Richard Dawkinsin "Maailman hienoin esitys" tas pitää sisällään luvun tunteiden miettimisestä. Hän nostaa käsittelyyn tunneteorioiden kritiikkiä joka perustuu näkökulmaan jonka mukaan tietoisuudella ei ole kelpoisuutta (fittness), joten tunteet eivät ole adaptaatio. Tässä korostetaan sitä että tunteet ovat niin vastaansanomattomia ja tuottavat syviä kokemuksia, vaikka pelkkä automaattinen reaktio voisi olla pakottava. Dawkinsin mukaan tunteiden vastaanpanemattomuudessa on kuitenkin takana suuruusluokkaisuutta ja tilannekohtaisuutta jotka mahdollistavat toiminnan kompleksisessa maailmassa ; Ennakointi on mahdollista joustavammin. Dawkins kuvaakin tunne -elämää eri kokoisina lippuina ja muistuttaa että tunteet voivat olla isoja esteitä tai pieniä esteitä. Ja yllättävän usein tässä joudutaan tekemään kompromisseja. Tämä ei toki selitä miten tunnetason tietoisuus on syntynyt tai miten se toimii, mutta se kuitenkin selvästi kertoo että sillä on voimakkaita adaptiivisia ominaisuuksia.
Onkin hyvä huomata että "reaktiivinen reaktionäkemys" "tunne-elämän kipureaktion" kautta rakentaa itsensä yksinkertaistavaan leimalliseen näkemykseen, jossa on yksinkertaisia reaktioita. Jos käsi nytkähtää pois hellan levyltä, se toki suojaa palamiselta. Mutta tätä ajatuskoetta kertovan mieleen ei näytä yksinkertaisesti näytä tulevan sitä, että tosiasiassa tämä nytkähdys ei estä sitä että sormen laittaisi uudestaan hellan levylle, jolloin refleksi aikaansaisi toistuvaa nytkintää, jossa jokainen nytkähdys sisältäisi pienen vammautumisen. Voisi toki kuvitella että tässä nytkähdys voisi olla muunkinlainen, ja estäisi käden palaamisen esimerkiksi siirtymisen tai kädenheilautuksen vuoksi. Mutta silloinkin mukaan tulisi törmäilyä. Ja tämänlainen automaattoreaktio estäisi esimerkiksi sen, mihin itselläni on ollut tarvetta ; Minun on täytynyt saada kuuma kattila hellalta pois, ja teoriassa tämänlaisissa tilanteissa voi olla elämän ja kuoleman kysymys ; Tulipalon ja itsensä palamisen viiden minuutin päästä estääkseen on hyvä kyettävä nousta "punaista lippua vastaan". - Traumatisoituminenkin voidaan nähdä oppimiskokemuksena jossa mukana on ennakointielementti jossa aivot plastisesti muokkautuvat ulkopuolisesta maailmasta saamaansa tietoon.
Koska maailmassa on erikoistilanteita, olisi laskennallisesti hyvin työlästä asettaa jokainen ympäristöelementtikombo erikseen. Dawkinsin ajatuksen takaa tulee selvästi "nurkan takaa" myös laskettavuustilanne ; Hieman kuten lintuparven toiminnassa (tai sen simuloinnissa) ei ole kätevää ohjelmoida jokaisen linnun reittiä erikseen, tai ohjelmoida kaikki mahdolliset parveilutilanteet ja antaa tähän paras vaihtoehto. Sen sijaan on hyödyllistä että linnuilla (tai parven simulaatiolle) muutama yksinkertainen ohje joita ne noudattavat lokaalisti ja näin saadaan parveilu, joka voi pitää sisällään hyvinkin kompleksiselta näyttäviä tilanteita joissa pieni muutos lähtötilassa muuttaa koko parven toimintaa ulkoisesti merkittävästikin. Näin ollen onkin hyvä että asiat on ikään kuin merkitty erikseen erilaisilla ja erisuuruisilla ärsykkeillä, näin saadaan rakennettua hyvinkin nopea heuristiikka joka takaa, jos ei nyt aivan parasta tulosta, niin ainakin nopeasti ja pienellä laskennallisuusvaatimuksella aivan kelpo tulos.
Tämä muistuttaa siitä että ihmiset korostavat tunteissa helposti vain niitä voimakkaita. Kuitenkin elämä on täynnä pieniä ärsykkeitä ja yllykkeitä. Karkkikaupan ohi käveleminen on ärsyke - jotain jonka huomaa vasta sitten kun halu ostaa karkkia käy ylitsepääsemättömäksi ja piipahdat siihen. - Ja itse asiassa tämä vastakkaisten impulssien teema on siitäkin omituista, että monet, etenkin refleksinomaiset, asiat ovat sellaisia että ihmiset eivät tiedosta niitä yleensä kovinkaan hyvin vaikka ne ovatkin hyvin ohjaavia ja pakottavia. Niiden voimakkuus näkyy vasta kun niitä vastaan yritetään jotenkin toimia ; Esimerkiksi silmien räpytysrefleksi on helppo automaatio jota ei tiedosta, mutta jos sitä yrittää ruveta karsimaan käyttäytymisestä, on se hirvittävän vaikeaa. Vasta vastakkaisen impulssin voimakkuus tavallaan nostaa refleksien "suuren lipun näkyviin".
Tämä viittaa siihen että jos asia on voimakkaasti tietoisen valinnan piirissä siihen liittyvät merkit, "liput" ovat näkyviä itsessään. Automaattiset refleksit taas ovat näkyviä vasta jos ne liittyvät niitä vastustavaan impulssiin. Näin kivun ja refleksien miettimisessä olisikin monenlaisia ratkaisutapoja, eikä pelkästään yhtä. Tietoinen kivunkäsittely luo tällöin mahdollisuuden aivan erilaisiin strategioihin, jotka voivat todellakin jossain tilanteissa olla hyödyksi, olla adaptaatioita, parantaa kelpoisuutta.
Laajemmin tämän voi liittää myös maailmassa elämiseen ja hyvään elämään ; Todellisuudessa on tavallista että tilanteet ovat yllättävän usein ristiriitaisia. Laihduttajilla on samanaikaisesti halu laihtua ja syödä. Halut ovat keskenään ristiriitaisia. Jompi kumpi on voitolla (joko pitkäjännitteisesti tai lyhytjännitteisesti).
Itse asiassa elämää näyttääkin kuvaavan tietty omituisuus - Olisi helppoa jos maailma olisi yksinkertainen ja kaavamainen; Tällöin olisi esimerkiksi niin, että jos maailma olisi mukava ja nautinnollinen voisi olla epikurolainen ja nauttia siitä mitä on. Ja jos maailma olisi julma paikka olisi luontevaa joko alistua Schopenhauerilaiseen pessimismiin välttämään maailmaa ja sen kauheuksia omaan askeettiseen minimiodotusnurkkaan tai ryhtyä Nietzscheläiseksi sankariksi, yli -ihmiseksi muuttamaan maailmaa ja luomaan siitä kauniimman haasteista huolimatta - tai enemmänkin niiden ansiosta. Kuitenkin ainakin minä joudun elämään pahan ja hyvän maailman, tavoittelun, korjaamisen ja pakenemisen ristitulessa. Siksi hyvän elämän teoriatkin näyttävät kaikki hieman puutteellisilta (vaikka niissä kaikissa onkin hyvää osaymmärrystä aiheista.) - Ja näissä kompromisseissakin tuntuu aina olevan se sävy, että "liika on liikaa mutta kohtuus liian vähän", joten mikään Aristoteleen kultainen keskitiekään ei tunnu hyvältä ratkaisulta.
Tästä kompromisseilystä ja tunteiden vaikutuksesta siihen voi saada tämänpäivän elämästäni. Olin joululoman jälkeen menossa töihin, kun törmäsin Rovaniemelle muuttaneeseen Suvi Harjuun, ihmiseen johon minulla on hyvin erityislaatuinen suhde. Kokemus oli hyvin voimakas, ja päädyin pienee sisäiseen valintamyllerrykseen jonka seurauksena päätin mennä töihin. Ihmiselämä on täynnä tämänlaisia risteäviä intressejä, ja niissä voi olla lukuisia erilaisia suuria ja pieniä lippuja. Kompromissintekokyky tarkoittaakin joustavuutta päätöksenteossa, joka johtaa yksilölliseen ja ainutkertaiseen toimintaan. Sekä ennenkaikkea kykyihin tehdä valintoja joita mahdollisesti katuu lopun ikäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti