CHRIStWIRE ja Kolmiodraama

"Christwire" arvioi uutta "Skyrim" -tietokonepeliä. Sivusto kuvaa kristillisestä näkökulmasta miten hahmo edustaa liberaalia vaarallista maailmankuvaa - jopa hahmonluonti nähdään liberaalina perinteistä perhearvoja rikkovana sukupuolineutraalina aktiona "Before the player gets to take control of his avatar, they are asked to create a character, which is purely the liberal’s way of teaching out kids that modifying and gender changing one’s self is fun and normal. Once the player has decided if they want to be a female wood fairy or an black ogre from Stormwind, they get to take control of their hell spawned fictitious demon." Tämänlaista tekstiä fantasiagenren tuhoisuudesta löytyy ympäri internettiä. "Christwire" on kuitenkin parodiallinen sivusto. Mutta esimerkiksi Skyrimin peliarviointi on jotain joka - muutamaa ylilyöntiä lukuunottamatta - on jotain jota ei olisi epäuskottavaa löytää vakavasti esitettynä.

Tämä lähestyy tietysti "trolli -ongelmaa", mikä on itseäni vaivannut pidemmän aikaa. Eli miten erottaa vitsin ja vakavasti otettavan asian toisistaan. Ongelma on tietysti vahvimmillaan silloin kun on kysymys parodioinnista. - Toki se on vahva myös silloin kun kyseessä on ironia tai sarkasmi, mutta parodian metodiikka tuo siihen erityisen suuria haasteita, sillä koko parodian idea on mukailemisessa. Otetaan välineet ja käytetään niitä liioitellen ja niin vahvasti että asiasta tulee "ihan pelleä".

Asiaa voisi lähestyä Matti Amnellin kautta. Hän on kuvannut yhteiskuntaamme - ja sen älyllisyyttä ja sivistystä - kolmiodraamana, jossa on osina uskonto, modernismi ja postmodernismi. Nämä taas voivat muodostaa löyhiä liittoja, joissa kaksi kulmaa käy kolmatta vastaan. Pidän tätä oivallusta erinomaisena. Kulmat voidaan esittää karkeasti seuraavalla tavalla "Siinä missä kristinuskon mukaan perimmäinen totuus tulee ilmoituksesta ja modernismin mukaan tieteessä, kieltää postmodernismi universaalin totuuden ja hyväksyy totuuden vain paikallisena yksimielisyytenä." Näin ollen saadaankin esiin intellektuellin keskustelun pääelementit (1) usko jonkinlaiseen ihmistä suurempaan ilmoitustietämiseen, (2) empiirinen tutkimus jossa asioiden totuus ei ole yli-inhimillistä vaan on aina jotenkin koeteltava ja testattava (3) tulkinta jossa kaikki ovat vain inhimillisiä näkemyskysymyksiä. Näkemykset ovat tietyllä tavalla yhteensovittamattomia, mutta niiden yhdistelmiä on kuitenkin harjoiteltu runsaasti.

Esimerkiksi "Christwiren" analyysi on malliesimerkki siitä miten uskonnollinen teksti ja postmoderni tulkinta pelistä tarjoavat hyvinkin kauaslentoista tulkintaa. Postmodernien tulkinta konventioiden käyttäminen onkin esimerkiksi fantasiakirjallisuutta kritisoivien fundamentalistien kohdalla hyvinkin voimakasta. Metodinen yhteys on niin käytetty että koko "Skyrim" -vitsi voidaan rakentaa sen varaan että ihmisiet tunnustavat tämän rakenteen.

Yhteys onkin hyvin voimakas siitä huolimatta, että fundamentalistit useimmiten suhtautuvat postmodernismiin hyvinkin vihamielisesti (kun se kulkee postmodernin nimellä), sillä se riitelee suoraan heidän kantansa mukaan jossa "Raamattua" on luettava kirjaimellisesti eikä tulkittava. He ajavat varmaa tietoa uskosta, Jumalasta ja kristillisyydestä, eivät mitään relativismia. Ero on tietysti siinä että heille ilmestyksen mukainen on uskoa, eikä tulkintaa. Eli jos metodi antaa oikeat tulokset ja siinä on sana "koska" se muuttuu helposti perusteluksi.

Joku voisi tietysti ajatella että "Skyrim" -teksti olisi huono esimerkki koska se on vitsi. Se nostaa kuitenkin esiin lisää sitä, miten uskonnon tulkintamaailma eroaa postmodernismista. Uskonto tuntee pilailun ja jumalanpilkan. Postmodernin ajattelun mukaan on sen sijaan niin että "trolli -ongelma" on tavallaan mieletön. Joka tarkoittaa sitä että Skyrim -teksti voi olla vakavasti otettava uusi näkökulma joka naurattaa lähinnä uutuutensa ja lukijan oman maailmankuvansa leimaavien voimien vaikutuksesta ; Mielettömyys taas tulee kahtaa kautta;
1: Ensinnäkin väitteen naurettavuus on jonkinlainen ylenkatse, jossa ennakolta päätetään tietyt näkökulmat liian huonoiksi. Näin ollen kysymys olisi vain eräänlaisesta valtapelistä, jossa toisesta otetaan yliote naurun avulla.
2: Koko tulkitseminen jossa "ymmärrän mitä sanot" on kyseenalainen. Lukija joka tulkitsee tekstin vitsiksi tekee päätelmän siitä että tekstin merkitys on hupsu. On kuitenkin mahdollista ihminen ei ymmärräkään tekstiä - tai tee tästä samaa tulkintaa kuin mitä kirjoittaja on tehnyt - vaan on sen sijaan vain lukenut ja tulkinnut asian omalta kantiltaan ja että vitsiys johtuukin tästä omasta konstruktiosta eikä mistään kirjoittajan intentiosta.

