"Uuden Suomen" puolelta löytyy teksti joka kertoo miten on "Helppoa vinoilla uskonnolle". Teksti reagoi Tuomas Enbusken tekstiin jossa kristinuskoa kutsutaan "friikkilahkoksi". Tätä teksti kutsuu näsäviisaaksi. "Ilmiötä kutsutaan vinoiluksi. Sen synonyymejä ovat vääristely, mustamaalaus ja panettelu. Vinoilun taustalla on yleensä puolitotuus. Siksi kuulija/lukija ei saa heti kiinni siitä, missä kritiikki menee pieleen. Vasta tarkemman mietinnän jälkeen huomaa, ettei vinoilija ole yrittänytkään ymmärtää asiaa oikein. Hän kuvaili sen tahallaan naurettavassa valossa. Hän vääristeli mittasuhteet. Hän liitti keinotekoisesti asioita toisiinsa. Hän valitsi joukon epäedustavia yksittäisiä tapauksia ja laittoi ne edustamaan koko asiaa. Joskus piilovinoilu tehdään pienillä sanavalinnoilla ja äänenpainoilla."
Tämä asenne kuvaa hyvin Hegeliläistä asennetapaa vinoiluun ; Siinähän ironian, sarkasmin ja parodian luonteet latistuvat pelkäksi valehtelemiseksi ja herjaamiseksi ja epätotuudeksi - tai vähintään puolitotuudeksi. Tätä on itse asiassa pidetty Hegelin maailman ongelmana : Se ei kykene sijoittamaan yleisiä huumorintajuisuuden käsitteen kannalta olennaisia funktioita käsiteapparaattiinsa. Näin ollen voidaan sanoa että ylläoleva launaus itse tiivistyy vinoiluksi tai vastavinoiluksi, koska se kuvaa "synonyymejä" tavalla joista rakentuu puolitotuus ; Se, jos parodia tiivistyy herjaamiseksi ja leikkaa pois huumorin, on selvää että on kysymys jostain joka kenties ensivilkaisulla näyttää joltain josta on vaikeaa nähdä mikä siinä on vialla, mutta jossa on kuitenkin tarkemmassa analyysissä nähtävissä virhe. Näin ollen teksti on sisäisesti harvinaisen epäkoherentti - ja vain Hegeliläinen ajattelutapa kykenee sen olemassaolon piilottamaan. (Uskonnosa on tämän Hegeliläisen vaikutuksen vuoksi taipumusta huumorintajuttomuuteen, onneksi moni uskovainen ei kuitenkaan ole selvästikään kovin Hegeliläinen. Mutta heidän hyveensä ei tässä kohden pelasta niitä jotka ovat.)
1: Asiaa ei auta se, että otsikointi ei kuvaa vinoilua yleensä, vaan se kuvaa että uskonto olisi erityisen hyökkäämisen alla. Otsikointi antaa kuvan siitä että herjaava lähestymistapa olisi jokin jota nimenomaan uskonto kohtaisi. Näin Tuomas Enbuskea käytetään valikoivana havaintona olemaan ikään kuin esimerkki kuvaamassa yleisempää uskontokriittistä linjamaa.
Kuitenkin teksti on hyvin monessa paikassa oikeilla linjoilla. Vinoilu ei nimittäin ole pelkkää huumoria vaan myös häijyyttä. Tekstihän luo onnistuneen esimerkin kautta esiin sen, miten esimerkiksi lääketiede saadaan näyttämään koomiselta ja irvokkaalta. "Havainnollistan vinoilua kuvaamalla lääketiedettä naurettavassa valossa. Medisiina perustuu antiikin aikaisen Galenoksen tekemiin apinoiden ruumiinavauksiin. Latinalla ja valkoisella takilla luodaan maaginen ilmapiiri. Ennen hoidettiin valuttamalla verta litrakaupalla, nyt otetaan vain pari putkiloa. Sitten koputellaan keuhkoja, katsotaan korvaan ja joskus sormi työnnetään takapuoleen. Entä hoidot? Jauhonappeja, silpomisia ja päiväunia. Ihme kyllä, jotkut paranevat vähäksi aikaa. Kaikki potilaan kuolevat kuitenkin kohta. Lääketiedekin palvoo rahaa. Rikkaat hoidetaan parhaiten. Tohtorit keksivät maksusta vaikka hermokaasuja ja kidutusvälineitä. Läpinäkyvää vääristelyähän tämä on. Ei vakuuta ketään."
Tässä on hyvä huomata, että lausunnoilla on aina konteksti, josta nousee esiin erilaisia asioita, jotka ovat yllättävän vähän mielipideriippuvaisia.
1: Lausunnolla on asenne : Samat asiat voidaan lausua huumorina tai argumenttina, vitsi rakentuu usein nimenomaan ympäristössä, referoiden asioihin tekstin ympärillä ja maailmassa.
___1.1: Argumenttina lausunto on jotain jonka Hegel -tyyppinen asenne asettaa tuhotuksi ja surkeaksi. Lausunto on selvästi cherry pickingiä. Tämäntyyppisen virheen havaitseminen onkin jotain joka voi ensisilmäykseltä näyttää vaikealta, jos on tietämätön, ignorantti, analyysihaluton. Huono päättely voidaan huomata tarkastelemalla asiaa vakavasti. Tämänlainen argumentti asettaa vinoilijan ja vinoilun tosissaan ottajan aika negatiiviseen tilanteeseen. Tilanne tiivistyy dilemmaan "tyhmä vai häijy." (Teksti ei tosin tuo tätä kovin hyvin esiin koska se ei mene argumentatiivisen perustelun tasolle vaan jää subjektiivisen "vakuuttumisen" tasolle, joka on argumenttia heikentävä ja tekstin kannalta huono valinta. Vakuuttumisessa kun voi vaikuttaa mikä tahansa, cherry pickingkin on tietyillä tavoin sovakuuttavaa.)
___1.2: Huumorina ja parodiana samalla lausunnolla voi olla hyvinkin suuri muistuttava voima. Tilanne on kuten "Napoleonin Kompleksit" muistuttaa Swiftin ironisen tekstin kautta : Swift kirjoitti provokatiivisen ja kuvottavan ehdotuksen juuri sen takia että sen kautta voitaisiin synnyttää asennemuutosta toisissa, hieman samantapaisissa, asioissa. Esimerkiksi "Uuden suomen" lausunnot lääketieteestä viittaa ihmisten pömpööseihin valkotakkienpalvontaan sekä siihen että lääketieteelläkin on pimeät sivupolkunsa ja että tämä muistuttaa siitä, että lääketieteen etiikka on arvokas ja tärkeä asia pohdittavaksi. (Tämä olisi hyvä muistaa kun mietitään sellaisia aiheita kuin evoluution liitokset eugeniikkaan - tosin rinnastus on huono, koska eugeniikka oli "varsin epädarwiniaanista".)
2: Tekstillä on myös osuvuus ja nasevuus. Tämä syntyy reflektiotavasta, jolla se on tuotettu. Tämä syntyy tekstin aiheen - ja likimain aina jonkun muunkin maailman ilmiön tai peräti ilmiöiden - ymmärtämisestä. Teksti korostaa silloin joko omaa asennevammaa tai sitten se pyrkii ymmärtämään kritisoimaansa asiaa humoristisin keinoin.
___2.1: Jos tekstin takana on asennevamma, kritisoidusta ilmiöstä rakentuu olkiukko jonka tekemistä ei oikeuteta millään asian ymmärtämisen lisäämisellä tai yleiseen asennemaailmaan vaikuttamisella. Tällä halutaan silloin yksinomaan mustamaalata kohdetta ja vinoilun syy on silloin kirjoittajan oma halu vastustaa tätä asiaa. Teksti osuu tietyllä tavalla tähän koska Enbusken kritiikki ei oikein kuvaa kristinuskoa, on epähumoristinen, ja sen sanavalinnat lähinnä häijyjä. (Teksti ei tosin tuo tätä kovin hyvin esiin koska se ei mene asian ymmärtämisen tasolle vaan jää subjektiivisen "ymmärtämisen halun" tasolle, joka on esitettyä argumenttia heikentävä ja tekstin kannalta huono valinta. Ymmärtämisen halun kohdalla on tilaa väärinymmärrykselle kun taas ymmärrtäminen korostaa myös onnistumista. Paskaa vitsiä ei yksinkertaisesti voi paeta intentioon.)
___2.2: Jos lausuntoa kritisoidaan humoristisin keinoin, se voi lisätä asian ymmärtämistä vaikka asioita ja yksityiskohtia on liioiteltu ja valikoitu. Tässä kohden on hyvä huomata, että (Uskovainen) Torsti Lehtinen on kertonut että joskus kritisoitavan aiheen sisäiseen kielipeliin alistuminen ei ole mahdollista. Näkemys on koherentisoinut itsestään käsitehäkkyrän joka on ristiriidaton mutta naurettava. Silloin ainoa keino onkin lähestyä ironian työkaluilla ; Nauru ja vinoilu voi olla oikeasti ainut keino avata aiheeseen liittyviä lukkiutumia.
Tämän jälkeen onkin syytä miettiä sitä että "Onko kaikelle helppoa vinoilla jolloin vinoilun synty kertoo enemmän vinoilijan asennevammasta vai onko joissain järjestelmissä sisäänrakennettua naurettavuutta jolloin niille on asiallisempaa ja helpompaa vinoilla kuin toisille?"
Sillä vaikka Uuden suomen teksti nostaakin lääketieteen kritiikin alle, on selvää että toiset asiat ovat helpommin pilkattavia kuin toiset. Uskonnolle vinoilua voi oikeuttaa esimerkiksi sellainen asia, kun suuri vaikutusvalta yhteiskunnassa että aiheen yleinen tuttuus ; Hyvin monta prosenttia ihmisistä on käynyt rippikoulun ja ihmisiä tutustutetaan siihen "väkisin" kouluissa (kuten pakkoruotsia tai pakkomatematiikkaa ja pakkobiologiaa, mutta enemmän). Ihmiset tietävät uskonnosta enemmän kuin voisi uskoa ja vallanpitäjien pilkkaaminen taas on jotain jota tapahtuu likimain koko ajan.
Kuitenkin monissa asioissa on myös sisäänrakennettua pilkattavuutta ; Tämä voi olla sisällön omassa korniudessa ja pömpöösiydessään. Tämänlaiset kutsuvat "narrin ilveilyä" joka perustuu siihen että asian sisäinen naurettavuus tuodaan esiin. Tässä kohden asennemaailmakin voi tuottaa pömpöösiyttä ja naurettavuutta ; Se, jos ilmiön ironisointi ja satiiri nähdään automaattisesti Hegeliläisessä huumorintajuttomassa hengessä lisää kritisoinnin intoa. Huumorinsietokyky ei tässä kenties pelasta, mutta sen puute on tuhoisaa.
1: Huumorinsietokyky on vähän sama kuin olisi haavoittuneena haisilla vesillä ; Huumorinsietokyky on kenties yhtä tehoton kuin laastari, mutta sen puute ja Hegelmäinen vastareaktio on sama kuin huutaisi ja huitoisi vedessä ja kaataisi veteen tässä ohessa pullollisen verta, jotta hait varmasti kuulisivat, näkisivät ja haistaisivat. Maailma ei siis selkeästi suojaa vittuuntuneisuudelta - eikä kenties tarvitsekaan.
Hyvänä esimerkkinä tämänlaisetsa voisi olla "Crackedin" Pohjois Korea -artikkeli joka selittää miten Pohjois-Korea on maailman hauskin paha diktatuuri. On selvää että Al-Qaidasta voidaan keksiä vitsejä, mutta Pohjois-Korea on silti jotain sellaista joka suorastaan kutsuu ivaavia lausuntoja itseään kohti. ; Väitän että uskontokritiikissä on loppujen lopuksi uskomattoman paljon tilaa juuri tämänlaiselle. - Enbusken "vitsailu" onkin silmissäni juuri siksi huonoa, koska hän ei onnistu aiheen potentiaalista huolimatta nousemaan häijyjä sanavalintoja jalostuneempaan huumoriasteeseen. Tosin tässä Enbuskelta puolustautumisessa on mukana myös uskonnon suojamenetelmiä joiden takana on nimenomaan tätä uskonnon naurettavuutta.
Uskonto on nimittäin nykymaailmassa monin paikoin parodiahorisontissa. Ilkka Pyysiäinen nostaa esiin "Jumalaa ei ole" -kirjassa asioita jotka auttavat tämän asian ymmärtämisessä. Asiassa on kaksi kohtaa.
Uskonnon sisällä on olemassa tiettyjä vakiintuneita näkemyksiä, jotka eivät ole uskonto kokonaisuudessa, mutta joita tulee voida kritisoida. Pyysiäinen nostaa esiin esimerkiksi Ruotsilan, joka korostaa että fundamentalistisen kristinuskon käsitysmaailma on yhtä koherentti ja oikeutettu kuin maalliset vaihtoehdot. Pyysiäinen näkee tämän tilan väitelauseena jota voidaan kritisoida ja tuokin esiin sen, että oikeutus on miltei pelkästään juridista laillisuutta ja että uskonnäkemyksien maailma on sisäisesti koherentti kuten Ankkalinnan maailmakin - ja muistuttaa että koherentti uskomusjoukko ei vielä tarkoita samaa kuin vakavasti otettava tai hyvin perusteltu tai evidenssillä todistettu uskomus. Ilman tätä perustelutasoa sisäinen koherenttius onkin "hupsun logiikkaa" joka suorastaan kutsuu kohti kritiikkiä ja pilkkaa. Tämän esilletuominen on jotain jota on syytä tehdä ja johon on annettava lupa jos näkemystä esitetään rationaalisen tarkastelun kestävänä, sen on myös kestettävä siihen kohdistuvaa kriittistä argumentaatiota.
Toinen asia vaatii pidemmän selityksen ; Liberaaliteologiassa kiistetään uskonnon minkäänlainen suhde tosiasioihin. Tämä tarkoittaa sitä että uskonto nousee epäfaktuaaliseksi abstraktioksi jota vitsiä ja vakavasti otettava sekoittuu. Samoin liberaaliteologia on etääntynyt myös etiikasta ja korostaa näidenkin asioiden tulkinnanvaraisuutta. ~ Mikä näkyy siinä että ateisteja voidaan saman kirjan sisällä kunnioittaa luotuina, mutta iso kirja muistuttaa Uuden Testamentin puolella siitä miten uskonnottomia - jota tarvitaan kun on halu luoda PR -leimaa uskonnosta suvaitsevaisena ilmiönä. Ja toisaalta jumalattomia voidaan verrata metsän eläimiin ja petoihin, jota tarvitaan jos halutaan selvitä siitä miten jumalattomia on eettisesti oikein kiduttaa kuoleman jälkeen Helvetissä ikuisesti - he eivät ole oikein ihmisiäkään, joten "teon epäetiikka" lievenee.
Näin loputulokseksi jää se, että kristinusko on referointia Raamattuun joka on muuttunut "Tämä Päivä" -blogin ilmaisemaksi "The Big Book of Multiple Choiseksi"~ Ongelmaksi muodostuu se, että ilman tosiasioihin sitomista symboli ei symboloi mitään. Ilman sitomista vertaus jää tyhjäksi koska se ei referoi oikein mihinkään. Kun kritisoidaan uskontoa, on valittava argumentti kritisoitavaksi. Liberaaliteologian silmissä uskonto on kuitenkin "monisyisempi" kuin tämä yksi tietty kannanotto. Näin mikä tahansa uskontokritiikki muuttuu "irrelevantisoiduksi" siitä huolimatta että kritiikki osuisi kuvastamaan suurta osaa uskonnon ja uskovaisten ilmenevästä käyttäytymisestä ja toiminnasta. Liberaaliteologit puolustautuvatkin "monisärmäisyydellä" juuri samalla kritiikki-immunisoivalla ja sisällön poistavalla postmodernilla asennemaailmalla joka vaivaa postmodernia feminismiä
Kantana on se, että kaikkia näkemyksiä "kritisoidaan sisäisesti" joten "ulkopuoliselle kritiikille ei nähdä tarvetta". Tämä ei kuitenkaan oikein osu kuvioon kun varsinainen kritiikin kohde on juuri se, että tämä koko "itsekriittinen strategia" on vain häivyttämistä, hämärtämistä, ignorointia ja sisällön poistamista koko ilmiöstä - jonka jälkeen koko masiina tiivistyy pelkästään intressien väliseksi kilpakentäksi joka kuitenkin vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti. Eli toisin sanoen se, mitä postmodernin kielenkikkailun (uskonnon&feminismin parissa) "esitetään parannukseksi" onkin itse asiassa "se itse sairaus". Ja kun kyseessä on koherentisoiva pömpöösi parodiahorisontissa lillivä järjestelmä, joka on tehnyt kritiikin, virheen huomaamisen ja naurettavuuksien paljastamisen mahdollisimman vaikeasti huomattavaksi. ; Sen parissa analyysille ei anneta edes tilaa. Postmodernismia soveltava teologia yksinkertaisesti kiistää analyysin arvon luokitellen sen pelkäksi valtapeliksi, voimankäytöksi ja kielen vankilaksi. Eikä se sitoudu edes mihinkään tiettyyn metodologiaan, joten on selvää että Torsti Lehtisen "ironian keinoja" on tarpeellista, oikein ja autuaallista käyttää.
Kirjoittaja on maailman laiskin Hikipedian ylläpitäjä, jonka huumoriurassa ei ole leveyttä, pituutta tai syvyyttä - mutta aikaa sentään riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti