Tänään, 13. joulukuuta, Lucian päivänä, on maailmassa kuljeskellut yksi jos toinenkin tyttö kynttilät hiuksissaan. Tämän päivän tarinahan on melko makaaberi pyhimyslegenda - peräti katolinen pyhimyslegenda jota jostain taatusti ei luterilaiseen teologiaan sopivassa tyylissä esiintyy myös Suomessa - jossa sulholle kieltäytyminen itsensä silpomiseen asti nähdään ihailtavana.
Arhi Kuittinen onkin hieman ihmetellyt tätä asiaa. Hän näkee sen ensisijassa vanhempien lapsiin kohdistuvina odotuksina ja vaatimuksina "Aikuisten toiveiden täyttymys, ihannelapsi, joka tarkkailee vain aikuisten toiveita. "Viattomuus" kaikkien ihailtavana ja muiden hyväksynnän armoilla." - jotka sitten mitä ilmeisemmin yleistetään tottumuksesta aikuisuuteen kun näitä tarinoita jollain tavalla uskotaan silloinkin ; "Tuhat kertaa enemmän tällaiset juutalais-kristilliset obsessiot esim bulimiaa ja muuta ultraneuroottista itsetuhoisuutta tuottaa kuin naistenlehdet ja mediakuvat Lolita-seksuaalisuudesta." Hän muistuttaa jopa siitä miten tarinan makaaberius ei oikein osu tasa-arvoisuuteen "Ei varmasti Pohjoismaissa juhlittaisi juhlavana joululegendana sellaista tarinaa, jossa nuori mies tekisi itsemurhan ennemmin kuin suostuu seksiin!"
Olen Kuittisen kanssa hieman eri linjoilla. Sillä uskon että symbolit muuttuvat/"elävät" kulttuurissa ja niiden tarinat tosiasiassa unohtuvat, vääristyvät ja muuttuvat. Siksi nykyinen joulu ei ole samaa kuin pakanaaliset juhlat vaikka niissä on samaa symbolistoa. Kun nykyään ihmisten mieleen tulee Luciasta mieleen juhla valosta ja naiseuden ylistämisestä, uskallankin väittää että tarinan ihanne on muuttunut. - Vanha tarina ja sen makaaberiudet aiheuttivat itse asiassa ihmetystä meidän työpaikallammekin. Ihmiset ovat vieraantuneet alkuperäisestä tarinasta, joten symboli on muuttunut eikä provenienssiin tuijottamisesta ole niin paljoa hyötyä.
Tai jos tarina vaikuttaakin, se vaikuttanee eritoten teini-ikäisiin, joiden seksuaalisuudessa on jotain potentiaalia suitsittavuuteen (Ilman halua ei tavallaan ole jotain merkittävää mitä kieltää). Näin Kuittisen ajatus bulimian ja tämänlaisten naisten virheettömän ihannekuvan toteuttamiseen ei ole välttämättä totaalisen väärä. Mutta aikuisissa sitä ei juurikaan nähdä.
Itse asiassa väittäisin että nyky -yhteiskunnassa naiseuden kuvaa on seksuaalistettu hyvinkin voimakkaasti. Nykyajan nainen on aktiivinen. Tämä on tasa-arvokuvan ansiota. Tätä kautta voidaan kuitenkin pompahtaa toiseen aiheeseen. Siihen, miten nyky-yhteiskunnan seksuaalisoituminen oikein toimii. Tämä tarina on siksi eräänlainen kertomus siitä miten Lucian päivää tarvitaan koska 264 päivää ovat "antilucianpäiviä". (Ainakin aikuisilla naisilla.) - Esitän että yleisesti ottaen koko ihmiskuvaa on seksualisoitu niin paljon että aseksuaalisuus nähdään usein vain mielenterveysdiskurssin osana ja että naisilta odotetaan ristiriitaista suhtautumista jossa ollaan "seksikkäitä ilman seksiä". Aseksuaalisuus on siis "kiellettyä".
Naiset valitsevat ja naiset hallitsevat - miehet ovat "vain" riettaita jotka pettyvät usein.
Otan apuvälineeksi evoluutioteorian suurimman loukkauksen perinteistä sukupuolikuvaa kohtaan, eli käsityksen sukulaisvalinnasta. Tämä on tässä kertomuksessa enemmän analogia kuin väite suorasta perinnöllisyydestä. Kulttuurillista vaikutusta korostavammat voivat korvata sen kysynnän ja tarjonnan lailla jossa mies ja nainen voidaan nähdä tarjoamassa seksiä ja kysymässä sitä. Ja kun toisesta on aktiivisemmin tarjontaa, tästä rajoittavammasta tulee se joka määrää miten kauppaa käydään. Uskon että tämän kirjoitelman logiikka näissä ehdoissa miellyttää sekä biologiseen että kulttuuriseen käytöskuvaan viehättyneitä. Tämän tekstin tulkinnan kannalta voi olla oleellista lukaista vanha juttuni jossa käsittelen tämän kanssa olennaisesti samnlaisia teemoja. Siellä kerron ja taustoitan myös paljon sellaista, jota en jo pelkän tekstimäärän vuoksi tässä toisinna.
1: Esimerkiksi sen, että evolutiivinen kuvaus on asiantilan kuvaus ja siinä kelvollisen strategianvalinnan esittelyä, ei sitä että tämä asiantila olisi "luonnollisuutensa vuoksi samaa kuin oikeutettu". Se kuvaa käytettävää strategiaa ja voi olla lukijasta riippuen viittaus "ihmisen lajityypillisestä käytöksestä" kuin "syvärakenteessa olevasta vainosta".
2: Ja tällä kertaa en yritä riidellä "nature vs. nurture" aiheesta, eli yritän - niin poikkeuksellista ja omituista kuin se minulle onkin - olla ns. rakentava. Tosin tämä teksti sitten riiteleekin sekä ensimmäisen aallon feminismin kanssa ETTÄ toisen aallon feminismin kanssa, joten tämän riitelyn kautta lienen kykenevä tämänlaiseen epäaggressiivisuuteen.
Siinähän korostetaan sitä, että koiraiden soidinmenot, pullistelu ja aggressiivisuus on jotain jolla tavoitellaan naaraiden suosiota. Jos suosio saataisiin ilman, ei tämänlaisiin suorituksiin tarvitsisi ryhtyä. Koiraat lisääntyvät potentiaalisesti enemmän joten naaraat ovat ne jotka ovat valitsijoita. Tämä näkyy lisääntymistilastoissa siten että osa miehistä on "alfauroksia" jotka lisääntyvät erityisen ahkerasti ja suuri osa on "häviäjiä" jotka eivät pääse lisääntymään. Naaraiden lisääntymisvarmuus on vakaampi.
Ydinkysymys onkin se, että jos toinen vapaaehtoisesti tekee ihan itse jotain, niin voidaan kysyä onko tässä jotain jolla toinen ikään kuin "vapaaehtoisen pakon" kautta ohjailee toimintaa. Seksuaalivalinnassa naaraan halu johtaa siihen että koiras yrittää vapaaehtoisesti noudattaa naaraan halua, koska vain tätä kautta koiraan omat halut pääsevät toteutumaan. Näin, vaikka parisuhde kenties teoriassa yksilötasolla onkin symbioottinen ja molemmilla on valintatilanne (naaras valitsee koiraan ja koiras valitsee että loikkiako soidinmenoissa vai ei), on tässä silti mukana hallitsemista. - Tämä huomio on tärkeää, koska hyvin usein maskuliiniseksi vallankäytöksi esitetyt roolit voidaan nähdä jonain jolla koiras ensi sijassa kilpailee toisia miehiä vastaan. Tällöin naaras on vallassa ja koiras joutuu taistelemaan saadakseen aseman. Ytimessä on kysymys, miksi koiras muka viitsisi, kehtaisi tehdä mitä tekee.
Joku voisi ajatella että tämä ei toimisi ihmisissä. "Tämä Päivä" -blogi muistuttaa kuitenkin siitä, mikä on käytännössä kysynnän ja tarjonnan välissä. Naiset ja miehet pettävät tilastojen valossa yllättävänkin yhtä usein. Mutta miesten on vaikeampaa löytää itselleen naista. Tämä tarkoittaa sitä että osa miehistä on "useammassa naisessa juoksijoita", joka taas epätasaistaa tilannetta.
Tämä tilanne on tuttua Timo Hännikäisen "Ilman" -kirjasta. Sen sisäinen sanomahan on se, että kun parinvalintaa ei ole sidottu ja seksuaalisuus on vapailla markkinoilla, niin osa miehistä supermenestyy ja ylijäämä elää "pakosti selibaatissa". ~ Nainen joka haluaa seksiä saa todennäköisesti jonkun, miehelle vastaavaa ei tapahdu. (Luultavasti feministit eivät tämänlaiseen asiaan keskity, koska naisille tämä ei ole ongelma, harva nainen osaa sitä edes sisäistää.) Kirjan ideana onkin muistuttaa että liberaalius voi johtaa ulkoisesti samanlaiseen hierarkisuuteen kuin äärimmäinen institutionaalinen eriarvoistaminen ; Tilanne on siis hyvin samantapainen kuin Amerikan talouselämässä, jossa tuloero - joka on perinteisesti hierarkisen autoritäärisen luokkayhteiskunnan rakentama - onkin peräisin sääntöjen puutteesta ja tästä seuraavasta "vahvimman vallasta". - Tässä on vain rahan sijasta aiheena seksuaalisuus
Miesten maailmat ovatkin äärimmäiset ja naisten keskiarvoistavat. Sillä naisilla on esimerkiksi uralla esillä "lasikatto", joka estää heitä nousemasta johtajien joukkoon. Mutta toisaalta megaluuserit ovat tilastollisesti useammin miehiä, joten heidän kohdallaan on kysymys "ansoitetusta lattiasta". Tämä tarkoittaa sitä että miehissä on enemmän variaatiota ; Tämä muistuttaa logiikaltaan "Tämän päivän" kuvaamaa naisten ja miesten älykkyysosamäärätilannetta; Keskiarvo on sama, mutta jakauma erilainen. Näin kaikista älykkäimmissä on silti valtaosa miehiä, mutta niin on kaikista tyhmimmissäkin. Naiset saavat keskiarvoisemmin vakaamman tilan ja miehissä on enemmän variaatiota.
Kun naisten valitseminen korostuu, on hyvä tajuta että samalla kyseenalaistuu vakavasti se, että olisi jokin maskuliininen patriarkaatti joka jonkun "miesten pakottamana" ohjaisi naisia. Pikemminkin tilanne on niin, että naisilla on valinnanvaraa ja miehet vain yrittävät ahkerasti. Toki monesti tässä yhteydessä kritisoidaan "alfauroksen" määritelmää ; Se johtuu kuitenkin vain siitä, että afaurosta määritellään liian usein ulkoisten piirteiden kautta - ja tätä kautta siitä tulee hyvin monikirjoista. Kun huomio kiinnitetään evoluution kautta lisääntymismenestyksen, tajutaan että alfauroksen ulkoisiin ominaisuuksiin tuijottava määritelmä unohtaa helposti sen,e ttä esimerkiksi naisellisen näköinen akateeminen nörtti kun voi olla alfauros siinä missä se pullisteleva jääkiekkoilijakin.
"Takkirauta" nostaakin tässä yhteydessä esiin toisen asian. Hän miettii sitä, miten islamilaisissa maissa miesten sorto on institutionaalista, mutta että meidän yhteiskunnassamme naiset valitsevat itse toimintatapansa "Tärkein ero on siinä, että islamilaisessa maailmassa sorto perustuu institutionaaliseen väkivaltaan - sellainen nainen, joka islamilaisessa kulttuurissa osoittaa itsenäisyyttä ja omaa tahtoa, tapetaan hyvin suurella todennäköisyydellä, kun taas länsimaissa naiset tekevät sen ihan itse, omasta tahdostaan." Hän korostaa että naiset ryhtyvät pukeutumiseen ja käyttäytymiseen naisten sisäisen instituution ohjaamana "Kyse on parinvalinnasta - siitä, että parinvalinnassa se on nainen, joka aina päättää - ei ikinä mies." Hän näkee pukeutumisen ensi sijassa naisten välisenä kilpailuna, statuksenhakuna. "Nainen, joka ei tähän kilpailuun ryhdy, menettää statuksensa toisten naisten silmissä. Mutta ei miesten!" Hän korostaa että tässä syynä on se, että "mahdollisuudet alfakoiraan saamiseen kyllä menivät ja muut tytöt katsoivat pitkin nenänvartta, mutta hän huomasi että maailmassa on valtava määrä miehiä beetasta oomegaan ja useat heistä olivat jopa hyvää ja uskollista isäainesta." Hän esittää että "Pojaksi syntyminen merkitsee häviäjän osaa kaikille muille pojille paitsi niille harvoille, jotka koppaavat pääpotin ja voittavat kaiken. Ja jokainen nainen, joka lähtee mukaan tuohon riisumiskilpaan, tavoittelee juuri näitä harvoja alfakoiraita ja identifioi itsensä ja muut miehet heihin. Feministien mielissä patriarkaatilla on salaliitto ja miehillä dominanssi siksi, että jotkut harvat alfakoiraat ovat siinä asemassa."
Takkiraudan kohdalla on selvästi niin, että hän naisena kykenee selvästi huomaamaan jotain jota itselleni miehenä on ollut vaikeaa edes nähdä. Hän on elänyt naisena eikä joudu epämääräisesti samastumaan siihen. Muutoin tässä toki tuetaan sitä, minkä olen jo aikaisemmin esittänyt ; Hierarkian puute on johtanut vahvimman valtaan.
Mutta on kuitenkin hyvä myös hieman jatkaa prosessointia. Sillä tässä voidaan nähdä sävyjä feministisestä teoriasta jossa tasa-arvokeskustelu onkin pelkästään naisen sisäistä, eli jossa mies on irrelevantti. Ja koska en pidä tästäkään suutauksesta, ajattelin painottaa asiaa uudelleen. Sillä seksuaalivalinnankin kohdalla miesten roolina on itse asiassa "vapaaehtoinen pakko", ei institutionalisoitu velvollisuus - Mies nimenomaan heittäytyy vapaaehtoisesti naistenmetsästykseen, asettaa itsensä kaupaksi. Takkiraudan huomio on kuitenkin minulle tässä uudessakin kontekstissa hyvin arvokas, koska se huomauttaa että naisiin kohdistuu seksuaalivalintaa. Tämän seksuaalivalinnan ytimessä ei ole "miehet yleensä" ollenkaan samassa suhteessa kuin miten miehiin kohdistuvassa seksuaalivalinnassa on kyse "naisista yleensä". Tämän valinnan ytimessä ovat "alfakoiraat".
Toisin sanoen miehissä pieni määrä miehistä voi valita. Ja he itse asiassa valitsevat kuten naiset, kuorimalla mieluisimmat päältä. Ja koska tilastollisesti miehet ovat niitä "supervoittajia tai superhäviäjiä" on selvää että he kohdistavat valintaa jopa voimakkaammin kuin naiset.
Toisin sanoen naisten suorittama seksuaalivalinta on "massan voimaa" ; He valitsevat kaikista miehistä pienen määrän miehiä. Miesten suorittama seksualaivalinta taas on "elitismin suorittamaa valintaa" kun nämä naisten suosimat miehet (vähemmistö kaikista miehistä) sitten valitsevat naisista. Karkeasti tämä tarkoittaa sitä että "jokaisella" miehellä ei ole samanlaista seksuaalivalinnallista voimaa kuin "jokaisella" naisella.
Voidaankin kysyä onko tämä "alfaurosjärjestelmä" jotain joka on se "patriarkaatti" jonka valinnoista naisia todellakin ohjaillaan. - Jos nainen ei vetoaisi heidän mieltymyksiinsä valitsemalla tietynlaisia vaatteita, niin "naisten ei tarvitsisi hypätä". Näin maskuliininen vallankäyttö saadaan jollain tavalla palautettua järjestelmään. Mutta se on luonteeltaan hyvin erilaista, kuin miten se yleensä kuvataan.
Alfauros? Vanhastaan heitä kutsutaan "hyviksi puolisoiksi".
Samalla uskallan esittää että "evolutiivinen alfauroksen määritelmäni" auttaa ymmärtämään jotain puolia nykyisestä parinvalinnasta. - Oikeastaan riippumatta siitä onko kysymys kulttuurista vai genetiikasta, sillä logiikka on joka tapauksessa samantapainen.
Huomasin nimittäin varsin varhain että naisiin voi vedota montaa kautta. Mutta jokaista näistä tapaa yhdistää jonkinlainen esilletulo. Sillä ei ole oikeastaan väliä, oletko ahkera ja komea jääkiekkoilija vai onko sinulla ulkoinen kuva tulevasta akateemisesta koulutusarvosta ja hyväpalkkaisesta työstä. - Esimerkiksi tämän päivän iltalehdissä oltiin huolestuneita siitä miten hierarkinen nykyinen parisuhdejärjestelmä on ; Kaavana oli se, että menestyneet miehet pääsivät naimisiin ja huonommin koulutettujen oli vaikeampaa saada puolisoa. Kun parisuhteeseen mennään siten että on yksi nainen ja yksi mies, on valinnassa lopputuloksena se, että on iso määrä akateemisia naisia ja kouluttamattomia miehiä jotka eivät pääse/päädy naimisiin. Haastateltu Anna Kontula viittasikin aineistoon jossa muistutettiin siitä, että
Tässä haluaisin nostaa esiin Takkiraudan huomion "poikamiesbokseista" - ja jotain siitä, minkä huomaaminen voi naisille olla vaikeaa. "Miehet ovat hyvin rationaalisia olentoja, ja he osaavat arvioida erinomaisen hyvin sellaisen käsitteen kuin panos-tuottosuhde, ja tietävät, että kovalla työllä saa pääsääntöisesti vain rakkoja käsiin. Niinpä sinkkumiehet yleensä tekevät työtä täsmälleen niin paljon että saavat kuitattua sillä elämäntapansa ja harrastuksensa eikä heillä useinkaan ole ammatillista tai sosiaalista kunnianhimoa. He haluavat vain pitää hauskaa." Tämän huomion ongelmana on se, että esimerkiksi minä en ole koskaan elänyt "poikamiesboksissa". Tosiasiassa voidaan sanoa että vaikka en olekaan kovin monella kriteerillä attraktiivinen, on minulla kuitenkin ollut yritelmiä siinä määrin runsaasti, että olen päässyt "sarjatulipettymään". Tämä rooli kuulunee jollekulle joka on "miltei alfauros". Eli olen herättänyt monen naisen kiinnostuksen ja päässyt yrittämään. Mutta olen kuitenkin epäonnistunut. Nainen on siis päätynyt siihen että "en sittenkään vastaa odotuksia" ja jäänyt toiseksi kilpailussa jollekulle toiselle.
Tätä tukee sekin että olen saanut hyvin nuorena vakiintuneen puolisoni. Armeijassa suurin osa oli sinkkuja. Jouduin jopa kertomaan deittailuvinkkejä niille joilla ei ollut ketään. Minua asia ihmetytti, koska pidin itseäni epäonnistumisteni vuoksi luuserina jolta nyt kannattaisi viimeiseksi kysyä. Kuitenkin poikamiesboksiin päätyminen on jo "eräänlainen tappio", tai vähintään markkeri alfaurosrintamalla.
Ja kysyjät olivat usein minua komeampia. Kerroin että pidin asiaa tuurina. Kuitenkin voidaan sanoa että minulla oli siinä vaiheessa "tiettyjä lupauksia". En toki ollut urheilullinen tai erityisen komea. Mutta olin kuitenkin jossain määrin lahjakas, "fiksu kaveri" jota odottaa yliopistoura ja joka harjoitti kulttuuria ja kitaransoittoa sen sijaan että joiskentelisi viinaa.
Kun parisuhteen nyrkkisääntö - ei toki aina toteutuva luonnonlaki, mutta tilastollisesti merkittävä ilmiö - on se, että mies tarjoutuu ja naiset valitsevat, onkin itse asiassa uskottavaa että poikamiesboksien ja aviomiesten siisteystason välillä ei ole pelkästään naisten kotitöihin komentamista (joka sekin on toki merkittävä voima). Lisäksi voidaan sanoa niin että miehen siisteys johtaa parisuhteeseen. - Kuvitellaanpa että jos renttu panohalukas poikamies tuo sattumalta jonkun baarikeikan jälkeen naisen kotiinsa, on selvää että suttuinen koti johtaa todennäköisemmin seksin - tai ainakin parisuhteen - kariutumiseen. Sen sijaan siisti koti on kutsu ja lupaus enemmästä. Näin ollen miesten siivous voidaan nähdä yhdeksi seksuaalivalinnalliseksi suoritteeksi. (Tätä ei kannata aliarvioida.)
Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että minunlaiset ihmiset ovat juuri ne jotka edustavat ihan oikeasti sitä "patriarkaatin sortavaa valtaa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti