Se, mikä erilaisiin seksuaalisuusvähemmistöaktiiveihin tuntuu liittyvän on se, että he eivät yleensä ole kovin iloisia ihmisiä. He ottavat asiansa yleensä ottaen yllättävän vakavasti. Se on vakavan keskustelun aihe. Näin esimerkiksi erilaiset avoimesti tietyn fetismin kannattajat ovatkin sellaisia että kun heidän kanssaan on jutellut vartin, on likimain mahdotonta uskoa että he rietastelisivat yhtään mitään. Tälläinen kuiventava diskurssi on toki kätevä tapa vakuuttaa että kyseessä ei ole rietastelu. Mutta se ei oikein innosta ymmärtämään miksi joku tekisi sellaisia kuivia asioita.
Tuntuukin että yleisenä trendinä hakea oikeutus asiaan on tehdä siitä arkista, tai vielä arkistakin tylsemmän oloista. Rehellisesti sanoen tämä tuntuu omituiselta. Mutta se on toisaalta hyvin ymmärrettävää, eikä kuivuuteen ja argumentointiin kehottaminen ole huonoa, se on kenties tunteetonta mutta se ei sentään ole sellaisenaan typerää.
Se, mikä tässä kuitenkin tuo tunteet peliin on se, miten tavallista on myös se, että seksuaalivähemmistöaktiiville ominaisuus on identiteetin keskeinen piirre. Ja tämä heijastuu hyvin omituisesti. Pääasiassa kahdella tavalla:
1: He pahastuvat mitä erikoisemmista asioista, koska he kokevat että tämä jotenkin koskee heidän asiaansa. He siis kokevat hyvin monen asian tarjoavan ja kohdistavan heihin paheksuntaa. Osa tästä paheksunnasta on toki aitoa, ja osa on symbolista ja hyvin vaikeasti ymmärrettävää. Joskus sitä kuulee että joku juttu jota vain tekee on jotenkin väheksyvää koska asia on symboli jossain piirissä. ; Ikävää vain että symbolit ovat usein sopimuskysymyksiä, eivätkä ihmiset ajattele niitä ollenkaan sillä tavalla.
2: Heidän käytöstään koskeva kritiikki muuttuu koko asian väheksymiseksi. Eli jos vastustat ihmistä, et vastusta tätä asiaa siksi että kyseinen ihminen on asiaton, vaan koska vihaat tätä asiaa jota hän edustaa. Joskus tämänlainen vihan kohdistaminen on toki mahdollista, mutta se ei suinkaan ole ainut mahdollinen tila.
Joskus tekisikin mieli kehottaa että riemuitkaa nyt hieman. Tai tokaista että "en tosiaankaan vihaa homoseksuaaleja, mutta sinua vihaan". Ihan sen takia että jos voin ärsyyntyä ihmisiin, olisi eriarvoistavaa olla suuttumatta johonkuhun sen vuoksi että hän edustaa jotain seksuaalista suuntautumista tai ideologiaa. Ja toki vapaudetkin ovat mukavia asioita, mutta silti kun katselee vaikkapa BB -talon homoseksuaaleja, tulee joskus mieleen - vaikka kyseinen ohjelma onkin varsin destruktiivinen aivan kaikelle ajattelun sukuisellekin - että toimintaa rauhoitellaan siksi että homo ei saa tehdä niitä koska kukaan ei saa tehdä sellaisia. Ja tällöin kyseessä ei mitenkään automaattisesti ole vainoaminen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Vastaava asenne on tietysti lähinnä sovellus Hitchensin "God is not Great" -kirjasta. Hänen mukaansahan uskonto on juuri samalla tavalla kuin nämä kiukustuvat seksuaalivähemmistöläiset.
1: Uskonnoissa esimerkiksi uskonnollistetaan erilaisia asioita ja aiheita. Näin lopputuloksena on se, että uskovaiset pahastuvat monistakin teoista, mielipiteistä ja asioista. Ei siksi että tämä mitenkään suoraan liittyisi uskontoon, vaan siksi että nämä asiat on uskonnollistettu. Uskovaiset voivat pahastua kun vaikkapa kysymys siitä kuka perheestä käy töissä voidaan nähdä Jumalallisena suunnitelmana. Eriävä mielipide nähdään nimenomaan uskovaisuuden vihaamisena.
2: Uskontojenkin parissa tilanne on se, että jos uskovainen esittää jonkun näkemyksen ja argumentin ja tätä sitten ruotii, tämä nähdään uskonnollisuudenvihaamisena. Sitä ei yht'äkkiä pidetäkään pahana tätä argumenttia, vaan pidetään koko uskonnon vihaamista kaikissa muodoissaan. Tämä johtaa usein esimerkiksi siihen että uusateistejen ei nähdä "kohdistavan kritiikkiään oikein" jos he kritisoivat vaikka pieleen menneitä maailmanlopunennustuksia tai kreationistien argumentteja tai fundamentalistisia tahoja. Sillä kritiikkiä ei nähdä kontekstissa vaan jokainen yhdenkin uskovaisen kritiikki missään koskaan on aina KOKO uskontokompleksin ja Jumalan vihaamista. Koskaan ei sanota että "kristitty ei saa tunkea nokkaansa noihin asioihin, koska kukaan ei saa". Vaikka kysymys on täsmälleen siitä.
Siksi jos jollakulla on ongelmia sen kanssa vihaanko uskontoja, (telaketju)feminismiä tai mitä tahansa, vastauskeni on helppo. En vihaa Jumalaa jota en koe edes relevanttina konseptina jolle totuusarvon määrittelemiskysymys edes sopii, saati tunteiden arvoisena konseptina. Sen sijaan moni uskovainen kyllä ärsyttää sitäkin enemmän. Ja järjestelmiä vihaan siinä määrin missä ne tukevat, kannustavat ja sallivat näitä ärsyttäviä käytöksiä. Instituutio on yksilöiden edustuksen kautta relevantti demokraattinen yksikkö, jota vastustetaan lähinnä sitä kautta miten se rakentaa ja ylläpitää ärsyttäviä yksilöitä. So there. Jos tuntuu pahalta, se ei johdu siitä että pilkkaisin jumalaa tai ideologiaa. Se johtuu siitä että pilkkaan sinua. Se on harvemmin jumalanpilkkaa.
2 kommenttia:
On ihan lähtökohtaisesti aihetta olla ainakin vähän varuillaan, kun ihmisten identiteetti (etninen, seksuaalinen, uskonnollinen...) nousee politiikan ja politisoinnin keskiöön. Sellaisesta tapaa usein seurata, että aletaan uskoa jollain identiteetin osa-alueella lohkeavan joitakin erityislaatuisia oikeuksia asioihin, joilla kuitenkin voi olla (vähintään) yhtä suuri legitiimi kattavuus muidenkin yksilöiden ja ryhmien kohdalla.
Seksuaalivähemmistöjen aseman parantamista ajaville normalisoinnin ja harmauttamisen strategia on ollut hyvin menestyksekäs - ja toisaalta myös totuudenmukainen, sillä suurin osa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on lopultakin kansakunnan tavallista normipuuroa useimpien muiden ominaisuuksiensa puolesta. Joka tapauksessa tässä enemmistön hyväksyntää tai ainakin ei-pahantahtoista välinpitämättömyyttä haetaan levittämällä käsitystä, että seksuaalivähemmistöt voivat kuulua "normaalin" piiriin. (Enkä aio lähteä tässä purkamaan "normaalia" kaikesta arvottavasta assosioinnista, koska itse strategian tavoitteen kannalta on yhdentekevää, onko johdettavissa oikeus tulla pidetyksi normaalina.)
Tietysti sitäkin voi kritisoida siitä näkökulmasta, että siinä epäsuorasti painostetaan seksuaalivähemmistöjä hakemaan sosiaalista hyväksyntää omaksumalla heteroseksuaalien normistoa ja antamalla heteroseksuaaleille valta määrittää sovelias seksuaalisosiaalinen käytös. Näen tässä asiassa ison ja hetteisen seksuaali-identiteettipoliittisen suon ja vältän sille astumista irl - koska olen tässä mielessä niin tavallinen suomalainen.
Jonkinmoisen yliherkkyyden suhtautumisessa oman identiteetin kannalta keskeisiksi tai jopa perifeeriseksi koetuissa asioissa voi tietysti jossain määrin ymmärtää sellaista kokemusta vasten, että yksilö ei tunne identiteettinsä vuoksi olevansa esim. täysivaltainen ja tasavertainen kansalainen.
Tuo on esimerkiksi yhä jossain määrin minun kokemukseni, ja tällöin homoseksuaalinen identiteettini näyttäytyy minulle voimakkaampana ja merkityksellisempänä jakolinjana minun ja muiden välillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki asiat tulisi yhteiskunnallistaa ja politisoida tämän näkökulman kautta. Olen itse asiassa aika lopen kyllästynyt tapaan, jolla tietyn lajin feministit pukeltavat hulvattomia ylitulkintojaan joka ikisestä sosiaalisesta ilmiöstä esiintyen minun(kin) intressieni ja "todellisten" tarpeideni sekä oikeuksieni puolustajina, minun(kin) nimissäni.
Vältän sellaista ajatusta, että haluaisin joitain oikeuksia, mahdollisuuksia ja edellytyksiä homoseksuaalina. Haluaisin niitä ihmisenä ja tämän tasavallan kansalaisena - ja yleensä pointti on juurikin siinä, että ne kuuluisivat oikeustajuni mukaan minulle seksuaalisesta identiteetistäni huolimatta tai ehkä paremminkin ilmaisten siitä riippumatta, eivät sen takia.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Siinä tuli sanottua sellaista, jota olen itse halunnut toisinaan ilmaista kanssakäymisessä eräiden ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani ns. samalla asialla. Itse olen kokenut, että tuntemus oikealla asialla olemisesta parantaa mielialaa ja vähentää turhanaikaista ryppyotsaisuutta. Ikävä kyllä kaikkien kohdalla ei ole aivan samoin.
Nähdäkseni on parempi kultivoida sellaista asennetta, jossa seksuaali-identiteetti on osa itseä kuin sellaista, jossa asia on päinvastoin. Minä voin taatusti olla joskus sietämätön ihminen, ja silloin voi olla täysin aiheellista sanoa minua "kusipääksi". Sellaisen olen valmis ottamaan vastaan. Sen sijaan minua ei tule kutsua "kusipäähinttariksi" tai "kusipääksi homoksi", sellaista en ole valmis ottamaan vastaan. Se kun redusoi minut yhteen ominaisuuteeni ja yhdistää tähän ominaisuuteen kusipäisyyden. Voi olla joskus reilua kutsua minua kusipääksi, mutta jälkimmäinen sanontatapa ei ole reilua minua tai etenkään vähemmän ureakefaalisia lajitovereitani kohtaan.
P.S. "BB" on tietääkseni ainoa satavarma kliinisen ääliöyden diagnoosi, jota on pakko erikseen kantaa näkyvissä julkisilla paikoilla. Esiintyy muodossa "BB-Etunimi". Ei tunnettuja poikkeuksia.
P.P.S. "BB-homot" voi tarkoittaa homoja, jotka harjoittavat barebackingiä eli suorittavat yhdynnän tietoisesti ilman kondomia. En suosittele.
Lähetä kommentti