiden tulokset eivät olisi siirrettävissä nykytieteen verkkoon ; Kun yksikään asia ei ole pelkkä määritelty kannanotto, sen siirtäminen systeemsistä toiseen ei onnistu ennen kuin tähän liittyvät asiat otettaisiin mukaan ja sovitettaisiin jotenkin uuteen tiedeverkkoon. Ja tässäkin vaiheessa tulokset vääristyisivät koska nämä "liittyvät asiat" olisivat eri asioihin liittyneenä. Näin ollen toisesta verkosta saataisiin yhtä hyvä vain ottamalla kaikki muukin mukaan.
Nykytilaan katsoen tilanne voisi olla tietysti toinen. Emme elä "toisen määritelmäverkon" maailmassa. Tämä olisi mahdollista. Itse asiassa Quinen naturalismi on saanut usein ja toistuvasti syytteitä reduktionismista. Sen on lisäksi katsottu pelkistävän filosofian luonnontieteeseen ; On itse asiassa hyvin tavallista kuulla että Quinen ajattelua syytetään reduktionismista, fysikalismista. Ja siitä että fysiikka on perustiede johon kaikki olisi redusoitava. Quinen näkemys olisi siis skientismiä ja fysikalismia ja reduktionismia.
Kuitenkin Quinen perusteesinä olikin juuri se, että ei ole mitään ikuista, pakollista ja muuttumatonta "perusfilosofiaa". Silloin mukana menee tietysti myös pakkositoutuminen reduktionismiin ja fysikalismiin. Quinen mukaan hanke, jossa tiedolle olisi epäilyksetön ja vankkumaton pohja on tarpeeton.
1: Tämä selittänee miksi esimerkiksi minä "Quinen ystävänä" näen Plantingan tae -keskeisyyden turhuutena. Se yrittää kehittää "yhtä filosofiaa" ja kohtelee muita kuin se todella olisi niin.
Onkin itse asiassa selvää että reduktionismin sijaan Quine kannattaa supervenienssiä, päältävyyttä. Tämä ero tuntuu arki -ihmisestä pieneltä, mutta filosofisesti ero on valtavan suuri; Jos otetaan esimerkiksi ajatus aivojen ja mielen suhteesta, reduktionisti sanoisi että mieli on aivojen toiminnan seuraus. Supervenienssissä taas sanotaan että jos mielessä tapahtuu jotain, niin myös aivoissa tapahtuu jotain.
Quinen kannanotto aiheeseen ei ole että kaikki sanomisen arvoinen voidaan kääntää fysiikan tekniselle sanastolle. Tai että kaikki tiede redusoituisi fysiikan kielelle. Hänestä maailmassa ei vain tapahdu mitään, "ei edes silmäluomen värähdustä tai ajatuksen liikahdusta", ilman että jokin fysikaalinen mikrofysikaalinen tila muuttuu jollakin tavalla.
Quine on käyttänyt yllä olevaa, alun perin Tuomas Akvinolaiselta peräisin olevaa sitaattia. Se kääntyy "mielessä ei ole mitään mikä ei ensin olisi ollut aisteissa." Mainittu aistihavaintojen rooli onkin Quinen ajatusten tajuamisessa olennaista. Samoin mielenkiintoinen on ajatuksen suhde empiiriseen perinteeseen ylipäätään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti