Solutus

Esa Turkulainen viittasi siihen miten homoseksuaaleja Jeesuksella eheyttävä uskonnollinen "Aslan ry" on valitellut sitä että heidän järjestelmäänsä on soluttauduttu. Toisin sanoen eheytymisryhmiin on soluttautunut ihmisiä, jotka haluavat vain tietää mistä asiassa on kysymys. Aslanin nokkamies kuvaa tätä toimintaa paheksunnan sanoin "Maailmalla toiminta on saanut laajempaa tuhoa aikaiseksi. On uusi tilanne, että joudumme tällaisen kohteeksi. On ihmisiä, joiden motiivit ja päämäärät ovat työmme tuhoaminen ja häpäisy."

Asiaa on toki mutkistanut se, että mikään homoseksuaalien järjestö ei ole kannustanut tämänlaiseen soluttautumiseen. Tästä on tullut jopa sellaisia sävyjä keskusteluun että koko solutusasia olisi pelkkää uskovaisten salaliittoteoriointia. Ja että epäkiinnostavalle asialle halutaan mainetta valehtelemalla soluttautumisesta.

Tämä on kuitenkin väärin. Sillä soluttautumisia tapahtuu. Olen tehnyt niitä itsekin. Ja tunnen ihmisiä jotka ovat tehneet soluttaututmisia. Ne eivät ole järjestäytynyttä toimintaa, vaan sitä tekevät erilaiset ihmiset. Motiivi on yksinkertainen Esa Turkulainen osuu tämän motiivin ytimeen ; "He tulivat paikalle vain nähdäkseen mistä toiminnassa on kyse." Ongelmana tässä on se, että uskovaisten julistusstrategiat ovat pullollaan anekdootteja. Anekdootteja jotka ovat mainoksia uskontoon. Olisi kornia luottaa pelkästään "myyjän sanaan" joten on luontevaa ottaa asiasta itse selkoa. Tässä mielessä tehdylle solutukselle on itse asiassa toinenkin nimi. Se on "tutkiva journalismi".

Se ei toki usein ole hirvittävän laadukasta superlehtimiestoimintaa ja sitä kautta syntyy omakohtaisia anekdootinomaisia monesti kauhistelevia feelbad -kertomuksia. Tunnustankin että olen soluttautuneen kaverin kokemuksia kuunnellessa kauhistellut ja naureskellut esimerkiksi käytetyillä psykologisesti "ohjailevilla ellei peräti manipulatorisilla" narutuksilla ja kikkailuilla. Tämä ei aina ole kovin kypsää. Mutta se on vastapainoa niille kääntymiskertomuksille jotka nekään eivät ole kovin kypsiä älykkään ihmisen todisteina pitämiä asioita.

Ne ovat jotain joka on yhtä anekdootinomaista kuin ne positiivisetkin tarinat. Tämä muistuttaa koko anekdoottijärjestelmän onttoudesta ja kertovat että kenties asiaan löytyy se totuus näiden kahden välistä. Mutta jos tutkivan journalismin dokumentoi hyvin, voidaan saada todella ihmeellisiä huomioita järjestöjen toiminnasta.

Itse en kasvanut soluttautumiseen mitenkään itsestään. Oikeastaan voidaan sanoa että tässä on ollut onnea/epäonnea. Koska kävin lapsena esimerkiksi helluntaiseurakunnan kesäleirillä, sain kokea minkälaista on olla uskontopiirissä siten että sinua pidetään sisäpiiriläisenä. Olin leireillä toki nuori, mutta ei tarvittu kovinkaan kummaista järjenjuoksua jotta voitiin huomata että silloin kun kohteena oli joku jota vasta käännytettiin, olivat kerrotut asiat hyvin erisävyisiä ja eri tavalla kerrottuja. Näin pääsin ikään kuin omakohtaisesti oppimaan että "haluttu noviisiksi" status on oleellisesti erilainen kuin "jo mukana oleva". Ja usein tilanne ei ollut nimenomaan niin kuin "noviiseille" selitetään. Eli että uskonelämä kohenee järjestöön liittymisen jälkeen. Tosiasiassa tilanne olikin yleensä karkeasti ottaen se, että noviisia ylempänä mukavuusasteikolla kohtelussa ja oloissa ovat vain järjestöjen johtajat.

Tämä ero on mielenkiintoinen, se ei aina kerro epäreiluudesta tai vääryydestä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta se on aina mielenkiintoinen. Ja joskus se on myös varsin karmiva todistus epäreiluudesta. Näin esimerkiksi nuoren tytön "Pyhän hengen saaminen" lasten uskovaisleirillä on jotain jota ei hevin näytetä uskontuloon halukkaille. Ihan siitä syystä että se kuulostaa psykoosilta, näyttää psykoosilta ja joskus jopa haisee psykoosilta. Tämänlaisten salailu on kuitenkin erittäin oleellista esimerkiksi silloin kun mietti että onko tämä helluntailaisuus ihan varmasti sitä mitä minä elämältäni haluan. Haluanko todella kieriä lattialla, kuolata, huutaa Jeesusjeesusjeesus. Ja että kaikki katsovat vierestä ja kehuvat että miten hienoa kun tuo sai sen tosi uskon.

En voi väittää että tämä ei olisi opettavaista.

Kun mukaan laittaa vakavasti yrittämäni kokeilut jotka paljastuivat sekoiluiksi joissa ei tullut hyviä kokemuksia, oli luontevaa irtauttaa itsensä. Asioita voi kokeilla ihan vaan tietääkseen mistä ilmiöissä on kysymys.

Voinkin sanoa että tuskin mikään järjestö on yhtä mukava soluttauduttava kuin Jehovan todistajat. Heitä on ympäri maailmaa, joten heillä on kulkua kaupungista toiseen. He eivät tarkista henkkareita tai omista täydellistä jäsenrekisteriä. Valvonnassa on siis soluttautumisen kokoinen aukko. Kun tutustuu talon tapoihin ja perinteisiin, kykenee näyttelemään eri kaupungeissa tai eri tyypeillä eri rooleja;
1: Esimerkiksi olen käynyt Jehovan todistajien ihan normaalin eri askelista koostuvan koulutusprotokollan mukaisella vierailulla. Tämä kohtelu on yksi kohtelu.
2: Jos sen sijaan spontaanisti pulahdat paikalle ilman että sinulla on koulutusprosessia tiettyyn askeleeseen mukana ja tätä kouluttajaa mukana, niin suhtautuminen on toinen.
3: Jos teeskenteket olevasi toisesta kaupungista oleva jäsen, tämä on kolmas kohtelu.
4: Jos teeskentelet avoimesti olevasi luopio, tämä on neljäs kohtelu (jota en suosittele kokeilemaan ellei sinulla ole erittäin kovaa pokkaa ja rohkeutta.)
5: Jos teeskentelet olevasi katuva luopio, on kohtelu viides.

Tämäntyyppiset eri vaihtoehdot kertovat paljon olennaisia asioita. Uskoon koukuttamisen metodit ovat jotain jossa voidaan nähdä erilaisia piirteitä, kuten siitä miten kovasti ja vapaasti aiheesta keskustellaan ja onko tekstit prosessoitu siten että kannustetaan omaan ajatteluun vai vastauksen lunttaamiseen paperista. Uskoon kuuluvien kohtelu on yleisesti ottaen mukavaa ja siksi etenkin "noviisien" kohtelu on epäoleellinen kysymys. Yksikään paikka ei ole heille karu. Sen sijaan osa järjestöistä voi olla karu varsinaisille jäsenilleen. Jehovan Todistajat ei ole yksi näistä. Ongelmat kasautuvatkin enimmäkseen siihen että
1: Koulutus muistuttaa manipulointiprojektia. -Jo lähtökohta jossa on useampi ihminen joka tulee auktoriteetiksi kaikista intiimeipään paikkaasi (kotiisi, ei sinne, you moron) on eräänlainen hellävarainen vallanottotempaus. Ylivoima sekä opettajan arvovallassa että lukumäärän runsaudessa rikkoo sen yliaseman joka kodissa normaalisti on.
2: Luopioita ei kohdella kovinkaan kivasti.

Väitän että tämänlaiset pienet kokemukset kertovat järjestelmästä vain aivan helvetin paljon. Se kertoo sen että järjestelmä ei ole järjettömän huono ja epäeettinen. Mutta että mistään hirmu mukavasta ja superhyvien ihmisten kerhosta ei todellakaan ole kysymys.

Näiden soluttautumisten kohdalla kysymys onkin monin paikoin mielenkiintoinen. Niiden estämishalu on jo itse asiassa itsessään huono piirre. Se vihjaa siihen suuntaan että ei ole halua olla avoimia ja testattavia. Kun järjestelmä on avoin ja haluaa olla mahdollisimman luotettava, se nimenomaan kannustaa solutukseen. Tämän vuoksi esimerkiksi kaupoissa käytetään palveluiden tutkimisessa ns. "mystery shoppereita". He tekevät valeasiakkaana ostoksia jotta voivat tutkia palvelun ripeyttä. Jos he ilmottautuisivat tarkastajiksi, heitä kohdeltaisiin hyvin. "Mystery shopper" valmistautuu siihen että hän voi saada huonoa palvelua. Ja sitten tämän epäonnistumisen tiedot voidaan käyttää opettavaisesti tilanteen korjaamiseen.

Sen sijaan uskonnollisten järjestöjen kohdalla tilanne on hieman erilainen. He pitävät paljastuksia ja negatiivista julkisuutta tuhoavana voimana. Ja monesti haluavat nimenomaan vastustaa soluttautumisilmiötä hyvin voimakkaasti. Tämä näyttää kuitenkin salailuhalukkuudelta.

Toki soluttautumisessa voidaan nähdä pieni epäeettisyyden siemenkin. Onhan esimerkiksi sikatiloille murtautuminen selvästi "sopivuuden harmaalla rajalla". Uskonnot eivät kuitenkaan yleensä korosta olevansa yksityisomistusta tai yksityistilaisuuksia. Päin vastoin, Jehovan todistajillekin kelpaa likimain kuka tahansa uudeksi jäseneksi. He värväävät heitä randomisti ovelta toiselle, joka kertonee siitä miten vähän (ei yhtään) he valikoivat jäsenistöönsä haluavia. Mutta vaikka tämäkin on mukana, niin sikatilojen selvästi rikollisena nähtävä aktio on myös monin paikoin opettavainen. Ei välttämättä koko totuus, koska koko sikatilanpito ja yleistilanne ei ole soluttautujan/murtautujan tiedossa. Mutta siitä opitaan kuitenkin jotain hyvin oleellista. Vaikka koko juttu onkin osittain edellsiten lisäksi anarkistista seikkailunhalua, tarinankerrontaa ja karkeaa sosiaalipornoa.

Siksi toivotankin homoeheytysleireille soluttautujille onnea, hyvää pokkaa ja onnistumisen riemua. En toivo että ilmiö vähenee. Päin vastoin, toivon että se kasvaa. Jokaisen ihmisen joka harkitsee uskonratkaisua pitäisi todellakin tehdä jotain tämänkaltaista. Ja jos ei rohkeus riitä, pitäisi tajuta että vielä enemmän rohkeutta vaatii se että ei tiedä mihin hyppää, vaan tottelee vaan naivisti kun joku pyytää. Ei pidä hypätä kaivoon vaan siksi että muutkin ovat hypänneet ja maanittelevat sinuakin hyppäämään.