Olen melko usein käsitellyt jollain tavalla Alvin Plantingan tapaa käsitellä warrantia (taetta). Hänen mukaansa evoluutio ei todennäköisesti tuota realistisia aitoja havaintoja ja todenmukaisia tulkintoja. Hänen mukaansa väärät tulkitsemisen ja havaitsemisen tavat voivat tuottaa oikeita reaktioita, ja että nimenomaan reaktiot ovat evoluution ydin. Adaptaatio ei ole tulkinnan totuudellisuutta vaan reaktion aitoutta.
Olen tavallisesti kiistänyt takeen relevanttiuden, ja korostanut sitä että ihmisen epätäydellinen järki on aina mukana silloinkin, kun mietitään sitä onko havainto todella saatu sensus divinitatiksen kautta Jumalasta vai onko se aivohäiriö.
Nyt kuitenkin ajattelin hieman kirjoittaa siitä miten tae onkin itse asiassa paljon todennäköisempi kuin mitä Plantinga sen esittää. Koska Plantinga käyttää lähtökohtanaan adaptationistista evoluutiokuvaa, on hyvä käsitellä asiaa evoluution kautta. Uusi lisäkulma asiaan voi olla mielenkiintoinen. ; Plantingan tapa käsitellä evoluutiota on hieman erikoinen, se on itse asiassa sellainen että näyttää että hän ei ymmärrä tai ole sisäistänyt evoluutioteoriaa kovinkaan hyvin. Tämä ei tietysti ole mitään uutta silloin kun teologi ryntää mestaroimaan alaa, josta hänellä ei ole oikein ideaa.1
Plantingalta voidaan toki oppia että jos jokin reaktio tiettyyn tilanteeseen on adaptiivinen, se voi toteutua eri tavoin ja että evoluutiossa parhaiten toimiva saa adaptiivista hyötyä, totuus ei ole ratkaisevaa vaan oikea toiminta. Tässä on takana jonkin verran järkeä. Kuitenkin hänen ongelmanaan näyttää olevankin se, että hän niputtaa hyvin eksaktejen tilanteiden mukaisia ratkaisuja. Kuitenkin tosiasiassa ihmisillä monet käsitykset ovat niputettuja. Havaitseminen ja tulkinta ovat heuristisia, eli asioita käsitellään eitapauskohtaisesti.
Evoluution kautta voimme huomata että havainnointimme ovat selvästi tietynluonteisia ; Esimerkiksi ihmiset pelkäävät hyppäämistä kallioilta, lentokoneesta ja kuumailmapallosta. Näiden taakse voidaan nähdä yleisempi tulkintaskeema, jossa se toimii. Tämä itse asiassa tuottaa voimakkaita vääriä tunteita silloin kun esimerkiksi tehdään benjihyppyä tai laskuvarjohyppyä ; Pelon tunne on kouraisevan konkreettinen. Voidaan selvästi sanoa että ihminen tulkitsee tilanteen eräänlaisena ekologisena loukkuna ; Laskuvarjo ja kumiköysi ovat olleet sen verran vähän aikaa olemassa, että emme ole ehtineet mukautua siihen. Siksi laskuvarjo ei ole tilannekohtainen havainto, vaan osa suurempaa skeemaa. Siltikin havaintomme ja järkeilymme toimivat, tässä aivan uudessa tilanteessa, järkevästi ja osaamme tehdä järkemme avulla poikkeuksen sääntöön. Näin mahdollisesti uskallamme hypätä benjitornista ilman suisidaalisia taipumuksia.
Vastaava logiikka on tietysti monien huvipuistolaitteiden ytimessä. Ihminen viihdyttää itseään koska hän menee laitteeseen jonka hän tietää antavan vääriä pelon kokemuksia vaikka tilanne on oikeasti turvallinen. Pelon tunne on ymmärrettävänä taustaskeemana ja älyn rooli mukautumisena.
Plantingakin joutuu varmasti myöntämään, että adaptaation on suojeltava joustavasti - ja myös uusissa tilanteissa - voimme itse asiassa esittää että luotettava järkeily ja havainnot auttavat mukautumaan uusiin tilanteisiin, kun taas epäluotettavia järkeilyjä tuottava tapa voi tuottaa ongelmia jos konteksti johon se on mukautunut, muuttuukin. Ympäristön muuttuminen taas on osa todellisuutta, joten evolutiivisen kannanoton on ehdottomasti otettava se huomioon. Hänen selityksensä jättää auki sen, miten epäluotettava havannointi-reagointitapa voisi tuottaa preadaptaationa kyvyn mukautua ennalta juuri benjihyppyihin ja huvipuistolaitteisiin ja muihin turvallisiin asioihin. Tämänlainen taatusti karsii valtavasti mahdollisia "vääriä havainnointi+tulkinta+halu" -tilanteita. Kun historiassa luonto on muuttunut monen ominaisuuden ja tilanteen kohdalta moneen kertaan, on selvää että tämä on valtava ongelma.
Tästä voidaan tietysti kiertää ympäri sillä että väärät tulkinnat ovat konsistentteja. Eli aina pelätään haluttavaa kohdetta ja tästä poistutaan luullen että mennään asiaa karkuun, kun itse asiassa mennään sitä kohden. Tässä vastassa on kuitenkin toinen Plantingan evoluutiovirhe.
Plantingan väärien havaintojen ja väärän logiikan ongelmana onkin se, että miten hän selittää epätarkan havainto/halu/tulkinta -ketjun rakentumisen ylipäätään. Hän selittää vain sen, miten väärä systeemi voi toimia "kun kaikki osaset ovat paikallaan". Hän ei kuitenkaan selitä miten tämä voisi toimia silloin kun systeemistä "puuttuu osasia" (oikeammin "ne eivät ole vielä kehittyneet".)
Esimerkiksi jos otanne yksisoluisen organismin jolla perustana on tunnistaa kemikaali A, jota se tarvitsee ravinnokseen. Miten se voisi rakentaa itselleen aistin joka toimii väärin? Jos se tunnistaa kemikaalin väärin, se kuolee pois. Plantingan logiikkana on tietysti esittää että solu pelkäisi ainetta ja pyrkisi väärin sitä karkuun. Mutta tämänlainen tietoisuus on omituista. Bakteeri vain reagoi. Jos se tunnistaa kemikaalin A väärin, on selvää että vastassa on kuolema useammin kuin silloin kun se tunnistaa kemikaalin A oikein.
Plantingan ongelmana näyttääkin olevan tietoisuuden suuri vaikutus hänen argumentissaan. Hän kuvailee miten luolamies Paulin tiikerin pakeneminen voidaan havaita väärin, joukossa kaikki ovat varsin omituisia, mallia "Perhaps Paul very much likes the idea of being eaten, but when he sees a tiger, always runs off looking for a better prospect, because he thinks it unlikely that the tiger he sees will eat him. This will get his body parts in the right place so far as survival is concerned, without involving much by way of true belief." & "perhaps he thinks he is about to take part in a 1600 meter race, wants to win, and believes the appearance of the tiger is the starting signal." Nämä kaikki vaativat melkoisen kompleksista tietoisuutta voidakseen toimia. : Kenties huomaamattomin Plantingan vaikeus onkin siinä että hän ei selviä evoluution kannalta olennaisimmasta vaiheesta ; "Ihmisenkaltainen/muuten vaan kompleksi tietoisuus" on evoluution huipentuma, eikä lähtökohta. Hän käyttää kompleksisia olentoja "mahdollisuuksina", mutta hän jättää evoluution kannalta olennaisimman auki ; Miten tämänlainen kompleksinen olento olisi voinut kehittyä tähän kompleksisuustasoon in first place. Reaktiotapa on tässä tasossa kenties mahdollinen.
Plantingalla ei ole oikein kunnollista materiaalia jolla hän selittäisi miten evoluutio voisi tuottaa perustan jossa väärät havainnot voisivat toimia ennen kuin olemem tarpeeksi viisaita jotta voisimme omata erillisiä haluja. Ilman tätä perustaa tulkinnalla ei ole pohjaa ; Miksi nämä "voi olla erilaisia tapoja tuottaa sama toiminta" -taso olisi ollenkaan merkityksellistä kun tämänlaisen perustan syntyminen olisi mahdotonta alkujaankaan?
On aivan järkevää väittää että luotettava havainnointi ja luotettava tulkinta ja järkevä niihin liittyvä halu tuottavat parhaat tulokset, kun taas epäluotettava havainnointi tuottaa helposti tilanteita joissa toiminta onkin jossain yhteydessä epäadaptiivista. Tämä tarkoittaa sitä että totuus onkin adaptiivista. ; Adaptiivisen evoluution pohjalta voimmekin melko mukavasti väittää jos tavoitteena on rakentaa yleinen aistimusjärjestelmä joka ei käsittele asioita "yksi kerrallaan" eli että jokaiselle tilanteelle ei ole erikseen suunnattua omaa adaptaatiota - strategia joka toimisi huonosti maailmassa joka on sekä kompleksi että muuttuvainen ja joka siksi voidaan nimenomaan evoluution pohjalta olettaa epätodennäköiseksi - on nimen omaan todennäköistä, että evoluutio synnyttää kohtuullisen luotettavia havaintoja ja järkeilyjä. ~ Kuitenkin samalla opimme myös sen, että tosiasiassa havaintomme ovat hyvinkin tarkoituksenmukaisia eivätkä aina oikeaan tulkintaan perustavia (kuten laskuvarjohyppy ja benjihypyt ja niiden pelottavuus osoittavat).
Katsoisin että benjihypyn kaltaiset tilanteet näyttävätkin että meidän havainto+tulkinta+halu -kompleksimme ei ole "täydellinen" siinä muodossa mitä Plantinga esittää vaatimukseksi. Tässä mielessä meillä ei havaintojen pohjalta ole taetta, jolloin Plantinga on väärässä siinä että meillä on tae ; Voimme sanoa että meillä on heuristiikka joka tuottaa pääasiassa oikeita tuloksia, eli haemme nopeasti riittävän hyvää vastausta emmekä työläästi aivan täydellistä vastausta. (Jos havaintomme ja järkemme näyttävät tämän, on asia torjuttavissa vain kiistämällä tae, joka ajaa samaan lopputulokseen!) Tätä kautta voidaan saada jopa ajatuksia siitä että evoluutiohan vaikuttaa lähinnä konkreettisiin luuloihin, ja esimerkiksi abstrakti ja arjesta irrallaan oleva Jumala - joka lähinnä ajaa yhteisöllisyyteen eikä ole harjoittajalleen kalliolta putoamisen tapaan letaalia - on siksi jokin josta voisimme hyvinkin helposti kehittää väärän luulemuksen, johon ei kohdistu karsintaa.
Kuitenkin samalla sama benjihyppytilanne näyttää että mukaudumme ja osaamme ennaltatulkita ja korjailla vääriä tunteitamme järkemme kautta, joka taas viittaa preadaptiiviseen potentiaaliin - joka taas tekee Plantingan evoluutionäkemyksen perustaltaan kyseenalaiseksi ja meillä onkin "riittävässä määrin tae jotta voimme luottaa empiriaan".
Tämän seurauksena on tietysti jotain joka on uskovaiselle irrelevanttia ; He uskovat että Jumala voi antaa takeen, joten heillä ei ole merkitystä siinä että evoluutiokin voi sen tuottaa - todennäköisesti jopa todennäköisimmin tekee niin kuin muuten. Kuitenkin Plantingan ajattelutapa rakentuu sen väitteen ympärille että ateisti-evolutionisti joka kannattaa empiriaa olisi sisäisesti ristiriitainen hahmo. Ja tältä näkemykseltä putoaa selvästi pohja nimenomaan evoluution kautta.
1 Eikä ilmeisesti innostusta opetellakaan. Plantingan tavoitteet voidaan nähdä ateismin vastustamisen kautta. On helpohkoa nähdä että hänellä on voimakas taustamotivaatio esittää että ateisti ei voi olla järkevä ihminen ja että ateisti ei voi luottaa tieteeseen. Plantinga on teologi jonka ura keskittyy erilaisten Jumalatodistuksien rakentamiseen, ja tämä uravalinta on varsin konsistentti tämän kanssa. Tämä olisi irrelevanttia, sillä psykologisointi ja ihmisen habitukseen vetoaminen sinällään on ad hominem -argumentaatiota. Kuitenkin yhdistettynä siihen että Plantingan argumenttinsa ytimeen laittama evoluutiokuva on olkiukkomainen peukalosääntö, enemmän mielikuva kuin jokin joka on aidon evoluutioteorian mukainen, ja joka ohittaa pääosan evoluution suorastaan ilmiselvistä edellytyksistä vihjaa siihen että tämä kulma onkin itse asiassa relevantti tilanteen tapahtumisen kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti