Muuttavatko pikkupöksyt miehet raiskareiksi - feministien kaksi vastausta

Hindukulttuuri, tuo paheksuttava
naista objektisoiva miesten
järjestelmä, joka kannustaa
miehiä olemaan
tahdottomia raiskauskoneita..
Sanoi ei oikein kukaan
feministi koskaan missään.

Kirjoitin aikaisemmin siitä miten feministien parissa on tuomittu erilaisia pelejä. Nostin esiin "Smite" -pelin, jonka kulttuurihistoriallisesti osuvaa Kalia oli vaadittu muutettavaksi. Tämä on siitä mielenkiintoinen, että Kali hahmo eroaa asenteiltaan ja toiminnaltaan mieshahmoista lähinnä pukeutumisella. Ja kritiikki koski myös nimenomaan pukeutumista. Sävynä onkin se, että tietokonepelit joissa on väärällä ja siveettömällä tavalla pukeutuneita naishahmoja vaikuttavat asenteisiin haitallisesti.

Asia nousi esiin tänään, kun keskustelunaiheeksi nousi tietokonepelien yhteys väkivaltaan ja raiskauksiin. Henkenä oli toisin sanoen se, että pikkupöksyt jotenkin lietsoisivat ainakin osan miehistä naisia vahingoittaviksi raiskaajiksi.

Ajatus on sinällään mielenkiintoinen, että kun pukeutumisen ja feminismin yhteyttä pohditaan näin muutoin, esiin nousee ns. "Slut Walk" -ilmiö. Siinä henkenä taas on nimenomaan se, että pukeutuminen ei vaikuta eikä saa vaikuttaa. Tähän liittyen feministit usein esittävät nimenomaan niin että jos asiaa lähestyy rikollisuudenehkäisy mielessä, esittäen varoituksen sanaa siitä että tietty pukeutuminen ikään kuin altistaisi rikoksen uhriksi joutumista, niin tässä on takana vain heteronormatiivinen yritys alistaa naiset patriarkaattiseen muottiin ja käyttäytymisehtoihin.

Rikollisuudenehkäisy ja ihmisten lietsoutuminen ovat selvästi molemmissa kohdissa holhoavia. Mutta tietokonepelien kohdalla halutaan selkeästi sensuroida. Hyysääminen ja pukeutumisnormistojen ja siveellisyyden puolustaminen on toki muutoinkin ällistyttävää. Sillä yleensä feministit ovat hyvin liberaaleja erilaisten seksuaalivähemmistöjen ja seksuaalisuuden ilmaisemisen kohdalla. Mutta he kuitenkin paiskaavat mielellään kättä pahimpien sensuristien kanssa heti kun kulttuuri, taide ja muu itseilmaisun muoto on kyseessä.

Siksi feministit vastustavat myös pornografiaa. Ja mikä erikoista, tässä erilaiset perversiot muuttuvat pahoiksi, kun ihmisten käytöksessä nämä ovat kunnioitettavia seksuaalivähemmistöjä.

Tilanne on sinänsä haastava, että tietokonepelejä ja pornografiaa vaivaa tietty ongelma. Haaste joka on itse asiassa haaste kaikille, myös eifeministeille.
1: "Slate" viittasi artikkelissaan miten tilastoissa näkyy että alueet joissa harrastetaan pornografiaa ovat niitä joissa on vähiten raiskauksia. D'Amaton tutkimus on tästä hyvä esimerkki. Näyttää siltä että pornografiaa tuijottava ei ole puskissa. Ja pornografia toisaalta myös tarjoaa purkautumistien erilaisille perversioille. Ja näin ollen pornografia voi itsessään vähentää raiskauksia. Tämänlaatuinen ideologian ja käytöksen välinen ero yllättää monet, etenkin intressien ja ideologioiden vaikutuksia ylikorostavat postmodernistit - ja esimodernit hurskastelijakristityt - mutta minua tälläiset eivät ihmetytä. Tekopyhyyteen on syyt, ja ne ovat odotettavia. Olen jopa blogannut tästä "muka paradoksista" aikaisemmin. Näin ollen ei ole kovin kaukaa haettua väittää, että sama koskee myös tietokonepelien seksuaalistettuja hahmoja. Asiaa tukee tietysti sekin, että väkivaltatilastot ja rikostilastot ovat ylipäätään olleet laskusuunnassa teollistuneissa maissa, vaikka juuri niissä tietokonepelit ovat uusi ilmiö ja niiden suosio on ollut samanaikaisesti vahvassa nousussa.
2: Toisaalta Julie Bindel on "The Truth About the Porn Industry":ssä korostanut että pornografiseen aineistoon tutustuttaminen voi johtaa miehiä suhtautumaan suvaitsevaisemmin perversioihin. Mies voi jopa kiihottua sellaisesta pornografiasta jota he ovat vain puoli vuotta aikaisemmin pitäneet hirvittävinä. Tämä on feminismin kohdalla ongelmallista juuri sen vuoksi että sen parissa seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan yleensä vähintään kohtuulisen suvaitsevaisesti. Perversioksi määritteleminen onkin tässä eräänlainen savuverho, jonka taakse kaksoisstandardin voi kätkeä.

Dan Arielyn "Predictably irrational" kuvaa miten perversioihin suhtautuminen on kaikilla vaikeaa. Kokeissa esimerkiksi katsottiin miten ihmisten suhtautuminen vaikkapa mummopornoon muuttui sen mukana olivatko he toimia valitessaan kiihottuneita vai ei. Toisin sanoen ihmisille annettiin tietokoneelle aineistoa siten että toisessa ryhmässä katsojat masturboivat samalla ja toisessa eivät. (Tämänlaisia miellyttäviä tutkimuksia siis on todella tehty.) Ja selvää oli että ihmiset kiihottuneina tarttuivat ärsykkeisiin kevyemmin.
* Tällä on itse asiassa valtava merkitys esimerkiksi sen kanssa miksi on havaittu että tiukan seksuaalietiikan harjoittajat, ne jotka korostavat tahdonvoimaa ja siveyttä, ovat niitä ihmisryhmiä joissa teiniraskaudet ovat keskimääräistä yleisempiä. Syynä on juuri se, että siveysaate on helppo seurattava silloin kun seksuaalisia ärsykkeitä on. Mutta tositilanteessa jopa hartaan fundamentalistikristityn liha on heikkoa ja kondomi on helposti jäänyt ostamatta.
* Tässä kontekstissa asialla on väliä koska pornografiaan tutustuminen voi enemmänkin paljastaa miehille konkreettisesti sen miten heidän asenteensa muualla eivät vastaakaan tosipaikkaa. Ja näin osa poron perversoivasta voimasta voikin johtua siitä että he tuntevat itsensä paremmin. Tosin itsekin uskon että tämän jälkeenkin jää tilaa "oppimiselle". Ihmisen aivot ovat plastiset ja esimerkiksi kauhuelokuvia tottuu katsomaan. Ne eivät enää jatkossa pelota yhtä paljon kuin aluksi. Samoin erilaisiin pervoiluihin varmasti tottuu katsomalla pornoa.

Tämä ei tosin selitä miten
feministit ovat yleensä
kovin suvaitsevaisia eksoottisille
kulttuureille jotka käyttävät
varsin erotisoitua kuvastoa.

Tässä mielessä on ymmärrettävää jos feministeillä onkin ajatusksena että kulttuurin sensurointi on oleellisempaa kuin itseilmaisun toteuttamista. Sillä peleissä ei tietysti ole oikeita naisia. Pelit luovat sen sijaan pukeutumisnormeja. Ja tässä pakkolutkamaiseksi pukeutuminen on yhtä vahvasti normi kuin sekin että kaikki pakotettaisiin nunnankaapuun, siveään pukeutumiseen tai burqaan. Siksi feministeillä todella on kaksi vastausta kysymykseen. Kulttuurisensuuri ei ole heille tavallaan ihmisen sensuuria. Tietokonepelien "lutkakuvat" ovat naisen representaatio eikä itse nainen, ja tämä fantasian ja todellisuuden välinen ero on siksi hyvin tärkeä.