Jos otetaan esiin erilaiset tarinankerronnan välineet, voidaan ottaa esille kirjat, televisio ja elokuvateattereissa esitetyt elokuvat. Näistä sivistyneistö yleensä kunnioittaa kirjallisuutta ellei toisin sanota, kunnioittaa elokuvateattereita ehdoilla, ja halveksii televisiota ellei anneta erityisen hyvää syytä uskoa toisin. Tämä on sinällään mielenkiintoista, koska tässä ei tuomita sisältöä, vaan väline.
Kirjoja pidetään parempana kuin televisiota koska kulutuskokemukseen ja tulkintaan nähdään olevan aivan erilainen suhde.
1: Kirjallisuudessa vallassa on relativismi, jonka mukaan sanat ja käsitteet ovat ilmassa. Ihminen rakentaa tulkinnan eikä viesti itse asiassa välity. Näin ollaan menty jopa niin pitkälle, että kirjailijaa pidetään eräässä mielessä kuolleena ; Hyvä kirja vaatii hyvän lukijan. Näin jokaiseen kirjaan rakentuu hermeneuuttinen suhde ; Ja vaikka tulkinnan ja ruodinnan alkulähde olikin Raamatuntutkimisessa jossa yritettiin löytää mahdollisten vaihtoehtojen joukosta se Oikea ja Tietty oikea sisältö, ollaan tässä korostettu monitulkintaisuutta ja vaihtoehtojen esittämistä. Näin eksakti sisältö katoaa ja kaikessa on kyseessä lukijan oma prosessointi.
2: Jostain syystä - vaikka relativistit yleensä vetävät kanannottonsa kaikkeen ja levittävät tulkinnan ja dekonstruktion jopa luonnontieteisiin ja kaikkiin tosiasiaväitteisiin - tulkinnallisuuden kuitenkin ajatellaan tuhoutuvan televisiossa. Visuaalinen näyttö koetaan automaattisena ja suorana kokemuksena, passiivisena vastaanottamisena.
+ Kokonaiskäsitys näyttääkin olevan se, että kirja ei oikein voi järkevästi manipuloida, koska tulkinta on aina lukijan. Näin kirjassa lukijalle esitetään tila johon lukija reagoi. Kun taas televisionkatsojalle esitetään passiivisesti asia jonka hän omaksuu sellaisenaan. Televisionkatsoja määritellään siis kohteeksi ja lukija toimijaksi.
Elokuvat taas nähdään paremmaksi kuin televisio koska niissä on erillinen tila.
1: Elokuvat auttavat paremmin heittäytymään maailmaan, kun mennään elokuvateatteriin erotetaan muusta puuhastelusta aikaa josta syntyy sitten fenomenaalinen elämyskokemus.
2: Televisio taas on arjessa ja kotona. Siitä on helppo etääntyä vaikka kokkailemaan tai WC:seen. Nämä rikkovat kokemuksen eheyden. Samoin kuin tietysti ohjelmat katkovat mainoksetkin.
Ylläolevat selitykset ovat tietysti siitä erikoisia;
1: Televisio näyttää eräässä mielessä tarjoavan fenomenologisempia kokemuksia kuin kirjallisuus. Tekstin tulkinta ja hermeneuttisen kehän pyöritys vaatii hallintaa. Siksi kirjaa voidaan pitää huonoimpana välineenä. Televisio olisi siksi kakkostilalla ja kirjallisuus pitäisi jumbotilaa.
2: Kirjan lukeminen ei tapahdu koskaan eriytyneesti. Sen rakenne itse asiassa on nimenomaan sellainen, että sen voi jättää kesken ja palata takaisin. Itse asiassa kirjan käyttöliittymä sallii maksimimäärän paluuta, toistia ja taukoilua. Mikään videon "takaisinkelaaminen" ei tarjoa vastaavaa helppoa tietyn paikan löytämistä kuin se, että laputtaa kirjansa kirjanmerkeillä. Merkin paikka säilyy jopa vuosia ja kuukausia, ihan vain odottamassa.
3: Jos suora kokemus muuttaa kohteeksi, elokuvat ovat eriytyneen tilan argumentin kannalta huonoin mahdollinen vaihtoehto. Elokuvat ovatkin siksi oikeita aivopesumasiinoita. Televisio ja kirjallisuus rikkovat sentään neljättä seinää joten ne ovat tässämielessä turvallisempia vaihtoehtoja.
Tosin oikeasti ainakin kun minä menen elokuviin, eteeni istuu kaksimetrinen jättiläinen ja taakseni ilmestyy metelöiviä kakaroita tai joku joka referoi juonta toiselle paikallaolevalle. (Ei siis mitään fiksua analyysiä vaan surkeaa toiminnankuvaamista.) Samoin kirjallisuus itse asiassa esittää selvempiä ja tiukempia kannanottoja. Elokuvat ja televisio voivat yleensä lähinnä näyttää tapahtumia. Kirjalla saadaan yksiselitteisempiä moraalimaalaamisia. Esimerkiksi jos jonkun ihmisen hymy kuvataan kirjassa "häijyksi", on tämä konnotaatioiltaan tietyllä tavalla värjätty. Jos näyttelijä esittää "häijyä hymyä" tässä on sentään jotain (väärin)tulkinnanvaraa. Näin hymy voi synnyttää toisenlaisen tulkintakehän. Itse asiassa tämä tapahtumatasolle jämähtäminen on jotain jonka nimenomaan luulisi pakottavan katsojan reagointiin. Näin esimerkiksi "Sinkkuelämää" joka näyttää monista liikkuvalta mainokselta joka tekee tavaroita haluttavaksi, näyttäytyy joillekin toiselle pellekokoelmana jotka likimain näyttävät miten pinnallista ja surkeaa tämäntyyppinen elämä on.
Luultavasti väline tuomitaan koska jossain on vielä ajatus elitististä ja rahvaasta. Vaikka postmodernit kirallisuustieteilijätkin toki sanan tasolla myöntävät että rahvaan kotiäidin tekstintulkinta on yhtä oikea ja hyvä kuin heidänkin, hekin kuitenkin ovat toiminnan tasolla helposti sellaisia että on helppo kuvitella heidät toiseen aikaan tulkitsemaan "Raamattua". Aikaan jolloin tarvittiin ammattihermeneuutikkoa jotta Oikeasta Sanomasta ei etäännytä. Siksi he varmasti niin innolla viittaavatkin Derridaan ja Foucaultiin, ikään kuin heillä olisi käsitys siitä mitä nämä ihmiset ovat tarkoittaneet eikä pelkästään heidän omaa henkilökohtaista tulkintaansa heidän kirjoihinsa joka olisi yhtä oikea tai väärä kuin rahvaankin. Asennetasolla näiden ihmisten asenne on se, että heidän tulkintansa on tasa-arvoisempia kuin toiset.
Uskoisinkin että televisio on tässä kohdassa aliarvostettu koska se on vaivaton, ja kuuluu tavalliseen elämään. Televisionkatseluun ei tarvitse opetella mitään lukutaidon tapaista kommervenkkia. Ja elokuviin meneminen on kertakäyttökulttuuria joka vaatii aikaa rientoihin ja lisäksi jonkin verran rahaa. Elokuva on ylellisyystuote vahvemmin kuin televisio. Ja sivistyneistö on yleensä arvotanut ylellisyystuotetta. Siksi oopperakin on hienompaa kuin juonirakenteeltaan samantapainen television saippuaooppera.
Mutta niinkuin on sanottu. Shakespearen komediatkin on tehty rahvaalle viihteeksi.
Kirjoittaja tietää että nykyään yliopistossa tehdään ahkerasti tulkintoja sellaisista sivistysken huipputuotteista kuin "Rambo" ja "Kauniit ja Rohkeat". Siksi tätä ei voi yleistää kaikkiin. Näitä ihmisiä näyttää ja kuulostaa kuitenkin olevan yhä aika paljon. En tiedä miten heihin oikein pitäisi suhtautua. Tai edes voiko heihin edes suhtautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti