Krapulahakuinen juominen

Joulua ennen on erilaisia pikkujouluja. Niiden rooli näyttää olevan suunnilleen sama kuin mikä on polttareilla ennen häitä. Vakavasti otettavaa sanomaa edeltää karnevalistinen remuaminen. Joulu, jota ennen yritettiin lapsena olla kilttejä - koska tontut olivat ennen joulua tavallista tarkkaavaisempia, eivätkä ymmärtäneet tarkastella pitkäjänteistä toimintaa - on nyt aikuisille jonkinlainen erityinen tuhmistelun paikka. "Mitä tapahtuu pikkujouluissa, jää pikkujouluihin" -hengessä. Ja jos työkavereita ei tulekaan lääpittyä, niin vähintään alkoholia on kulutettava.

Kävinkin miekkailukoulun pirteissä joulujuhlissa. Ja tällä kertaa olin paikalla absolutistina. Olin toki antanut itselleni luvan juoda, alkoholia - jopa miellyttävää sellaista - oli tarjolla, mutta siitä huolimatta en juonut mitään. Tätä kautta olinkin kauan hereillä ja mm. kuunnella ja kertoa äärimmäisen huonoja kikkelivitsejä. Seuraava aamu oli lähes juhla sekin, kun ilman krapulaa lakaistiin salin lattiat siistiksi. Muistot ovat olennaisesti erilaiset, kuin viime kerralla jolloin siivotessani seuranani oli ämpäri oksentelua varten. Opin tästä sen, että jos ei juo viinaa, ei tule krapulaa.Tämän mainion nerokkaan, ja varmasti ruuansulatusta tutkivan tieteen kanssa konsistentin, opin - jonka tajuamiseen meni vain kolmisenkymmentä vuotta, lisäksi tajusin että en ole humalahakuinen juoja. Vaan nimenomaan krapulahakuinen juoja. Olin toki aiemminkin tiennyt että en juo alkoholia maun vuoksi - likimain kaikki alkoholi on joko pahaa tai hyvin pahaa - eli jäljelle jäi ajatus perisuomalaisesta humalahakuisesta juomisesta.

Kuitenkin minulla on selvästi jonkinlainen ajatus synnistä ja sovituksesta. Eli että krapula on ikään kuin rangaistus jonka saa hauskanpidosta. Nyt, kun pidin hauskaa ilman viinaa, minulla oli paha omatunto siitä että vain kävin pitämässä hauskaa, hauskaa johon ei liittynyt kenenkään klähmintä, vaan pahin tekoni olikin nimeonomaan se maailman huonoimpien ja alhaisimpien vitsien ääneenlausunnan ylimäärän lisääminen maailmassa. (Kuin täällä eläminen ei ilmankin olisi tarpeeksi vaikeaa.) Krapula olisi ollut tästä ikään kuin oikeutettu rangaistus joka olisi kompensoinut teon, jotenkin itsekoston kautta pessyt huvittelun synnin.

Oloni oli siis vähän kuin olisin syönyt sen viimeisen (miekanmuotoisen) piparin, sen jota kukaan ei kehtaa syödä koska se on viimeinen. Eli täysin ansioton syyllisyydentunto. (Se, että todella söin sen viimeisen piparin ei liity tähän asiaan mitenkään.)