Tämänlainen postmodernin ja uskonelämän liitto on luonteva jos pitää vastustaa modernia maailmankuvaa. Tällöin esiin nousee myös tiedekritiikki. - Uusateismin nousun kohdalla tämä on ollut erittäin tavallinen strategia, ja uusateismia moititaankin uskonmiesten parissa hyvin usein "empirismi tai ei mitään" -asenteesta (joka taas on uusateisteille itselleen enemmänkin ylpeydenaihe kuin moite). Postmodernistien tiedon varmuuden moittiminen onkin tässä yleisin näkemys.

On kuitenkin selvää että liitto on "vain väliaikainen". Sillä tieteellistä ajattelutapaa sovelletaan mielellään silloin kun kiistetään uskonnon varmuutta - näin tehdään silloinkin kun uskoon kohdistuu samaa kritiikkiä jonka uskovainen voi hyväksyä empiriakriittisyytensä kohdalla. - Asiaa tietysti mutkistaa sekin, että iso määrä uskovaisista harjoittaa mekanismiaan konsistentisti. Näin ollen moni uskovainen voi kannattaa postmodernin ja uskonnon liittoa ja toinen ajaa modernismin ja uskonnon liittoa.

Kuitenkin näkökulmia on eri ihmisillä niin paljon että kokonaisuutena tilanne näyttää siltä että "liitot" ovat hyvinkin häilyväisiä ja mielivaltaisia. Ne ovat vahvoja korkeintaan yksilötasolla - ja yllättävän harvoin silloinkaan.

Enemmistö - etenkin ns. "eiakateemisest uskovat" ovat usein sellaisia että heillä liitot ovat selvästi kontekstisidonnaisia. Eli heillä on tietty liitto kun puhutaan yhdestä aiheesta. Ja jos aihe on toinen, vaihtuu metodiikka. Ja tätä heivaamista tehdään vaikka metodit olisivat keskenään totaalisessa ristiriidassa, joka taas tarkoittaa samaa kuin kaksoisstandardien ja privileegioiden käyttö - samat perustelut eivät annakaan samaa tulosta, vaan metodi valitaan sen mukaan mikä antaa itselle mieluisan tuloksen.

Matti Amnell näkee tämänlaisen näkökulmanvaihdon suorastaan velvollisuudeksi. Vaikka hän näkeekin että näkemyksissä on ylitsepääsemättömiä ristiriitoja "postmoderni filosofi Mark C. Taylor kuvaa tätä puolestaan siten, että Jumala on kuollut, koska emme pysty uskomaan häneen; ihminen on kuollut, koska ei ole mitään pysyvää ydintä; historia on kuollut, koska sillä ei ole mitään suuntaa ja kuolleita ovat myös ideologiat ja kirjat, koska kieli ja kirja luovat maailman, jonka sisällä me olemme. Postmodernismille kieli onkin vankila. Ero kristinuskoon on huikea, koska sille kieli on työväline. Postmodernismi puolestaan kieltää kaiken ilmoituksen, koska sen mukaan ajatus kielen vankilan ulkopuolelta tulevasta sanomasta on perusteissaan mahdoton." niin siitä huolimatta "Amnell näkee kristinuskon tehtäväksi toimia modernismin ja postmodernismin kentässä ja ottaa kaiken sen, mikä on hyvää ja vastaavasti torjua kaiken pahan. Kristinusko voi liittoutua modernismin kanssa totuuden ja tiedon etsinnässä ja postmodernismin kanssa tieteisuskon torjumisessa ja kamppailussa syrjittyjen ja sorrettujen parhaaksi."

Pidän tätä kulmienvaihtamista ongelmana. Se, että menetelmistä löytyy olennaisia toistensa kieltämisiä, on lopputuloksena se, että keskustleu muuttuu helposti "tarkoitus pyhittää keinot" -keskusteluksi, jossa omaa ydintä puolustetaan keskenään ristiriitaisilla metodeilla.

Koska olen - tunnetusti, ja jo ylläolevasta lausunnosta esiinkaivettavasti - paatunut modernisti henkeen ja vereen, on selvää että minulle trolli -ongelma on ratkaistavissa jotenkin. Tulkinnanvaraa kenties on, mutta toiset tulkinnat ovat paljonkin parempia ja uskottavampia kuin toiset taas eivät. Tässä auttaa ajatus kirjoittajan tuntemisesta.

Esimerkiksi sama fundamentalisti voi käyttää postmodernia tulkintametodiikkaa liittolaisenaan kun moittii roolipelejä saatanalliseksi. Ja samalla käyttää modernismia apunaan kun kritisoi liberaaleja Raamatuntulkitsijoita. Heilläkin on kuitenkin yleensä se yksi kulma, johon he nojaavat aina. Tämän kulman löytäminen on tärkeää, sillä se näyttää minkä vuoksi kaikki "takinkäännöt" ja "liittolaistenvaihdokset" tehdään. Se näyttää missä on se, mitä tämä ihminen pitää merkityksellisenä. Tämä taas voi olla apuvälineenä "trolli -ongelman" selvittämisessä ; On uskottavaa että silloin kun jokin teksti sotii tätä peruskohtaa vastaan, tekstin taroitus on olla vitsi ja parodia. Kenties vitsi joka ei naurata, mutta vitsi kuitenkin.