Ilmaisumuodon tärkeys on tietysti osattu hyvin kauan. Esimerkiksi keskiajalla elänyt Fiore dei Liberi korosti että on hyvin tärkeää omistaa kirja kamppailutaidoista. Toki hänellä oli taloudellisia intressejä, koska hän kirjoitti kirjan kamppailutaidoista ja eli miekkailunopettajana. Mutta hänellä oli hyvä perustelu ; Hän korosti että kirja tarjoaa uudenlaisen tavan muistaa. Hänestä ihminen ei voi vain harjoittelujen kautta omaksua ja muistaa kaikkia yksityiskohtia. Liberi kuvaakin että jos osaa 1/4 hänen kirjansa materiaalsta, ei voi kutsua itseään mitenkään mestariksi. ~ Nykyaikanakin Pascal Boyer kuvaa uskontojen rakenteen muutosta ; Kirjauskonnot ovat kognitiivisilta vaatimuksiltaan aivan erilaisia kuin suullisen perinteen uskonnot. Kirjan avulla kertaaminen on aivan erilaista kuin pelkän suullisen muitutuksen varassa tapahtuva. Asioita voi myös yhdistellä asioita jouhevammin. Näin ihmisen ei tarvitse luottaa muistiinsa, ja toisaalta hän voi prosessoida kompleksisempia asioita. Ulkoaoppiminen on itsessään vaativa ponnistus, joka vie aikaa asioilta jotka voivat olla järkevämpiä ja tärkeämpiä.
Koska kanava on tärkeä, on hyvä vilkaista hieman internetin ominaisuuksia. Se kuitenkin taustoittaa koko blogaamista ; Tekipä mitä tahansa, internet on taustalla väijymässä näkymättömänä.
Suoraan sanoen internettiin kirjoittamisessa on paljon viheliäisiä puolia. Blogienkin kohdalla ongelmana on sen suuruus. Tämä tarkoittaa sitä että jos haluat pienen ja intiimin paikan, internet on kuitenkin niin laaja paikka, että joku löytää sen. Ja jos haluat suosittua, niin ei riitä että kertoo kaverille että sinulla on blogi. Sillä kaverilla voi olla oma blogi ja hänen serkullaan niitä voi olla tusinan verran. Määrä on niin suuri, että erottautuminen on itse asiassa yllättävän vaikeaa. Pareton periaate "20-80" (20% blogeista kerää 80% lukijoista) on taatusti varovainen piikki verrattuna tähän tilaan joka internetissä vallitsee.
On hirvittävän vähän suosittuja blogeja. - Ja kun blogi on suosittu, se ei helposti ole vain suosittu, vaan sen sijaan se onkin supersuosittu ; Google alkaa huomaamaan sitä enemmän jolloin se löytyy helpommin. Siihen myös linkitetään enemmän jolloin tulee uusia ihmisiä. Koosta tulee helposti itseäänkasvattava systeemi. Valitettavasti tässä samalla mukaan tulee jo esimerkiksi kommenttitulvien kontrolloimisongelmia. Jo vähäisimmissä määrin ongelmana on helposti vihaiset moittijakommentoijat. Moni voi väsyä tämänlaiseen ja lopettaa koko bloginpitämisen. (Kuten sisarelleni kävi aikanaan.)
Lisäksi ongelmana on blagiointi ja kopiointi. Sitäkin voi tapahtua ja sen estäminen voi olla hyvin vaikeaa. Tästä seuraa tietysti pelkoa omien ihanien tuotosten varastamisesta. Että lisää mahdollisuuksia siihen että joku epäilee että itse asiassa juuri sinä olisit varastanut ne tuotokset jostain kun ne on niin hienoja. (Kuten kävi toiselle sisarelleni kuin sille aikaisemmalle kävi hieman myöhemmin eikä niin kauan aikaa sitten.)
Tuntuukin että internetmaailma tekee jotain hieman samaa kuin "Mozartin kuulien" paperikääreen avaamisessa käy. Pyöreässä muodossa hahmossa on jotain ylevyyttä. Litistettynä se taas näyttää pelottavalta, jopa hieman psykoottiselta. Blogaaja ja kommentoijat tuntuvat herättävän helposti negatiivisia reaktioita ja eikasvokkain käyty keskustelu latistaa toisen niin että tämä nähdään helposti kaukaisena ideana ja stereotypiana.
Kuitenkin pidän blogia joten tässä kanavassa täytyy olla jotain hyviäkin puolia. Internetin hyöty on se, että se on julkinen tila. Filosofia taas oli jo Sokrateen aikana avointa ja julkista. Tämä näkökulma on tärkeää, koska esimerkiksi Kari Tikkanen aikanaan kehotti minua kirjoittamaan julkisesti enemmän, koska kotiin eristäytyvä filosofi ajautuu helposti liikaa omiin ympyröihinsä. Tieteenfilosofitkin korostavat siksi julkisuutta tärkeänä kriteerinä. Se auttaa muiden huomata virheitä joita itse ei tajua. Ja auttaa lisäksi olemaan sortumatta totaaliseen itseriittoisuuteen. Joku on aina kritisoimassa - tai ainakin mahdollisuus tähän on olemassa.
Keskustelua ja erimielisyyttä tarvitaan, jotta voisi pysyä järkevissä rajoissa. Filosofian on oltava julkista. Internet tarjoaa turvallisen julkisen foorumin ; Internet ei kylvä suoraa kuolemaa. Sokrateskin myrkytettiin. Platon älysi mennä akatemian suojiin. Internet on tässä suhteessa täydellinen, koska se on täysin avointa. Näin blogaaminen vaatii rohkeutta. Jopa esisuosittuun blogiin voi marssia kommentaattoreita tai siihen voidaan linkittää kriittisesti (vaikka kaikki kommentointi estettäisiin.) Näin sanomiset esitetään kritiikille alttiina - edes periaatteessa kritiikille alttiina. Samalla riskiä suoraan kuolemaan ei ole, joten suoranaisista turvallisuussyistä ei tarvitse varoa sanomisiaan. (Tai niin voisi ainakin luulla. Stalkerit ovat todellisia, sen olen oppinut kantapään kautta. Mutta riski heihin on internetissä pienempi kuin live-elämässä.)Toisaalta internettiä on pakko verrata vaihtoehtoisiin keinoihin ; Tällöin ei tarvitse perustella miksi blogaaminen olisi paras mahdollinen väline. Vaan miksi se on käyttökelpoinen valinta verrattuna muihin mahdollisiin keinoihin ja kanaviin. Filosofiaa on tavattu harjoittaa kahvilakeskusteluina ja julkisina esitelmöinteinä ja debatteina. (Ja minä en ole akateemikko, joten jälkimmäiset ovat minulle aika rajattu mahdollisuus. Elämäntilanne vaikuttaa kanavanvalintaan aivan taatusti!)
Kahvilakeskustelussa on kyseessä kahden ihmisen välisestä ilmiöstä. Julkisuudessa ja kasvokkain ongelmana on se, että epämiellyttäviä ja vastahankaisia ajatuksia ei helposti esitetä. Mutta sitten jos niitä esitetään, niin niihin sitoudutaan helposti. Kahvilakeskustelussa esiin nousee myös yhden ihmisen vaikutusvalta ja karismaattisuus ja sujuvasanaisuus. Samalla ihminen on kahvilassa enemmän sidottu omaan sen hetken älyynsä ja muistiinsa. Tämä tarkoittaa rajoitettua muistiinpanomateriaalia ja kavereilta delegoimista tai uuden tiedon kohdatessa tapahtuvaa tiedonhakua. Lisäksi miettimisaikaa ei tarjota kovin paljoa, joten tilanne on dynaamisempaa mutta vähemmän pohtivaa. Näin kahvilakeskustelu ja muu julkinen kasvokkain käyty keskustelu sisältääkin paljon enemmän rajoitteita älykkäälle keskustelulle ja tilanteen jossa persoonaan ja keskustelijaan sidotut piirteet nousevat voimakkaammin esiin.1: Tämä onkin yksi syy siihen miksi pseudotieteilijät suosivat "livedebatteja" (Toki kaksintaisteluhengessä on toki jo itsessään jotain hyvin tunteisiin vetoavaa ja provokatiivista. Ideologia symbolisoidaan yhteen ihmiseen.) Pseudotieteilijät suosivatkin julkisia esiintymiskierroksia koska se tarjoaa tukea heidän vahvuusalueillaan ja piilottaa heidän heikkousalueitaan. Maksimaalista PR:ää hyvin pienillä riskeillä.
2: Julistaminen on tietysti hyvin samanlaista. Keskustelussa ei ole edes yleisöä, vaan tekosyy "olen sinusta ja näkemyksestäsi kiinnostunut" on vain jotain jolla kohtaaminen myydään. Sen jälkeen julistaja kuluttaa aikaasi hukkaan heittämällä sarjan huonoja argumentteja jotka tukevat hänen omaa näkemystään ja jos revit niistä jonkun riekaleiksi, hän Gish gallopaa seuraavaan argumenttiin ja käyttää sitä kritisoimaasi juttua sitten seuraavan käännytettävän kanssa joka tapauksessa... Tämä on vielä ärsyttävämpää koska sitä myydään ystävällisyydellä ja henkilökohtaisuudella, vaikka tilanne on aina hyvinkin yksisuuntaista. Julistajalle pitää olla avomielinen, mutta julistaja itse on täysin kyvytön esittämään omalle kannalleen falsifiointikriteeriä tai mitään itsekriittisyyden suuntaistakaan, jotain jolla hän tunnustaisi olevansa väärässä ja muuttavansa mielipidettään.
Tässä suhteessa internet on potentiaalisesti ylivoimainen keskustelukanava, jos tavoittelee älykästä keskustelua. Siksi ei olekaan ihme, että jotkut esittävät jopa, että ovat valmiita kahvilakeskusteluun (muiden nokkelasti ja perustellusti valittujen kriteerejen lisäksi) jos ja vain jos sen sisällön saa laittaa internettiin. Kasvokkain on helpompaa esittää loukkaavuutta, hyökkäävyyttä, manipulointia ja toisen henkilökohtaisia heikkouksia. Kun tavara on internetissä, tämä on kaikkien näkyvillä. Lisäksi joku saattaa kehittää uusia juttuja ja lisätä oman panoksensa. Näin kaikki oppivat eikä ihminen ole sidottu pelkkään omaan oivalluskykyynsä, vaan hän voi oppia myös - paitsi toisten kanssa niin myös - toisten avulla.
Ja tietysti koska internet on kirjan tapainen ihmisen aivojen ulkopuolinen muistivarasto, se vapauttaa ajattelua. Pelkällä suullisella lähestymisellä vastaava kehittyminen taidossa ei voisi olla mahdollista. Tässä suhteessa olenkin vahvasti Fioren jalanjäljillä. Tosin tähän haluaisin lisätä myös sen, että kirjoittaminen on sekin osa oppimisprosessia. Samalla kun muotoilee blogauksen, on pakko ajatella juttu jollain tavalla vähintään kerran. Ja jos joku sitten sanookin tämän jälkeen että "think again", niin vaikka ajatus olisi niin hölmö että sen kutsuminen argumentiksi olisi "rationaalisuudenpilkkaa", niin silti olisi jäljellä se "again", eikä vain vaikeneva hiljaisuus joka jättää ihan sanattomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti