Antifilosofiaa?

"The only way to deal with an unfree world is to become so absolutelly free that your very existence is an act of rebellion."
(Albert Camus)

Kirjoittajan kohtalona on usein se, että hänen tekstinsä alkavat elämään omaa elämäänsä. Niiden tulkintakenttä voi olla hyvinkin erilainen kuin niiden kirjoituskenttä. Tämän huomasin kun tarkastelin facebookin puolella saamiani kommentteja "koirankuolemajuttuun". Sain fiksuilta ihmisiltä kommentteja kuten "Hyvä kirjoitus on sellainen, joka tekee itsestään kirjoittamisen ja lukemisen jälkeen turhan. Onnistuit, olettaen että aivosi eivät jääneet pohtimaan filosofiaa sisällöstä huolimatta." ja "Hyvä kirjoitus. Mun tieteellinen ja analysoiva minäni suhtautuu kylmästi ja tunteettomasti tilanteeseen mutta se mun pehmeä puoleni toisin. Jännä ristiriita ihmisessä. Tietää toista ja tuntee toista." Näkisin että edellisessä ajateltiin tekstini olevan filosofiankieltoa, jossa filosofiasta irtautuminen on saivartelusta poikkeamista ja palaamista autenttiseen elämään. Ja jälkimmäisessä taas ajateltiin että tekstini heijasteli järjen ja tunteen maailmaa, jossa ihmisessä on ikään kuin subjektiivisen ja objektiivisen yhteentörmäys, jotka näkyvät vahviten juuri tämänlaisissa tilanteissa.

Itse näin tekstin lähinnä umpifilosofisena ja umpifilosofiaan kannustavana. Jotain, jossa kysymys oli enemmänkin esillenostamieni filosofioiden asennemaailmasta ja tämän asennoitumisen seurauksena syntyvistä ongelmista.

Jutussani keskityin erilaisten käsitteiden fokukseen ; Ne ovat ottaneet tietyn kulman ja tätä kautta on tapahtunut koko ilmiökentän priorisoimista. Toiset asiat on otettu käsittelyyn vahvasti ja toiset on peräti unohdettu. Eli että filosofit ovat olleet ihmiskeskeisiä silloinkin kun ovat käsitelleet sellaisia asioita jotka eivät ole ihmisen yksinoikeus - kuten kuolema. Jonka vuoksi lemmikkieläimen kuolema - jokin joka on ihmisille hyvinkin emotionaalinen ja raskas kokemus - on jäänyt mietintöjen ulkopuolelle.

Yritin - ilmeisesti liikaa rivien välistä - levittää viestiä että tässä oli esillä konkreettinen ihmiskeskeisen ajattelutavan tuottama ongelma. Ja että tähän tarvitaan jotain välineistöä käsiteltäväksi, paitsi ymmärryksen, myös maailmassa elämisen kannalta. Inhimillinen eläminen tarvitsee muutakin kuin ihmisen egon ja tunnemaailman ympärille käpertyviä ratkaisuja - olivatpa nämä sitten tunnetta tai satuja yliluonnollisesta.

En siis ajatellut että tässä olisi järki-tunne -ristiriita joka höykyttäisi kokijaa, ja että kuolema konkretisoisi järjen irrelevanttiuden ja korostaisi tunneminää aitona elämisenä. Sen sijaan ajattelin että sekä järki että tunne -elämä voidaan kietoa yhteen. En siis halunnut suoranaisesti erottaa "satuminää" "munapääminästä" vaan pikemminkin selvitä tilanteesta johon tavallisesti käytetään "satuminää" juuri sen "munapääminän" avulla, koska ne "satuminien" keinot paljastuivat sisäisesti varsin epätyydyttäviksi (tässä yhdessä tietyssä asiassa). Tätä kautta sekä uskonnollinen että humanistinen maailma kohtaa joitain ongelmallisia tilanteita joihin sillä ei ole tarjota sitä mitä se väittää tarjoavansa ; Keinoa selvitä, lohtua ja ymmärrystä asioihin. Niiden piilo-oletuksiksi jääneet asenteet ja niiden aiheuttamat käsittelykyvyttömyydet sattuivat vain nousemaan esiin juuri tässä tietyssä aiheessa.

Minä taas en ole niitä ihmisiä jotka pitävät "tähän asti ei ole tehty" -tilaa minään "kukaan ei koskaan tule tekemään" -tilana. Saatika "on mahdotonta että joku voisi tehdä muuten" -tilanteena. Ajattelin siksi korjata tilannetta itse. ~ Ja tätä kautta tekstini ei ollut "filosofointia lopettava" vaan pikemminkin sen aloittava - enhän itse asiassa usko että mitään antifilosofiaa edes voi olla olemassa, vain laiskuutta. Ilman miettimistä omat lähtökohdat jäävät tuntemattomiksi piilo-oletuksiksi jolloin virheellistä ja jopa vaarallista toimintatapaa ei voida kyseenalaistaa ja korjata. Ja miettimättä on helpommin ohjailtavissa erilaisin manipuloinnin keinoin - ja tätä osaamme tehdä jopa itsellemme ; ellei peräti etenkin itsellemme.

Filosofian miettimisen vaihtoehtona on se, että uskomukset otetaan tosiasioiden sijasta fiilispohjalta jolloin päädytään virheisiin kun valitaan mukava maailma toden maailman sijasta ja tämän tuottamin odotuksin sitten ajetaan itseä epätosin syyseuraussuhtein epämukavaan lopputulokseen. Filosofoinnin vaihtoehtona on siis enemmänkin ignoranssi kuin "autenttinen elämä." - Tämän autenttiselle elämälle nauramisen voisi tietysti arvata jo siitä miten nostin esiin nimenomaan uskonnon ja eksistentialismin, enkä suinkaan skientistis-mekanistista kuoleman prosessikuvausta. - Se sentään selittää koko tapahtuman varsin kattavasti, se ei vain ole oikein emotionaalisesti sievä eikä sitä kautta ollut riittävä elämäntavan ohjeistaja. - Tein tämän valinnan juuri sen vuoksi että näissä valitsemissa tarkastelukentissä on ajateltu käsiteltävän syvällisesti ja autenttisen ihmisen kokemusmaailmaan sopivasti asioita. Ja että näiden kautta saa kivan ja selkeän maailmankuvan josta saa eväitä elämän ongelmapaikkoihin. Ja kun nostin esiin nimenomaan Heideggerin, jonka korostama ajatus on ignoraatioon kannustavaa sanoessaan että "analysointi vääristää, sen sijaan pitää elää autenttisesti kuolema lopullisena horisonttina mielessäpätäen" -asenne osoittautui ihmisyksilöön ja hänen spontaaniin autenttisuuteensa keskittyessään erityisen kelvottomaksi käsittelemään (lemmikki)eläimen kuolemaa.

Lopputulos olikin jonkinlainen opportunistista stoalaisuutta korostava filosofia. Jokin joka muistuttaa että siinä missä anarkismikin on filosofia, sama koskee "carpe diem" -ajattelua. Kannustin mielestäni ajattelemaan enemmän, nopeammin ja uudella tavalla priorisoiden. Fiore dei Liberin Celeritas -käsitteen koin tässä erityisen hyödylliseksi koska se on samanaikaisesti nopeutta että hallintaa että tarkkuutta. En siis kannustanut hosumiseen tai läskiksi laittamiseen.
Mielestäni päädyin rikkomaan aihepiiriin tavallisesti liittyviä normeja ja vakioajattelutapoja ja johtaneeni tästä jotain uudenlaita joka sopii juuri minulle itselleni - ja kenties kaltaisilleni. Kommentoijien kannalta taas näyttää että kirjoitin vanhan tutun systeemin sisällä, sen käsittein ja ihmisille jotka jakavat nämä käsitteet.
1: Jos teksti oli kuitenkin arvioitu hyväksi, he kuitenkin ehkä saivat siitä kuitenkin jotain. Ehkä tekstini ovat tässä mielessä fiksumpia kuin kirjoittajansa. Ihmiset tulkitsevat ja löytävät asioita merkitystä ja sisältöä oman älynsä konstruoimana, vaikka kirjoittaja ei osaa kirjoittaa niin selkeästi että saisi edes omat ajatuksensa läpi.
2: Tai sitten aihepiirin käsittelyssä teemat ja konventiot ovat niin vahvoja että niistä poikkeaminen on poikkeuksellisuudessaan "vallankumouksellinen" aktio, jolloin pelkästään uuden tulkintaskeeman olemassaolemisen havaitseminen lukijassa vaatisi käsitteistön laajempaa murtamista. - Hegemonisen diskurssin tunnusmerkkinä ei ole riitely vaan tyystin eri vaihtoehtojen olemassaolon mahdollisuuden unohtaminen.
___1.1: Tässä riskinä on toki se, että jos et osaa ajatella "out of box" olet todennäköisesti luomiskyvytön. Mutta jos et osaa ajatella "inside the box" et ymmärrä luovaa ideaasi luovaksi sen keksiessäsi - ja lisäksi olet todennäköisesti vielä tyhmäkin. Näin tässä vaihtoehdossa ylleni todellakin lankeaa joitain varsin konkreettisia riskejä, vaikka joku voisi ajatella että tämä olisi positiivinen itsekehuvaihtoehto.

En sano että ihmiset lukivat tekstini väärin. Vaan että he lukivat sen eri tavalla kuin minä sen kirjoitin.