Tarina syyllisyydestä.

Katselin televisiosta ohjelmaa talouskriisistä. Sen takana oli erikoisia rakennelmia;
1: Esimerkiksi asuntojen kohdalla oli kysymys klassisesta pyramidihuijauksesta. Lainaa myönnettiin, jolloin ihmiset saivat asunnon jossa heillä ei ollut omaa rahaa kiinni. Lainoja niputettiin ja laitettiin pörssiin. Tilanne rakennettiin sellaiseksi että riskin ottaessa voitot olivat sijoittajan, mutta sijoittajalla ei ollut riskiä. Sijoittajat yhdistivät suuret voitot pieniin riskeihin. Riskit joutuivat vain muiden maksettavaksi. Asuntojen hinnat tietysti nousivat valtavasti, koska tarjoukset olivat isompia. Pankit vain vastasivat velkavipua kasvattamalla, jolloin tätä voitiin tehdä enemmän. Näin oikein kukaan ei maksanut konkreettisesti niistä taloista. Lopputulos oli se että isot riskit yhdistyivät yhä isoihin tappioihin. Samanaikaisesti riskejä naamioitiin ja kätkettiin arviointilaitoksilla. Ne antoivat konkurssiin menneillekin toimijoille "luotettavien" ja "hyvien" osakkeiden arvioita.
2: Vakuutuksien pörssittämisessä taas kävi niin että saman talon voi tavallaan vakuuttaa moneen kertaan monen eri toimijan kautta. Tämä on toki mukavaa jos mitään ei tapahdu. Talon palettua isku sitten vain onkin moninkertainen. Tämä taas on Nassim Talebin "Musta joutsen" -kirjassakin esitelty ilmiö ; Kasinot tietävät että koko kassan tyhjentäminen onnistuu jos panoksille ei aseteta ylärajaa ; Niputtaminen johti siihen että ylärajaa ei ollut ja jos lompakko loppui niin velkavipu mahdollisti sen, että yläraja ei tässäkään paukkunut. Talebin mukaan klassinen perinteinen todennäköisyyskuva ei tätä mahdollisuutta tuo helposti esiin, mutta se on silti huomionarvoinen, koska se muuttaa koko panostamisen ja pelaamisen luonteen ; Useaan kertaan voittaminen on tapahtumien todennäköisyyksien kertomista keskenään. Niputtamalla kaikki yhteen peliin syntyy tilanne jossa isot tappiot kasinollekin kasvavat ; Onhan tässä enemmän kiinni yhdessä pelissä. Kasinot ovatkin tienneet tämän, kantapään kautta. Ja siksi panoskatot ovat vakiotavaraa.

Talokuplan aikana moni käytti tilannetta hyväkseen ja osti talon johon heillä ei ollut mitään sidoksia koska omaa rahaa ei ollut kiinni. Ja niille jotka eivät tätä itse keksineet, itse presidentti Bush kertoi että tämä on hyväksi USA:n taloudelle ja osoitus siitä miten hyvin maalla menee. Näin moni osti lainalla hienon talon, jota heillä ei ollut kykyä maksaa. Eikä välttämättä haluakaan, kun uuden talon sai kivasti velkavivun ansiosta ilman sidoksia. Maksamatta jääminen ei maksanut mitään. Ja samanaikaisesti monet vakuuttivat juuri näitä lainoja koska ne oli niputettu yhteen ja ne olivat saaneet niitä luotettavaksi arviointeja. Näin moni vakuutus pinoutui ja näin oli likimain varmaa että epäluotettavuus toteutuu, eli "kasino joutui maksumieheksi" hyvin usein. Kokonaisuus tuotti lyhyen aikaa maksimaalisia voittoja 1% kaikista rikkaimmista. Tämän jälkeen yritykset menivät konkurssiin ja kansa kärsi. Hyötynyt 1% sai pitää jo lyhyen pyräyksen aikana koonneensa palkat ja optiot.
1: Tämä on malliesimerkki siitä miten käy kun luottaa näkymättömään käteen ja Nalle Wahlroosin rajoittamattomien ja minimaalisesti verottamattomien sikarikkaiden superhyväntekeväisyysmaailmaan. Niillä ei ole uskottavuuspohjaa. Haitat ovat suurempia kuin mitä hyväntekeväisyyteen laitetut miljoonat. Bill Gatesin kehuttu hyväntekeväisyys ei voinut estää taantumaa ja romahdusta. Ja jos systeemi toimisi, rajoitteista vapaa USA olisi näyttänyt utopian toteen. Dystopiaksi paljastui. Massimiesten tarinat on ymmärrettäviä koska he itse hyötyvät rahallisesti siitä että ihmiset uskovat näihin tarinoihin.

Suuret rahamiehet kertoivat että talojen hintoihin ei voi rakentua kuplaa ja että koskaan ennen talojen hinnat eivät ole maanlaajuisesti romahtaneet yhtäaikaisesti. Tosin tämä johtui siitä että ennen oli säätelyjärjestelmiä jotka estivät yllämainitut riskeillä ja lainoilla keinottelut. Systeemi oli olennaisilta osilta erilainen joten menneisyys ei ennustanut tulevaisuudesta oikein mitään.

Rakennetut tilanteet ovat sen verran tunnettuja "rahanimun ja tuhon kaavoja" että jokainen perusyleissivistynytkin ihminen liittää ne huijauksiin. Esimerkiksi pyramidihuijaus on tunnettu temppu aivan kuten ns. "nigerialaiskirjeetkin". Siksi voi olla vaikeaa ymmärtää miksi sitä ei ole huomattu. Yksi syy voi olla se, millä talouselämän pelurit selittivät asiaa; Että talouselämä on kompleksista. Jälkikäteen on helpompi huomata asioita. Nassim Taleb taas korostaisi vallitsevan taloustieteen huonoutta; Ennustukset ovat vääriä ja huonoja koska ne perustuvat pohjimmiltaan toimimattomiin konsepteihin. Dokumentissa taas epäiltiin että toiminta oli tavoitteellista. Tätä perusteltiin journalismissa ja poliisintyössä yleiseen keinoon. Eli rahan seuraamiseen ; Esimerkiksi taloustieteen professorit saivat palkkioita kehuvista teksteistä jotka kehuvat sitä rahoittajaa. Samoin riskien arvioinneista hyvistä yrityksistä sai suurempia palkkioita kuin huonoksi arvioiduista. Molemmista syntyy "oma lehmä ojassa" -tilanne, jossa hyvien arvioiden antaminen on kannattavaa koska siitä saa enemmän rahaa.

Dokumentin näkökulma rakentuu rikossarjoista tuttuun kaavaan "means, motive & opportunity". Eli tekijällä täytyy olla taidot ja kyvyt tehdä rikos, motiivi suorittaa teko ja mahdollisuus tehdä se. Rahamiehillä oli taatusti mahdollisuus suunnitella tämä, koska he olivat ajamassa rajoitteiden murtamista ja nykyisen systeemin rakentamista. Tai he vähintään käyttivät sitä hyväkseen. Raha taas toimii motiivina. Siksi heidän perustelunsa nojasivatkin kompetenssin kiistoon. He eivät osanneet ennakoida, eivät tienneet ja muuta vastaavaa kyvyttömyyden ilmaisua. Tämä voi toki ostaa heidät syyttömiksi. Mutta tämä näyttää toisaalta sen, että heidän tietotaidostaan ei varmasti kannata hirveästi maksaa mitään. Talousteoria näyttääkin olevan laitos jossa inkompetenssilla pääsee miljardiomistukseen ilman kykyä ja näkemystä. Tai sitten huijaamalla, jos se tuntuu todennäköisemmältä.

Taloustieteen kohdalla ihmisillä kuitenki näyttää olevan kykyä lähdekritiikkiin. He kykenevät ymmärtämään miksi pankkiirit ovat joko huijareita tai typeryksiä. (Jälkimmäistä jos ovat tosi tosi tosi hövelillä päällä. Tai koska he haluavat sanoa vain asioita jotka menevät lakituvassa asti läpi.) Kuitenkin pseudotieteiden kohdalla vastaavat järkeilyt tuntuvat katoavan.

Etenkin vaihtoehtohoidoissa mukana pyörii usein raha. Enkä tarkoita edes ylihintaisen veden myymistä homeopatiana. Vaan konsultointia. Raha pyörii tuotevalmistamisessa ja homeopaattien kouluttamisessa. Homeopaatti ei tienaa hirveästi, mutta se joka kouluttaa homeopaatteja ja konsultoi heitä sen sijaan tienaa paljon enemmän. On selvää että heillä on "oma lehmä ojassa". Normi homeopatiasta kuullut tai homeopaatiksi itseään kouluttava ei kuitenkaan helposti näe tätä. He näkevät vain pyyteettömiä pienituloisia homeopatiatuotteiden myyjiä. "Oma lehmä" nähdään homeopaattien piirissä kuitenkin helposti normitieteessä. Itse asiassa näiden "huijareiden paljastamisessa" tulee se viattomuuden leima jolla huomio siirretään pois siitä että homeopatiassakin on mukana taloudellisia intressejä.

Kreationismissa intressit ovat luonnollisesti ideologisia ja uskonnollisia. Eivät siis yhtä rahaan sidottuja. Näitä omia lehmiä on jostain syystä erityisen vaikea huomata. Kenties siksi että he syyttävät "evolutionisteja" siitä että he käyttävät tutkijanvaltaansa väärin.
1: Toki sielläkin jokainen menestyvä kreationisti kirjoittaa kirjan jota myy kaikille kaduntallaajille, yleensä hinnoilla joissa tuntuu olevan rasittavan paljon "pseudolisää" ; Verrattuna oikeisiin tiedekirjoihin kaupoissa hinnat ovat kaksin-kolminkertaisia. Syynä tähän on tosin yleensä pienemmät painosmäärät. Painokulut on peitettävä, joten tässä on käytännön syy, ei ahneus. Motiivi ei usein ole raha vaan ideologia itsessään.

Pseudotieteiden moitteet tuovat esiin toisenkin puolen. Tieteensosiologinen rakenne mukaantuotuna tieteilijät ovat tyyppejä jotka saavat palkkaa tuloksistaan. Vertaisarviointi saadaan muutettua sosiaaliseksi vallankäytöksi. Ja kun lääketieteessä on mukana raha, se on helppo tehdä kyseenalaiseksi. Evoluution kohdalla mukaan liitetään ajatus ateismin myymisestä, eli ideologisesta motiivista. Näin kaikki rakentavat tarinaa jossa ytimessä ovat keinot + motiivi + tilaisuus.

Tämä nostaa esiin sen, että pelkkä tieteensosiologinen lähdekritiikki ei helposti ole riittävää. Sillä saadaan aikaan epäilys, mutta lopullinen syyllisyys vaatii rankempia otteita. Näin TV -dokumenttikin onnistui vain herättämään epäilyksiä, mutta se ei onnistunut sitomaan tekijöitä suoranaiseen rikokseen. Teoreettiset konseptit (pyramidihuijaus ja kasinoiden panostusrajat) tosin paljastivat että kysymys on joko huijauksesta tai inkompetenssista. Tämänkin vaiheenpseudotieteilijät unohtavat. He eivät siksi pääse edes yhtä pitkälle kuin tämä TV -dokumentti. (Jonka taso ei vielä ihan riittänyt.) Ne eivät siis ole edes hyviä yrityksiä. Ne jäävät käytännössä vain narraation tasolle.

Lähdekritiikissä onkin siksi muistettava aina kaksi ääripäätä ; Sillä ei ole mitään väliä kuka sanoo, vaan mitä sanoo -ihanne on vastakkain "inkompetentin" ja "huijarin" kanssa. Periaatteessa oma lehmä ojassa tehty tutkimus voi olla ihan oikein tehty ja toimiva. Epäluottamus tutkimukseen tuleekin siitä, että onko tutkimus tehty valehdellen. Tässä on kaksi kohtaa ; Metodologia voi olla vajavaista, jolloin joitain asioita voi kätkeytyä. Huonosti tehtyä tutkimusta ei välttämättä tarvitse sisällöllisesti vääristää. Tulkinnat ovat vain liian heppoisesti vedettyjä "voi ollia". Tämän voi havaita konseptien tarkkailulla. Suora huijaus taas havaitaan toistettavuuden kriteerin kautta ; Jos toisistaan riippumattomat (eri tahojen rahoittamat) saavat samoja tuloksia, niin tulos on jo paljon epätodennäköisemmin valehtelua. (Vaaditaan salaliittoteoria jossa yhdessä päätetään miten kaikki valehtelevat. Salaliittoteorioiden taas on oltava isoja jotta ne voisivat toimia tässä. Ja laajat salaliitot jättävät jälkiä, joten näiden todistamisen pitäisi olla hyvinkin mahdollista.)

Toisin sanoen lähdekritiikki itsessään ei riitä. Mukaan on otettava myös tieteenfilosofian apuvälineet. Rikoksien selvittämisessä ihmisillä onkin kokonaisuuden katsomisen hallinta yllättävän hyvin näpeissä. Ilmeisesti poliisisarjat ovat opettaneet että sekä ihmisten motiivien arvelu että rikospaikalle jääneet konkreettiset tieteelliset evidenssit on otettava huomioon yhdessä. Vain näin saadaan hyvät tulokset ; Rikospaikalle tarkoituksella tiputetut harhaanjohdatukset vaativat sosiologiaa, mutta toisaalta jos tekijää ei voida sitoa rikospaikkaan vaikka DNA -evidenssillä, on hänen syylliseksi todistamisensa hyvinkin vaikeutunutta. "Ikävä tyyppi jolla on murhafantasia" ei ole vielä sama asia kuin syyllinen ja rikollinen. Sillä usein teko jää fantasian asteelle. Kokonaisuus nivoutuukin yhteen ja synnyttää käsiteverkoston.

Ilman kokonaisuutta saadaan vain "hyviä yrityksiä" - tai sitten ei edes niitä. ~ Tieteenfilosofia yksinään voi paljastaa että tulos on väärä, mutta ei onko tekijä huijari vai erehtynyt. Tieteensosiologia itsessään ei paljasta muuta kuin että tyyppi voi olla muutakin kuin täysin rehellinen mutta ei suoraan paljastaa että hän todella on epärehellinen huijari.

Jos ihmisten rikossarjantöllötystaitosetti saataisiin jotenkin siirrettyä pseudotieteiden arviointiin ja yleiseen skeptisyyteen, ei skeptikoilla olisi mitään hätää. Jostain syystä ihmisten taidot näyttävät kuitenkin olevan tilannespesifejä. Ja se, mikä saa ihmisen epäilemään "massimiehiä" kusettajiksi saa heidät nielemään esimerkiksi homeopatiapillerit sellaisenaan.