Pieniä skientistisiä iloja.

Monesti ihmiset ovat kiinnostuneet hirvittävän mahtipontisista asioista. Ja tämä koskee sekä uskontoa että tiedettä. Ja näissä kysymyksissä on hyvin tavallista että tehdään kahta asiaa
1: Joko ollaan supernaturalisteja ja korostetaan että jotain ei tiedetä, ja korostetaan että jos asiaa ei tiedetä nyt kun elämme tieteen läpitunkevaa aikaa, nämä asiat olisivat jotenkin syvästi ratkaisemattomissa.
2: Tai sitten ollaan naturalisteja ja korostetaan että asia on oikeasti jo ratkaistu.

Induktio, josta pitää
päätellä jotain.

Todellisuus on usein toista. Itse, Quinelaisena, en ole niitä ihmisiä jotka uskovat tieteen olevan valmis. Samalla en kuitenkaan kykene katsomaan vakavasti niitä ihmisiä jotka selittävät että "miten vähän tiedämme" ja joista on siksi täysin rationaalista sekoilla ties mitä humpuukia. Sillä jos todellakin tiedämme niin vähän, niin emme todellakaan voi hypätä mihinkään Aukkojen jumalan muunnokseen ja selittää että koska tiedämme vähän niin voimme sitten vakavasti hylätä skientismin ja tehdä avomielisiä tulkintoja joissa tiedetään jotain yliluonnollisesti. Valitettavasti asia on niin että tiedämme vähän JA valitettavasti meidän on vain mentävä siihen mihin tämä vähän tietämämme näyttää.

Ylläoleva pieni videoni suolan muodostamista tippukivistä Suomenlinnassa korostaa että ilmiöt ovat usein pieniä. Tuon mallisissa tippukivissäkin on pieni ohut kuori, ja ne ovat pääasiassa vettä. Osa joka on täynnä suolaa on aivan eri väristä kuin ne ohuet ontot osat. Tämä on kuitenkin jotain josta voidaan tietää jotain ja joka on vain hauska havaita. On kuitenkin hyvin piristävää katsoa mysteereitä. Tässä auttaa hunaja. Jos meidän täytyy todella halata tietämättömyyttä, meidän on todellakin otettava huomioon hunajan valuminen. Sen tieteeseen liittyy ongelma johon ei vielä toistaiseksi tunneta ratkaisua. Hunajan valumisessa on erilaisia tapoja valua, näitä on neljä. Kolme niistä osataan mallintaa ja ymmärtää. Yhtä ei.

Harva kuitenkaan pitää tätä todisteena mysteerin olemassaolemasta. Tavallisten ihmisten (ja humanistien ja etenkin erilaiset ns. innokkaat Jumalan ystävät) odotuksineen tieteestä on ongelma, ei tiede. Ja vaatimus täydellisyydestä on vain yksinkertaisesti naurettavaa. Se, että tiedettä "kritisoidaan" tästä näkemyksestä niin yleisesti kuin sitä tehdään, voidaan sanoa että monilla ihmisillä on asennevamma ja ongelma, ei tieteellä. Noin karkeasti : Tiede ei ole pulassa ja on väärin että nämä ihmiset eivät ole. - Itse asiassa tieteen kohdalla näiden ongelmien selvittely on oleellinen osa asioita. Neil de Grasse Tyson onkin kuvannut asiaa siten, että tavallisten ihmisten odotuksia vastaamaan pyrkivä tiedejournalismi uutisoi asioita usein siten että "tiedemiehet joutuvat palaamaan kirjoityspöytiensä ääreen". Kuin tutkijat olisivat tässä väliajalla istuneet ja pyörittäneet peukaloitaan, ja että tämänlainen laiskuustila olisi jonkinlainen haluttu ominaisuus. Tutkija kuitenkin saa nimeä lähinnä "olemalla ensimmäinen". Tutkimus joka kertoo vaikka pienenkin uuden korrelaation on se mitä siinä ollaan koko ajan tekemässä. Ja aina välistä jokunen mysteeri ratkeaakin. Esimerkiksi vähän aikaa sitten äimisteltiin miksi tietynlaisilla helminauhoilla on omituinen tapa pudota. Tapa joka näyttää arkifysiikalle ja intuitiolle gravitaationkumoamiselta. Asia on sittemmin ratkaistu. Pieni asia, joka on selvinnyt vasta aivan äskettäin. Tämän rinnalla on hyvä miettiä sitä että miten oleellista "emme tiedä" on. Paitsi jos siihen yritetään ns. etsiä ja kokeilla ratkaisu.

Itse asiassa ihmisten tieteelliseen uteliaisuuteen pitäisi kannustaa. Ei siihen että heidän annettaisiin vain lupa laiskana heittäytyä ideologioilleen pyörittelemään peukaloitaan. Että tämä on minun dogma, ja skientisti joka haluaa osoittaa minun olevan väärässä tehkööt työt. Siksi olen kannustava naapureilleni. Naapureilleni jotka kotiini kuuluvien äänten perusteella aivan ilmiselvästi ovat aloittaneet etologisen tutkimuksen, luultavasti saukkojen kanssa. Kenties teilläkin päin ollaan näin oma-aloitteisia. Kenties Teidänkin kannattaisi käydä kiittämässä näitä naapureita heidän tieteellisestä kiinnostuksestaan ja ponnisteluistaan. Kenties voisit ottaa heistä opiksi ja kokeilla joitain asioita vaikka itsekin! (Itselläni on ollut "mekaanisten impaktien ja teologisten nimien huutamisen toimiminen äänen aallonpituuksien kumoajina". Tulokset eivät näytä lupaavilta.)