Diili

Se, mikä demoneista ja Saatanasta opitaan, on se, että he tekevät diilejä.
1: Esimerkiksi"Faust" on suorastaan malliesimerkki siitä että vaikka Saatanan kanssa pelaamisella saisi ymmärrystä, viisautta ja tietoa, ei tällä siltikään päästäisi pitkälle. Näiden tarinoiden ytimessä on se, että Saatana on juristin kaltainen byrokraatti joka osaa saivarrella itselleen etua sopimuksissa olevien porsaanreikien kautta. Tämänlaisia sopimuksia on tarinoissa tehty myöhemminkin, melkoisen usein ja laajasti.
2: Juha Leinivaaran blogissa oli suomalaista kansanperinnettä, muun muassa juttuja joissa tavallinen suomalainen metsämies huijasi Saatanaa onnistuneesti. Tämänlainen tarina voi olla yllättävä, koska hyvin tavallisesti saatanan kanssa sopimusten tekemisessä on vakava varoittamisen ja pelottelun henki. Näin kansantarinan hengeksi voidaan nähdä jonkinlainen rienaava "ihminen on ovelampi kuin petosten prinssi." Tämä kansantarinatyyppi on toki yleinen. Esimerkiksi lapsena minua viehätti kansanastu "Kolme kolikkoa" jossa huijattiin siinäkin itseään Saatanaa - sadussa jopa taivaaseen päästiin vetämällä Pyhää Pietaria nenästä. Tämänlainen tarinaperinne onkin jopa yllättävän yleinen ja perinteinen.
Näissäkin tarinoissa on selvä "juristin henki" ; Ansasta selvitään jotenkin juonittelemalla. Saatana piestään tässä juuri siinä pelissä josta aikaisempi tarinatyyppi varoitteli mahdottomana.
3: Lisäksi on pakko ottaa esiin kolmas tarinatyyppi. Saatana onkin kuvattu hallittavissa olevana esimerkiksi elokuvassa "The Devil Went Down to Georgia" Saatana tekee sopimuksen kultaisesta viulusta. Elokuvassa Saatanan ideaksi kuvataan sielun anastaminen, mutta häntä ei voi ollenkaan kuvata epäreiluksi tai edes juonittelevaksi. Saatana pitää viulukilpailut, ei edes anna soittotaitoa sielua vastaan, soittaa huonosti ja antaa hyvän viulistin pitää kultaisen viulun. Näissä tarinoissa on usein se henki, että Saatana ikään kuin varoittaa liiankin alleviivaavasti olemassaolostaan. Näistä tarinoista nousee aina vahvasti sellainen henki, että Saatana ikään kuin enemmänkin varoittaa olemassaolostaan ja ajaa ihmiset muutokseen. Eli toimii juuri siten kuin hän ei haluaisi niitä sieluja, vaan toivoisi että ihmiset menisivät taivaaseen. Sielu Helvetissä olisi siis ikään kuin lohdutuspalkinto Saatanalle.

Tämä näyttää että tarinaperinne Saatanasta on hyvinkin monivivahteista. Erilaisia tarinoita näyttääkin yhdistävän lähinnä Saatanan omituinen reiluuskäsitys. Sopimuksia tehdessä demoni ei suinkaan riko sopimuksia vahvimman lailla. Pykäläntuijotus ja pilkunviilaus sekä saivartelu kuvaavatkin näiden tarinoiden luonnetta paremmin. Juristien ja postmodernien filosofien kannalta lienee mielenkiintoista että korkein paha esitetään tässä muodossa. ; Se on implisiittinen kannanotto jossa pahuus on byrokraatti.

Onkin arvattavaa että vaikka Saatana on kristillinen hahmo, on mukaan tullut perinnettä muualta. Etelänmaiden tarinoissa voidaan taatusti nähdä ainakin Islamilaisia vaikutteita ; Siellähän Satan on enemmän neutraali jinni, joka kieltäytyi kumartamasta Allahia ja joka kokosi taakseen niskuroivia jinnejä ja pahoja henkiä. Tämä eroaa kovasti kristillisestä tematiikasta jossa Saatana yrittää - ainakin likimain - syöstä Jumalan valtaistuimelta.

Kaikki tarinat voidaan tietysti sovittaa yhteen. Ja siihen löytyy hyvä välineistö nykyisestä viihdemaailmasta. "Tosi-TV" -ohjelmista esiin voidaan ottaa ainakin diili. Siinäkin on menestyjiä ja häviäjiä. Tämän tulkinnan jälkeen hävinneiden tarinat eivät kuvaa "mahdoton voittaa" -tilannetta vaan muistuttavat riskeistä. Voittajien tarinat ovat taas harvinaisia mutta suuresti mediatilaa ja rahaakin tuottavia. Saatanatarinoissa onkin aina kysymys siitä antaako Hjallis potkut vai ei. (Saatana on tällöin vain Hjallis Harkimon metafora.) Tämä selittää miksi epäonnistuminen oveluudessa ratkaisee - ja miksi juristin mieli tarvitaan voittamisessa - on niin tärkeää.