Tiellä

Joskus asioita on vaikeaa huomata vain siksi, että jokin toinen asia on tiellä. Tänään huomasin sellaisen asian ateismissa. ; Perinteisestihän akateemiseen teologiaan vivahtavat veikot ovat valitelleet Dawkinsista. He ovat korostaneet sitä että hän ei käsittele uskontoa relevantisti. Heistä se, että Dawkins on epäreilu kun hän valitsee vain fundamentalismin kritiikkinsä kohteeksi ja ohittaa suuren osan teologiasta. Heistä tämä on cherry pickingiä ; Kun käsitelty asia valitaan siten että epäsopivat osiot ohiteaan, saadaan sanottua mitä tahansa. (Ja fundamentalistit taas lainaavat näitä teologeja ja väittävät että kritiikki ei osu edes heihin kun kyseessä on kermankuorinta. Tämä on sitten jo virhe itsessään.)

Dawkins onkin epäsuorasti myöntänyt tämänlaiset asiat. Hän on korostanut sitä miten hän keskittyy fundamentalisteihin. Puolustukset ovat olleet lähinnä pragmaattisia ; Samaan tapaan kuin tieteen popularisoinneissa jokainen kaava pienentää myynnin puoleen jonka seurauksena popularisointeihin ei laiteta kaavoja vaikka kaavat ovat tieteen ydinmehua. ; Vastaavaan tapaan Dawkinskin selittää pääsyyksi valikointiin sen, että jos hän ottaisi keskiöön muut teologiat, ihmiset kuolisivat tylsyyteen eikä kirjaa ostettaisi.

Tämä maistuu tunnustukselta. Tänään aioinkin olla näiden teologien puolella. Etsiä hieman erilaisia näkemyksiä joita Dawkins ja muut uusateistit olisivat vain ohittaneet. Tämä olisi ollut pro-uskontoa. Mutta sitten. Yllätyksekseni havaitsin, että itse asiassa ei ole sellaista tietämääni teologista suuntausta jota uusateismi ei olisi käsitellyt. Fundamentalismia käsitellään tarkasti. Mutta esimerkiksi uskomiseen uskomisen kritiikissä isketään hyvin monen perustelujärjestelmän ytimeen.

Näin ollen esimerkiksi Dawkinsin tapa käsitellä kysymyksien luokittelua muuttuukin olennaiseksi. Esimerkiksi eksistentialistiseen näkemykseen perustuva tapa on tunteisiin nojaava, eikä se siksi käsittele kuin ihmisten tunnemaailmaa. Dawkins taas korostaa että Jumala olisi todistettava jollakin objektiivisella tavalla. Näin esimerkiksi usein "unohdetuksi" mainittu Tillich onkin käsitelty. Itse metodologia on punnittu ja puutteelliseksi havaittu. Sellainen että uusateisti ei välitä siitä. Joten yksityiskohtiin asti ei edes tarvitse mennä. Siksi Tillichiin ei tarvitse keskittyä ollenkaan. Häntä ei ole ohitettu, vaan hänen käyttämänsä lähestymistapa on uusateistien silmissä irrelevantti Jumalan olemassaolokysymyksen ratkaisemisen kanssa. - Samoin mystiikan kohdalla kysymysten luokittelu "kysymyksiin jotka voidaan sanoa" ja "kysymyksiin joiden tarkoitus ja sisältö voidaan ymmärtää ja arvioida" tuhoaa koko transsendentin logiikan käytön. Metodi ei ole uusateistejen hyväksymässä metodistossa, ja sen ydin on kielletty.

Ja siihen mihin tämä argumentaatiotyyppi ei vastaa, niin törmäävät johonkin muuhun. Esimerkiksi uskomiseen uskomiseen. Eli siihen että uskomisen vaikutus hyvään elämään ei ole Jumalan olemassaolon todistamista vaan miellyttävyyden mukaan menemistä ja uusateisteista herttisen irrelevanttia Jumalan olemassaolon perustelemisen kanssa; Se, että laskelmoi taivasvoitoilla ja tappioilla on jotain jossa uskominen on kannattavaa siitä huolimatta että Jumala olisi epäuskottava ja epätodennäköinen. Nämä siirtävät huomion haluttavuuteen totuudesta. Perinteisiin ja kulttuurisiin vakiintuneisuuksiin vedoten mennään myös irrelevantille alueelle, jossa käsiäänestys ja se että ihmiset ovat kauan teheet jotain tekisi siitä jotenkin perusteltua ja todistettua.. Näin itse asiassa uusateistit ovat käsitelleet teologian metodeja hyvinkin laajakirjoisesti.

Vain fundamentalismi selviää näistä jatkotarkastelun arvoiseksi. Toisin sanoen uusateismi ei suinkaan ole cherry pickaamalla tarttunut epäolennaiseen ja huonoimpaan teologiaan. Se ei sano että fundamentalismi on roskaa ja aggressiivista ja siksi moitittavaa. Se sanoo itse asiassa että se käy teologiaa hyvinkin laajakirjoisesti. Ja muu teologia vaan näyttää olevan säännönmukaisesti laaduttomampaa kuin fundamentalismi.
1: Tämän tajumista vaikeuttaa se, että teologit suhtautuvat fundamentalismiin aivan liian usein väheksyvästi. Tämä asenne leviää ja "tulee eteen" niin että tämä tuntuu ilmiselvyydeltä ja tätä kautta voi luulla vaikka että Dawkins halveksuu ensisijassa fundamentalisteja.

Yllättävää kyllä, moni Dawkinsin kriitikko on tajunnut hänen tietynlaisiin kysymyksiin tarttumisensa. He moittivat että uusateismi on "empirismi tai ei mitään". Kuitenkin jos olet empiristi, niin tottakai sinulla on empiiriset periaatteet. Eksistentialistejenkin odotetaan käyttävän eksistentialistisia metodeja eikä esimerkiksi Torsti Lehtistä vaadita käyttämään luonnontieteitä, kuten vaikkapa fysiikan laskukaavoja, kun hän tekee tulkintojaan. Näin ollen empirismiin rajoittumisen moittiminen muuttuukin ajattelutavan kielloksi lähtökohtaiseksi.

Kun tein tämän huomion, siirtyi ajatteluni kohti fundamentalisteja.

Heitä käsitellään uusateismissa paljon sen takia, että he yrittävät tehdä Jumalasta objektiivisen. Se on uusateistien vaatimusmaailmassa käytännössä ainoa relevantti Jumalamäärite. Heillä on siis sisäinen peliehto jonka he jakavat uusateistejen kanssa. Uusateisti väittää että Jumala ei ole objektiivinen käsite joka on todistettu. Fundamentalisti on hyvinkin vakaastu Jumalan todistettavuuden takana.
1: Fundamentalistit huvittavasti epäilevät usein luonnontieteitä ja moittivat objektiivisuutta luonnontieteen asioissa, viittaavat esimerkiksi loogisen positivismin kumoutumiseen. Vastaavaa varovaisuutta ja skeptisyyttä he eivät kuitenkaan osoita omalle Jumalalleen. Näin ollen Jumala on heille objektiivisempi kuin gravitaatioteoria. Ja tämä näkyy fundamentalistien denialismikytköksistä.

Toisaalta fundamentalistit tuovat mieleen myös fundamentalistien käännytysstrategiat. Yksi heidän eniten käyttämänsä kikkakutonen on Gish Gallop. Jokainen joka on kohdannut julistajauskovaisen joka ilmoittaa että hän/tämä/se haluaa "keskustella kasvokkain vaikka pizzan ääressä sinun mielenkiintoisista mielipiteistäsi" tekee hän/tämä/se käytännössä niin, että esille nousee valtava sarja erilaisia yrityksiä saada toinen kääntymään Jumalauskoon. Ja jos toinen ei tartu, niin hän/tämä/se siirtyy toiseen aiheeseen ja toiseen kysymykseen. Eli "mielenkiinto" eli toisen näkemyksen ja perustelun ymmärtäminen ja kuunteleminen puuttuu eikä kritiikin alla olla halukkaita tai valmiita muuttamaan omaa näkemystä. Sen sijaan kutsuttu pistetään käsittelemään esimerkiksi anekdootteja jotka on tehty uskovaisten peliehdoilla. Lopputulos on sarjatulella tehtyä kysymyspatteristoa jossa "mielenkiintoista" näkemystä ei kuulla tipan tippaa kun julistaja esittää haasteita haasteen perään toivoen että "edes yksi tarttuisi". Kokemus on perseestä. Koskaan ei päästä perustelemaan sitä "mielenkiintoitsa" näkemystä kun tilanne jää vain sen vastapuolen - käytännössä laadultaan keskimäärin aivan helvetin huonojen - argumenttien kritisoimiseen - jota julistaja ei käytännössä keskimäärin ymmärrä tai suostu ymmärtämään tai ainakin unohtaa asian ja käyttää surkeita argumenttejaan seuraavan julistettavan kanssa. Ja joskus jopa sen saman tyypin kanssa kun tämä kenties joskus vahingossa menee uusintapizzakeikalle.

Gish gallopaaja ei välitä käsitellyistä argumenteista. Jokainen käännytettävä ikään kuin laitetaan jättimäisen heinäkasan eteen ja väitetään että siellä on neula. Sitten kuulijaa tökätään jollakin satunnaisella mitä kasasta löytyy ja toivotaan että se on heinä. - Käytännössä tässä tökitään heinällä ja toivotaan että tuntuu riittävän terävältä jotta toinen tulkitsisi sen neulaksi. Argumentaation taso on näissä kohkaamisissa jotain aivan tajuttoman matalaa.

Ja juuri tämä on se, jota Dawkinsin "irrelevantteihin asioihin tarttuvat" itse asiassa pohjimmiltaan tekevät. He kutsuvat uusateistin teologiahippaan, jossa joka ikinen teologinen käsite on käytävä läpi tai käsittely on ollut "riittämätön". Siksi onkin järkevää tehdä niin että selittää miksi valtaosa metodeista on uusateistin perustelukentässä irrelevantti. Näin jäljelle jää vain pieni osa asioita joihin keskittyä tarkemmin. Empirismi taas on nykyään hyvin perusteltu valinta, koska luonnontieteet ovat näyttäneet kyntensä, muiden kanssa on paljon suurempia tulkinnanvaraisuuksia ja ns. "perustan epävarmuutta".

Toisin sanoen "uusateistit keskittyy irrelevanttiin" on itse asiassa vaatimus siihen että teologit päättävät millä ehdoin Jumalakysymystä saa käsitellä ; He vaativat että heillä on oikeus rajata Jumala -aiheen kannalta metodisto "relevanttehin" ja "irrelevantteihin". Uusateistin oikeus valita empiristinen näkemys pidetään siis pohjimmiltaan surkeana, vääränä ja huonona ja jonain jota kukaan rationaalinen ihminen ei tekisi eikä saisi tehdä eikä voisi tehdä. He yrittävät juoksuttaa uusateistia näkemyskentästä toiseen. - Kun fundamentalismi kaatuu, käsketään juoksemaan eksistentialismiin. Olennainen "neula heinäsuovassa" on aina jossain muualla kuin siellä mitä on käsitelty.

Tätä on vaikea huomata, koska minäkin törmäsin tähän vasta sitä kautta että oikeasti melko laajasti eri kantilta mietin että mitä teologiasssa on ja mitä uusateistien kirjallisuudessa on kritisoitu ja mitä ei. Tätä voi olla vaikeaa huomata, koska teologit "ovat tiellä". He esiintyvät kuin heillä olisi Jumalakäsitykseen mestarinoikeus joka antaa kyvyn rajata kysymykset. Tämä tiellä oleminen onkin itse asiassa yksi uskonnollisen vallankäytön muoto. Uskovaiset kuvittelevat ihan vakavissaan että uusateistin olisi kulutettava aikansa siihen että kumoaisi joka ikisen Jumalan ja jumalan yksitellen - ja tekisi tämän niin että kumoaisi yksitellen joka ikisen näkökulman näihin jumaluuksiin. Uusateistien kanta on pikemminkin se, että teologia on pääosin turhaa saivartelua, jolloin enemmistö teologien piiperryksestä on irrelevanttia. He vaativat vain sitä että teologit esittäisivät yhden relevanttiin pohjaan perustuvan Jumaluuden todistamisen.

Uusateistit ottavat siksi itselleen vallan määritellä itselleen ne ehdot joilla he uskovat ja joilla eivät usko. Teologeja taatusti ärsyttääkin myös se, että heidän jumalakysymyksen määrittelemisen ja käsittelyn ylivaltansa itse asiassa ohitetaan tässä tyystin. - Uskonnossa tämä valta on aina ennen annettu yksinoikeudella pastoreille ja teologeille. Tässä on siis kysymys myös Jumalamonopolin rikkoutumisesta laajemminkin.

Evoluutikotkin tiellä.

Uusateismin kohdalla voidaan sanoa ainakin se, että se on todellakin ollut tarpeellinen asia. Tässä mainiona esimerkkinä voisi olla evoluutiokeskustelu, jonka piirissä ja piirin ulkopuolella olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti osallistuen tai vähintään kyyläten kierrellyt useampia vuosia.

Kun aloitin keskustelut, oli henkenä hyvin usein se, että evoluutioteoriaa pidettiin ateistisena. Toki tämä on mielipiteenä useimmiten nytkin. Mutta silloin tämä esitettiin sellaisella sävyllä jossa pohjasävy oli "ethän sinä halua olla sellainen ateisti". Ateismissa oli silloin jotain epäilyttävää ja kauheaa. Tuolloin osallistuessani en tietysti hirveästi kiinnittänyt asiaan huomiota. Perusvastaus silloin oli suoran ateistisuuden torjunta ; Selitettiin miten evoluutio ei poissulje Jumalaa. Tässä reaktiossa teho tuli siitä että epämieluisa ateismi saatiin lievennettyä imagosta. Eli "evolutionsmin" henkenä on vielä silloin se, että ateisti voi toki olla evoluutikko, mutta ei sitä kauheaa ateismia tarvitse kannattaa vain siksi että evoluutioteoria on niin hyvä ja hieno.
1: Minun vakioselityshän on että sekä metodologinen naturalismi että evoluutio ovat perustaltaan agnostisia lähestymistapoja, eivät ateistisia tai teistisiä ; Ne ovat vain jotain tulkintoja joita niistä voidaan vetää ottamalla mielivaltaisia pölhöjä perusoletuksia. Tämä ei yllätä suunnilleen ketään.

Nykyisin taas ateistit uskaltavat sanoa kantansa ääneen. Tämä itse asiassa on osittain Dawkinsin ansiota. Vaikka hän ei itse asiassa tuonut ilmi mitään sellaista jota ei netissä ollut aiemmin sanottu noin miljoona kertaa, niin hän itse asiassa nosti esiin sen tärkeän asian että ateistejen ei kannata mennä kaappiin. Ja vaikka ateismi ei ohjaa ihmisiä tiettyyn näkemyssettiin, on ateisteja kokonaisuutena niin paljon että kannattaa pitää yhtä ja puoliaan kaikkea väheksyntää vastaan. Ja nyt niitä sitten näkyykin.

Dawkinsia moititaan paljon, mutta hän on onnistunut suorastaan yllättävän hyvin. Nykyään tuskin kukaan pitää ateismileimaa riittävänä pelotteena jotta sitä uskaltaisi käyttää evoluutiokritiikissä. Nykyään jos joku sanoo että evoluutio on ateistista, niin lausunto voi olla jopa että "So what vaikka oliskin? -Sen parempi ateismille, joka olenkin!" Nyt ateismi otetaan vakavasti, ohittamisen ja halveksinnan sijasta on kyettävä ottamaan se huomioon ja käsittelemään tilannetta. On keskusteltava paitsi ateisteista puhuen ja heillä pelotellen, myös ateisteille ateisteina. - Nähdäkseni evoluutiokritiikkikin on mennyt vuosien varrella vahvemmin tähän suuntaan. Nykyään sitä ainakin sanojen tasolla vaaditaan enemmän vuoropuhelua ja kommunikaatiota kuin pelotellaan ateismikortilla.

Loppukaneetiksi muodostuikin siksi jokin sellainen jota en olisi vielä aamulla uskonut.

Uusateismi ei ole mitään ohittanut. Uskovaiset vain yrittävät olla tiellä. Ja valittavat sitten jos tielle heittäytymisen jälkeen jäävät alle. - Tämä tuska ei johdu "militantin" ateismin sadismista vaan marttyyriusintoisten uskovaisten masokismia.

---

Kuvassa on taivaallinen tapahtuma, joka on hieman tärähtänyt kohtuu pitkän valotusajan vuoksi. Vihjeeksi sen verran että tapahtuma on empiirinen, ei teologinen. Kuvassa ei siis ole Jeesus, eikä ole järkevää siinä sellaista nähdäkään. Tämä viimeisin vähättely ihan siltä varalta jos kaikesta huolimatta koet näkeväsi kuvassa Jeesuksen. Jos yhä näet kuvassa Jeesuksen, näkemismetodisi ovat mitä ilmeisemmin vääriä enkä välitä ruotia sen yksityiskohtiakaan. Sen sijaan ehdotan, mikäli yhä näet kuvassa Jeesuksen, että nukut humalasi pois tai menet neurologisi pariin.