maanantai 5. joulukuuta 2011

Hupsutellen läpi elämän

"The world is cruel, and the only morality in a cruel world is chance. Unbiased. Unprejudiced. Fair."
(Two-Face, "Dark Knight")


Myers nosti blogissaan esiin laskelman jota esitettiin jumalatodistuksena. Siinä todistetaan että jokainen yksilö on äärimmäisen epätodennäköinen. Tässä huomioidaan se, miten harva ihminen on elänyt lisääntymisikäiseksi ja miten pieni todennäköisyys on että juuri tietty siittiö hedelmöittää munasolon. Kertoimia kerrotaan yhteen koska tätä on tehty monta sukupolvea. Näin saadaan aikaan hirvittävän pieni todennäköisyys jonka mukaan sinä olet sinä.

Ylläoleva laskelma on kenties intuitiivisesti hieman huvittava. Siinä on kuitenkin hyvin jännittävä lisäelementti. Sillä sukusolujenkohtaamisargumentti on jotain jota on pyöritelty vastaesimerkkinä evoluutiokriittisille jumalatodistuksille. Henkenä on ollut, että kun sama metodi ja yhtä todet premissit ovat käytössä, pitäisi molemmat tulokset ottaa samanlaisina. Henkenä on ollut että ajattelutapa tuottaa selvästi vääriä tuloksia joita ei voida hyväksyä, joten alkuperäisen argumentaation henkikin menettäisi uskottavuutensa. Tässä tilanne on vain korvattu sanomalla että "vastaesimerkkisi on vain jumalatodistuksen laajennus epäintuitiivisessa paikassa." Sitä ei otetakaan vastaesimerkkinä vaan sovelluksena. Näin on mahdollista että heikkoudesta voidaan kääntää voima - vastapuolihan voi vain sanoa että tuo laskelma on vastaesimerkki koska se on tuloksena naurettava.

Siksi asia onkin ratkaistava metodologialla. Sattuman ja kontingentin maailman tuntemisen perusteella tämänlainen lähestymistapa ei yksinkertaisesti ole uskottava tai hyvä. Siksi Myers kommentoikin järkevästi että laskelmat ovat uskottavia, mutta mutta muistuttaa että tämä on päättelyvirhe jossa asioita tarkastellaan jälkikäteen, ja tilannetta arvioidaan kuin sitä katsottaisiin etukäteen. Jos asioita tarkastellaan ylläolevalla tavalla, mikä tahansa näyttää epätodennäköiseltä. "It's a very truthy list of calculations. Sure, you can multiply out the probabilities of all the many events that led directly to you after the fact, but this wasn't a process that began with the goal of making you. You are a contingent product of many chance events, but so what? So is everything else in the universe. It's simply making the lottery fallacy. The odds of winning the Minnesota state Powerball lottery are 1 in 195,249,054 - why, it must be a miracle that anyone wins!" Tämä kun ei jää pelkästään "onko esitys esimerkki-vastaesimerkki-lisäesimerkki" -tasoiseen vänkkäämiseen jossa pohjimmiltaan asiantila vain määritellään jonkinlaiseksi itsessään, vaan sen sijaan nojaa satunnaisuuden ominaisuuksiin ja rakentaa tältä pohjalta perustelun miksi argumentti ei ole hyvin tehty. Asiaa ei siis vain määritellä, vaan rakennetaan pohja jota kautta selvitetään mikä esitys on uskottavin, parhaiten perusteltu uskomus.

Tässä on kuitenkin toinenkin puoli. Tosiasiassa vastauksen takana on keskittymispuoli. Sain tähän mielestäni arvokasta valaistusta kun keskustelin erään ihmisen kanssa siitä miten skeptisyys on hänestä kuiva ja tylsä asenne. Hän korosti sitä että tiede, sen kaavat ja korrelaatiot eivät yksinkertaisesti vastaa kokemusta ihmisenä olemisesta. Näin luonnontiede tuottaa hänelle pääasiassa "totta mutta irrelevanttia" -kokemuksia. ~ Kun saatu tieto rikkoo intuitiota, se voi olla vaikeaa hyväksyä riippumatta siitä onko arvioitu asia sitten tosi tai ei. Mutta vielä suurempi ongelma on se, että vaikka tiedon hyväksyisikin, niin sen soveltaminen ja "läsnäolo elämässä" voivat olla hyvinkin vieraalta ja omituiselta tuntuvia kokemuksia. Asian voi silloin hyväksyä ja tietää todeksi, mutta sen kohdalla on kuitenkin ongelmana se että se ei ollenkaan sovi siihen mikä tuntuu ihmiselämästä.

Otinkin siksi Myersin esiintuoman laskelman pääasiassa siksi että siinä on mukana hyvin monimutkainen intuition suhde tulokseen. Luultavasti tämäntapainen sukusolujen kohtaamisargumentti on hyväksytty siksi että vastaava logiikka antaa intuitionmukaisia tuloksia muualla. Näin samaan ajattelutapaan tottuminen tuo uskottavuutta omalle näkemykselle jopa sellaisissa paikoissa jotka ovat perinteisesti nähty ongelmallisina vastaesimerkkeinä. Näin ollen pohjimmainen syy miksi toiset ottavat tämänlaiset ajattelutavat tosissaan ja toiset eivät, on intuitioristiriidassa.

Psykologiantutkimushan tuo meille toistuvasti esiin sen, että ihmisen ajattelutapa ; Ne ovat niin tunnettuja ja vakaita että esimerkiksi niitä käytetään psykologisen tutkimuksen rakenteessa. Esimerkiksi "Epiphenomin" käsittelemä ateisteja kohtaan suunnatun vastemielisyyden luonteen ja alkuperän tutkimus jossa metodin ytimessä oli Daniel Kahnemanin löytämä ihmisille tyypillinen tapa ajatella väärin. "Linda is a single 31-year-old, who is very bright and deeply concerned with issues of social justice. Which of the following statements is more probable: a) that Linda works in a bank, or b) that Linda works in a bank and is active in the feminist movement? The overwhelming majority of respondents go for b), even though that's logically impossible. (It can't be more likely that both things are true than that just one of them is.) This is the "conjunctive fallacy", whereby our judgment is warped by the persuasive combination of plausible details. We are much better storytellers than we are logicians." Tämä muistuttaa vakavasti siitä että ihmisen olemassaolon luonne ja ihmisenä olemisen kokeminen ovat todellakin juuri niin kaksi eri asiaa kuin minä postmodernistit sitä pitävät. - Ja toisaalta ihmisenä oleminen voi silti olla niin objektiivista kuin skientistit sen sanovat. Ihmisintuitio on vain monin paikoin viallinen kone ; Ongelmana on se, että aivojemme heuristiikka tuottaa "nopeasti kohtuu hyviä tuloksia" emmekä "tarkkoja hyviä tuloksia" koska ne olisivat "laskennallisesti raskaampia".

Näin esimerkiksi sukusolulaskelmassa on taustalla intuitio - jota maailmankuva luultavasti vahvistaa - jossa koetaan älyn tuottamaa merkitystä ja suunnitelmallisuutta jossain joka loogikolle näyttää vain pieneltä todennäköisyydeltä - joka on peräti laskettu after the fact eikä ennen asiantilaa. Toisaalta satunnaisuus nähdään juuri mielivaltana ja kaiken suunnitelmallisuuden vastakohtana - näin siitä huolimatta että Mario Bunge on selittänyt tieteenfilosofisesti miten sattuma on itse asiassa säännönmukaista, jotain jota voidaan estimoida ja joka on itse asiassa determinismin ja säännönmukaisuuden erityismuoto. Tämä sattuman ominaisuus ei kuitenkaan vastaa ihmiskokemusta, sitä miten ihminen satunnaisuuden kokee. (Vaikka kuvaus kertoo siitä mitä satunnaisuus on.)

Vastaavasti sukusoluja ja kombinaatioita laskeva juttu ei hae voimaansa perustelutasolta ja tosiasiatasolta. Ytimessä on ihmisen merkityksellisyyden kokemus - tai tarkemmin sen menettämisen pelko jota vastaan taistellaan niin kovasti että metodologiset lipsahdukset sallitaan. "Mom tell me I was special" -kokemus rikkoutuu jos tilanne nähdään sattumana eikä merkityksenä. Sattuma tuntuu julmalta ja merkityksen vievältä. Ja siksi päätelmissä voidaan tehdä metodologisia virheitä. Vaikka tosiasiassahan sattuma ei muuta merkitystä mihinkään, vaan se että ihmisillä on eitosiasioita vaan arvottavia väittämiä, kannanottoja ja mielikuvia siitä mitä provenienssi, alkuperä, tarkoittaa merkitykselle silloin kun syntykertomuksessa on sattuma (tai Jumala). Tämä ei siis ole sitä miten asiat ovat, vaan miten ne koetaan. Tässä kyseessä ei ole oikeastaan lainkaan empiirinen - tai edes esteettinen - kannanotto.

Moni ajattelee että skientismi puristaa elämän kuivaksi, poistamalla ihmisyydestä sen mikä siitä tekee kokemuspuolella ihmisyyttä. Toiset taas ajattelevat että tiede todistaa ihmisen hupsuuden ja että tiede antaa kuvan siitä mitä maailma on, ja jos tunteet ovat sen kanssa ristiriidassa, niin sen pahempi tunteille. Minusta tiede selittää miten asiat ovat ja ristiriita kokemusmaailman kanssa on psykologinen havainto joka todistaa ihmisen hupsuuden lajinmukaiseksi käytökseksi - joka taas voi olla jopa vapauttava kokemus.

Aloittamani varsin karkea kuvaus voisi antaa jonkinlaisen viestin siitä että tämänlainen ajatteluristiriita kuuluisi vain "hupsuttelijoille" joilla on maailmankuvallinen asennevamma jonka voimalla kaikki vääristetään niin että musta maalataan valkoiseksi ja vastaesimerkistä tehdään mielessä saivarteluakrobatialla jonkinlainen sovellus. Kuitenkin asia ei ole näin. Tosiasiassa tällä on syvällisiä tieteenfilosofisia ja tieteensosiologisia vaikutuksia.

Kenties älyllisimmillään ne näkyvät kvanttifysiikassa olevassa tulkintakeskustelussa. Tässä vastakkain ei ole "uskonto vs. ontologinen fysikalismi" (kuten esimerkissäni) vaan "instrumentalismi vs. realismi". - Tämä huomio on tärkeä koska se muistuttaa että teologiasta irtautuminen totaalistikaan ei ratkaisisi tätä esilläolevaa ongelmaa.
1: Instrumentalistit näkevät että kvanttifysiikan kaavat ovat selitys. Ne tuovat ymmärrystä maailmasta ja että tieteellisen teorian päätehtävänä on tuottaa ennusteita ja kokeita. Näin nykymallinen kvanttifysiikka olisikin itse asiassa varsin menestynyt, hyvä ja onnistunut tieteenala.
2: Realistien mielestä tieteellisten teorioiden on rakennettava epistemologista tietoa maailmasta ja maailman jäsentämistä. Näin ollen tieteen tehtävänä olisi itse asiassa ratkaista maailmankuvallisia ongelmia ja antaa sanallisiakin selityksiä maailman rakenteesta ja toiminnasta.

On selvää että instrumentalistit painottavat enemmän epistemologiaa ja realistit ontologiaa. Mutta näiden välinen rajanveto on itse asiassa yllättävän vaikeaa. Tunnettua on esimerkiksi se, että fysiikka ei voi koskaan olla puhdasta matematiikkaa; Tämä tarkoittaa sitä että fysiikan teoriaa on pakko tulkita jotenkin jotta siitä saadaan materiaalia koeaineistoon. On määriteltävä ja selvitettävä ainakin mitä havaitseminen prosessina tarkoittaa ja miten havaintoaineisto jota lähestytään ilmenee.- Esimerkiksi kvanttifysiikassa minimitulkinnan määräksi on esitetty ainakin sitä että paatuneimmatkin instrumentalistitkin liittävät formalismin mahdollisiin mittaustuloksiin kvantisaation ja tilastollisten algoritmien kautta. Toisaalta taas kvanttifysiikan perusongelmana on sen voimakas intuitionvastaisuus, jolloin maailman ymmärtäminen voi olla ihmisen, ei teorian, rajoite. Lisäksi huolta on siitä että omia maailmankuvallisia ennakkoluuloja salakuljetetaan tieteen verhoon kätkettynä juuri sillä että asioita tulkitaan ja niihin liitetään jotain mielikuvia jotka liittyvät siihen vain intuitiolla, jonka hyväksymisen jälkeen voidaan suoraan hypätä siihen että mitään empiriaa ei tarvita vaan riittää että ihmiset kulkevat varmoin äänenpainoin ympäriinsä kertomassa miten maailma toimii.

Esimerkiksi Bohr nostikin komplementaarisuuskäsitteessään esiin ajatuksen jossa arkikieli ja matemaattinen kieli olivat erilaisia ; Matematiikka ilmaisi asioita joita oli vaikeaa ilmaista kielellisesti ja toisinpäin. Hän paini tämän eron lisäksi sen kanssa, miten vaikeaa hänen oli kuvata intuitiivisia käsityksiään edes arkikielellisesti. Hänen mukaansa tiedon tavoittelu ja tiedon jakaminen on sidottu kieleen. Kvanttifysiikka, kuten kaikki fysiikka, taas oli jotain jossa oli matemaattinen osa olennaisena, koska matematiikka toimii kun tarvitaan ristiriidattomuuksia ja objektiivisia kuvauksia. Mutta tämän lisäksi tarvittiin pieni määrä arkikielellistä tulkintaa joka johtui siitä että fysiikka vaatii kokeita soveltamista eikä puhdas matematiikka ole fysiikkaa. Tämä ristiriita on kvanttifysiikassa suurimmillaan, koska siinä ihmisen päätökset vaikuttavat koejärjestelmän kautta koko systeemiin ; Kvanttifysiikassahan mittaaminen vaikuttaa systeemiin eikä tarkastelija voi "asettaa itseään ulkopuoliseksi" samalla huolettomuudella kuin normifysiikassa jossa tarkastelijan vaikutus on tässä tarkastelukulmassa luonteeltaan aivan erisuuruista. Ja sen alueella Bohr suhtautui samalla skeptisyydellä sekä matemaattisiin malleihin että kaikkiin visualisoiviin malleihin. - Bohm päätteli että fysiikka ei ole ongelma, vaan ihmisen kielellinen ymmärrys. Maailma ei siis ole väärin, vaan ihminen on.

Tämä muistuttaa siitä että me kaikki olemme suorastaan pakotettuja tämänlaiseen. Käsittääkseni tämän tunnustaminen on viisauden alku, ei se että olettaa että oma maailmankuva on "vihjeistänyt" itselle tiedon, että Jumala takaa ihmisaivojen havainto- ja logiikkatoimintojen erehtymättömyyden ja toimintavarmuuden tai arkijärjen perimmäisen erehtymättömyyden. On siis olennaista tajuta että sisäisen ja ulkoisen identiteettiseksi jäsentämispakko on vihje jostain. Vihje siitä että me kaikki hupsuttelemme läpi elämän. Skientistinä oleminen tarkoittaakin sitä että ihmisellä on edes jokin aavistus siitä miten tyhmä on. Ilman tätä me tietysti vain luulemme olevamme viisaita.
If you're reading this, the odds are that all of your ancestors lived to reproductive age.

Ei kommentteja: