Dr. Feelbad

"Kylähullun päiväkirjassa" mietittiin erilaisia syitä miksi uskovaiset ihmiset lukevat Raamattua. Eräs lukija kommentoi sekä Raamatun merkitystä että kritiikin olemassaoloon reagoimista. "Luen Raamattua osin samasta syystä kuin minkä tähden syön tummaa suklaatakin - haen sieltä hyvää mieltä. Tänne KM24 -blogistaniaan sisäänkirjautuessaan saa turhan usein pahan mielen, joten enempää mieleni pahoittamista en Raamatustakaan kaipaa." Tämä muistuttaa siitä, että uskontokritiikillä on aina monta puolta. Kun itselle tärkeää asiaa moititaan siitä tulee luonnollisesti paha mieli.

Tämä loukkaantuminen on luontevaa koska uskonnon kaltainen aihe on sellainen, että ikään kuin väistämättä siirrytään koskemaan aiheita jotka koskevat ihmisen identiteettiä. Näin erimielisyys muuttuu ikävän tuntuiseksi. Näin käy vaikka tilanne onkin kuten "Tämä päivä" -blogissa muistutettiin taustoittamalla uskontokeskustelun normitila "Kun ateismista puhutaan, on ollut hyvin yleistä että ateismista kertoo joku muu kuin varsinainen ateisti. Vuosikausia ateistien mielipiteistä ja tavoista ovat kertoneet uskovat ihmiset joiden mukaan ateisteilla ei ole moraalia ja kuinka ylimielisiä me olemmekaan." ja kertomalla että "Suurin osa loukkaavaksi koetusta ateismista ei ole tarkoitettu loukkaukseksi tai hyökkäykseksi, vaan tarkoituksena on kertoa miksi jokin tietty ateisti ei usko jumaliin. Ateisti siis perustelee ateismiaan. Ateismin perustelun ongelma on aina se, että kun kerron miksi en usko jumaliin, tulen siinä samalla sanoneeksi jonkin päätelmän jonka perusteella jumalia ei ole olemassa."

Ateistin esiintulo on siksi jo mielipiteenilmaisuna uskovaisille ikävää ja loukkaavaa. Mielen pahoittaminen on jotain joka ei yleensä tunnu mukavalle.

Aihe sopii luontevasti kuitenkin myös toiseen teemaan. Skeptikko joutuu usein jo lähtökohtaisesti olemaan kriittinen vaikkapa homeopatiaa, kummituksia, UFOja ja monia muita vastaavia ilmiöitä vastaan. Nämäkin asiat ovat monille tärkeitä ja kritiikki luonnollisesti nostaa esiin pahaa mieltä. Tämä tarkoittaa sitä että jos olet skeptikko, joudut käytännössä loukkaamaan ihmisten syviä tuntemuksia vaikka liikkuisit täysin korrektilla ja asiallisella linjalla.
1: Tässä mielessä on hyvä muistaa se, että kognitiotieteessä on eräs näkemys johon sain kannanoton ammattilaiselta "ei ehkä kannata ottaa täytenä totuutena, mutta jota ei kuitenkaan ole kumottu vaikka se on periaatteeessa kumottavissa" että jokaisessa ihmisessä on sisällä puolia jotka ovat joko sadistisia, masokistisia ja vain jossain harvinaisessa tapauksessa molempia. Ihmisen käytöstä ohjaakin siksi osittain se, kumpaan hän on enemmän kallellaan. Ollaksesi skeptikko sinun kannattaa olla molempia. Puhdas masokisti ei voi ryhtyä skeptikoksi koska ilman kykyä kritiikkiin hän ei ole valmis lyömään toisen tärkeänä pitämiä asioita. Ja sadisti taas ei ole riittävän itsekriittinen. Jos loput osuvat kohdalle, niin kritiikin sadistinen terä synnyttää kyllä sellaisen tulvan joka taatusti tyydyttää sen masokistisen puolen.

Näin nostin esiin, helpostikin, sen puolen, että on olemassa jokin asia jota joku ihminen pitää vakavasti mukavana ja tärkeänä asiana. Ja että skeptikko on tätä vastaan ja murskaa tähän liittyvät asiat ja tämä tietysti vaikuttaa tähän ihmiseen jolle asia on tärkeä. Näin Skeptismi näyttäytyy vastustamisena jolla ei ole mitään positiivisia ominaisuuksia, vain moitetta ja pilkkaa.

Kuitenkin skeptismillä on positiivinen ydin. Se on (luonnon)tieteellisyys. Skeptikot pitävät tätä seikkaa hyvin tärkeänä.

Kun huomataan että skeptikolla on mukanaan tärkeänään pitämä asia, nousee esiin tietysti se, että UFOjen ystävät harvemmin vihaavat itse tiedettä. Näin voitaisiin esittää että skeptikon tärkeänä pitämä asia ei suinkaan ole uhattuna. Kuitenkin tosiasiassa tätä kuitenkin kritisoidaan ja moititaan sanomalla sitä "riittämättömäksi". Tieteellisyyden ystävää ja asioiden perustelujen ruotijaa moititaan toistuvasti ja erittäin helposti kapeakatseiseksi ja sokeaksi. Tämä on samalla negatiivista halventavaa asennetta tätä tärkeänä pitämää asiaa kohtaan. Aidosti tärkeät asiat siirretään jonnekin muualle. Ja toki puhdasta tiedevihamielisyyttäkin ilmenee. Tiedettä pidetään "keskenolevana" ja muutenkin jonain josta ei kannata välittää "koska menneisyyden tiede näyttää nykyään pöntöltä".

Ateismi on tietysti skeptismiä vaikeampi pala. Sillä etenkin uusateismi suorastaan riemuitsee siitä että sillä ei ole mitään tiettyä ydintä. Kuitenkin ateistit voidaan jakaa hyvin monella eri tavalla. Esimerkiksi jos ateisti uskoo että merkitys on mielivaltainen asia jonka voi löytää luonnosta, itsen sisältä mieltymysten mukaan, hän on relativisti. Jos hän uskoo että merkitys löytyy ihmisyydestä, hän on humanisti. Jos hän uskoo että autenttinen kokeminen ja eläminen tuovat väistämättä ihmiselle merkityksen tunteen, hän on eksistentialisti. Ja jos hän uskoo että moraali on ihmisen lajinmukaista käytöstä, hän on naturalisti. Kaikki nämä kuvaukset - ja monia muita - voidaan löytää ateistejen kirjosta. Ja nämä ovat ateisteille merkityksellisiä ja tärkeitä asioita. Ja niiden oikeutus on yleensä sidottu siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Jumalan olemassaolo sotkisi nämä tärkeänäpitämisen konseptit. Siksi Jumalan ääneenlausuminen voi olla näille ateisteille identiteettiä vastaan käyty hyökkäys joka koetaan loukkaavana ja inhottavana.
1: Tilanne on siis aivan sama kuin uskovaisten kanssa. Tein tämän korostuksen jotta kaikille tulisi selväksi että merkitys ja tosiasiat eivät muuta ihmisen kokemusmaailmaa. Kenties uskovainen tai ateisti erehtyy, mutta hän luulee totuuden tietynlaiseksi ja saa molemmista merkityksen)

Vaikka tärkeiden asioiden moitetta tapahtuu, onkin pakko huomata miten pääasiassa vain skeptikot ja ateistit koetaan loukkaavina julkisessa keskustelussa. Syynä on se, että hengellisyyttä pidetään laajemmin arvossa. Tieteellisyys ei kiinnosta monia. Näin ollen (a) harvan ihmisen tunteet kohtaavat tieteenpilkassa mitään joten sitä ei välttämättä tajuta loukkaavaksi (b) skeptismin ja ateismin alempiarvoisuus ja hengellisyyden merkityksen korottaminen yleisinhimilliseksi tuntemukseksi ovat hegemoninen diskurssi, jota pidetään ilmiselvyytenä. Toisin sanoen ateistejen ja skeptikoiden tärkeiden asioiden latistaminen on niin arkipäivää ja yleistä että siitä loukkaantumista ei enää välitetä. Uskovainen joka valittaa taas saa äänensä kuuluviin ja selkääntaputtelijoita. Näin ollen uskonnottomat ja skeptikot ovat paljon huonommassa asemassa. Asetelma ei siis kerro että uskovaiset olisivat parempia ihmisiä, ja vain ateistit ja skeptikot olisivat loukkaavia. Vaan siitä että skeptikoiden ja uskonnottomien halveksunta on viety sellaiseen mittakaavaan että voidaan puhua koko valtion tasolla kulkevasta kiusaamisasetelmasta ja asennevammasta.

Asenteita voi miettiä hieman "Thoughts in a Haystackin" kautta. Siellä riidan aiheena on se, että ateistit eivät halua että 10 käskyä tungetaan heille, koska se loukkaa heidän tärkeinä pitämiään asioita. Kriitikot eivät huomaa että käskyissä on "I am the Lord thy God" joka on se joka loukkaa ateisteja. Sen sijaan heilutellaan epämoraalisuuskorttia jossa ateisti ei halua noudattaa mitään käskyistä, kuten vaikkapa käskyä. Ateistien katsotaan ihan vakavalla naamalla loukkaantuvan seuraavista käskuistä ""do not kill" and "do not steal", and especially "honor your Father and your Mother"" On ironista huomata, että kun aiheena on koulutusidea jonka perusidea on, että uskonto kuuluu kaikille ja että sitä olisi kaikkien pakko oppia, on hankkeen vastustaminen nostanut esiin lausunnon "Why must you always get involved in these matters when there is nothing that concerns you all." (Kommentoija tuskin muistaa tätä kun seuraavan kerran osuu julistaja osuu julistamaan ateistille pelastuksesta).

On mukavaa huomata miten uskonto on rakkaudellista kun uskova näyttää välittämistä lauseilla "In such a beautiful world that God has created for us, why does there have to be a minute group of oxy morons [sic] who try to dictate to those of us who maintain our strong beliefs? We don't dictate to you because your path is clear. Continue on my friends. Perhaps one day there may be a plane that travels to "you know where" and I would gladly buy each of you a one way ticket!" Uskovaisen välittämisen sanat ovat kuin maitoa, ja runsaita ja ylen ystävällisiä.
1: On ihastuttavaa miten tämänlaiset lausunnot taatusti tekevät ateistit myötämielisemmiksi uskovaisia kohtaan, ja ehdottomasti vähemmän vihaisiksi. Ja miten tämänlainen argumentaatio näyttää ja argumentoi sen puolesta miten uskovaiset ovat kilttejä ja ateistit ilkeitä. Tämänlainen diplomaattisuus näyttää miten taitavaksi ihmistenkäsittelijäksi ja rakentavaksi järkikeskustelijaksi syvällinen mietiskely ihmisen rakentaa. (Rehellisyyden nimissä ; Minäkin tarjoaisin tälle uskovaiselle mielelläni yksisuuntaisen tien Helvettiin. Mutta en voi koska koko paikkaa ei ole.)

Uskonto onkin siitä kummallinen asia, että sen katsotaan kuuluvan kaikille, olevan osa yleisinhimillisyyttä. Sitä pidetään tärkeänä ja asian miettimiseen kannustetaan. Mutta jos sattuukin ottamaan kriittisen kannan, se nostaa järkytyksen ja loukkaantumisen ja närkästyksen aallon. Uskonto kuuluu kaikille mutta ei niille jotka on erimielisiä. Se ei kuitenkaan ole mitään miettimistä jos siinä sallitaan vain yksi näkökulma. Ja loukkaantumispeli toimii molempiin suuntiin. Siksi on syytä pysyä asiassa. Ja jos asiatason argumenttitasoinen puhe loukkaa, niin kannattaisiko miettiä onko syy kritiikissä vai siinä, että oma identiteetti ja tunteet on sitoutuneet asiaan. Vihaatko siis ateistia/skeptikkoa? Vai onko tunteen takana se, että tunnet olevasi väärässä - kenties peräti lukossa jonkun argumentin kanssa johon sinulla ei ole järkevää vastausta ja tieteellistä kumousta?