Itsenäisyyspäivänjuhlia leimaa pukujuhla presidentinlinnassa. Tällä juhlalla on symbolinen merkitys. Juhliin on kutsuttu kerma, jolla katsotaan olevan jonkinlaiset ansiot ja merkitys olla paikalla. Näin rakennetaan mielikuvaa hierarkiasta jossa on "kansakunnan kerma" - ja ulkopuolella on sitten se "kurri". Hierarkisuuden kautta linnaan pääseminen onkin kunnia, erikoisrapsutus joka ei kuulu aivan kenelle tahansa. Kuitenkin tavalliset ihmiset osaavat ottaa tässä kohden takaisin. Yllättävän monelle itsenäisyyspäivän juhlan huipentuma on siinä että ihminen pääsee sohvalta arvioimaan pukujen esteettisyyttä. - Etenkin ne epäonnistumiset ovat tärkeitä. Näin kansalainen pääsee näkemään että rahalla ja vaikutusvallallakaan ei saa tyylitajua. Ja tämä taas tipauttaa hierarkian tunkiolla kykkivän kukon takaisin kuolevaisten keskuuteen.Siksi ei ihmetytä että esimerkiksi Silvia Modigin tämän vuoden asu sai melko nopeasti moitetta. Hänen pukunsa oli hengeltään upseeristoarmeijatyylinen (ei metsäsotilastyylinen) ja tämä naisen päällä koettiin provokatiivisena. Asun estetiikka sai esimerkiksi seuraavat kuvaukset ; "ruma asu. täysin tyylitön. julkisuushakuinen törttöily" ja "Näinkö niitä juhlia kunnioitetaan?" Tämänlainen kommentointi näyttääkin sen, miten eilinnanjuhlissa olevat voivat kannanotoillaan tipauttaa statusta ja mediajulkisuutta ja siihen liittyvää valtaa hakevan.
Mutta asia ei tietysti ole vielä näin yksinkertainen. Sillä tässä on mukana myös toinen puoli. Se, miksi puku koetaan törttöilynä ja epäkunnioittavana. Tämä kannanotto näyttää että lausuja ikään kuin viittaa johonkin normistoon joka on hänen tiedossaan ja jossa on kirjoittamaton tai kirjoitettu sääntö joka määrittää soveliaisuuden ja epäsoveliaisuuden rajat tässä yhteydessä. Koska puku on kuitenkin siisti eikä metsäläismallia, puvun loukkaavuutta on hyvä miettiä tarkemmin.
Itsenäisyyspäiväjuhlat ovat vahva symboli. Siellä odotetaan tietynlaista käytöstä - ja mitä ilmeisemmin myös tietynlaista pukeutumista. Koska pelkkä puvun siisteys ja etiketinmukainen käytös ei riitä, on huomattava että itsenäisyyspäivä nähdään itse asiassa paitsi itsenäisyysasiana, myös konservatiivisten arvojen symbolina. Suomalaiset arvot, kristilliset arvot ja muut vastaavat näyttäytyvät hyvin usein jonain yhteennivottuna. Kansallismielisyys on ikään kuin konservatiivien omaisuutta. Ja niiden rikkomisesta Modigia itse asiassa syytetään. Tässäkin on takana elitistinen arvojärjestys jossa "tosi kansalaiset" edustavat tiettyä arvomaailmasettiä ja siitä poikkeaminen on huonoa, epäsopivaa eikä kansallistunteen mukaista. Kun näistä normeista poikkeaminen on epäkunnioittavaa ja epäisänmaalista, voidaan huomata että yllättävän moni onkin oikeasti sitä mieltä että vasemmistolainen - ja etenkin vihreällä - ei voi olla kansallistunnetta. Samoin kansallistunne on väritetty uskonnollisesti - eikä suinkaan suomalaisilla kansallisilla perinneuskomuksilla, vaan nimenomaan jollain maahanmuuttouskonto kristinuskolla ja sen tummahipiäisellä messiaalla Jeesuksella. Sekulaari ateisti on monille ikään kuin joku jonka kansallistunnekin on vioittunut.
Tämä näkyi toki ennen itsenäisyyspäivänjuhlia kun Oinonen kieltäytyi juhliin osallistumisesta siksi että häntä loukkasi se, että linnassa tanssi homoparit. Hän oli sitä mieltä että monet sotaveteraanit eivät olisi ollut valmis sotaan jos olisi tiennyt että tämän seurauksena homoseksuaalit olisivat itsenäisyyspäiväjuhlissa. Tämä voidaan tietysti nähdä siten että tämä ryhmä onkin itse asiassa epäisänmaallinen : "epäisänmaallinen sotaveteraani" on toki mielenkiintoinen vähemmistö koska Oinosen lausunto redusoituu oikeasti seuraavaan "Ennemmin Neuvostoliiton miehitys, ennemmin stalinistinen terrori, ennemmin neuroottinen henkilökultti, ennemmin vuosikymmenien yksipuoluediktatuuri, ennemmin surkea elintaso, ennemmin valtiollisen ja kansallisen olemassaolon päättyminen, ennemmin kokonaisten sukukuntien joukkokarkotukset Siperiaan - kuin kaksi miestä tanssimassa valssia keskenään. Helvettiin koti, helvettiin henkilökohtainen vapaus, helvettiin monipuoluedemokratia, helvettiin koko isänmaa, kunhan tanssilattialle ei mennä väärällä sukupuolikombinaatiolla". Tämä tekee Oinosen esittämästä kansallistunteesta ja itsenäisyydestä jotain hieman erikoista, jopa vastenmielistä.
Tässä tapahtuu juuri kuten Jukka Hankamäki kertoo ; Hierarkioiden rakentamisella ja sensuroimisella ja kielloilla ei monesti ajeta asioita oikeaan suuntaan ; Jos jokin asia nähdään vaihtoehdottomana, ja siitä poikkeaminen nähdään jonain johon on vain syytä ajaa (itse)kontrollia, karsintaa ja kieltämistä, käy helposti niin että pahiten tässä kärsii se asia jota halutaan suojella. Ainakin jos normista poikkeamista ei yleisesti pidetä pahana ja ikävänä asiana. Hankamäellä on esimerkkinä avioliitto. "Paradoksaalista on, että pidättämällä avioliiton vain heteroille kirkko ja sen patakonservatiivit luulevat kieltävänsä homoilta jotain tärkeää. Tosiasiassa he kieltävät itseltään vapauden ja tekevät avioliitosta juuri sellaisen ahtaan ja tunkkaisen tradition, joka koostuu elämäntapatarkkailusta ja alistumisesta perinteelle." Toisin sanoen vaikka avioliitto kenties muuten olisi haluttava, laittamalla siihen rajoitteita luodaan koko konseptista vastemielinen. Näin avioliittoa ei suojella, vaan avioliiton miellyttävyys itse asiassa tuhotaan. Esimerkiksi perhekonseptin kohdalla perhe on aluksi miellyttävä ja suojelemisen arvoinen konsepti. Ja kun homoseksuaalitkin näkevät konseptin hyvänä ja kauniina, yritetään heitä pitää siitä etäällä luomalla siihen lisämääreitä ja ehtoja. Tämä rajoite tietysti muuttaa itse käsitystä ja tekee siitä vähemmän haluttavan. Tämän jälkeen perhekäsityksestä yhä pitävät voivat vain valitella siitä kuinka koko perhearvon konsepti hylätään. He kokevat tämän arvotyhjiönä ja perhearvojen pilkkaamisena. Mutta tosiasiassa tässä vain otetaan tilalle jokin korvaava elementti jossa on hyvät piirteet ja jossa negatiivisiksi koetut piirteet on jätetty ulos. - Tämä opettaa sen, että pelkästään määrittelemällä ei voida muuttaa yleisiä mielipiteitä demokraattisissa yhteiskunnissa. Kun tilanne kääntyy tietynlaiseksi on tappiolla olevalla vain kaksi vaihtoehtoa ; Joko päästää omaan arvokkaaseen perhekonseptiin muunkinlaisia ihmisiä. Tai sitten nähdä oman perhekonseptin arvon romahdus ja että muut siirtyvät johonkin aivan erilaiseen konseptiin jossa on samoja piirteitä.
Siksi puvun epäpatrioottiseksi syyttäminen onkin, paitsi hierarkioiden romautusta, myös yritystä rakentaa oma hierarkia. Tässä kansallistunne niputetaan tunteiden kokijasta riippumatta määritelmällisesti tiettyyn ideologiseen vankilaan, suppeaan kristilliseen perhearvokonseptin seuraan. Tämä määritelmällinen temppu taas tekee kansallistunteesta vastenmielisen ilmiön. Jokin jossa ne tyypit "joista ei pidetä" eivät ole. Mutta samalla tuhoutuu se että tässä konseptissa olisi oikeastaan mitään juhlimista. Tai että se oikeastaan kuuluu tähän yhteiskunnalliseen rituaaliinkaan. Valtio voi juhlia uutta määritelmää ja erimieliset jäävät televisioidensa ääreen kokemaan provokaatiota siitä että itsenäisyyspäiväjuhlissa ei olekaan kysymys vain heidänlaistensa ihmisten arvomaailmojen hellimisestä.
Haluaisin että kansallistunne voitaisiin määritellä hieman joustavammin, jolloin kansalaiseksi hyväksyttäisiin laajempi joukko ihmisiä. Tuntuukin kornilta että esimerkiksi minunlainen ihminen - joka kyllä ollaan valmis laittamaan armeijaan ja sotatilassa rintamalle - on jotain jonka kansallistunne halutaan kiistää koska kansallistunne on määritetty tietyiksi mielipiteiksi - ilman tätä muutosta itsenäisyyspäivälippu on "väärällä tavalla kansallistunteville" ikään kuin symbolisesti puolitangossa.
Kirjoittajaa kiinnostaa itsenäisyyspävänjuhlissa erityisesti se, vetävätkö homoseksuaalit juhlissa olevat persut olalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti