Pahan ongelma on teologian sisäisen logiikan kyseenalaistaminen. On tavallaan erikoista että se on osa "ateistologiaa", koska se sisältää vain kristinuskon sisäisiä näkemyksiä, joiden vierakkäinasettaminen näyttää ristiriitaiselta. Voidaankin sanoa, että se on ateistejen hyvin usein käyttämä selitys siksi että se seuraa kristittyjen omaa logiikkaa, eikä vaadi ateistejen omien premissien mukaanottoa - näin ollen se on hyvin vakuuttava argumentti, jossa ensin tavallaan asetutaan kristittyjen puolelle ja lähdetään kristinuskon sisäisen logiikan kautta miettimään asiaa - ja kun tämä ei oikein onnistu, päästään ateismiin.
Tai ainakin tämänlaisella selitystavalla ateistit suhtautuvat siihen.
Tässä aihepiirissä puolustus voi olla esimerkiksi seuraavanlainen ; "Ateisti sanoo siis jos olisin jumala poistaisin pahuuden. Pahuus on syntiä eli Jumalan tahdon vastaisia asioita. Raamattu ilmoittaa että kaikki ihmiset ovat syntisiä. Ateisti joka siis sanoisi poistavansa pahan poistaisi heti kaikki ihmiset pois kuleksimasta maailmasta. Vai muutaisiko ateisti väkisten kaikki ihmiset hyviksi vastoin sitä halusivatko ihmiset muuttua?" Tämä on tavallaan ihan validi kysymys.
Se kuitenkin pikemminkin siirtää kysymyksen syrjään kertomalla että kaikki pahuus on ihmisen pahuutta tai vaatimalla ratkaisua kysymykseen.
Tähän voi reagoida monellakin tavalla. Tirskumisen lisäksi voidaan esimerkiksi muistuttaa;
1: Korostaa että tämä päinvastoin näyttää että kristinuskon Jumala ei ole kaikkihyvä ja kaikkirakastava - ja että tämänlainen olisi suorastaan teologianvastainen, vääränlainen Jumalankuva. Raamatun Jumala onkin julma, kova ja paikoin viheliäinen "enimmäkseen Hyvä Jumala" ja maailman kovuus, katastrofit ja julmuudet ovat tästä tunnustus. Tämä ei jostain syystä saa kovin suurta suosiota uskovaisten keskuudessa.
2: Kuitenkin maailmassa tapahtuu myös luonnonkatastrofeja. Nämä julmuudet eivät ole ihmisen toiminnan seurauksia, joten niiden liitos ihmiseen on varsin kyseenalainen. Näin mikään vapaa tahto tai vastaava ei riitä.
3: Koko sivuunsiirtämisen tematiikka on omituinen. Sillä Kristityt korostavat kovasti paratiisia, jossa ei tapahdu tämänlaisia maallisia kauheuksia, eikä siellä ole pahuutta. Jos siis vedotaan mihin tahansa - vaikka siihen vapaaseen tahtoon - niin tarkoittaako tämä sitä että taivaassa ei ole vapaa tahtoa? Ja jos ei ole, niin miksi Jumala oikeuttaa vapaan tahdon käyttämisen in first place, jos Paratiisikin on parempi ilman sitä? Nämä kysymykset korostavat sitä että teologian mukaan ratkaisun on oltava olemassa, koska Paratiisia mainostetaan varsin ihastuttavana laitoksena. Se, että ateisti ei keksi sitä, ei tarkoita että sitä ei olisi. Ateistin ei tarvitse uskoa paratiisiin, mutta kristityn tarvitsee joten kristillisyyden sisäinen ristiriita siirtyy tässäkin käsienheiluttelussa kristityn taakkana. Siksi pahan ongelman jälkeen on pakko siirtyä tuonpuoleisen taivaan porteille kyselemään että "Onko paratiisissa pahuutta vai pakottaako Jumala väkisin kaikki ihmiset hyviksi vastoin sitä haluavatko ihmiset sellaisia olla?"
Nämä, sinänsä hupaisat uskisten hämmentäjät, ovat kuitenkin hieman sivussa asiasta. Sillä kun katsotaan luonnossa olevia kärsimyksiä ja pahuuksia, on kysymys pääasiassa selittämisestä. Usein kristillinen tematiikka keskittyy kiertämään asiaa. Se keskittyy ratkaisemaan ongelman niin että se (1) joko irrelevantisoi maailman kärsimyksen väittäen että sen takana on suurempi hyvä tai (2) vetoamalla vapaaseen tahtoon. Se ei kuitenkaan selitä miksi näin on.
Ja mikä olennaisinta - Pahan ongelma voidaan nähdä nimenomaan selitysongelmana ; Oletus rakastavasta ja kaikkihyvästä ja kaikkivoipaisesta Jumalasta näyttää olevan ristiriitainen maailmassa olevan tuskan kanssa. Näin ollen selitys joka jotenkin selittää tuskan olemassaolemattomaksi on itse asiassa jo pitkän matkaa pahalla tiellä. Tiellä jossa on esimerkiksi niitä legendaarisia "hyviä kansanmurhia". Pahan olemassaolon kiertely johtaa ihmisten kärsimyksien ja kokemien julmuuksien halveksuntaan. Näin ollen selkeästi epätosi teoria, jossa on vakava ristiriita oletusten ja toteutuvan julmuuden välillä, johtaa teorian muokkaantumiseen niin että se ei enää ole ristiriidassa havaintojen kanssa - mutta samalla sen sisältö on muuttunut niin paljon että se ei vastaa kokemusmaailmaa ja tästä tulee epäeettinen teoria julmuudesta.
Ateistin ei siis tavallaan tarvitse ratkaista sitä miten hän Jumalana toimisi ja tekisi maailmasta paremman. Hän tunnustaa että maailmassa on kärsimystä, eikä yritä kyseenalaistaa tätä. Pahan ongelma kun ei oikeasti ole mikään yleisongelma joka kuuluu kaikille uskonnoille, ideologoioille ja maailmankuville. Kyseessähän on pohjimmiltaan kristinuskon sisäisessä logiikassa olevasta jännitteestä. Kristinuskon teorian sisäinen ristiriitaisuus taas on kristinuskon sisäinen ongelma, joten oikeastaan vain kristittyjen tulee siihen vastata.
Valitettavasti tässä ei olla onnistuttu kun ongelmaa on tyydytty lähinnä peittämään ja poistamaan (ratkaiseminen) sen sijaan että maailman todellinen ja läpitunkeva julmuus tunnusteaan ja sen luonne ja olemassaolo ennustetaan niin että parempaa ei voisi olla edes Paratiisissa (selittäminen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti