Uskonnollinen olemusajattelu

"Have you ever wondered why my little toes and lateral incisors are significantly smaller than the average for someone my size?" ... "Those are indicators that I am farther along the evolutionary scale than the average human. I'm not going to go so far as to say that I represent a distinct new stage in humankind. A homo-novus, if you will. No, that's for anthropologists to decide. But I am convinced that the reason I cannot not master the plebian task of driving is because I'm not meant to. I'm meant for greater things, like unraveling the mysteries of the universe, not determining when it’s safe to pass a stopped school bus on a country road."
(Sheldon, "Big Bang Theory" (season. II), "The Euclid Alternative")

On tavallista että ihmiset esitetään ikään kuin perusluonteeltaan hengellisinä. Tässä Homo religiosus -teemassa on selvästi kysymys ihmiskuvasta, jossa uskonnolliset tunteet määritetään ihmisyyden ytimeksi.

Tässä on taustalla ns. olemusajattelu, jossa kaikki sijoitetaan siististi erilliseen lajiin. Olemusajattelua mukaillen hengellisyyden perusinhimillisyyttä korostava väittää että on olemassa perusihmisyys, jonka jokainen ihminen sellaisenaan jakaa. Näin ihmisyys jaetaan kuuluvaksi ihmisille etnisestä alkuperästä, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Aborttikeskustelu näyttää että se taatusti liitetään sikiöihin. - Ja kun muistamme, miten innoissaan esimerkiksi Lewis on "Mere Christianity" -kirjassaan korostanut ateismia jumalan vihaamisena epäuskon sijaan, tiedämme että tämä perusolemus liitetään yleisesti myös ateisteihin.

Näin kaikilla ihmisillä nähdään sama perusolemus, jonka ydin on hengellinen - ja näin usko ja uskonnollinen käyttäytyminen on perusihmisyyttä ja siitä erkaneva olisi jotenkin epäautenttinen, epäluonnollinen, itsestään vieraantunut ja huono. ; Näkemyksessä on kiistatta häivähdys suvaitsevaisuutta jonka takaa pilkistää suvaitsemattomuus. Kaikki ihmiset nähdään samanlaisina, joten tästä moni ajattelee että heitä pidetään myös samanarvoisina. Kuitenkin tässä uskonnollinen elämä näyttää myös varjopuolensa ; Lewisin asenne on hyvä esimerkki siitä miten "samanlaisuuteen vangitseminen" toimii kätevästi vallankäytössä erimielisyyden automaattikritiikkinä. Nihilaatiostrategiana, jossa kritiikin olemassaolo ennustetaan ja tästä tehdään todiste itselle ja omalle näkemykselle ; Jos erimielinen on hiljaa, hän on samaa mieltä. Ja jos hän puolustautuu, hän on vihainen Jumalaa kohtaan. Näin kritiikistä pääsee kätevästi viittaamaan puhujaan aiheen sijasta ja irrelevantisoimaan kaikki argumentit niitä kumoamatta.

Tämän epämukavuus ei tietysti tarkoita samaa kuin väärässäolo. Aluksi voisi lähteä rationaalisuuden ajatuksesta. Tässä vastaan tulee mielenkiintoinen asia. Voidaan nimittäin toki määritellä koherentti kokonaisuus jossa ihmisyys ja homo sapiensin luonne määritellään - esimerkiksi biologiasta irrallaan. Tällöin ongelmaksi tulee se, mihin kohteisiin tämä ihmisyys liitetään ; Esimerkiksi jos homo religiosus on perusihmisyyttä, onko ihminen jolla ei ole uskontokokemusta "alitajuisesti homo religiosus" vai onko hän "ei-ihminen ollenkaan". (Ensimmäinen vastaa suvaitsevaisuuskulmaa, jälkimmäinen taas oikeuttaa Helvettirangaistukset.) Teistisen evoluution kannattajilla on vaikeutena se, että ongelma siirtyy myös siihen, onko esimerkiksi esihistoriallinen käteväihminen "vielä apina". Tämänlaiset rajanveto ja määrittelykysymykset ovat jotain johon voidaan kysyä vastausta.

Jos tähän kysymykseen vastataan teologisella määrittelyllä, syntyy kehäpäättelemistä. Tämä taas on virhepäätelmä, ja jos se sallittaisiin voitaisiin perustella ihan mikä tahansa konsepti. Niissä olisi vain erilaiset kehäiset perusväitteet. Tämä ei ole kuitenkaan järkevän ihmisen tie.

Tämä tarkoittaa sitä että ollakseen ylipäätään järkevän ihmisen konsepti, homo religiosus olisi se olisi pakko olla jotenkin sidottua biologiaan. ; Tämän huomion näkemisen jälkeen ei olekaan kovin vaikeaa huomata, että biologit ovat mietteissään paljon huolellisempia kuin teologit. Siellä oleva lajikäsitys ei vastaakaan oikeastaan ollenkaan homo religiosus -teeman esittämää essenssiajattelua ; Lajikäsite on aina populaatio/tilanne/aikasidonnainen, eikä mikään pysyvä, ja kaikessa rajat ovat harmaasävyisiä. Kehälajit esimerkiksi muistuttavat että jopa lajit ovat "limittyviä".

Limittyvyys tuo toki vaikeuksia, mutta se ei ole vielä täysin ylitsepääsemätön ongelma. Voidaanhan lajeistakin puhua biologiassa aivan järkevästi. Sama voisi periaatteessa koskea myös homo religiosus -ihmiskuvaa. Monet teologit ovatkin tehneet näin ; He ovat etsineet erilaisia piirteitä jotka erottavat ihmiset kaikista eläimistä laadullisia eroja, jotain joka ei ole pelkästään määrällistä eroa, vaan jotain joka on ihmiselle tyypillistä. Nämä sitten attribuoidaan ihmisyyden kriteereiksi.
1: Näin toimiessaan he tosin tekevät sen väistämättömän kannanoton, että teologia sekä ottaa kantaa että joutuu reagoimaan empiirisiin tosiasioihin joka samalla tarkoittaa sitä että teologiaa ei voi suojata tieteelliseltä kritiikiltä. Tämän voi nähdä kauniina ja hyvänä asiana. Uskonto esittäisi väitteitä esimerkiksi ihmisen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja sitten näitä voitaisiin testata ja jopa kumota.
___1.1: Moni teologi pitää tämänlaista ajatusta kauheana. Mutta itse pidän vielä kauhistuttavampana sitä jäljelle jäävää ajattelutapaa, jossa uskonnollinen ihminen jolla on hengellisiä kokemuksia, yksinkertasesti vain olettaa että kaikki muut ovat juuri kuin hän itse ja rakentaa tästä äärimmäisestä subjektiivisuudesta objektiivisen väitteen jonka soveltaa kaikkiin ihmisiin - myös niihin joiden pään sisälle hän itse ei pääse. Heidän homo religiosus -henkensä onkin perusluonteeltaan juuri tuota yllä mainitun kehäpäätelmäistä.

Kun tarkastellaan sitä, miten on käynyt projekteissa joissa jokin piire väitetään ihmisyyden erityisominaisuudeksi, näiden rajaavien määritteiden ongelmana on aina se, että monet laadulliseksi väitetyt erot ovatkin hiemankin tarkemmassa tutkimisessa vain määrällisiä. (Näin käy kun humanisti mestaroi luonnontieteiden aloilla metodeille jotka ovat hänelle aivan vieraita ; Teologit eivät osaa erota olemusajattelusta edes silloin kun aiheena on biologinen lajikäsite.) Näin tilanne tiivistyy William Lane Craigin tietoisuuden ja tuskankokemuksen kaltaisiin epäpäätelmiin. Tuskan tiedostaminen ei olekaan ihmiselle ainutlaatuinen piirre - ja sen näyttävät juuri ne havainnot joihin hän itse viittasi. Sama on ollut esimerkiksi kuolleiden suremisen kanssa ; Norsujen tiedetään tekevän tätä.

Määrittelyjen kohdalla voidaan tietysti aina valittaa siitä että kysymys on rajanvetoasioista. Että hengellisyys pakenee määritelmiä ja siksi tulee vaikeuksia koska luonto on monipuolinen. Tässä onkin huomattava vain se, että ollakseen rajanvetokysymys, on oltava määritelmä ja sen kriteereitä. Näin ollen vaihtoehdoiksi näissä epäonnistumisissa onkin se, että;
1: Määritelläänkö poikkeukset irrelevanteiksi sattumiksi, jolloin ne eivät koske ihmisen ainutlaatuisuutta. Jolloin itse asiassa palataan siihen kehäpäätelmien alueeseen
2: Otetaanko nämä epäonnistumisina esitetyissä argumenteissa, jolloin homo religiosus voi olla jopa suoraan kumottu, vääräksi osoitettu. Tai vähintään tämä puolustava argumentti on heitettävä jorpakkoon, jolloin ollaan taas siinä että koko homo religiosus väitteelle ei sitten vain ole mitään todisteita ja asioita vain väitetään - tässä kohden ei sentään kehäpäätelmällä, vaan tekemällä tästä vain lähtökohta ja premissi, jolloin auki jää se, miksi kenenkään pitäisi uskoa tähän väitteeseen.

Tämä näyttääkin siltä että homo religiosus -ajattelu joutuukin usein kohtaamaan vaikeuksia. Tämä näyttäytyy erityisen vahvasti psykologian tuomien tietojen kanssa ; Esimerkiksi havainnot jossa autisteille hengellisyys tuntuu vieraalta saa uusia piirteitä. Jäljelle jää vain kysymys ; "Onko homo religiosus falsifioitu ihmiskuva vai ovatko autistit jonkinlainen homo novus?" Ehkä kysymys on parasta jättää antropologeille. Mutta silti voidaan sanoa että kummassakaan tapauksessa uskonnollisuutta ja hengellisyyttä ei voida laajentaa koskemaan näitä ihmisiä. Joka taas poistaa valtaosan koko ihmiskuvan merkityksestä ja siitä mahdista jota käyttäen erilaisia ihmisiä yritetään tutustuttaa väkisin uskontoon, kun "hengellisyys" on ikään kuin luontevaa ja joka ikinen ihminen jotenkin automaattisesti pitäisi näitä kysymyksiä tärkeinä ja kiinnostavina.
1: Ainakin minulle aihe on tärkeä vain koska uskonnollisilla ihmisillä on taipumusta olla äänekkäitä ja tunkea näkemyksiään joka paikkaan niin että niihin on pakotettu reagoimaan.