"Nenteille alistuvat"

Aspergerin syndroomaisten foorumit ovat karkeasti sanoen kauheita paikkoja. Niissä oleva asenneilmapiiri on ahdistava, enkä ymmärrä miten tälläinen "vertaistuki" voisi olla kasvattavaa, avartavaa tai ongelmia aukaisevaa. Palstoilla keskustelussa henkenä on asetelma jossa "assit" ovat "nenttejä" vastaan. Toisin sanoen keskivertoisella mekaniikalla toimivat aivot toiseutetaan.

Yleensä "vammaisdiskurssi" on erilaista. Niissä korostetaan yrittämistä. Sitä miten CP -vammaisen pikkuaskare jossain työssä on tärkeä, koska sitä kautta hän kokee olevansa hyödyksi. Tässä leppoisuus ja yhdessätekeminen korostuu. Aspergerin syndroomalaisten palstoilla pyörivä "nenttiviha" ei korosta mitään tämänlaatuista. Rehellisyyden nimissä tämä ei ihmetytä. Sillä siinä missä vaikkapa Downin oireyhtymä nostaa esiin ihmisten sympatian (ja valitettavasti myös säälin ja holhouksen) "Assit" kohtaavat käytännössä vihamielisyyttä ja hyökkäävyyttä enemmän kuin laki sallii. Kun esimerkiksi oma "irtautumisvaiheeni" tarkoitti sitä että sain aina säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman kuukauden välein turpaani ihan yht'äkkiä ilman että tajusin syytä ja osasin ennakoida, on selvää että tämä herättää ihmisissä vastavihaa. Metsällä on tapana vastata kuin sinne huudetaan.
1: Assien rajoitusten ymmärtämisen vaikeutta kuvastaa sekin, että ystävällisetkin ihmiset saattavat selittää miten kaikilla ihmisillä on vastaavia asioita. Vaikeus samastetaan normaalien ihmisten tulkintaeroihin "läheskään aina kuulija (tai siis lukija) ei ymmärrä asiaa samalla tavalla kuin sanoja (kirjoittaja). Jos haluaa kommunikoida toisten kanssa, tuo asia on vain jotenkin hyväksyttävä - ja vähän kerrassaan opittava oikea tapa ymmärtää toista, jokaista ehkä pikkuisen eri tavalla kuin toisia." Sinänsä yhtä totta kuin se, että joku selittäisi että kun ammattijuoksijatkin kompastelee, niin he osaavat hyvin samastua niihin joiden jalat on amputoitu tykkänään. Se on toki lähin jona juoksija voi amputoitua ymmärtää, mutta amputoidun maailmaan nähden tuo rinnastus tuntuu silti varsin kummaisalta.

Erityisen kummalliselta tämä näyttää kun aiheena on aspergerin syndroomaisten sukupuoli. Tilastot näyttävät että valtaosa aspergerin syndroomaisista on miehiä. Tämä ei yllätä kun muistaa että autismikin on tilastollisesti tarkastellen "maskuliininen". Se on paljon useammin miehillä kuin naisilla. Ja kun aspergerin syndrooma on osa autismin kirjoa, ei tilastollinen yleisyys ole mikään yllätys yhtään kenellekään.

Kuitenkin jostain syystä moni rakentaa tästä valtapelidiskurssin, jossa naisien aspergerin syndroomaisuus olisi yhtä yleistä ja tilastollinen ero johtuisi siitä, että naiset mukautuvat "nenttien" vaatimukseen ja alkavat elämään normaalien normien mukaan ja ilmentämään "nenttisosiaalisuutta", sen sijaan että eläisivät "assisosiaalisesti". Etenkin viitteet siitä että naisien aspergerin syndroomaisuus näyttää usein lievenevän murrosiässä otetaan innolla tähän tueksi. Näin tehdään vaikka murrosiän hormonimuutokset ja sukupuolisidonnaisuus itse asiassa vihjaavat siihen pohjimmaiseen syyhyn miksi hermoston rakenteeseen sidottavissa oleva autismi on miehillä yleisempää. ~ Ajatuksena on tietysti "postmoderni persoonan epäsukupuolisuus ja ajattelun epäruumiillisuus" ; Sukupuolten välille ei hyväksytä yhtään mitään muuta eroa - edes tilastollista korrelaatiota - kuin sukupuolielinten rakenne. Tässä asennemaailmassa samanarvoisuutta ei hyväksytä kuin samanlaisuuden kautta. Ja jokainen sukupuolipainottunut yhteiskunnallinen ilmiö on vainoa ja valtapeliä.

Tämä näkemys osoittautuu oudoksi hyvin juuri aspergerin syndrooman - ja etenkin autismin - kanssa. Ne ovat sukupuolisidonnaisia ja ne liittyvät tiettyihin piirteisiin. Autistien kohdalla on hyvä huomata, että he eivät (a) ole kovin kiinnostuneita toisten ihmisten sisäisestä maailmasta (b) ymmärrä sitä vaikka haluaisivatkin. Toisen tahdon seuraaminen ja totteleminen jossain valtadiskurssissa taas vaatii nimen omaan sosiaalista miellyttämishalua että ymmärrystä siitä mitä toiset haluavat. Tämä taitosetti no autistien ulkopuolella, joten ajatus siitä että naisautisteja olisi vähemmän siksi että naisautistit alkaisivat noudattamaan "nenttien" toiveita muuttuu sisäisesti ristiriitaiseksi ; Jos autismin oirekokonaisuus osuu kohdalle, ei siitä voida lähteä valtapelin ja tottelemisen alueelle. Aspergerin syndroomaan tästä voidaan vetää korrelaatioita, koska kyseessä on sama ilmiö lievempänä.

Kuitenkin aspergerin syndroomaisten muun sisäisen puheen kanssa juuri tämä asennemaailma on totaalisen ristiriidassa. Useinhan aspergerin syndroomaiset korostavat sitä että heidän aivonsa toimivat eri tavalla, ja että tälle ei voida tehdä mitään. "Nenttien" tapaan ajatteleminen olisi niin raskasta ja vaikeaa "assiaivoilla" että siitä ei tulisi mitään. Jos naisten "alistuminen nenteille" olisi todellista, niin siinä tapauksessa jokainen aspergerin syndroomainen - tai "wnb assi" - joka huutelee että häneltä ei voida vaatia ns. normaalia käyttäytymistä, joutuu tunnustamaan että pohjimmiltaan kysymys ei ole "assien" erilailla ajattelevista aivoista ja niiden erilaisuudesta joka tuottaa rajoittuneen ymmärryshorisontin "nenttien" ajattelumekaniikan kanssa vaan siitä että "en halua".

Jokainen aspergerin syndroomainen joka on painiskellut sen kanssa että systeemit eivät suju vaikka kuinka yrittäisi, tajuavat varmasti, että haluamalla "nenttiytyminen" ja alistuminen "nenteilel" vaativat kykyjä jotka ovat taipumussetin ulkopuolella. WNB -aspergereille jotka ovat vain tavallisia ihmisiä jotka ovat epäsosiaalisia, tämä ei tietysti ilmene, koska hehän voivat "alistua normaaleihin käyttäytymisnormeihin" ja he kykenevät seuraamaan niitä, jos jääräpäisyys, sosiaalisten kontaktien puutos ja haluttomuus opetella edes perustavanlaatuisia käytöstapoja eivät olisi tiellä.

Erittäin monille aspegerin syndroomaisella nämä elementit eivät vielä riitä. Ja heille kaikki esitykset siitä että "naiset nenttiytyvät teini-iässä" koska yhteiskunta sallii miehille vapauksia joita naiset eivät saa noudattaa, esittävät pohjimmiltaan alentavan ja halveksivan herjan. He esittävät että sitä vaan voisi muuttua jos vaan vähän yrittäisi. Minä kenties haistattaisin heille jotain pitkästi ja paksusti, mutta olen niin ystävällinen että en vaivaudu. Ja se olisi turhanpäiväistäkin, koska he kuitenkin aistivat itsensä muutenkin koko ajan.