Estetiikka on hyvin omituista. Siitä puuttuu likimain kaikki analyyttisen filosofian kannattamat asiat. Usein ihmisillä on kuitenkin yllättävänkin tarkkoja esteettisiä kannanottoja asioihin, ja ne ovat ihmisyksilön tasolla konsistentteja siinä määrin että niitä itse asiassa voidaan analysoida.Kun esimerkiksi pari päivää sitten kirjoitin kävelemisestä, tein tekstistä kepoisenoloisen. Tein tämän keventämisen tarkoituksella ja "ketunhäntä kainalossa". Olisi toki opettavaisempaa ja "filosofin statuksen vahvistavampaa ja egoa hivelevää" esitellä estetiikan teorioita ja tiputella henkilöitä, kirjan nimiä, vuosilukuja ja sivunumeroita. Tein kevennyksen nimen omaan saadakseni jaettua ihmisille ajatuksen siitä että estetiikka on yksilökohtaista mutta kuitenkin sidoksissa todellisuuteen jonkinlaisen "aistillisuuden" kautta. Itse asiassa olen harvaa tekstinrakenneratkaisua miettinyt yhtä pitkälle.
1: Ajatystyö vain on siitä petollista että siitä seuraa helposti "Hemingway -ilmiö" ; Hemingwayhan kirjoitti harkitusti ja ajatellusti, mutta lopputulos oli helponoloisuus, jota hän järkähtämättä tavoittelikin. Tästä vain seuraa se, että lukija kokee että tämänlaista olisi helppo tuottaa itsekin. Teksti on samalla niin vetävää että he myös haluavat imitoida tätä. Lopputuloksena on tietysti ollut valtava määrä karmivan huonoa juonellista kirjallisuutta. (Saatana. Älkää yrittäkö matkia Hemingwaytä!)
Ja että tähän liittyy mahdollisesti indoktrinoituminen/oppiminen lapsena. Ja että se voi silti ilmetä hyvin omituisilla tavoilla, kuten maaston tarjoamina tuntoaistimuksina jaloissa jotka sitten tuottavat samantapaisia taide-elämyksiä kuin mitä normaalimmin liitetään etenkin näköaistiin. Olen aiemmin tavoitellut samaa korostamalla rujouden tarjoamia elämyksiä, ja esimerkiksi teologiasta lainatulla transsendentilla mukaan saa jonkinlaista ylevyyden tuntua. Ja kuten linkin takana minulle kommentoiniut osasi kiteyttää (tasolla jonka luulen olevan ulottumattomissani) "Mistäköhän se johtuu, että monet ihmiset kieltäytyvät kokemasta transendenssia rujouden kautta? Tai en ole varma, kieltäytyvätkö he, mutta he eivät siinä kuitenkaan vaikuta onnistuvan, ja lisäksi nostavat asiasta mekkalan, ikään kuin se olisi esimerkiksi rujoa taidetta tekevän taiteilijan vika." Lähestymistavan ongelma onkin siinä, että se helposti jää vieraaksi ; Rujossa ei suostuta näkemään kaunista vaikka asiaa ajaisi sivistyssana. Lopputulos on vain se, että "kokijan sokeus" nähdää "rujouden arvostajan" perversioituneena havainnointina.
Ajattelin, että kävelyjutun kaltaista kevennystä tarvitaan jotta statementiani ei vain opiskeltaisi vaan sisäistettäisiin (mikä ei tarkoita sitä että sitä ei samalla voitaisi vastustaa ja olla sen kanssa erimielinen). Sillä tämä asia on jotain, jossa tulee vastaan kummallisuus joka pyörii kaikessa jossa mukana on "objektiivinen mielipide makuasioissa". Omakohtaisesti asia koetaan objektiivisena ja muiden makuasiana. Itse asia ei tässä välissä muutu.
Ongelmana on tietysti se, miten välittää tämä kaikki henkilöltä toiselle. Vaikeaa se ainakin on.
Olenkin huvittuneisuudella seurannut tatuointini aikaansaamia reaktioita. En ole toki tassutellut tarkoituksella ympäriinsä ilman paitaa. Mutta olen kuitenkin kertonut käyneeni leimattavana. Ja näyttänyt jos on pyydetty. (Koen parantavani omien valintojeni kautta maailmaa etenkin kahta kautta. En laula enkä ota paitaa pois. Näin maailmasta tulee hieman parempi paikka.)
Tatuoijan mielestä työ oli pieni. Mutta toisaalta sen tekeminen vaati tarkkuutta. Likimain jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä, enkä nähnyt niiden selittämisen ratkaisevan ongelmaa, pikemmin mutkistavan. Selitin että ne pitää vain kopioida sellaisena kuin ne ovat. Tatuointi oli siksi nopeasti tehty, mutta se vaati tatuoijalta erehtymätöntä tarkkuutta vieraassa kuvassa. Näin pohjakuvion tekeminen Pisano-Dossi -manuaalista, sen kopioiminen iholle, eli valmistelu, vei paljon enemmän aikaa kuin itse kuvan lyöminen joka sitten oli valmiiseen pohjaan nakuttelua. Puolisoni mukaan se on sen sijaan melko iso tatuointi, onhan siinä niitä neliösenttejäkin. Pomoni mielestä tatuointi oli yksinkertainen koska siinä oli ääriviivaa ja vain yhtä väriä. Minusta se taas on juuri oikean kokoinen ja mutkikas koska siinä on minulle aika paljon informaatiota. Osan mielestä kuvio on itsessään hieno ja että se näyttää ritarilliselta ja että se siksi sopii minulle. Puolisoni mukaan "Makunsa kullakin" eli hän hyväksyy sen, mutta että se ei hänestä ole mitenkään erityisen hieno. Guy Windsor taas ilahtui, naurahti asialle ääneen, ja erikseen otti siitä itselleen kuvia. Osa suhtautui viileän kunnioittavammin. Osa näistä viileilijöistä luultavasti ymmärsi ja osa ei ymmärtänyt miksi olin tehnyt jotain tuollaista.
Suuruus, pieneys, yksinkertaisuus, monimutkaisuus sekä hienous ovat jotain jotka ovat subjektiivisia mutta selkeitä. Isolla tasolla oikeaa ratkaisua ei ole, ja sellaisen olemassaolo pitää kenties jopa kieltää. Yksilötasolla ratkaisu kuitenkin on, eikä tätä merkitystä saa kieltää. - Vaikka se olisi inhon tai naurettavuuden kokemus joita siihen varmasti myös joku liittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti