oman voiman miehet

Kun Suomi ei vielä ollut kristillinen, tänne kohdistui käännytyspainetta. Monella on tässä mielikuvana pelkkä miekkalähetys. Mutta tosiasiassa todellisuus ei ollut näin julma. Sen ajan näkemyksissä ihmisille nähtiin arvo ensisijassa "aitona käännynnäisenä". Siksi sen ajan kirjoituksissa kuvataankin miten tavalliset pakanauskoiset ovat mukavia käännytettäviä, koska heissä on ikään kuin Jumalan kokoinen tila jo valmiina, ja heidän käännyttämisensä onnistuu kun ottaa sen vanhan Jumalan pois ja laittaa Kristuksen tilalle.

Sananlevittäjät huomasivat että siinä missä esimerkiksi Viikinkimaissa osa uhrasi haltioille ja Jumalille, mukana oli myös ihmisiä, jotka katsoivat huvittuneisuudella tai jopa halveksunnalla tämänlaista uhraustoimintaa. Voisi tietysti luulla että tämänlainen epäjumalanpalvelun poisjättäminen olisi kristityille mieleen. Mutta tosiasiassa näitä ihmisiä, joita viitattiin termillä "trúa á mátt sinn ok megin" (~omiin voimiinsa ja mahtiinsa luottavat) olivat ongelma. Heitä pidettiin pahimman laatuisina pakanoina.

Kuvauksien pohjalta he, vaikka heille nimitys olikin, eivät olleet mikään järjestäytynyt ideologia jolla olisi jonkinlainen eksakti sisältö. Ihmisiä yhdisti järjestelmän sijasta asenne. He eivät tunteneet minkäänlaista tarvetta Jumalalle. He saattoivat esimerkiksi selittää että Jumalille uhraaminen oli väärin, koska jos ihminen pyytää Jumalalta ja saa, on ansio Jumalan, ei ihmisen. Eli Jumalille uhraava ja pyyntöjä esittävä voi vain pyytää jotain jota ei ansaitse. He saattoivat esimerkiksi uskoa että ihmisten arki ja elämä oli ihmisten asia, ja että jumalien asiat olivat jumalien asioita - eikä näiden kahden maailman välissä ollut yhteyttä. Näin settiin kuului näkemyksiä laajakirjoisesti teismistä, deismistä, agnostismista ja ateismista. ; Käännytystyön kannalta ongelmana oli juuri Jumalan kokoisen aukon puuttuminen ja siksi heitä pidettiin ehdottomasti vaikeimpina ja turhauttavimpina käännytettävinä.

Näitä ihmisiä voitaisiin kutsua paremman sanan puutteessa "oman voiman miehiksi". Kuvaus ei toki ole tyylipuhdas, koska siihen liittyy myös "itseoppineisuus" ja yleinen asenne siitä että ihminen kykenee auttamaan itseään "hyvin paljon enemmän" kuin mitä moni muu uskoo. Otan tämän kuitenkin käyttöön, osittain henkilökohtaisista syistä, kuten lopuksi mainitsen.

Historiassa ollut turhautuma näitä ihmisiä kohtaan on hyvä muistutus, koska se muistuttaa sekä käännyttäjien vilpittömyydestä - "oman voiman mies" olisi luultavasti valmis miekkalähetyksellä kääntymään koska se sopii ihmisarkeen. Ja toisaalta se muistuttaa ihmisryhmästä jonka olemassaoloa on nykyään yllättävän laajasti kiistetty. Eli ihmisiä jotka eivät sovi homo religiosus -ihmiskuvaan, eli jossa veto Jumalaa kohtaan, jonkinlainen hengellisyyden tarve, olisi yleisinhimillistä. Nykyajassa etenkin ateisteihin kohdistetaankin usein "oman voiman miehen" mahdollisuuden ohittavaa keskustelutapaa. Tämä taas latistaa keskustelukentän ja tekee kommunikaatiosta monesti tyystin mahdotonta.

Omalta kohdaltani tilanne on kuitenkin merkittävämpi. Sillä nykyään agnostismi määritellään puolin ja toisin hyvin ärsyttävästi. Sen kautta lokeroidun keskustelukenttään tavalla jota en voi oikein suvaita, hyväksyä tai ymmärtää. Vallitsevien agnostismin määritelmien mukaan voisi sanoa että minua ei ole olemassa ; Näkemykseni esilleottaen ja sen luokittelun kautta olen selvästi agnostikko, mutta jos asiaa lähestytään nurinpäin, eli sen mukaan miten agnostikkoja lokeroidaan kielenkäytössä uskotnokeskustelussa, en vastaa näitä agnostisminmääritelmiä.

Asia voi tietysti olla ymmärrettävää koska käsittelytapani eroaa hyvin voimakkaasti siitä mitä maailmalla yleensä näyttää pyörivän;
1: Usein uskonto näyttää olevan sielukeskeistä eikä Jumalakeskeistä. Eli ihmiset preferoivat oman kuolemattomuutensa niin toivottavaksi että olettavat itselleen sielun ja uskonto on merkittävä jos ja vain jos se tukee tätä näkemystä. Hyvin usean ihmisen Jumalausko ei siis etene Jumalan perustelemisen kautta, vaan enemmänkin sielukonseptien kautta. Toisaalta usko nähdään kulttuurillisena kuulumisena, jolloin jonkinlainen instituutio ja sen rituaalit ovat tärkeässä osassa.
___1.1: Itse taas olen tunnetun vastentahtoinen kirkkoinstituutiota kohtaan. Jäsenyys ei merkitse sellaisenaan minulle "pikkuautistille" juurikaan mitään, esimerkiksi Jumalanpalvelus taas ei ole "stimuloiva", siinä on vain passiivinen vastaanottajan rooli. Ja ennenkaikkea en, tunnetusti, pidä sielua tai kuolemanjälkeistä elämää relevanttina vaihtoehtona - rehellisesti sanoen paikoin epäilen että onko se edes oikein järkevän ihmisen näkemykskään. Tämä tekee minusta tietysti monen silmissä pesunkestävän ateistin, mutta tämänlaiset näkemykset ovat kuitenkin enemmänkin Jumalakäsitteen ympärille kasattua, ei Jumalan olemassaoloon suoraan kytkettävissä olevia, asioita. Jumalaan on liitetty eri asioita, mutta ne ovat todistamattomia, suorastaan mielivaltaisia, dogmia. On mahdollista kuvitella Jumala joka luo ihmiset koneiksi, siis Intelligent Designin henen tapaan jossa emme ole vain analogisia kellojen ja muiden koneiden kanssa, vaan olemme koneita. On siis selvää että Jumalan olemassaolo on irrallinen asia sielun kanssa.
2: Toisaalta agnostismi määritellään usein epistmeologiseksi kysymykseksi ja Jumalakysymys ontologiseksi uskomukseksi. Esimerkiksi monet uusateistit ovat määritelleet agnostikot siten että he ovat joko "agnostic atheist" tai "agnostic christians" , koska agnostismi on vain kannanotto siihen voiko Jumalasta tietää ja ateismi ja teismi ovat vain kannanottoja joihin sitoudutaan. Kuulemma Jumalan olemassaolo ja olemassaolemattomuus ovat toisensa poissulkevia, joten on ikään kuin pakko sitoutua jonpaan kumpaan. Näin ollen ateisti olisi joko uskomiseen uskova tapauskova, tai käytännössä ateisti jolla on epäilyjä ja harkintaa eri vaihtoehdoista.
___2.1: Suhtaudun tämänlaiseen lähestymiseen erittäin negatiivisesti. Samanlaisella logiikalla näyttää toimivan esimerkiksi Paavin mieli. Luokittelu muistuttaa hieman "Ropecon 2011" -luennolla kuulemastani vertauksesta. Henkilö oli ateistina Irlannissa. Siellä ihmiset olivat kysyneet että onko hän katolinen vai protestantti. Vastaus oli ollut että ateisti. Ja kysymys oli toistettu, että katolinen vai protestantti. Epistemologiaan ja ontologiaan jako on omituinen kikka määritellä asia, koska se vain pakottaa minut tekemään lisätäsmennyksen. "I am agnostic fundamentalist". Joka tarkoittaa sitä että minä en tiedä, josta päättelen sen että en tiedä ja ontologisen kannanoton tekeminen ja siihen heittäytyminen on arpapeliä, joka on yhtä rationaalista kuin päätösten teko kolikkoa heittämällä. Jätän sellaisen typeryksille. (Ja jos on erimielinen kanssani, on kerettiläinen paskiainen, sori vaan, näin nämä minun säännöt toimivat.) Näin ollen tunnustan episteemisen rajoitteeni, ja vaikka tiedänkin että epistemologia ja ontologia ovat rajanvedoiltaan mutkikas ja vaikea asia, ja että episteemisissä väitteissä on aina ontologiaa, se ei tarkoita että olisi pakko heittäytyä yltiöontologisiksi. Kannatan vain ontologiaa jolla on jonkinlaisia episteemisiä ulottuvuuksia, eli jotka nousevat puhtaalla kielellä kikkailun ulkopuolelle. Tässä olen siis Bohrin kannalla ; Hänhän kertoi kannattavansa asioita joita positivistit kannattivat, mutta vastustavansa tapaa jolla positivistit halusivat rajoittaa ja kieltää. (vrt ; Hyvässä fysiikassa on pakosti matematiikkaa, mutta puhdas matematiikka ei ole fysiikkaa eikä puhdas fysiikka ole puhdasta matematiikkaa).

"Oman voiman miehiin" liittyminen voisikin siksi olla parempi kuvaus. Siinä ylitetään nykyinen "turhan paljon lokeroiva" agnostismin määrittely, jossa on ikään kuin haettu tarkkuutta tarkkuuden vuoksi välittämättä siitä miten käy asiaan liittyville käsitteille tämän tarkennyksen myötä - eli näkisin että nykyinen agnostismin määrittelytapa yleisesti spesifiä mutta (paikoitellen) väärää. Tarkentamisella on tietysti saatu esiin uusia kulmia agnostismiin, mutta samalla agnostismin kenttää on selkeästi typistetty siten että osa agnostismista on jäänyt tyystin lähestymistavanvalinnan huomaamattomiin. Näin agnostismin tarkentuneempi ja sofistuneemp määritelmä on tavallaan muuttanut näkymättömäksi. Näin käy kun kyseessä on ns. kategoriavirhe.

Tai ainakaan se ei osu minuun yhtään, ja olen huomannut että nykyiset määritelmät ikään kuin rajaavat minut "laatikon ulkopuolelle". En kuitenkaan jaksa uskoa että ajattelisin niin "out of box", että en sopisi johonkin kohtuullisen yleiseen ajatteluryppääseen. "Oman voiman miehien" rooli Suomalaisen "kauheimman pakanallisuuden" historiassa viittaa siihen että ajattelutavassani voi olla jopa jotain perisuomalaista. (Olisin siis tavallani vanhoillinen, tämä selittäisikin miksi minulla on konservatiivinen ajattelutapa mutta liberaalit mielipiteet.)

Koska agnostismin määrittely on nykyään niin omituista, harkitsen vakavasti että otan käyttöön "oman voiman miehen". Sillä en joudu lokerontikisaan jossa agnostikko on aina ateisti tai uskovainen aina sen mukaan mikä ateistin ja uskovaisen oman tavoitteiston kanssa kulloinkin on strategisesti järkevää.