Kun olin nuorempi, oli mielessäni ihmetyksensekaista huolta siitä että vaikka maailman väestöstä 50% oli naisia, ei näistä miljardeista kuitenkaan tahtonut liietä yhtä minullekin. Tämä ongelma taas vaivaa maailmalla laajemminkin. Sillä maailmasta "puuttuu" noin 160 miljoonaa naista. Luku on vakava. Naiset eivät myöskään "puutu". Heidät on tapettu tai abortoitu ensisijassa sukupuolen vuoksi.
Yhtenä syynä on aborttimahdollisuus kiinassa ; Yhden lapsen politiikassa tyttölapsi on myötäjäisineen ikävä kuluerä, joten jos tyttö tulee, hänet mielellään abortoidaan ennen syntymää tai tapetaan pian tämän jälkeen. Näin väestöön jää jäljelle paljon enemmän poikia.
Jostain syystä tämä keskusteluaihe siirtyy silloin tällöin varsin omituiseen aiheeseen. Nimittäin väestönkasvuun ja sen hillitsemiseen. Tässä on toki takana se, että naisien vähentymä todellakin iskee konkreettisesti väestönkasvuun. "Yksi suu vähemmän" -tasolta eteenpäin siirtyessä ero on itse asiassa olennaisen valtava. Sillä siinä missä "mies on korvattavissa", naisen lisääntymistehoa ei ole vastaavalla tavalla korvattavissa. Tilanne selviää yksinkertaisella ajatusmietinnöllä : Jos meillä on mies jolla on 10 naista, miehen lisääntymisteho on suuri koska jokainen nainen voi tulla raskaaksi. Jos yhdellä naisella on 10 miestä, hän tulee silti käytännössä vain kerran raskaaksi yhdestä miehestä kerrallaan. Näin ollen väestönkasvu leikkaantuu naisilla tehokkaasti. Miehet voivat vain korvata alimäärän ottamalla haaremeita.
On toki totta että esimerkiksi massamurhat ovat hyväksi väestön liikakasvulle, mutta ei niitä silti kannattaa tarvitse. Tämä kertoo naissukupuolen halveksunnasta. Samoin kuin kertoo se tyttölasten tappaminenkin.
Kuolemaan uhraaminen voidaan toki usein glorifioidakin. Esimerkiksi Suomessa on vallalla miesten kuoleman glorifiointi. Armeijajärjestelmä tukee ajatusta jossa maskuliinisuutta palvotaan. Tämä näyttäytyy aseisiin tarttumisena ja tätä pidetään sankarillisena ja kunniakkaana. Tämän seurauksena talvisodan jälkeen Suomessa oli alijäämä miehiä ; 80 000 liian vähän. Tästä päästäänkin siihen sodankäynnin paradoksiin, että se on tavallisesti kunnioittanut miehisyyttä mutta halveksunut mieselämää. Naisen ja lapsen elämä on perinteisessä maailmankuvassa aina miehen uhrautumisen ja kuoleman arvoinen. Miehen osa on olla se sankari joka heittäytyy hengiltä naisen ja lapsen puolesta.
Toki glorifiointia löytyy myös lasten uhraamisesta. Toki lapsi on esimerkiksi nälänhädän aikana avuton ja helppo uhrattava, eli lapsi voidaan uhrata koska hän ei voi puolustaa itseään ja vaatia oikeuksiaan. Mutta uhraamisintoa voi jopa lisätä lapsen arvokkaana näkeminen ; Kun lapsi annetaan jumalalle, uhrin suuruus on ikään kuin tae siitä että uhraus on jumalalle mieluinen. Lapsen arvokkuus ja vanhempien uhrauksen suuruus on lisävoimaa jumalalle.
Näin onkin hyvä miettiä, onko itse asiassa ollenkaan järkevää panostaa "maskuliinisuuden" ja "feminiinisyyden" arvostamiselle itsessään. Kenties huomio olisi siirrettävä pois symbolitasolta takaisin käytännön tasolle. Tämän jälkeen ei enää mietittäisi että "arvostaako maa miehiä kun kokee heidät kyvykkäiksi armeijaan" -saati että "halventaako tankotanssi naisia kun tanko on symbolinen fallos". Tämän jälkeen mietittäisiin jotain konkreettista.
Kuten esimerkiksi lukua 160 miljoonaa. (Ja kenties sitäkin, miten ihmeessä niistä kaikesta huolimatta liikeni yksi minullekin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti