Comptonin ongelma

Tietoisuuden käsittelyssä ollaan perinteisesti mietitty hyvin keskittyneesti mielen luonnetta. Eli minkälainen mekanismi tuottaa tietoisuuden kokemuksen. Tämä mieli-ruumis -ongelma, on ollut olennaista kun on mietitty sellaisia teemoja kuin sielun olemassaolo, kartesiolainen dualismi ja aivotoiminta. Näissä kaikissa haetaan jonkinlaista reduktiota, jossa jokin syy-seurausketju rakentaa tietoisuuden.

Karl Popper otti tähän tematiikkaan mielenkiintoisen lisäyksen. Hänestä tietoisuudessa pitäisi miettiä muutakin kuin miten esimerkiksi fysikaaliset prosessit synnyttävät tietoisuuden. Sen sijaan pitäisi katsoa miten erilaisia tietoisuuden aspekteja voitaisiin käsitellä jonkinlaisessa yhdistävässä viitekehyksessä. Tätä tavoitetta - joka ollessaan auki on tietysti kysymys joka kysyy vastausta - hän kutsui Comptonin ongelmaksi.

Popper lähti miettimään vapaata tahtoa ja sen suhdetta determinismiin ja indeterminismiin. Tässä onkin taustalla kaksi vanhastaan tuttua ongelmaa;
1: Jos maailma on determinismin kyllästämää, voi tavallaan olla tahtoa mutta ei vapautta. Koska ei ole vaihtoehtoja, mieli ja tahto eivät vaikuta. Tässä kohtalo ratkaisee, eikä tahto voi kuin vikistä, jolloin se miten asiat halutaan eivät muuta mitään asiantilaa eikä tahdolla ole muutoskykyä. - Itse asiassa on jopa mahdollista että tahdon luonnekin on ennaltamääräytynyttä, jolloin tahto ei tässä mielessäkään ole vapaata vaan "kahdella tavalla kahleissa".
2: Jos maailma on täysin indeterministinen, voi olla vapautta mutta ei tahtoa; Seurauksilla ole järkeviä ennustettavia seurauksia, koska asiat eivät ole toisiinsa kahlittuja. Näin tahto ei kykene saavuttamaan mitään ennustettavaa. Se voisi tuottaa vain muutosta, mutta ei hallittua muutosta. Toisaalta jos maailmassa ei ole sääntöjä ja säännönmukaisuuksia, ei ole välttämättä mitään sellaista jota voitaisiin hahmottaa ja laittaa halun kohteeksi. Halun kohdehan on yleensä jonkinlainen hallittu näkökulma tai asia, johon liittyy monia asioita.

Popperin näkemyksessä vapaa tahto onkin mahdollista siten että maailmassa on tavallaan molempia ; Ihmisen rationaalinen ja järkevä käyttäytyminen sijoittuvat johonkin jossa on hieman molempia. Popperin mukaan fysikaalisen indeterminismin lisäksi täytyy olla taju tavoitteista. Näin luovuus ja vapaus eivät ole illuusiota. Popperin mukaan tämänlainen kehitys kuvaa ihmisten teorioitakin. Ihmiset luovat itse teorioita, jotka voivat olla hyvinkin mielivaltaisia. Mutta tietoisuus joka vertaa itseään todellisuuteen tuo esiin kontrollia, ja näin virheitä eliminoidaan. Näin ihmisen ei tarvitse pelkästään alistua teorioiden määräämän todellisuuden alaisiksi vaan voimme myös tuhota teorioita. Näin ollen tietoisuuden tilamme kontrolloivat näkemyksiämme, jolloin meillä on päätäntävoima. Olemme valitsijoita.

Popperin tapa ratkaista Comptonin ongelma olikin unohtaa kokonaan se, mitä mieli ja tietoisuus on ja miettiä sen roolia evoluutiossa. Evoluutiokin on, kuten tunnettua, jokin jossa on sattumaa ja kontrollia, joka kehittyy hyvinkin samalla tavalla kuin Popperin maailma.

Popperin maailmassa tietoisuuden todellisuus on pakosti avoin systeemi. Siinä aineen ja tietoisuuden välille on laitettu vuorovaikutussuhde. Peräti molempiin suuntiin. Eli maailman asioiden on vaikutettava tietoisuuteen ja toisaalta tietoisuuden on voitava vaikuttaa asioihin.
1: Koska Popperin näkemys ei ota kantaa siihen onko tietoisuus aivotoiminnan vai vaikkapa sielullisen yliluonnollisen entiteetin välillä. Jos ihmisellä on henkisielu, sille on käytävä samoin. Ja toisaalta vastavuoroisuuden on sovittava aivotoimintaankin.

Tämä on mielenkiintoista, kun muistetaan että ihmisen aivoapparaatti on fysikaalinen kappale. Popperin ajatusta ja sen yhteensopivuutta "fysikaalisen maailmankuvan kanssa" on moitittu siitä, että "ontologisesti naturalistinen" universumi itsessään on fysikaalisesti suljettu systeemi joka ei vaihda ainetta eikä energiaa sen ulkopuolen kanssa.
1: Tämänlainen kritiikki ei ole kovin vakuuttavaa. Sillä aivan kuten termodynamiikassakin universumi itsessään on suljettu systeemi -tai ainakin vakavasti otettavasti se voidaan katsoa sellaiseksi. Tämä taas ei tietenkään estä sitä että sen sisällä ei voisi olla järjestyneempiä osakokonaisuuksia jotka ovat avoimia systeemeitä. Esimerkiksi maapallolle virtaa energiaa auringosta ja tätä kautta maapallo on hyvinkin voimakkaasti avoin systeemi.
___1.1: Samaan tapaan voidaan muistaa että ihminen, joka syö, juo ja ulostaa (ainakin kun viimeksi tarkistin) joten ihminenkin on avoin systeemi. Näin ihmisen tietoisuus voi toimia. Ja itse asiassa uskallan sanoa että juuri tämän mahdollisuuden vuoksi näin voikin tapahtua. Jos ihminen ei olisi avoin systeemi, tietoisuudella olisi mahdottomat oltavat.
_____1.1.1: Tämän asian tiedostaminen taas johtaa siihen että ajatus panteistisesta tietoisuudesta olisi "kummallinen", tai oikeastaan suoremmin sanoen "mahdoton". Universumi jossa on kaikki on suljettu systeemi, joka ei vaihda sisältöä, joten universumi itsessään on suljettu systeemi eikä sinällään voisi olla tietoinen. Fyysikot ovatkin usein hylänneet systeemin suljettuvuuden kautta dualismin, jossa henkinen materia vaikuttaisi ulkopuolelta. Mutta Popperin käsittelyssä sama rajoite nousee jo universumikokonaisuuden kohdalla.
_______1.1.1.1: Tämä oivallus on toki samalla tavalla kiusallinen kuin mitä kvanttifysiikan mielenkiintoinen ilmiö, vahditun kattilan paradoksi, on perinteiselle "ulkoapäin tarkkailevalle ulkopuoliselle Jumalalle" (olipa kyseessä sitten deismi, teismi tai vaikkapa kristinusko joilla on tämänlainen Jumaluus). Siinähän se, että universumissa ylipäätään tapahtuu mitään vaatii sitä että Jumala ei tarkkaile kaikkea koko ajan. Se voidaan kiertää ad hoc -oletuksilla kuten sillä että "Jumala räpyttelee" tai että Jumalan tapa havaita ei ole yhtään samanlaista kuin mittaaminen ja havaitseminen aistinelimillä ja reseptoreilla. Ilman tämänlaisia ad hoc -apuja näyttävätkin selviävän vain univesumin sisällä toimivat animistiset henkihahmot sekä Kreikan Jumalien kaltaiset selvästi universumin sisällä toimivat Jumalat - jotka taas ovat luonteeltaan selvästi sellaisia että niistä pitäisi voida saada empiriisiä havaintoja, joiden puute taas tekee ne käytännössä epäuskottaviksi.

Onkin hyvä huomata että Popperilainen ajattelu on hyvä esimerkki siitä miten fysikaalisesta maailmankuvasta ei tarvitse luopua jos haluaa käsitellä tietoisuuskysymyksiä. (Popperin näkemyksen kannalta tärkeitä huomioita onkin oikeastaan se, että jos kannatat tietyntyyppisiä Jumalamalleja et voi oikeastaan ollenkaan hyväksyä Popperin näkemystä. Ontologisen naturalismin kanssa se on sen sijaan hyvinkin yhteensopiva.) Tämä on hyvä muistutus niille monille tahoille joiden suhtautuminen tietoisuuden käsittelyyn on se, että sitä ei voi käsitellä fysikaalisella kielellä. Näissähän tietoisuus lähinnä väitetään olevan jotain joka on perusluonteeltaan luonnontieteen tarkastelun ulkopuolella. Tämänlainen määritelty suojaava mekanismi joka asettaa tietyt lähestymistavat kielletyiksi ja tabuja rikkoviksi, on varsin mielenkiintoinen.

Comptonin ongelman esiintuominen on tärkeää jo siksi että se tavallaan havahduttaa siihen miten esimerkiksi Spinozan sinänsä elegantti panpsykistinen näkemys hakee lähinnä vastausta perinteiseen mielen ongelmaan. Itse asiassa perinteinen ontologiakeskeinen tietoisuudenkäsittely näyttää olevan hyvin ahkerasti käytetty ja sen tuloksena on syntynyt vain valtavia loogisia rakennelmia joita ei ole voitu koetella ja testata. Tämä viittaa siihen että tämä lähestymistapa ei ole kovinkaan hedelmällinen - on uskottavaa väittää tämä tarkastelunäkökulma kohtaa rajoitteensa eikä se siksi kykene ollenkaan ratkaisemaan ihmismielen ja luonnon välistä suhdetta. Siksi lähestymistavan vaihtaminen onkin hyvin perusteltua. Comptonin ongelma voi vaihtoehtoisuutensa vuoksi olla varteenotettava työkalu. Ja siinä voi olla sellainenkin kaunis puoli, että sen tuomia vastauksia voidaan kenties hyödyntää niin että siihen perinteiseenkin kysymykseen voidaan joskus palata. Ehkä.