Toki syynä tähän laiminlyöntiin on ollut se, että:
1: Tosiasiassa en ole kohdannut siihen että Swinburnen argumentteja olisi käytetty. Pikemminkin viitataan siihen että Swinburnella on argumentti joka on matemaattinen. Joskus mainitaan nimeltä Bayesin kaava. Mutta tätä argumenttia ei esitellä. Tämä johtuu siitä että valtaosa keskustelevistakin uskovaisista on varsin laiskaa. He tykkäävät delegoida ; Heille näyttää usein riittävän argumentiksi name drop ; Se, että joku akateemisen tittelin omaava henkilö on sanonut jotain Jumalan puolesta on pääasia. Argumentin sisältö ja sen ymmärtäminen saati argumentin oikeellisuus on sen sijaan heille vähemmän kiinnostavaa. Näin ollen jäljelle jää usein vain auktoriteettiin vetoaminen, jossa mainitaan nimi ja sitten vaan luotetaan tähän koska hänellä on mainetta ja hän on tehnyt kirjoja. Pahat kielet sanovat että syynä on se, että uskovaiset eivät osaa ; He vain hämääntyvät teknohöpinän edessä. Itse positiivisena ihmisenä ajattelen samastumiskokemuksen kautta ja viittaan siihen että mahdollisuus on ihan laiskuudessa. On ymmärrettävää jos on fiksu eikä kunnioita minua, eikä siksi jaksa argumentoida ja vääntää asiasta. Itseen kohdistuva kusipäinen halveksunta on helpompi tunnetila sietää kuin ajatus ignoraatio-tyhmyydestä.
2: Matematiikka on itsessään abstraktio, joten matemaattinen todistaminen on itsessään jokin joka ei ole kiinnitetty epistemologiaan. Tässä mielessä puhtaasti matemaattinen lauseke ei välttämättä kerro mitään todellisuudesta. Matemaattinen todistus ilman sitomista tieteeseen ei ole minusta yksinkertaisesti kovin kiinnostavaa sellaisenaan.
3: Kokemukseni mukaan todennäköisyyslaskelma jumalatodistuksessa on samaa kuin epäonnistunut mielivaltainen kikkailu. Tässä on yleensä kahdentyyppisiä virheitä. (1) Kaavaan heitetään mielivaltaiset todennäköisyydet. Bayesin kaavassahan ongelmana on se, että se selittää konseptina sen, miten premissit ovat sidoksissa johtopäätökseen. Siksi kaavasta saadaan ulos ihmeellisiäkin tuloksia. (2) Tai sitten laskelmissa ohitetaan maailman kontingentti luonne, ja luonto näytetään determinismiin pakotettuna. Nämä päätelmät ovat niin typeriä & toistuvia, että en oikeastaan jaksa nähdä vaivaa ennen kuin joku osoittaa että heidän argumenttinsa ylittää tämän "tyhmyyden absoluuttisen nollapisteen".
4: Olen kuitenkin painottunut Intelligent Design -tyyppiseen ajattelun tutustumiseen, joten todennäköisyyslaskelmat jotka ovat todella Jumalatodistuksia eivätkä pelkkää denialistista epävarmuudenkylvöä niiden päälle joista ei pidetä - joka taas on minimitaso jotta asiaa voidaan kutsua Jumalatodistukseksi in first place - on aina tehtävä jonkinlainen kalkulaatio joka vaatii sen, että määritellään ja sanotaan jotain tästä Jumala-Suunnittelijasta. Näin ollen ID -argumentaatio olisi suoraan ristiriidassa näiden arvioiden kanssa ; Yksinkertaisesti voidakseen ottaa lähtötilaksi Pr(eIh&k) jossa h on teismiä, täytyy h:n sisältöä määritellä ennen kuin arvio voidaan todella tehdä. (Tämä toki sotii myös monia transsendentteja Jumalakäsityksiä vastaan, mutta tämä ei ole tässä nyt niin oleellista.)
Kuitenkin tosiasia on, että Swinburnen laskelmat on hyvä miettiä. Swinburnen perusideana on se, että hän yrittää arvioida Jumalauskon rationaalisuuden todennäköisyyttä. Hän haluaa luonnollisesti saada arviolle suuren luvun. Koska jos Jumalan todennäköisyys on 0.01 (1%) se tuskin estää ihmistä uskomasta, mutta tämänlaisella pienellä todennäköisyydellä ei olisi käännyttämisvoimaa. Suurella todennäköisyydellä voidaan vedota että Jumala on todennäköisempi kun vaihtoehtonsa, jolloin Jumalauskosta tulee paitsi jotain johon voi uskoa, myös likimain sama asia kuin velvollisuus. (1% arviolla olisi itse asiassa likimain älyllinen velvollisuus olla ateisti.)
Tässä Swinburne käyttää Bayesin kaavaa, jossa h on teismin todennäköisyys ja jossa e on tietty empirinen aineisto ja k on taustallaolevien oletuksien näyttö. Näin syntyy kaava ; Pr(hIe&k) = Pr(eIh&k) Pr(hIk) / Pr(eIk) Tämä lähtökohta ei tietysti ole ollenkaan huono, kunhan e ei ole mielivaltainen vaan asiaankuuluvat asiat. Ja niiden kokoluokat on arvioitu niin että niitä ei ole vain valittu.
-> Tämän jälkeen Swinburne arvioi että kaavassa Pr(eIh&k) = 0.5.
-> Sitten Swinburne ottaa ytimeksi h:n ja e:n luontaisen todennäköisyyden /(intrinsic probability) joka yksinkertaisesti tarkoittaa todennäköisyyttä joka on riippumaton siitä mitä ihmiset tietävät, uskovat tai havaitsevat tai muistavat. Swinburnen mukaan h:n todennäköisyys ja Pr(hIk) on paljon suurempi kuin vastaava e tai Pr(eIk). Hänen mukaansa h on yksinkertaisempi ja että yksinkertaisemmalla hypoteesilla on suurempi todennäköisyys. (Jostain syystä ID:n kannattajat eivät kritisoi Swinburnea koskaan tästä ratkaisusta, vaan moni heistä kunnioittaa valtavasti tätä päättelyketjua. Vaikka kun muistamme miten he vastustavat tämänlaista priorisointia ennakko-oletuksien täyttämäksi esimerkiksi Humen ihmeiden kohdalla. Tämän valossa minun täytyy tietysti olla varovainen jos kiistän Swinburnen tulokset. Kasvatan tässä siis itseeni kohdistuvia panoksia. Mutta mitäpä sitä ei tekisi jos samalla saa huomautella muita...)
-> Loppupäätelmä on, että Jumala on yksinkertainen, kun taas evidenssiaineisto on kompleksista. Jos luvut olisivat toisinpäin, kompleksilla yritettäisiin selittää yksinkertaista, joka tekisi Jumalasta huonon selityksen. Näin päin on siksi ymmärrettävää että argumenttia käytetään nimellä "Jumalatodistus" ; Jos yksinkertainen selittää kompleksista, on tieteellisen selittämisen kannalta hyvä asia. Kunhan vaan oletetaan todennäköisyys ja kompleksisuus ovat "nuoralla toisiinsa sidottuja" ; Todennäköinen on yksinkertaista ja yksinkertainen todennäköistä. Ja tässä kohden "ei pitäisi olla hirveästi nokan koputtamista".
Tämä ei, kenties hieman yllättäen, näytä ollenkaan hassummalta tavalta laskeskella. Swinburne selvästi kiertää kaikki ne naurettavat virheet joihin viittasin aiemmin. Tämä kertoo siitä että kannustan ihmisiä jatkossa argumentoimaan aidosti sen sijaan että viittaavat epämääräisesti konsepteihin joiden väärinkäyttö ja raiskaaminen ovat olleet tylsistymiseen asti toistuvia käytänteitä. Sillä joskus konsepteja voidaan käyttää periaatteessa hyvin. Olo tuntuu peräti luottavaiselta. Kunnes muistaa sen tärkeän varoituksen.
Mutta valitettavasti Swinburnen kriitikot ovat seuloneet hänen argumenttejaan tarkemmin;Esimerkiksi entinen apologeetta (käännynnäinen) Jeremy Gwiazda on arvioinut hänen laskelmiaan. Hän arvioi Swinburnen kompleksisuutta. Hän ottaa arviossaan esiin useamman vaihtoehtoisen todennäköisyyden jotka ovat samaa mallia kuin Swinburnella. (intrinsic probability) Tässä konseptissa kuitenkin vertaillaan eri teorioiden todennäköisyyksiä ja näin saadaan erilainen kompleksisuusarvio(complexity quotient) jota käytetään yleisesti kun vertaillaan miten mutkikkaita teoriat ovat verrattuna toisiinsa. Tässä spesifit teoriat ovat yleisesti ottaen epätodennäköisempiä kuin ylimalkaisemmat ja moniosaiset teoriat ovat kompleksisempia kuin yksiosaiset. Kun vertailu tiivistyy, saadaan tuloksia joita voidaan modifioida mukaan Swinburnenkin käyttämään kaavaan Pr (hIe&k) = Pr(eIh&k) Pr(hIk) / Pr (eIk). Koska kaikkien todennäköisyyksien arvo on 0 ja 1 välillä. Tämä tarkoittaa sitä että maksimiarvo kummallakin puolella on korkeintaan 1. Jos Pr(eIh&k) = ½ seuraa siitä että 1 ≥ ½*Pr(hIk)/Pr(eIk). Kun yhtälö sievennetään (molemmat puolet *2 jolloin yhtälön suhdeluvut pysyvät samoina) on lopputulos Pr(hIk)/Pr(eIk)≤2
Tämä käsittelytapa johtaa siihen että Jumala olisi 2 kertaa kompleksisempi ja epätodennäköisempi kuin se todistusaineisto jota Swinburne haluaisi todistaa. Jumala ei siis olisi selitys vaan jokin johon viittaaminen suurentaisi arvoitusta sen sijaan että vastaisi siihen. Tämä arvio johtaa siihen että Swinburnen puheessa kompleksiisuus ja yksinkertaisuus näyttävät pikemminkin mielivaltaisilta sanoilta. Kun jotain puolet mutkikkaampaa selitetään mutkikkaaksi ja tätä kompleksisempaa Jumalaa pidetään yksinkertaisena, on selvää että argumentissa on vakavia vikoja.
On oikeastaan ikävää että en ole oikein matemaattisen abstraktin todistamisen ystävä. Sillä näillä tuloksin olisin velvollinen olemaan ateisti. Mutta koska arvioinnissa on "vain arvattu se 0.5", niin olisin halukas olemaan vetämättä tämänlaisia johtopäätöksiä liian pikaisesti.
Asiaa ei tietysti auta sekään, että Swinburnen eräs avainväitteistä on että h eli todennäköisyys (intrinsic probability) teismille Pr(hIk) on suuri koska Jumala on yksinkertaisin mahdollinen olento ja perustelee tätä sillä että Jumala määritelmällisesti pitää sisällään ominaisuuksia jotka ovat suuruudeltaan äärettömiä. Swinburnen mukaan esimerkiksi Jumalan vapaus, tieto ja mahto ovat äärettömiä. Swinburne vetoaa tässä voimakkaasti siihen että sekä nollat että äärettömät ovat luonteeltaan yksinkertaisia, kun taas suuret luvut ovat kompleksisia. Gwiazda on peräti argumentoinut että ainakin fysiikassa äärettömien tunkeminen on ollut fyysikoista usein todiste siitä että kaavassa on jotain piilotettuja mutkikkuuksia. Näin Swinburnen laskelmat nojaavat muihinkin kannaottoihin jotka ovat kaikkea muuta kuin yksiselitteisiä. Kaikkivoipaisuuden äärettömyys voi siksi olla varsin perustellusti yksinkertaisuuden sijaan kompelsinen rasite joka tarkoittaa samaa kuin äärettömän suuri kompleksisuus ja epätodennäköisyys. Tämä vaihtoehto johtaa tietysti vielä pienempään todennäköisyyteen kuin tuossa yllä mainittu. Tuossa yllämainittuun päästään siis lähinnä ns. filosofisen armeliaisuuden kautta. (Itse en ole edes kovin halukas antamaan tilaa tämänlaisille.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti