Hyvin usein semantiikkaan suhtaudutaan hieman alentavasti. Jos joku kertoo jonkin asian olevan "vain semantiikkaa" se kertoo että takana olisi vain sanasaivarteluja. Tämä ei tietysti ihmetytä, kun tajuaa että sanasaivartelut ovat esimerkiksi internettrollien arvokkaimpia työkaluja. (Siksi minä olenkin siinä niin hyvä!)
Semantiikka on kuitenkin samalla myös hyvin tärkeää. Sillä sanamerkityksistä puhuessa on todellakin hyvä täsmentää mitä tarkoittaa.
Kävin tässä esimerkiksi keskustelun jossa oli aiheena altruismi ja välineellistäminen. Asia lähti siitä että seurueessa yksi ja sama aina kokkaa, on tässä hyvä miettiä että pitääkö hän kokkaamisesta vai onko hänet orjuutettu. Vai peräti molempia. Tämä johti yllättävään tiukkaan keskusteluun jossa esitettiin esimerkiksi lausumia siitä, että työnantaja ei voi sortaa työntekijää jos hän antaa siitä palkkaa ja toinen suostuu sen tekemään. Toiset taas olivat sitä mieltä että alipalkkaus on sortamista, jossa käytetään hyväksi toisen heikkoa tilannetta. Ja toisaalta taas esitettiin että työn tekemisen odottaminen ja palkanmaksun odottaminen ovat molemmat välineellistämistä, jolloin työntekijä on orjuutettu tekemään työtä ja työnantaja on orjuutettu maksamaan palkkaa. Vastavuoroisuus vain piilottaa välineellistämisen.
Pohjimmiltaan päädyimme siihen että ihmisten käsitykset itse välineellistämisestä ja altruismista olivat hyvin erilaiset. Osan mielestä "orjuuttaminen" edes lainausmerkeissä ei onnistu jos toinen haluaa itse jotain tehdä, eli näkemykset olivat vaihtoehtoisia. Osan mielestä asiat voivat tapahtua yhtäaikaisesti. Osan mielessä kaikessa on jonkinlaista valtapeliä ja tätä kautta "jossain määrin orjuutusta" on kaikkialla. Lopputuloksena oli se, että ihmiset itse asiassa olivat määritelleet koko peruskäsitteet aivan eri tavoilla.
Tästä tilanne meni luonnollisesti metakeskusteluun. Kun tämä asianlaita huomattiin, tilanne siirtyi määritelmän objektisointiin ; Määritelmien ydin on olla jaettava, joten jotta asiasta debatoidaan on voitava keskustella asiasta. - Hän jatkoi tästä siihen että määritelmistä voidaan keskustella. Että esimerkiksi vasemmistolaisessa ajattelussa altruismin ajatus voidaan kiistää mahdottomana, kun otetaan esille esimerkiksi se, että joku kokkaa siksi että siitä tulee iloa tai statusta jonka avulla saadaan itselle vastapalveluksia jossain muualla. Hänestä tämä oli altruismin kiistämistä ipso facto. Ja että tätä kautta koko keskustelu muuttuu siksi, että lopputulos on valmiiksi selvä ja sitten vain analysoidaan miten tämä tapahtuu. Presuppositionistinen ajattelu siis puskisi esiin tämänlaisen konseptin takaa. Ja että tämänlaisella määritelmällä tulevat tulokset ovat "määritelmän sisällä tosia mutta käytännössä epärealistisia".
Tämä onkin asiantila usein. Ihmiset määrittelevät asiat ja tästä määrittelystä itsestään rakentuu jonkinlainen "asiantila" joka on ikään kuin itsestäänselvyys jota ei kyseenalaisteta, ja johon sitten vain liitetään erilaisia selittelyapparaatteja jotka muokkaavat havaintoja niin että niistä tulee tämä tietty lopputulos.
Näin sanamääritelmien kautta päädytäänkin todellakin saivartelulliseen umpikujaan, koska toisaalta jos esität toisella tavalla että altruismia tapahtuu tietyillä ehdoilla, on sekin kannanotto asiaan. Jonkinlaista ymmärrystä asiasta saadaan tietysti sitä kautta että tajutaan että määritelmät ovat erilaiset. Silloin tiedetään mitä toinen tarkoittaa käsitteillään ja määritelmistä tulee jaettava. Valitettavasti tätä kautta eri määritelmien rinnastaminen olisi ekvivokaatio -päättelyvirhe - homonyymejä kun ei saa käyttää synonyymeinä. Näin asian ratkaiseminen jäisi auki ja joutuisimme jonkinlaiseen relativismiin. Siinä riittää että aluksi kertoo mitä määritelmät ovat ja sitten käyttää tätä yhtä määritelmää koherentisti koko keskustelun ajan.
Näin käykin jos turvaudumme pelkkään rationalismiin. Toki empiristinen näkemys ei auta ratkaisemaan tämänlaisia sortamisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä koska vastaan tulee humen giljotiini ennen kuin ehdit sanoa "ipso facto". Kuitenkin eettistenkin määritelmien kohdalla keskustelu mukaan, voidaan jopa eettisesti sävytettyjen määritelmien rakennetta intersubjektisoida keskustelun kautta esimerkiksi demokraattisella äänestysmentelmällä. Tällöin sanamerkitys ei tietysti ole ikuinen ja muuttumaton, mutta se kuitenkin auttaa ratkaisemaan ongelmia ryhmien sisällä (yksinään ihminen saa sitten olla niin relativistinen kuin huvittaa).
Lopputulos : "Aina sama tyyppi" kokkasi. Minä tiskasin, eli "aina sama tyyppi" tiskasikin. Kukaan ei toivon mukaan tajunnut että yritin vain livahtaa siitä iänikuisesta tiskivuorosta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti