MarginaaliSuomalaiset

PerusSuomalaiset ovat pitkän linjan aikana esittäneet ajavansa enemmistön asiaa. Jo puolueen nimi viittaa enemmistöisyyteen, tavallisuuteen ja muuhun vastaavaan. Tätä linjaa onkin pidetty varsin hyvin ja konsistentisti. Esimerkiksi homoiltakohun aikana esitettiin konsistentinoloisia lausumia siitä miten homojen oikeuksien kannattamispuhe on hössötystä jossa "vähemmistön arvoista halutaan enemmistön arvoja." Nyt aborttitilanne on kuitenkin muuttanut tätä. PerusSuomalaiset esiintyvät nimenomaan vähemmistönä Esimerkiksi "heteromies" muistuttaa sydämen sivistyksestä. "Joulukuisen päätoimittajatentin yhdeksi teemaksi nousi abortti. Timo Soini periaatteen miehenä kertoi kantansa, että hän ei hyväksy aborttia. Tästäkös nousi meteli. Jopa vähemmistövaltuutettu Biaudet nousi vähemmistöä (Soini) vastaan." Muutoinkin vähemmistöstatus on noussut keskustelussa toistuvasti esiin. Teemana on se, että jos vastustavaa ja kritisoivaa ääntä nousee esiin, se nähdään sensuristisena ja jonain joka on vähemmistöä(PerusSuomalaiset) vastaan.

Tämä keskustelukenttä on ollut voimakas, nopea ja äänekäs. Ja valtavassa kontrastissa aikaisempaan. Toki olen sitä mieltä, että Soini esitti vain oman kantansa, eikä tämä välttämättä ole samaa kuin asian ajaminen lainsäädäntöön. Ja olen valmis menemään jopa niin pitkälle että presidentti ei ole "arvojohtaja" vaan muuten vaan keulakuva. - Ja vaikka presidentti olisi keulakuva, niin siinäkin tapauksessa arvojen esiinnostaminen on tärkeää ; Demokratiassa kun ei tungeta valmista arvopohjaa vaan annetaan vaihtoehtoja joista äänestäjät valitsevat. Näin väärässäolevat ovat oleellinen osa projektia. Ilman heidän läsnäoloaan ei tavallaan ole valintaa.

Toki PerusSuomalaisilla on vastustamisen, kritiikin ja räkyttäjän luonne, ja tätä kautta he ovat määritelmällisesti jotain vastaan. He eivät selvästi suvaitse jotain koska kritiikki on aina sellaista. He ovatkin mananneet itselleen suojan siitä että heidän vastustajansa esiintyvät suvaitsevaisina. He vaativatkin siksi vastustajiltaan suvaitsevaisuuden suvaitsemista. (Itse he ovat tietysti konsistentisti suvaitsemattomia). Tavallaan pidän tämänlaisesta asian lähestymistavasta, toista vastaan käymisestä tämän omilla määritelmillä ja ehdoilla - jota esimerkiksi filosofi Hume on käyttänyt.

Kuitenkin tällä strategialla on huonot puolet ; Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen ongelmana on se, että sitä ajavat nostavat erimielisyyden ja kritiikin mahdollisuuden keskiöön. He vastustavat asioita ja näkevät tämän mielipiteen oikeudekseen. He eivät kuitenkaan tajua että myös kritiikin kritiikki on kritiikkiä. Eli kaikenlaisia kantoja piti saada nostaa esiin, mutta niitä ei kuitenkaan saa nostaa jos ne eivät ole tietynlaisia. Jos kritiikki on kieltämistä, he itse rajoittavat näkökulmia kritisoimalla esimerkiksi maahanmuuttoasioita. Jos kritiikki taas on sallittua, on Soininkin mielipiteitä oikeus moittia räväkkäinkin sanakääntein -etenkin kun Soini ja hänen tukijoukkonsa ovat varsinaisia groteskillakin kielellä iloittelevia poskensoittajia.

Tässä on sisällä potentiaalia epäkoherenttiin asioihin suhtautumiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että aborttikysymystä - ja aborttilainsäädännönmuuttamismietintöjäkin - sallitaan vaikka ne ovat vähemmistön asia jolla rajoitetaan oikeuksia ; Abortin kannattajat eivät pakota ketään aborttiin, mutta abortin vastustajat sanovat miten kaikkien olisi elettävä. Näin "vähemmistö selvästi pyrkii tekemään arvoistaan enemmistön arvoja." Samaa ei kuitenkaan haluta yhtään tehdä homoseksuaalien kohdalla.

Minun on helppo olla konsistentti näissä kahdessa asiassa; Annan abortin ja homoavioliiton olla yksilön asia ; Eli jokainen saa päättää ottaako abortin ja jokainen saa päättää meneekö naimisiin samaa vai eri sukupuolta olevan kanssa. Mutta tosiasiassa minäkään en suinkaan suvaitse ihan mitä tahansa.

Asiasta saa hyvän kokonaiskuvan katsomalla facebookissa kiertänyttä kovaa jossa esiintyy "Harry Potterista" tuttu Voldemort joka sanoo "You do not need to be a Pureblood to know there is something wrong with the Wizarding World when Mudbloods can live among the worthy as equals, but our own children cannot openly practise the Dark Arts." Tässä tiivistyykin juuri se, että tosiasiassa arvovalinnoilla on merkitystä. Suvaitsevaisuuteen liittyy aina muitakin arvoja - paitsi jos puhutaan totaalisesta nihilismistä, jossa taas mikä tahansa kelpaa. Tässä onkin takana esimerkiksi uskovaisille tyypillinen kiusaamisstrategia. Jos uskonnoton vastustaa ja kritisoi avoimesti uskontoa, hän on välittömästi - ei suinkaan vähemmistö ja keskustelunkehittäjä - vaan militantti ateisti ja antiteisti joka haluaa tuhota koko uskonnon ja tätä kautta syrjiä uskovaisia. Tai sitten hän on nihilisti jolla ei ole ollenkaan arvoja ja jonka maailmassa ei ole mitään merkitystä. (Ja näille ei esitetä vaihtoehtoja ääneen.)

Näin koenkin itse asiassa hyvin suurta ihmetystä esimerkiksi "Count Up" -blogiin. Siellähän esitetään samanaikaisesti että "En kestä niitä, joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen ei ole suotavaa. En edes häpeä sitä. Siinä asiassa en taida pysytä huijaamaan ketään, en edes itseäni..." ja toisaalla että "Puolustin huonoakin auttamista. Omia kommenttejani siellä: "Pelkään, että me Suomessa olemme menossa siihen, että kukaan ei uskalla yrittää mitään. Jos kaikki on kiellettyä silloin, kun ei olla varma oikeista motiiveista, on paras lopettaa kaikki kohtaaminen. Minulla on varsin realistinen kuva meidän kaikkien motiiveista."" Sillä jokainen jota syytetään suvaitsemattomien suvaitsemattomuudesta on tehnyt arvovalinnan ja arvokannanoton. Heillä on näkemys virheestä ja he pyrkivät tekemään jotain muuttaakseen sitä. He nimenomaan uskaltavat yrittää. He kenties tekevät virheen prosessissa, mutta tässä aletaankin menemään siihen "väärien ja oikeiden motiivien maailmaan" joka koettiin ongelmallisena.

Itse joudun tietysti tavallaan kohtaamaan vastaavan ongelman. Minulla on siihen kuitenkin ratkaisu ; Olen toki sitä mieltä että auttamisen on oltava nimenomaan toimivaa. Eli on valittava ongelma ja ratkaistava se rationaalisesti. Muu johtaa kohkaamiseen joka johtaa usein katastrofeihin. Tämä johtaa toki siihen että ratkaisukeinot voivat olla omituisiakin kunhan ne ovat tarkoituksenmukaisia. Eli jos ongelman ratkaisu vaatii typerät pellenenät koska ihmiset eivät vakavasti ottaen tule auttamaan, on tätä karnevalisointia eettisesti perusteltua harjoittaa, vaikka kärsimys onkin vakava asia (samoin kuin ihmisten manipulointi). Tämä voisi tarkoittaa sitä että minulla olisi tilaa ties mille. Kuitenkin tässä kohden on hyvä huomata että hyväntekeväisyyttä voidaan lähestyä monella tavalla. Moni tuijottaa nimenomaan auttajan hyvää tahtoa. Minulle se on herttisen yhdentekevä ; Itse katson että auttaminen on uhrisidonnaista. ~ Eli vaikka esimerkiksi uskontoon käännyttäjä kokee tekevänsä hyväntekeväisyyttä - koska hän näkee tavoitteen oman maailmankuvansa kautta ihanteena ja toimintansa siihen ohjaavana - hän ei harjoita hyväntekeväisyyttä koska "autettava" kokee tilanteen helposti kiusaamisena. Tämänlaista rajoitetta tarvitaan siksi että mitä tahansa toimitaa ei voida sanoa hyväntekeväisyydeksi määrittelemällä sen keskeiset termit oman mielensä mukaisesti. Uhrin kautta syntyy intersubjektiivinen, luonteeltaan sosiaalinben, pakote "halusta tulla autetuksi". Käsittääkseni tämä on paljon enemmän sydämen sivistyksen ydintä kuin se, että puhuu sivistyssanoin, käyttäytyy etiketinmukaisesti, esiintyy rauhallisesti ja hymyillen - tai vastaavaa.

Tosin itse asiasa haluaisin että koko suvaitsevaisuusteemaa ja vähemmistöteemaa muutettaisiin. Sillä itse asiassa jo "suvaitsemattomuuden suvaitsemisen" takaa löytyy erikoinen arvolataus. Se on suoraan sanoen tunnustus siitä että näkemyksessä jota halutaan suvaita on jotain suvaitsematonta. Kun näin on, niin jos ajetaan suvaitsemattomuduen suvaitsemista niin tehdään pakosti jompaa kumpaa (a) joko kohdistetaan moraalista ylemmyyttä tähän huonoon suvaitsemattomuuteen tai (b) tunnustetaan että ollaan suvaitsemattomia ja huonoja ihmisiä. Itse puhuisin pelkästään intressien konflikteista. Tällöin ei puhuta ollenkaan siitä kumpi on hyvä ja kumpi on huono. Sitä vain otetaan jokin asema ja sitten yhteisö päättää kumpi näistä on pahuutta ja kumpi ei. Sillä ei ole väliä kohdistuuko tämä hyvyys ja pahuus vähemmistöön vai enemmistöön. Kysymys on vain siitä mikä yleisesti koetaan reiluksi tai epäreiluksi.

---

Kirjoittaja ehdottaa eräälle puolueelle vakavasti nimenmuutosehdotusta, joka kuvaisi paremmin sen sisältöä.