Harper Leen "Kuin surmaisi satakielen" pitää erityisen suurena syntinä matkijalinnun surmaamista. Syynä on se, että "Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme." Näin nostettiin esiin puolustuskyvyttömät, joita hyväksikäytetään ja jopa pahoinpidellään vain siksi, että he ovat puolustuskyvyttömiä.
Kuitenkin pieni etologi sisälläni ei voi olla miettimättä siitä, että tämäkn sulosäveliä laulava lintu ei ole pelkkä harmiton ilonaihe ihmisille. Laulu on signaali jolla puolustetaan reviiriä ; Matkijalinnuille itselleen laulu on toitotus vallasta ja seksistä. Siksi, kyynisimpinä hetkinä sitä toivoisi että olisi pienoiskivääri jolla demonstroida kaksinaamaiseksi ja epäreiluksi Leen romaanissa ollut ohje "Minä haluaisin mieluummin, että sinä tähtäisit peltipurkkeihin, mutta minä tiedän, että sinä haluat ampua lintuja. Ammu kaikki sininärhit mitä haluat, jos löydät niitä, mutta muista että on synti ampua matkijalintua." Sininärhikin laulaa vallasta ja seksistä, ja sen kokema tuska on yhtä aitoa kuin matkijalinnunkin, sen laulu ei vain kuulosta ihmisille yhtä viekoittavalta. Tekisi mieli etsiä valintatilanne ja ampua nimenomaan matkijalintua, ja selittää että haluaisi rikkoa sen laulunlurituksen valheellisen kuplan ja nähdäkseen edes kerran vilauksen jostain joka olisi aitoa ja autenttista, vaikkapa tuskaa. Ammuttu matkijalintu huutaisi autenttista tuskaa, joka olisi rehellisempää kuin sen kaikki toisilta linnuilta napatut luritukset.
Mutta näin tietysti vain ideatasolla. Sillä koen lintujen ampumisen pelkkänä huvituksena barbaarisena tapana. Haluaisinkin tällä esimerkillä ennenkaikkea suojella sininärhiä kuin oikeuttaa matkijalintujen ammuntaa.
Tämä asenne voidaan ottaa mukaan kun käsitellään julkisuutta. Julkisuudessa on yhä enemmän erilaisia viihdyttäjiä. Usea heistä on harmittomanoloisia. Esimerkiksi erilaiset "tositeeveesarjaetuliitteen" saaneet julkisuudenhenkilöt näyttävät olevan monelle jotain jota samanaikaisesti säälitään että seurataan. Tässä mielessä julkkis, etenkin ns. "turha julkkis" on yllättävän lähellä niitä joiden hyväksikäyttöä Leen romaani kammostelee. Julkisuuuden voidaankin nähdä repostelevan näiden ihmisten elämällä. Kunnes sitten huomaa sen, että tosiasiassa julkkistenkin, etenkin niiden "turhien julkisten", elämä on medianhallintaa. He tekevät tempauksia saadakseen näkyvyyttä.
Elämä on Laiffii.
Sillä nykykulttuurissa tilanne on hieman kummallinen. Sillä viihdemaailma on muuttunut minun elinaikanani. Muutoksen keskelle voidaan laittaa Matti Nykänen, joka on saanut viihteessä tilaa "aikana ei niin kauan aikaa sitten", jolloin julkisuuteen pyrittiin kaapimaan ihmisiä ns. talenttilaarista. Nykänen hyppäsi mäkeä taitavasti. Sittemmin julkisuus on muuttunut. Nykänen on kuitenkin osannut vaihtaa strategiaa. Hän elää asenteella ja symboleilla. Monen ei tarvitse nykyään edes käväistä talenttilaarissa päästäkseen julkisuuteen. Matti Nykänen lähettää tietynlaisia signaaleja.
Se, miten muuttunutta maailmaa kenties voidaan ymmärtää, tarjoaa avuksi ainakin Michel Foucaultin, joka kuvasi aikanaan sitä, miten ihmiset puhuvat avoimenoloisesti seksuaalisuudesta, mutta tämä puhe ei sitten vaikuttanut itse elämiseen ja asenteisiin. Puheella rakennetaan siis vain kuori ja mielikuva seksuaalisesta avoimuudesta. Kuitenkin elämä saattoi olla hyvinkin viktoriaanista ja sulkeutunutta käytännön tasolla. Puhe on vain symboli, joka ei ole aitoa vapautuneisuutta. Syvällisen vapautumisen sijasta oltiin rakennettu pinnallinen mielikuva avomielisyydestä ; Tämä ilmiö on tällä hetkellä luultavasti kovempi kuin Foucaultin aikoihin.
Sillä kun pinnallisuudesta tehdään syvällisyyttä, sen on oltava tietyn muotoista. Ja tämä tietyn muodon vaatimus on ihmeellisen kova. Ruotsissa koottu eroamiskokoelma "Happy, happy - en bok om skillmässa" kohtasi hyljeksyntää, koska siinä eronneet kuvasivat avioeroa suhteellisen positiivisena elämänmuutoksena. Syynä ei ollut kriitikkojen perinteisten arvojen kannattaminen, moni suuttuneista koki olevansa nimenomaan liberaaleja. Tämä kuitenkin rikkoi normin jonka mukaan avioero pitää kärsiä hiljaa - tai vielä parempi, kärsiä äänekkäästi jotta saadaan aikaan imagoviesti, matkijalinnun laulu tunteeellisuudesta. Vaikka nämä henkilöt kokivat olevansa vapautuneita, tilanne oli juuri kuten Foucault aikanaan huomautti ; Toiminta ja muotovaatumistavat ovat hyvinkin viktoriaanisia ja jyrkkiä.
Vaikka nykyään ihmiset kokevat olevansa vapaamielisiä, ja että sulkeutuneisuus kuuluu vain uskonnollisesti äärimmäisille tahoille, tosiasiassa hyvin monessa asiassa on olemassa oikeat mielipiteet joista poikkeamista ei pidetä syntinä, vaan konfliktihakuisuutena, vihana, sortona, ja ennenkaikkea psykologisena patologiana. Normit ovat ennallaan, vain syyttämisen muoto on muuttunut.
1: Tähän kuiluun iskee osuvasti "Mahdollisuus muutokseen" -käännytyskampanja. Jos katsotte kampanjan tarinoita ja niiden rakenteita, huomaatte että niissäkin muoto on yllättävän tärkeä. Nekin vetoavat tunteellisuudella, mutta ne ovat yllättävän varovaisia ja ympäripyöreitä, jotta lukija ei kuitenkaan millään tavalla loukkaantuisi. Ja niissä julkkikset ja julkisuudenkäsittely ajavat tarinaa, joka on rakenteellisesti hyvin pinnallista. Tarinat ovat retorisen suunnittelun huipputuotteita, valitettavasti juuri tämä retoriikan kiillotus tekee tarinoihin epäinhimillisen leiman, tuntuu että tässä ei enää puhu mikään ihminen vaan "kiiltokuva ja mielikuva".
Tästä syntyy erikoinen tilanne jossa ihmiset esimerkiksi pukeutuvat ollakseen seksikkäitä. Eivät seksuaalisia, vaan seksikkäitä. Seksikkyyttä olisi väärin kutsua laimennetuksi seksuaalisuudeksi, sillä on osuvampaa kuvata sitä seksuaalisuuden imitaationa. Kysymys on mielikuvasta.
1: Flirttailu ja seksuaalinen aktiokin on muuttunut tämän imagon ylläpitämiseksi. Tekemisessä on tärkeää myös se että siitä puhutaan jotta saadaan tietty mielikuva. "Kiss and tell" strategiaan tiivistyy eräänlainen lifestyle.
Ja tästä lifestylestä päästään siihen, että asia ei suinkaan jää seksiin. Karkeasti sanoen viihde tuottaa malleja erilaisista muodikkaista lifestyleistä, joita ei voi kutsua elämäntavaksi tai edes laimennetuksi elämäntavaksi. Sillä kyseessä ovat imitaatiot. Tässä rytäkässä esimerkiksi tunteet on korvattu tunteellisuudella. Tunteellisuus taas on lifestyleasenne, joka imitoi tunneosiota. - Ja koska kysymys on imitaatiosta, muoto on tärkein. Toki jokaisella ihmisellä, myös turhalla julkkiksella, on autenttinen minuus. Mutta se on käytännössä kätkössä. Kaikki temput joita lifestylessä tehdään tunteellisuuden nimessä, ovat kuin matkijalinnun luritus seksistä ja vallasta, jotain jonka alle on likimain mahdotonta nähdä. Sillä tämä tunteellisuus on pinnallinen naamio naamion alla. On kenties viisastakin kätkeä ytimensä, mutta se johtaa siihen että käytännössä harvassa ovat ne tilanteet jolloin matkijalintua ammutaan ja kuullaan sen aito tuskan huuto. Kaikessa on kysymys laulusta, joka ei ole laimennettua tai sensuroitua aitoutta, vaan aitouden imitaatio.
Llifestylen ja sen tunteellisuuden ytimessä on konfliktinvälttäminen, jossa vältetään aitoja tunteita koska ne ovat liian väkeviä ; Tilanne on hieman kuten "Unkuri" muistuttaa nyrkkeilyn kohdalla ; "nuorta mustaa nyrkkeilijää cassius clayta vihasivat eri ihmiset kuin muslimi tai aseistakieltäytyjä muhammed alia. vasta parkinsonin taudin rypistämänä ja vaarattomana ali kelpasi kaikille." Liian väkevä ei myy. Suosioon vaaditaan riittävän laimeaa, jotta ei tule liikaa vihaajia. Myyntiluvut määrittävät tätä kautta kaavan, josta poikkeava koetaan konflikteja herättävänä, eli jonain jossa olisi aitoja merkityksiä ja tunteita.
Konfliktinvälttely on mukavuudenhalua, jonka lopputuloksena kokemusmaailma värittyy. Ongelmana tässä on ennen kaikkea se, että tunteiden kontrolli häviää. Kun lifestyle -ihminen kohtaa vaikeuksia ja konflikteja, hän pahastuu. Ja tämä on väkevä ja aito tunne. Valitettavasti kun tätä aitoutta ei ole opittu kohtaamaan, konflikteista tulee helposti ylilyöntejä. Näin herkkänahkaisuus tuottaa uudenlaisen aggressiivisuuden, joka ilmenee esimerkiksi vihapuheena. Tämä on kuitenkin aitoa aggressiivisuutta, joka ilmenee usein jonain jota voi pitää hyvien tapojen rikkomisena ja strategisesti typeränä vetona. Sellaisenakin sekin on parempi kuin laulu joka tehdään seksin ja vallan vuoksi.
Paras tietysti olisi jos aidot tunteet osattaisiin käsitellä. Mutta tämä on kenties liian suuri askel edes toivottavaksi.
1 Otsikko on sanaleikki. Leen romaani on englannin kielellä "To Kill a Mockingbird". Mocking taas on pilkkaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti